Lue keskustelun säännöt.
Korreloivatko kaverittomuus ja parisuhteettomuus?
27.11.2021 |
Esitän väitteen, että korreloivat. Suurin osa etenkin miehistä, joilla on vaikeuksia löytää nainen, ovat sellaisia, joilla ei ole myöskään kavereita.
Perustelen tämän sillä, että ihminen, jolla on kavereita, on aktiivisempi, ja aktiivinen ihminen tutustuu enemmän uusiin ihmisiin ja sitä kautta myös naisiin. Kun mennään kaveriporukalla laskettelemaan, baariin, rannalle, minne tahansa, ollaan valmiiksi "sosiaalisessa moodissa"; on hauskaa, rento ilmapiiri, jutellaan jne. Silloin on helppo myös ottaa kontaktia muihin ihmisiin kaveriporukan ulkopuolella.
Toinen peruste ovat sosiaaliset taidot sinänsä. Kaveripiiri kertoo siitä, että ihminen on sosiaalinen. Hän osaa tutustua ihmisiin ja ihmiset tutustuttuaan pitävät hänestä eli haluavat ylläpitää ja jatkaa tuttavuutta.
Ja kyllä, sama pätee varmasti myös naisiin, mutta korostin alussa miehiä siksi, että enemmän tällä palstalla näkee miesten väitteitä, että Tinder on ainoa vaihtoehto tutustua vastakkaiseen sukupuoleen.
Kommentit (58)
Miksi naiset sitten vaatii luopumaan kavereista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
100%
Korrelaatio on myös kaksipuolista. Kaverit kaikkoaa mikäli naissuhteita ei löydy.
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset sitten vaatii luopumaan kavereista?
No mitä he ovat sanoneet perusteluiksi?
Pitää kohdallani paikkansa. Koko elämäni olen ollut jonkinlainen erakkotyyppi, mutta silti se parisuhteen kaipuu on säännöllisesti tykytellyt takaraivossa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tässä keski-iän täyttäneenä saa ne toivot kuitenkin heittää pois, koska koko elämän kaverittomuus on tehnyt minusta hyvin jäykän sosiaalisesti ja siitä parisuhdehalusta huolimatta ahdistun nopeasti toisten seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset sitten vaatii luopumaan kavereista?
Eivät vaadi, mutta et sinä mitään parisuhdetta pysty ylläpitämään sillä tavoin, että käyt ajoittain runqqaamassa toisen ihmisen vartalolla.
Minä väitän että vastentahtoista yksinäisyyttä on kahta tyyppiä: vuorovaikutustaitojen heikkoudesta johtuvaa, jolloin ei ole kavereita eikä rakastettua, ja sitten turhankin tiivistä kahden ihmisen symbioosia, jossa hukataan ne muut ystävät ja ihmissuhteet ja lopulta pahimmillaan tukahdutetaan toinen toisensa tai sairastutaan esimerkiksi folie aux deuxiin, yhteiseen psykoosiin.
Kumpikaan yksinäisyyden muoto ei ole hyväksi.
Sitten on vielä valittu yksinäisyys, jossa ihminen viihtyy hyvin ja hänelle riittävät mainiosti ne harvat ihmissuhteet ja vuorovaikutustilanteet, joita elämässä on. Tällainen ihminen on tasapainoinen ja elämäänsä tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset sitten vaatii luopumaan kavereista?
Eivät vaadi, mutta et sinä mitään parisuhdetta pysty ylläpitämään sillä tavoin, että käyt ajoittain runqqaamassa toisen ihmisen vartalolla.
Minä väitän että vastentahtoista yksinäisyyttä on kahta tyyppiä: vuorovaikutustaitojen heikkoudesta johtuvaa, jolloin ei ole kavereita eikä rakastettua, ja sitten turhankin tiivistä kahden ihmisen symbioosia, jossa hukataan ne muut ystävät ja ihmissuhteet ja lopulta pahimmillaan tukahdutetaan toinen toisensa tai sairastutaan esimerkiksi folie aux deuxiin, yhteiseen psykoosiin.
Kumpikaan yksinäisyyden muoto ei ole hyväksi.
Sitten on vielä valittu yksinäisyys, jossa ihminen viihtyy hyvin ja hänelle riittävät mainiosti ne harvat ihmissuhteet ja vuorovaikutustilanteet, joita elämässä on. Tällainen ihminen on tasapainoinen ja elämäänsä tyytyväinen.
En ymmärtänyt ensimmäistä lausetta, voisitko selittää?
Yksinäisyyden suhteen tuo on kai ihan yleisesti hyväksytty ja selitetty fakta, että on olemassa (ainakin) kahdenlaista yksinäisyyttä.
Totta. Parisuhteettomuuteni on johtunut nimenomaan kaverittomuudesta. Kavereista olisi muutenkin hyötyä työpaikkojen ym. suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei ole kavereita, mutta olen ollut parisuhteessa ison osan aikuiselämästä. Jostain syystä muut naiset karttavat minua, vaikka olen yrittänyt olla avoin ja sosiaalinen. Minussa ilmeisesti on jotain luotaantyöntävää ettei kukaan halua olla minun kaveri.
En koe asiaa noin vaikka olen ollut kaveriton sekä sinkku. Parisuhde on helpompi löytää kuin aitoa ystävyyttä enkä kelpuuta ketä tahansa elämääni.
Aikuisiällä olen löytäny ystäviä/kavereita ja parisuhteessakin ollaan kohta kymmettä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina etsinyt enemmän kaveruuksia, parisuhdetta en ikinä.
Kavereita en ole onnistunut haalimaan, mutta en ole ikinä joutunut olemaan pitkään ilman suhdetta ja kaikki mieheni olleet paljon sosiaalisempia kuin minä ja se on kyllä tuonut myös riitoja kun oon kuitenkin miesten mielestä liian erakko.
Mistä te kaverittomat oikein löydätte kumppanin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä te kaverittomat oikein löydätte kumppanin?
Paljon parjatusta Tinderistä olen itse löytänyt. Kyllä siellä on paljon mukavia ja täyspäisiä ihmisiä, vaikka välillä meinasi usko loppua.
Tottakai korreloi. Yhteistä on sosiaalisten taitojen puute, ne kun ei kehity yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottakai korreloi. Yhteistä on sosiaalisten taitojen puute, ne kun ei kehity yksin.
Tämä tukee näkemystäni, että kannattaisi panostaa ystävyys- ja tuttavuussuhteisiin sen sijaan, että epätoivoisesti hakkaa jotain sovellusta löytääkseen elämänkumppanin. Monelle se tuntuu kuitenkin olevan vastenmielistä, miksi?
Onko kaveriton nainen automaattisesti autisti?
Kyselee kaveriton sinkkunainen
Vierailija kirjoitti:
Onko kaveriton nainen automaattisesti autisti?
Kyselee kaveriton sinkkunainen
Ei.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai korreloi. Yhteistä on sosiaalisten taitojen puute, ne kun ei kehity yksin.
Pyh! Mulla on hyvät sosiaaliset taidot, mutta kavereita ei ole.
Minulla ei ole ongelmia tutustua ihmisiin, ja olen saanut kommenttia olevani "people person".
En ole kuitenkaan tavannut sellaisia ihmisiä, jotka haluaisin elämääni pidemmäksi aikaa kuin joku satunnainen tapaaminen. Sen aikana jo huomaan, että olen mieluummin keskenäni kuin tämmöisen kaverin seurassa.
Pakkososiaalisuus rasittaa, kun henkilöt eivät kiinnosta.
N64
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai korreloi. Yhteistä on sosiaalisten taitojen puute, ne kun ei kehity yksin.
Tämä tukee näkemystäni, että kannattaisi panostaa ystävyys- ja tuttavuussuhteisiin sen sijaan, että epätoivoisesti hakkaa jotain sovellusta löytääkseen elämänkumppanin. Monelle se tuntuu kuitenkin olevan vastenmielistä, miksi?
No, minä kaipaan enemmän vain läheisempää suhdetta. Kaverisuhteiden ylläpitäminen vaatii satunnaista tapaamista, mikä stressaa aina enemmän kuin vakituinen näkeminen/yhdessä asuminen. Parasta olisi, jos olisi lapsuudenkavereita, joille ei tarvisisi selitellä valintojaan, mutta ei ole. :(
Suurin osa pariutumisesta tapahtuu, tai no ennen Tinderiä ainakin tapahtui, nimenomaan kavereiden kautta. Jos ei tunne ihmisiä, joiden kautta luonnollisesti tapaisi uusia ihmisiä, niin sitten on yksi pariutumisväylä ummessa.
Kuten eräs aiempi kirjoittajakin, olen itse melko epäsosiaalinen eläjä. Töissä ihmiskontaktia tulee enemmän kuin tarpeeksi, parisuhde siihen päälle ja eipä ole enää energiaa eikä tarvetta pitää muita ystävyyksiä yllä. Tämä tietysti kostautuu, jos parisuhde joskus syystä tai toisesta loppuu, ja on halua pariutua uudelleen.
Toisaalta kaverittomalle parisuhde voi olla tärkeämpi. Ainakin me puolison kanssa ollaan melkein aina kaksistaan. Ei olla kauhean sosiaalisia eläimiä.