Voiko koulussa pärjätä hyvin jo on ADHD tai ADD?

siis jos on..

ap lisää

Voi pärjätä.

Se riippuu niin paljon eri asioista. Jollain on ADD lievänä, niin aika hyvin pärjää.

Pitää tehdä töitä niin voi pärjätä.

Itse en pärjännyt, tosin silloin ei vielä diagnosoitu tätä kuin hyvin harvoin ja vielä kun on tyttö kyseessä.

Voi pärjätä. Yliopistossakin on tyyppejä joilla diagnosoidaan ad(h)d vasta aikuisuudessa. Vaatii toki kovasti hommia.

Kyllä. Minulla ADHD ja kaksi korkeakoulututkintoa, maisterin tein aikuisena ja nopeasti teinkin. Peruskoulussa ja lukiossa alisuoriuduin, kiinnostavan aiheen parissa tein opinnot huomattavasti tavoiteaikaa nopeammin. Kääntöpuolena taipumus uupua.

Epäilen että itsellänikin on ja pärjäsin keskinkertaisesti. Oma isäni melko varma tapaus. Siihen aikaan näistä ei puhuttu.

Yksi tuttu sai aikanaan hyvät paperit koulusta, vaikka hänellä on yli nelikymppisenä diagnosoitu tosi paha ADHD. Mutta koville on hänellä elämä ottanut, kun on se kaikki pitänyt tehdä tietämättä diagnoosista ja ilman lääkkeitä.

Työelämässä on pärjännyt, kun on ollut osa-aikainen, ja itsenäinen aikataulu.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu sai aikanaan hyvät paperit koulusta, vaikka hänellä on yli nelikymppisenä diagnosoitu tosi paha ADHD. Mutta koville on hänellä elämä ottanut, kun on se kaikki pitänyt tehdä tietämättä diagnoosista ja ilman lääkkeitä.

Työelämässä on pärjännyt, kun on ollut osa-aikainen, ja itsenäinen aikataulu.

Just näin. Ennen lääkkeen saamista työelämä mennyt juuri noin, parhaiten olen pärjännyt yrittäjänä, jolloin kuormituksen säätely omissa käsissä.

-7

Omalla nuorella on diagnosoitu ADHD, eikä hän pärjää. Fiksu kun mikä, mutta ei pysty koulutyöskentelyyn. Minusta on kummallista, että vielä nykypäivänä ei saa mitään kodin ulkopuolista tukea ja apua ongelmiin. Se, että sai monien vuosien taistelun jälkeen diagnoosin, ei tietenkään auta mitään, sillä apua ongelmaan tarvittaisiin.

Voi pärjätä erittäin hyvin. ADHD tai ADD eivät estä sellaista oppimista, jolla henkilöllä on luontainen kiinnostus. Päinvastoin, tarkkaavuushäiriöisillä on yleensä kyky hyperfokusoitua ja se voi johtaa jopa keskimääräistä paljon parempiin oppimistuloksiin.

Tämä on kuitenkin hyvin yksilö- ja tilannekohtaista. Rauhallisessa ja tukevassa perhetilanteessa ja hyvässä oppimisympäristössä, hyvillä rutiineilla tuettuna ja korkeilla kognitiivisilla kyvyillä ADD:n kanssa voi edetä yliopistoon ilman mitään oppimiseen liittyviä ongelmia, mutta jos elämässä on kuormaa useammalla sektorilla ja kotona tai koulussa muitakin haasteita, seinä tulee kyllä nopeammin vastaan kuin neurotyypillisellä.

On ihan tavallista, että ADD-diagnosoidulla ei ole ongelmia koulussa tai töissä itse substanssin kanssa: esim. koulussa voi pärjätä matikassa loistavasti ja saada pelkkiä kymppejä kokeista, mutta muut asiat menevät penkin alle. Esim. ei muista ilmoittautua kursseille tai yo-kirjoituksiin, ei saa tehtyä projektitöitä kuin viimeisenä iltana, ei saa aikaiseksi pyytää jonkun suorituksen kirjaamista ennen kuin se vanhenee tms. Työelämässä toimintakykyisen ADD-henkilön ongelmat ovat ihan samanlaisia. Työ voi sujua hienosti, mutta raportointi tai muu pitkäjänteisyyttä vaativa työ laahaa jatkuvasti perässä. Voi myöhästyä jokaisesta kokouksesta, mutta jäädä iltaisin tekemään työtä vielä pariksi tunniksi muiden jo lähdettyä.

Fakta on se, että myös pärjäävää se tilanne kuormittaa. Jatkuvasti on päällä stressi ja häpeä siitä, että ei hahmota eikä muista mitä pitäisi tehdä jotta olisi kunnon ihminen eikä taas löytäisi itseään siitä tilanteesta että kaikki muut suunnittelevat yo-juhliaan ja itse ei ole muistanut jättää valmistumispyyntöään ajoissa, vaikka todistuksessa olisi rivi L:iä. Moni ylisuorittaa, koska kokee jatkuvaa syyllisyyttä.

Voi pärjätä! Miehelläni on adhd ja hänen isältään peritty. Miehen pikkuveljellä on myös. Kaikki ovat nykyään menestyviä omilla aloillaan.

Koulu sen sijaan meni miehelläni ainoastaan putkeen.

Kuinka paljon siihen vaikutti adhd, en tiedä. Jokatapauksessa adhd voi olla hyödyksi tai haitaksi. Mieheni kohdalla en edes huomaa että hänellä olisi sitä, kun taas pikkuveljensä on vilkkaampi ja selvästi ongelmia keskittymisessä. Ei se ole pikkuveljeltäkään mitään estänyt myöhemmin aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Omalla nuorella on diagnosoitu ADHD, eikä hän pärjää. Fiksu kun mikä, mutta ei pysty koulutyöskentelyyn. Minusta on kummallista, että vielä nykypäivänä ei saa mitään kodin ulkopuolista tukea ja apua ongelmiin. Se, että sai monien vuosien taistelun jälkeen diagnoosin, ei tietenkään auta mitään, sillä apua ongelmaan tarvittaisiin.

Saitteko lääkityksen?

Tässä mun kokemuksia, nojaan vain niihin.

- Puolisoni, adhd - ei diagnoosia, mutta kaikki tyypilliset ulkoiset-ja sisäiset levottomuus - jne oireet löytyy, peruskoulussa vaikeudet alkoivat 8-9-luokilla, ka tippui kutoseen. Lukioon meni, vaan se ei onnistunut. Ketään ei kiinnostanut, eli tukea ei tullut mistään. "Olet laiska ja hoidat kaiken huonosti" - mantraa kuului kaikkialta ja "sinusta ei tule mitään" jne. Tuollaista viljeltiin ihan yleisesti jopa opettajien taholta vielä -90-luvulla. 

Usko itseen ja omaan lahjakkuuteen oli ja on puolisollani ollut aina todella kova - siis joissain asioissa jopa ylimitoitettu, sanoisin. Mutta hän kyllä onkin poikkeuksellinen, se on totta. Ja todella rohkea tekemään ja kokeilemaan = siinä ilmeisesti on yksi menestyksen avain. Ja hän on siis erittäin menestynyt ja vaurastunut omalla alallaan. 

- Puolisoni sisaren koulupolku oli myös mutkikas. Peruskoulun päättötodistuksen ka 5,9. Ennen vanhaan pääsi vielä amikseen tollasella keskiarvolla, eli kävi siis amiksen ja lopulta opiskeli ammattikorkeakoulussa alaa, joka kiinnosti, hyvin arvosanoin. Nyt aikuisopiskellut ulkomailla myös yliopistossa. Ei diagnoosia, mutta peruskoulussa olleet haasteet olivat sen täysin sen tyyppisiä, mitä adhd-lapsilla sanotaan olevan.  

- Minä itte - en tiedä mikä olen, mutta joku minuakin riepoo. Ehken vaan ole kovin älykäs ( näin varmasti on ), mutten siis minäkään pärjännyt 8-9-luokilla matikassa, enkä oikein fysiikan laskuissa - ja niinpä vähän kaikki muukin alkoi jäädä. Matikan arvostus oli jo silloin kovassa kurssissa. Tukea en saanut. Hävetti vietävästi, etten osaa niinkuin muut. Mulla oli kai jonkin verran vaikeuksia myös vieraiden kielten suhteen tai ehkä jännitin niin paljon, etten oppinut. En halunnut sanoa ääneen vieraskielisiä sanoja, en suostunut. Puhuin kaikkea muuta kyllä tunneilla.  Ja vaikka luin intohimoisesti kirjoja, niin oppimateriaalit eivät kiinnostaneet. Arvosanat ( paitsi matikka, fysiikka, kemia ) olivat silti jopa 7-8, vaikken siis tehnyt muistaakseni yhtään mitään. Usko akateemiseen osaamiseen oli kuitenkin niin keratakaikkisen surkea, etten uskaltanut mennä lukioon. Hain ja pääsin opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Ala ja e työ ei kiinnostanut juurikaan, mutta suvussani oli tosi hauska tyyppi, joka oli terveydenhoitaja ja jollain lailla kai ihailin häntä. Valmistumisen jälkeen tein keikkaa eri sairaaloissa, enkä hakenut vakituista työtä. Haahuilin lähes 10 vuotta siellä tällä, olisn työttämänäkin, yritin opiskella sitä sun tätä - ja lopulta päädyin aivan toiselle alalle ja löysin elämäni rakkauden - puolisoni. Ilman menestyvää puolisoani taloustilanteeni olisi todennäköisesti todella surkea. Itselläni veikkaan olevan add - ja odd - piirteitä, van en tiedä olisiko niistä diagnoosiin asti. En kuitekaan tee millään diagnooseilla enää mitään, joten en ole ajatellut hakeutua testattavaksi. 

- Lapset: toisella add, ei saa otetta kouluhommista, matikka ei suju. Ala-aste meni suht ok, yläkoulu enää ei. sama homma, kuin meillä vanhemmilla, ettei tajua koulun perusopetuksessa matikkaa. Lisänä tässä se, ettei halua ottaa myöskään apua vastaan - koska apua tarvitsevat vain tyhmät. Tilanne on aika vaikea. Vetäynyt on, erikoinen persoona. Mutta rakas ja ihana. Toinen lapsi myös nepsy, mutta valoisa ja avoin ja mikä ihanaa: todella sinnikäs. Joutunut aina tekemään tuplasti hommia hyvien arvosanojen eteen. On akateemisesti perheemme kykeneväisin. 

Oliko tästä yhtään apua?