Kuvaile paskaismaisin nainen jonka tunnet.
Kommentit (10)
joka tekee mitä vain saadakseen sen mitä haluaa, ja muuntelee totuutta muita miellyttääkseen. Hankkinut lapset miehiltä kysymättä, rikkonut perheen nappaamalla varatun miehen itselleen. Mikään tuosta ei näy päällepäin eikä kukaan arvaisi mitä ulkokuori kätkee sisälleen. Erittäin paskamaista vaikka itse sanonkin, itseäni siis kuvailin.
kutsua millään noin kamalalla nimityksellä. Itseasiassa en tunne yhtään naista jota kutusuisin millään negatiivislella sanalla. Kyllä sen huomaa ihan muutamassa hetkessä millainen ihminen on, niihin joiden kanssa ei suju, ei tarvitse vaihtaa muutamaa sanaa enempää, ei tarvitse tutustua tai päästää niin lähelle että joku tuommoinen perheen haukkuminen edes olisi mahdollista.
Lintsaava työtoverini. ELi:
- Lapsi aivastaa kerran ja se on vähintää katastrofi maailma seis!
- Mies illan pois. Apua hän on yksin huoltaja Kaikki seis töistä lähdetään viimeistään kahdelta kun ei muuten tarhaan ehdi.
- Kokous iltapäivällä. Ei voi apua! Hänen pitää hakea lapsitarhasta. Ei se ei voi olla siellä minuuttiakaan neljän jälkeen ja matkaan menee vähintään tunti (oikeasti 30min).
- Hän aivastaa. Sairaslomaa vähintään viikko. Todella kipeä ja ei voi elää (sairastanut jo mielestään kolmekertaa SI:n)
jne jne
kyttäämistä ja paskanpuhumista.... hohhoijaa.
Lintsaava työtoverini. ELi: - Lapsi aivastaa kerran ja se on vähintää katastrofi maailma seis! - Mies illan pois. Apua hän on yksin huoltaja Kaikki seis töistä lähdetään viimeistään kahdelta kun ei muuten tarhaan ehdi. - Kokous iltapäivällä. Ei voi apua! Hänen pitää hakea lapsitarhasta. Ei se ei voi olla siellä minuuttiakaan neljän jälkeen ja matkaan menee vähintään tunti (oikeasti 30min). - Hän aivastaa. Sairaslomaa vähintään viikko. Todella kipeä ja ei voi elää (sairastanut jo mielestään kolmekertaa SI:n) jne jne
ei edes täysin mitättömissä asioissa. Jos huomaa itse olleensa väärässä, yrittää viedä huomion pois asiasta haastamalla riitaa jostakin aivan toisesta asiasta. Tekee tätä joka päivä, usein monta kertaa päivässä. Näin ollen siis riitelee jonkun kanssa monta kertaa päivässä melkein joka päivä.
Esim. tämä voisi olla häneltä ihan normikäytöstä:
Sinä: Laittaisitko tuon mukin tuolle pöydälle?
Hän: *laittaa mukin toiselle pöydälle*
Sinä: Ei kun TUOLLE pöydälle, laitatko sen siihen.
Hän: Sinä käskit minua laittamaan sen mukin nimenomaan tuolle toiselle pöydälle, älä ala valehdella minulle!
Sinä: Ei tässä nyt kukaan valehtele, laittaisitko vain sen mukin tuolle pöydälle, kiitos?
Hän: Kuka tässä mistään mukeista välittää paskaakaan, sinä olet itse huono äiti kun lapsellasi oli punainen kaulahuivi! Älä tule mulle valehtelemaan, ja sen kaulahuivinkin piti olla punainen, eikun sininen, eikun sinä olet huono kahvinkeittäjä ja pidä kurjat mukisi!
ja aikuisena hirveä narsisti joka luulee, että hänen eteensä tipahtaa rikas mies joka hoitaa ja maksaa hänen yhdenillan hoidoista syntyneet lapsensa, koska hänhän on maailman kaunein ja haluttavin nainen maan päällä. Kaikki pitää palvella ja muiden tehtävä on olla hänen alamaisiaan. Ihmisellä itsellään ei mitään koulutusta kylläkään ole.
hankkiutui seuraani ja meistä tuli bestiksiä! puolivuotta tämän jälkeen kävi polkemassa miestäni! sinne meni sit se paras kaveri ja se mies
Joutuu kauheisiin kriiseihin osittain oman typeryytensä, osittain ylpeytensä takia. Esim. sossusta sai kerran virheellisen päätöksen -> ei enää edes yritä hakea sieltä rahaa vaan on päiviä syömättä ja pakottaa siihen miehensäkin. Hänellä ei muka ole penniäkään rahaa, mutta kappas vaan osti (käytetyn) auton ja lupaili rahaa jollekin kaverille! Tekee itsestään uhrin ja jos ehdotat käytännöllistä ratkaisua johonkin ongelmaan niin vastaus on JOKA KERTA "niin..mut se ei toimis, tiiäkkö miks?"...aaarrgghh!!!
ja haukkui tätä mm äpäräksi. Todella itsekeskeinen ihminen. Lisäksi oli väkivaltainen. Eipä suhde sitten kauaa kestänytkään.