Mies sylkäisi kasvoilleni
Olemme seurustelleet vajaa pari vuotta. Kaikennäköisiä ongelmia on suhteessa ollut, meillä on molemmilla mielenterveysongelmia (masennusta, ahdistusta ym) ja ne ovat aiheuttaneet skismaa puolin ja toisin.
Tänään aamulla olisin halunnut ns. aloittaa uuden vuoden "puhtaalta pöydältä" ja yritin herätellä keskustelua suhteemme tilasta, esimerkiksi puhua läpi eilen mieheni toimesta esiinotetun pahoinpitelyn joka tapahtui reilu vuosi sitten, hän siis löi minua useamman kerran päähän jonka lopputuloksena sain mustan silmän ja sotkin tyynyn vereen. Tiedän ansainneeni tuon turpaanvedon koska tuli silloin sanottua hänelle aika ikäviä asioita, löin ikään kuin vyön alle. Hän on myös kertonut viestittelevänsä toisten naisten kanssa, joten eilen hänen nukkuessaan tutkin hänen puhelintaan josta löytyikin parin eri naisen (hänen pitkäaikaisia ystäviään) kanssa käytyjä keskusteluja jossa kovasti minua haukkui, mitään hyvää ei ollut sanonut. Jäin puhelimen tarkastelusta kiinni enkä ole siitä mitenkään ylpeä, mutta luottamus on ollut aika huonolla tolalla ja sainkin selville sen mitä jo oikeastaan tiesinkin.
No, keskustelua emme saaneet aikaiseksi vaan hän huusi minulle ja käski olla hiljaa, ja sylkäisi kasvoilleni ja meni nukkumaan.
Tiedän toki itsekin ettei tässä ole enää mitään järkeä, mutta haluaisin silti kuulla muiden mielipiteitä.
Kommentit (65)
Oikeasti. Onko näin pimeitä suhteita olemassakaan.
Lukemani perusteella te inhoatte toisianne, pahoinpitelette, kontrolloitte, haukutte jne.
Olisikohan ne mt-ongelmat suhteestanne johtuvia, en ymmärrä miksi yhä olette edes yhdessä.
Takana on siis ainakin vakava pahoinpitely, viestittelyä muille naisille, solvaamista ja henkistä väkivaltaa, ja nyt vielä äärimmäisenä halveksunnan merkkinä kasvoille sylkäisy. Tajuat itsekin, että tuossa ei ole mitään järkeä, ja olen varma että valtaosa kanssakeskustelijoista on kanssasi samaa mieltä. Tästä huolimatta et ole vielä lähtenyt.
Mikä asia siis saa sinut pysymään tuossa suhteessa ja onko se tärkeämpi kuin oma hyvinvointisi ja ihmisarvosi? Onko se sellainen asia jota ei voisi saada toisessa, väkivallattomassa ja arvostavassa parisuhteessa?
Itsekin sen sanoit, tuossa ei ole mitään järkeä, ei mieltä, ei mitään tervettä. Erotkaa, ennen kuin tapahtuu pahempaa, yksi laudoissa, toinen raudoissa. Se voit olla sinä, ken tarttuu keittiöveitseen. Mielenterveyden ongelmat ei ole syy jatkaa noin suhdetta. Tiedän, ettei ole helppo erota, mutta te teette toistenne elämän helvetiksi, onko se sitten parempaa? Läheisriippuvuus, ja joku sairas kärsimyksen tarve teitä pitelee. Saattaisitte elää loppuelämän "pitkässä parisuhteessa", mutta normaalia, tervettä elämää tuosta ei tule ikinä. Tiedän mistä puhun, valitettavasti.
Olette tosi onnellisessa ja molempia tukevassa suhteessa. Ei muuta kuin lasta tekemään! Kiva kuulla että on elämäänsä tyytyväisiä, rahasavia pareja.
Seurusteletkohan exäni kanssa? Lähde, tuo tulee pahenemaan..
Känniläisten mielisairaiden arkea.
Mee pois!
Kasvoille sylkeminen on niin punainen lippu kuin olla voi. Se on merkki äärimmäisestä inhosta ja halveksunnasta, ja riittäisi yksistään minulle merkiksi kerätä tavarat ja lähteä. Tuossa tapauksessa merkkejä on niin monta, että et ole turvassa.
Siis minkä mielipiteen tässä oikein haluaisit kuulla?!
Olen mielenterveyteni kanssa niin surkeassa jamassa etten vain jaksa lähteä. Yritän kerätä voimia muutokseen. Tiedän itsekin ettei tämä ainakaan paremmaksi muutu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis minkä mielipiteen tässä oikein haluaisit kuulla?!
Samaa ihmetelen. Uskon tarinan on ihan keksitty! jos olaan mielenterveyspotilaita,myös on terapia hoidot. Noihin juttuihin ei kyetä lääkityksien takia.
Vierailija kirjoitti:
Olen mielenterveyteni kanssa niin surkeassa jamassa etten vain jaksa lähteä. Yritän kerätä voimia muutokseen. Tiedän itsekin ettei tämä ainakaan paremmaksi muutu.
Ap
Sinun mielenterveytesi tila ei tosiaan tuossa suhteessa pääse paranemaan. Jos haluat aloittaa puhtaalta pöydältä, eroa nyt. Aivan kamalaa luettavaa tuo aloituskin. Et todellakaan ansaitse saada turpaan. Mies olisi halutessaan voinut lähteä tilanteesta pois, mutta päätti hakata.
Vierailija kirjoitti:
Olen mielenterveyteni kanssa niin surkeassa jamassa etten vain jaksa lähteä. Yritän kerätä voimia muutokseen. Tiedän itsekin ettei tämä ainakaan paremmaksi muutu.
Ap
Onko ihme, että mielenterveys on huonossa jamassa, jos elämä on tuommoista. Lähde tänään, soita turvakotiin ja pyydä päästä sinne. Tuosta ei voi elämä muuta kuin parantua. Turvakoti auttaa uuden asunnon ja muiden asioiden järjestämisessä, jos et yksin pysty.
Jos sinulla on edes yksi ystävä tai luottohenkilö niin soita hänelle ja pyydä apua.
Soita kaverille tai äidille. Pyydä apua lähtemiseen. Mikäli tilanne pahenee lähde turvatalolle. Soitto ei vaadi ihmeitä.
Olen aikaisemmissakin suhteissani tullut pahoinpidellyksi useampaan otteeseen joten kai olen tottunut siihen ettei mulla ole oikeutta koskemattomuuteen. Olen pudonnut näitä asioita aika kauan sisälläni enkä varmastikaan odottanutkaan muunlaisia vastauksia mitä olen saanut. Kiitos kuitenkin kaikille omien ajatusteni vahvistamisesta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen aikaisemmissakin suhteissani tullut pahoinpidellyksi useampaan otteeseen joten kai olen tottunut siihen ettei mulla ole oikeutta koskemattomuuteen. Olen pudonnut näitä asioita aika kauan sisälläni enkä varmastikaan odottanutkaan muunlaisia vastauksia mitä olen saanut. Kiitos kuitenkin kaikille omien ajatusteni vahvistamisesta.
Ap
Älä tämän jälkeen ota ketään. Koita päästä traumaterapiaan. Tukinainen, Riku ja Lyömätön linja voisivat myös auttaa.
Lähde hyvä ihminen!
Kuulostaa ihanalta suhteelta.