Kumman kuuluu olla tukena enemmän: keski-ikäisen lapsen tukea vanhempiaan vai toisinpäin?

Meidän perheessä ainakin kääntyi roolit, kun olin noin 25-vuotias, opiskelut takana ja hyvä duunipaikka. Samaan aikaan alkoi vanhempien sairastelut ja työtilanteet huononivat. Yhtäkkiä minä olinkin se, joka tukee. Rahallisesti, henkisesti, askareiden muodossa. Kai se on sitä elämän kiertokulkua, mutta tuntuu kyllä edelleen kummalliselta, että omat vanhemmat vanhenevat.

Mielestäni kummankaan osapuolen ei "kuulu" tukea. Sitä tuetaan, kuka tukea sillä hetkellä tarvitsee. Se tukee, kenen elämäntilanne sen sallii.

Vastavuoroisuuden takia voisi lapsikin joskus tukea vanhempiaan, jos vanhempikin on tukenut lastaan. Ei sitä kannata laskea kuka tuki enemmän.

Lapsella ei ole koskaan mitään velvoitteita vanhempiaan kohtaan. Hän ei ole syntymästään päättänyt. Se joka päättää lisääntyä, ottaa vastuun jälkikasvustaan koko elämän ajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vastavuoroisuuden takia voisi lapsikin joskus tukea vanhempiaan, jos vanhempikin on tukenut lastaan. Ei sitä kannata laskea kuka tuki enemmän.

Lapsi ei ole pyytänyt syntyä. Vanhempien kuuluu tukea.

Molemmin puolin. Tosin nykyään minä vähän enemmän 50- vuotiaana yli 70- vuotiasta vanhempaani tuen ja teen sen ihan omasta halustani ja mielelläni. Viihdyn hänen kanssaan.

Äitini on läheisriippuvainen ja olen aina ollut tukena hänelle. Hänellä ei ole ystäviä ja harrastuksia ollenkaan. 

Perhe on monessa kulttuurissa tärkein. Tosin aina ei voi/kannata asettaa muiden tarpeita omien edelle. 

N

Tarpeen mukaan, kuten perheessä yleensäkin.

Eivät lapset ole vanhemmilleen velkaa

Varmaan se tukee jolla menee paremmin. Toki normaalisti tilanteet vaihtuu, toisena hetkenä toinen ja toisena toinen.

Vanhemman kuuluu tukea

Usein sitä haluaa tukea rakkaita läheisiään, ihan omasta tahdostaan, riippumatta sukupolvisuhteesta. Jotain on pielessä jos sen kokee taakaksi tai velvollisuudeksi.

Riippuu ihan tilanteesta. Eli kumpi sillä hetkellä tarvitsee enemmän tukea ja kumpi sitä pystyy paremmin antamaan. Joskus ei pysty antamaan kumpikaan ja silloin on tukea haettava jostain muualta. 

Äitini syyllistää minua kun rn kuuntele, auta, ja ratkaise hänen ongelmiaan. On hyvin vaikeaa ollut jo 30v ja minä en enää jaksa. Sitten syyllistää että auttoi lapseni hoidossa jne.

Jos keski-ikäinen lapsi on vaikka vammainen, niin hankalaa hänen on ryhtyä tukemaan vanhempiaan.

Jaa, et jaksanut olla lapsillesi läsnä kun he olivat pieniä? Nyt itket kun lapsesi on unohtanut sinut.

Karma is… noh tiedät mikä

Lapsella ei ole velvollisuus autttaa vanhempaa, joka on ollut huono vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Äitini syyllistää minua kun rn kuuntele, auta, ja ratkaise hänen ongelmiaan. On hyvin vaikeaa ollut jo 30v ja minä en enää jaksa. Sitten syyllistää että auttoi lapseni hoidossa jne.

Jotkut äidit ovat tuollaisia siitä asti kun he saavat lapsia. Ehkä taaperoajasta selviävät, mutta lapsen pitää sitten ryhtyä tukemaan äitään. Ei lapsi pääse kehittymään kun ei ole saanut itse ensin äidin tukea. Nämä alikehittyneet alaikäiseltä lapseltaan tukea hakevat äidit ovat ongelma. Vaikka lapsen jalka olisi poikki, niin äidillä on isompi pipi kun siihen tuli naarmu.Jalkapoikkisen lapsen pitää sitten lohduttaa äitiään.

Joku mättää, jos aikuisilla on tarve vertailla kuka tukee ketäkin ja minkä verran. Tilanteen mukaan.