Jos toinen ei heti ekoilla treffeillä "kolahda", mutta on ihan kiva, niin menettekö toisillekkin treffeille

Meen. Ekalla kerralla mua ainakin jännittää.

Jos on mukava ja kohtelias, menen

Montako kertaa pitää samaa kysyä? Mitä vikaa edellisissä vastauksissa oli?

Menen, mikäli tyyppi ei ollut vastenmielinen. Ei sitä valinnan varaa niin paljoa ole. Kyllä s parissa kolmessa kerrassa selviää kannattaako sitten enempää. Olen nopea ihastumaan.

En. Jos nainen ei osaa olla oma itsensä, niin en tuhlaa aikaani häneen.

Neeeeeeeeeeeeeeext!

Menen. Ensivaikutelma ei tosiaan kerro kaikkea.

Minä menin. Huomasin tokilla treffeillä, että ensivaikutelmani olikin väärässä 😊 Nimittäin....ollaan nykyään naimisissa!

Eli ei aina tule sitä rakkautta ensi silmäyksellä fiilistä ja silti toinen voi olla se oikea!

Menin useammillekin. Sitten kävi niin, että toinen ihastui enemmän kuin minä ja satutin häntä kun en ollut yhtä innostunut.

Voisin tavata kiinnostavaa ihmistä enemmän kuin kerran.

Ei minullakaan ollut ensi tapaamisella säkenöintiä mieheni kanssa.

Nyt 20 avioliittovuoden jälkeenkin, hän on mitä rakkain ja ihanin.

Ei ole yhtä vastausta. Osasta on tiennyt heti, etten halua tavata uudelleen. Ne joista jää neutraali mukava fiilis, tapaan vielä uudelleen, sillä toisinaan tutustuminen ottaa hetken aikaa ja kiinnostus herää hitaammin.

Ne jotka kolahtavat heti, osoittautuvat aika usein muuksi kuin ensin luuli tai tunne ei ole molemminpuolinen.

Jos ei ole kemiaa, niin sitä ei ole. M27

Mulla rima kiinnostuksen osalta on niin alhaalla. Että jos joku onnistuu sen alittamaan, niin ei todellakaan ole uudelleen tapaamisen väärti.

Vierailija kirjoitti:

Ei aina tule sitä rakkautta ensi silmäyksellä fiilistä ja silti toinen voi olla se oikea!

Harvalle tulee. Itselle on merkannut se aina eniten, millaiselta tuntuu olla toisen seurassa ja lähellä. Jos nämä seikat ovat kunnossa, niin aina on tulleet tunteetkin mukaan. En edes usko sellaiseen ”jalat alta”-touhuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei aina tule sitä rakkautta ensi silmäyksellä fiilistä ja silti toinen voi olla se oikea!

Harvalle tulee. Itselle on merkannut se aina eniten, millaiselta tuntuu olla toisen seurassa ja lähellä. Jos nämä seikat ovat kunnossa, niin aina on tulleet tunteetkin mukaan. En edes usko sellaiseen ”jalat alta”-touhuun.

Näinpä juuri, itse asiassa sama täälläkin. Kun olen viettänyt aikaa uuden ja kiinnostavan ihmisen kanssa rauhassa tutustuen, niin kyllä ne ihastumisen tunteetkin ovat nousseet pintaan. Lempeä, lämpöä ja läheisyyttä hyvältä tuntuvan ihmisen seurassa, niin eipä sitä ihminen muuta tarvitse.

Ei ensimmäisestä kerrasta voi sanoa vielä mitään, ellei ole joku ihan pystymetsästä noussut hullu. Kyllä aina ekoilla treffeillä on sellaista jännitystä ilmassa, ettei voi sanoa juuta tai jaata.

Ei ole enää ajankohtaista, mutta olen aikoinaan joidenkin kanssa mennyt. Ei se koskaan siitä muuksi ole muuttunut. Poikkeuksena mies, jonka kanssa seurustelin puolitoista vuotta, vaikka ensitapaamisella ei kolahtanutkaan. Se oli ihan nettideittailun alkuaikaa (1996) ja kuvittelin, että kun olimme jo yli kaksi kuukautta viestitelleet ja soitelleet ja lähes tulkoon rakkaudesta puhuneet, niin olisi pinnallista torjua hänet, kun hän ei livenä ollutkaan puoleensavetävä. En suosittele samaa virhettä kenellekään; tuhlasin molempien aikaa ja tuotin toiselle surua.

Jos yhtään jäi hyvä fiilis, niin ehdottomasti haluan tavata uudestaan. Ensimmäistä tapaamista yleensä vähän jännittää ja tunnelma saattaa sen takia olla vähän jäykkä. Silti siitä jää joko positiivinen tai negatiivinen fiilis ja se määrittää jatkon vaikkei suoranaista kiinnostusta vielä heräisi. Jäähän siinä vasta muutenkin on rikottu.