Lue keskustelun säännöt.
Korreloivatko kaverittomuus ja parisuhteettomuus?
27.11.2021 |
Esitän väitteen, että korreloivat. Suurin osa etenkin miehistä, joilla on vaikeuksia löytää nainen, ovat sellaisia, joilla ei ole myöskään kavereita.
Perustelen tämän sillä, että ihminen, jolla on kavereita, on aktiivisempi, ja aktiivinen ihminen tutustuu enemmän uusiin ihmisiin ja sitä kautta myös naisiin. Kun mennään kaveriporukalla laskettelemaan, baariin, rannalle, minne tahansa, ollaan valmiiksi "sosiaalisessa moodissa"; on hauskaa, rento ilmapiiri, jutellaan jne. Silloin on helppo myös ottaa kontaktia muihin ihmisiin kaveriporukan ulkopuolella.
Toinen peruste ovat sosiaaliset taidot sinänsä. Kaveripiiri kertoo siitä, että ihminen on sosiaalinen. Hän osaa tutustua ihmisiin ja ihmiset tutustuttuaan pitävät hänestä eli haluavat ylläpitää ja jatkaa tuttavuutta.
Ja kyllä, sama pätee varmasti myös naisiin, mutta korostin alussa miehiä siksi, että enemmän tällä palstalla näkee miesten väitteitä, että Tinder on ainoa vaihtoehto tutustua vastakkaiseen sukupuoleen.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät korreloi. Ennemminkin päinvastoin. Pysyvään parisuhteeseen päätyvät ne, joilla on aikaa puolisolle ja halua viettää aikaa enemmän perheen kanssa kuin kavereiden. Mulla oli paljon kavereita enne parisuhdetta. Vuosien mittaan kaverien määrä on vähentynyt. Nyt jäljellä ovat ystävät ja puoliso. Toki sosiaalisetkin pariutuvat, ehkä nopeammin, mutta nopeammin he myös eroavat.
En tarkoittanut parisuhteessa olemista ja parisuhteen laatua vaan sitä, että kaverillisten on paljon helpompaa löytää kumppani kuin kaverittomien, koska he kohtaavat enemmän ihmisiä ja heillä on paremmat sosiaaliset taidot.
Aika moni kohtaa kumppaninsa nykyään internetin välityksellä. Ja parisuhteessa sitä vasta niitä vuorovaikutustaitoja tarvitaankin, harvemmin ihmiset asuu kavereidensa nurkissa 247 ainakaan vuosikausia (muusta kuin olosuhteiden pakosta). Parisuhde on yleensä paljon intiimimpi ja tiiviimpi ihmissuhde, kavereiden kanssa nähdään pikaisemmin.
Näin on, mutta toisaalta tarvitaan erityisiä vuorovaikutustaitoja vain sen oman kumppanin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole kavereita, mutta olen ollut parisuhteessa ison osan aikuiselämästä. Jostain syystä muut naiset karttavat minua, vaikka olen yrittänyt olla avoin ja sosiaalinen. Minussa ilmeisesti on jotain luotaantyöntävää ettei kukaan halua olla minun kaveri.
Oletko kaunis, tavis vai rumis. Naiset välttelee yleensä kauniita naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät korreloi. Ennemminkin päinvastoin. Pysyvään parisuhteeseen päätyvät ne, joilla on aikaa puolisolle ja halua viettää aikaa enemmän perheen kanssa kuin kavereiden. Mulla oli paljon kavereita enne parisuhdetta. Vuosien mittaan kaverien määrä on vähentynyt. Nyt jäljellä ovat ystävät ja puoliso. Toki sosiaalisetkin pariutuvat, ehkä nopeammin, mutta nopeammin he myös eroavat.
En tarkoittanut parisuhteessa olemista ja parisuhteen laatua vaan sitä, että kaverillisten on paljon helpompaa löytää kumppani kuin kaverittomien, koska he kohtaavat enemmän ihmisiä ja heillä on paremmat sosiaaliset taidot.
Aika moni kohtaa kumppaninsa nykyään internetin välityksellä. Ja parisuhteessa sitä vasta niitä vuorovaikutustaitoja tarvitaankin, harvemmin ihmiset asuu kavereidensa nurkissa 247 ainakaan vuosikausia (muusta kuin olosuhteiden pakosta). Parisuhde on yleensä paljon intiimimpi ja tiiviimpi ihmissuhde, kavereiden kanssa nähdään pikaisemmin.
Tämäpä tämä. Aika monella suupaltilla on oikeasti tosi huonot sosiaaliset taidot. Puhutaan paljon, ei kuunnella vastausta. Mutta on ne hyvät small talk -taidot, valitettavasti se pinta riittä pitkälle.
Ex miehellä oli 1-2 kaveria. Naisia löytyi aina tälle 3 lapsen pettäjä isälle.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina etsinyt enemmän kaveruuksia, parisuhdetta en ikinä.
Kavereita en ole onnistunut haalimaan, mutta en ole ikinä joutunut olemaan pitkään ilman suhdetta ja kaikki mieheni olleet paljon sosiaalisempia kuin minä ja se on kyllä tuonut myös riitoja kun oon kuitenkin miesten mielestä liian erakko.
Täähän tuntuukin olevan se naisten "ongelma", kun ei vaan saa olla sinkkuna ja kokoajan joutuu parisuhteessa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai korreloi. Yhteistä on sosiaalisten taitojen puute, ne kun ei kehity yksin.
Pyh! Mulla on hyvät sosiaaliset taidot, mutta kavereita ei ole.
Minulla ei ole ongelmia tutustua ihmisiin, ja olen saanut kommenttia olevani "people person".
En ole kuitenkaan tavannut sellaisia ihmisiä, jotka haluaisin elämääni pidemmäksi aikaa kuin joku satunnainen tapaaminen. Sen aikana jo huomaan, että olen mieluummin keskenäni kuin tämmöisen kaverin seurassa.
Pakkososiaalisuus rasittaa, kun henkilöt eivät kiinnosta.
N64
Sinähän kirjoituksesi perusteella olet niin introvertti kuin olla vaan voi. Ekstrovertit nimenomaan eivät valikoi, vaan kelpuuttavat kaikki ystäviksi, tuttaviksi, kavereiksi. Ei introverttiys tarkoita suoraan sosiaalisten taitojen puutetta, vaan enemmänkin valikoivuutta että kenet hyväksyy lähellensä. Ekstrovertillä voi olla takanaan vuosikymmeniä kestänyt avioliitto, mutta ei yhtään ystävää aviomiehen ja aikuisten lasten lisäksi. Ekstrovertti voi olla ja usein onkin hyvin puhelias läheisilleen ja tutussa ympäristössä. Mutta meiltä puuttuu se halu edes yrittää luoda uusia uusia kontakteja epäkiinnostaviin ihmisiin. Toki työympäristössä osaamme olla ystävällisiä, mutta on turha yrittää tilittää omasta elämästään. Kun ihan oikeasti ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
En koe asiaa noin vaikka olen ollut kaveriton sekä sinkku. Parisuhde on helpompi löytää kuin aitoa ystävyyttä enkä kelpuuta ketä tahansa elämääni.
Aikuisiällä olen löytäny ystäviä/kavereita ja parisuhteessakin ollaan kohta kymmettä vuotta.
Minä taas ajattelen päin vastoin. Seurustelusuhde on (tai ainakin olisi minulle) vakavampi asia. Siinä pitää laittaa itsensä likoon huomattavasti kokonaisvaltaisemmin. Kavereita voi olla monenlaisia eikä kenenkään kanssa tarvitse mennä henkilökohtaisiin asioihin, jos ei halua.
Aitoa ystävyyttä on vaikea löytää, mutta aloituksessa puhuttiinkin kavereista, ei sydänystävistä. Ja jos sinulle onkin ollut helppo löytää parisuhde, niin ei se kaikilta onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät korreloi. Ennemminkin päinvastoin. Pysyvään parisuhteeseen päätyvät ne, joilla on aikaa puolisolle ja halua viettää aikaa enemmän perheen kanssa kuin kavereiden. Mulla oli paljon kavereita enne parisuhdetta. Vuosien mittaan kaverien määrä on vähentynyt. Nyt jäljellä ovat ystävät ja puoliso. Toki sosiaalisetkin pariutuvat, ehkä nopeammin, mutta nopeammin he myös eroavat.
En tarkoittanut parisuhteessa olemista ja parisuhteen laatua vaan sitä, että kaverillisten on paljon helpompaa löytää kumppani kuin kaverittomien, koska he kohtaavat enemmän ihmisiä ja heillä on paremmat sosiaaliset taidot.
Ei ole ihan noin yksinkertaista, vaikka ymmärrän pointtisi. Kaveripiiri voi koostua lähinnä saman sukupuolen ihmisistä (anteeksi heteronormatiivinen ajattelu) tai ujo saattaa suuressa joukossa vetäytyä niin, ettei tutustu kehenkään sellaiseen, jonka kanssa voisi ajatella seurustelevansa. Joku saattaa myös ajatella, ettei lähde suhteeseen kaveriporukassa olevan henkilön kanssa, koska eron sattuessa yhteisistä tilaisuuksista tulee kiusallisia. Jompi kumpi ehkä joutuu jättäytymään porukasta pois.
Edellinen mies jota tapailin oli ns. kaveriton ja jo alusta asti hän suorastaan ripustautui minuun aivan käsittämättömällä tavalla, sillä hänen sosiaaliset ympyränsä olivat lähes olemattomat. Juuri tästä syystä emme tapailleet kuukautta pidempään. Joten ainakin tuossa nimenomaisessa tapauksessa korreloi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tuota mieltä.
Tiedän upeita miehiä joilla paljon kavereita ja nolla tyttöystävää. Mikä lienee syynä, heteroja molemmat eikä homotutka hälytä. Molemmille olisi ottajia hauskoja huumorityyppejä.
Varmaan joku syyllistämisketju taas yksinäisille.
Ja onhan noita nähty kun kaverit on tärkeämpiä kuin kumppani.
Kukin valitkoon tavallaan.
Olin parisuhteessa yksinäinen, nyt yksinäinen sinkku joka ei ole yksinäinen. En tapaa ketään ja teen etätyötä ja olen onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset sitten vaatii luopumaan kavereista?
Juopotteluystävistä ja päivien reissuista? Eivätkö tule puolison kanssa toimeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla seurailijaihmisiä joiden karisma ei riitä parisuhteen nappaamiseen, vaikka ystäviä onkin. Tai vahvoja ja vaikeita ihmisiä, joita ystävät haluavat nähdä vähän aikaa kerrallaan mutta parisuhde ei onnistuisi.
Olen nainen ja minulla ei ole koskaan ollut parisuhdetta, mutta kyllä kavereita on aina ollut. On vain vaikea löytää sellaista ihmistä, josta pitäisin niin paljon, että haluaisin olla enemmän kuin kaveri hänen kanssaan. Siihen kun vaaditaan enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole koskaan ollut 35v elinaikana parisuhteessa eikä minulla ole ollut kavereita.
Työelämässä kaikki ovat olleet varattuja.
Vierailija kirjoitti:
En ole tuota mieltä.
Tiedän upeita miehiä joilla paljon kavereita ja nolla tyttöystävää. Mikä lienee syynä, heteroja molemmat eikä homotutka hälytä. Molemmille olisi ottajia hauskoja huumorityyppejä.Varmaan joku syyllistämisketju taas yksinäisille.
Ja onhan noita nähty kun kaverit on tärkeämpiä kuin kumppani.
Kukin valitkoon tavallaan.
Olin parisuhteessa yksinäinen, nyt yksinäinen sinkku joka ei ole yksinäinen. En tapaa ketään ja teen etätyötä ja olen onnellinen.
Varmaan se seksuaalinen hyväksikäyttö, joka kohdistuu parisuhdekumppaniin, mutta ei kavereihin.
Totta kai korreloi. Epäsosiaalisen on vaikeampi tutustua ihmisiin oltiin sitten liikkeellä kaveri- tai parisuhdemielessä.
Korostuu etenkin miehillä, koska lähtökohtaisesti on miehen tehtävä iskeä nainen kun taas nainen voi olla huomattavasti passiivisempi, jos on ulkonäöllisesti perusnätti.
Kyllä parisuhteettomuus ja kaverittomuus valitettavasti korreloivat. Uskoisin taustalla olevan kyvyttömyyden olla oma itsensä toisen ihmisen seurassa. Että jotenkin jäljittelee muita ja uskoo, että jossain on sellainen oikea tapa olla ja elää toisten kanssa. Seurauksena on epäaitoutta ja teeskentelyn makua, minkä muut nopeasti huomaavat. Lisäksi itselle tulee tunne, että sosiaaliset suhteet ovat rasittavia ja ettei kukaan ymmärrä minua. Ystävyys- tai seurustelusuhde on herkkä tilanne, jossa voi myöskin pelätä, että suhde loppuu ja ettei enää kelpaakaan toiselle. Lisäksi voi puuttua ylipäänsä käsitys siitä, että miten toisille ihmisille puhutaan ja miten heidän kanssaan ollaan. Mikäli omilla vanhemmilla on ollut hieman erikoisempi parisuhde, niin ei välttämättä ole oppinut kohtaamaan muita ja käsittelemään hankalia tilanteita ja oppimaan selviytymään niistä. Taustalla voi olla myöskin kovia menetyksiä, päihdeongelmainen lapsuudenkoti tms. Niinpä nuori henkilö voi tavallaan sabotoida omat ihmissuhteensa itse sitä tajuamatta, tavoitella esimerkiksi aina sellaisten ihmisten ystävyyttä tai rakkautta, joilla ei ole sitä antaa vastavuoroisesti. Niinpä sitten voi vain todeta aina epäonnistuvansa, vaikka oikeasti jos saisi ystävän tai seurustelukaverin, niin voisi ollakin tosi pulassa, kun ei yhtään tiedä, miten sellaisen henkilön kanssa ollaan. Ja oikeasti voi olla, ettei oikeasti ole riittävän kypsä aikuinen kestämään ihmissuhteiden aiheuttamia tunnemyrskyjä ja tärkeän ihmisen menetys voisi suistaa mielen pahaan jamaan.
Tinderin tarkoitus on saada käyttäjänsä koukuttumaan sovellukseen, sieltä ei tosiaan kaikki tule seuraa saamaan (varsinkin jos on ulkonäöltään vaatimaton, se voi olla suorastaan mahdotonta sillä sovellus pyörii ulkonäön ympärillä). Muitakin vaihtoehtoja ihmisiin tutustumiseen netistä löytyy kyllä. Kontakteja voi löytää myös yllättävistä paikoista, esim. nettipelien ja foorumien parista.