Miksi suomalaiset on ankeilijoita

Sain pari vuotta sitten lapsen ja olemme koronan huomioon ottaen melko aktiivisesti osallistuneet lapsille järjestettävään toimintaan; perhekerhoihin, erilaisiin tapahtumiin, käyneet asukaspuistoissa ja seurakunnan toiminnoissa ja tietysti ihan tavallisesti puistoilleet ja käyneet kirppareilla, syömässä jne.

Minusta olisi hauskaa löytää muita samassa elämäntilanteessa olevia ja lapsellekin kavereita tai ihan vaan jutella niitä näitä tovin verran jonkun uuden tyypin kanssa. Pidän myös tärkeänä lapsen kannalta että hän oppii ikään kuin käytöstapoja ja sosiaalisuutta että samaan tilaan saapuvia tervehditään ja muutaman sanankin voi vaihtaa ja ylipäätään että ihmisiin voi ottaa kontaktia.

Törmään kuitenkin jatkuvasti tähän samaan että valtaosa ihmisistä ei tervehdi, ei puhu mitään, vetäytyvät lapsensa kanssa aivan eri puolellekin monet esim puistossa. Lapsethan ovat luonnostaan avoimia ja kiinnostuneita toisista lapsista mutta oppivat toki pian tämän suomalaisen sosiaalisen kanssakäymisen koodiston. Miksi ihmiset käyttäytyvät näin? Jos ei itse ole niin kovin rupattelijatyyppi niin eikö sitä voisi kuitenkin lapsen takia vähän yrittää ja suoda lapselle tilaisuuden kontaktiin toisen lapsen kanssa kun kerta samassa puistossa tai kerhossa ollaan? Eikö tämä olisi hyvää oppia elämään?

Toisesta kulttuurista kotoisin oleva kaverini on ihan äimänä käkenä tästä, hän ei voi ymmärtää miksi ihmiset/äidit eivät puhu mitään ja miksi esim kahvilassa ei voisi mennä juttelemaan tai peräti samaan pöytään istumaan nähdessään toisen äidin pienen lapsen kanssa. Hän ihmettelee että miksi suomalaisia äitejä näkee koko ajan vain yksin lasten kanssa esim vaunulenkillä, miksi äidit eivät vietä aikaa yhdessä toisten äitien ja lasten kanssa, siis esim että kokoonnuttaisiin vaikka aamupalalle tai lounaalle yhdessä vaikka jonkun kotiin.

Eikö elämä voisi olla paljon mukavampaa jos otettaisiin vähän rennommin ja tuntemattomienkin kanssa voisi jotain jutella? Toki juttelevaisiakin äitejä löytyy mutta selkeä vähemmistö. Aiemmin minulla on kokemusta koirapiireistä ja koin siellä ihmisten olleen jonkin verran avoimempia ja vieraille puhuminen oli ikäänkuin sallittua.

Monet monet kerrat olen ollut mukana esim perhekerhoissa missä juuri kukaan ei puhu juuri mitään, kaikki vain ovat niin keskittyvinään siihen omaan lapseen. Sitten joskus jos juttua syntyykin niin ovesta kun poistutaan niin ollaan taas niin kuin tuntemattomat, samaa matkaa ei voi kävellä tms.