Somesta päätellen monella jo kuusi koristeltu
Niin, eihän asia tietysti minulle kuulu, mutta mistä lähtien joulukuusi on alettu koristella KUUKAUTTA ennen itse juhlaa? Miltä se enää jouluna tuntuu?
Kommentit (6)
Näinhän se menee, ja sitten kuusi ja joulu on jo tapaninpäivänä kadotettu.
Mutta kauppakin tekee parhaansa, joululaulut raikavat jo lokakuussa.
Minun joulu alkaa siitä, kun muutamia päiviä ennen joulua tuodaan oikea kuusi sisään. Se tuoksu ja tunnelma... tuntuisi aivan mielipuoliselta tehdä se jo nyt.
Meillä on koristeltu jo pari viikkoa sitten. On ihanaa, että upeasti koristeltu kuusi saa aikaa olohuoneessa. Vie myös stressiä itse joulusta, kun sitä asiaa ei tarvitse hoitaa silloin.
Kuusen esitteleminen somessa on sitävastoin typerää.
Just tuokin, että saa stressiä pois, kun sitä tekemistä on muutenkin. Kun siinä joulun pyhien alla on kaikkea muutakin, niin on joku jo hoidettu. En itse koe, että hyvissä ajoin laitettu kuusi mitenkään vie joulun hohtoa pois.
Somessa olet aina edelläkävijä, joten parempi olla ensimmäisten joukossa esittämässä ne tämän joulun trendit.
Itse ajattelen, että joulussa kivointa on se odotus ja fiilistely, siksi itsekin laitan kuusen jo itsenäisyyspäivän jälkeen. Vielä kun ollaan joulun pyhät pois kotoa, niin on kiva fiilistellä omaa joulua ja omia tapoja koristella ennen muiden nurkkiin menoa.