Keski-ikäinen nainen, miksi et enää haluaisi muuttaa uuden miesystävän kanssa yhteen?

Oliko sinulla oma velaton omistusasunto? Vai muutitko miehen asuntoon?

Miski pitäisi suhteen kanssa mutaa yhteen? Olen itssenäinen enkä ala toisen jälkiä siivoaman ymm. Omavarisena minulle riitää litra maitoa,koko lehmää en kotiini tarvitse.

Ei ole mikään ongelma asua erillään. Haluan nukkua yksin, juoda aamukahvini yksin, haluan puuhailla kotonani yksin ja sisustaa sen ilman miesten hirveitä medialaitteita ja johtokasoja.  En myöskään halua enää tarjota kodinhoidollisia palveluita enkä ole kiinnostunut seksistäkään. En myöskään perustää lääppimisestä ja nuolemisesta, en naaman enkä alapään.

Monet 50 ja 60 vuotiaat, kymmeniä vuosia yhdessä olleet myös eroavat. Itse ajattelen että elämä on niin ainutlaatuista ja -kertaista että haluan pitää tietyn vapauden ja varsinkin antaa sen myös toiselle, ettei olisi kenenkään kanssa kimpassa vain olosuhteiden pakosta, kun on yhteinen osoite ei välttämättä jaksa enää erota.

Naiset sitä yhteenmuuttoa tyypillisesti enemmän ruinaavat kuin miehet.

Ei jaksaisi enää kertaakaan muuttaa erilleen, kun toisen kanssa elo ei toimikaan.

Toisille myös sopii se että voi olla rauhassa yksin ja nähdä viikonloppuisin. Oma luonne on sellainen että mikään paita&peppu-suhde ei houkuta.

Mykkä saman tilan jakaminen uuvuttaa myös. Tuokin on jo koettu.

Millä tavoin se on taloudellinen kysymys, jos kaksi itsensä ja perheensä elättävää ihmistä asuvat omissa kodeissa? Toisella on rahat loppu?

Moni itsellinen aikuinen pitää oman taloutensa ihan mielellään omana saarekkeena.

Olen 41 eikä lapsia. Voisin kyllä muuttaa miehen kanssa yhteen, jos olisi järkevä tyyppi. Ongelma vain on, että tässä iässä minulla on oma asunto, joka on valittu lyhyehkön matkan päästä työpaikastani ja minulle tärkeästä harrastuksesta. Miehilläkin yleensä on, ja heillä on oletuksena, että nainen muuttaa, luopuu elämästään ja järjestää kaiken heidän ympärilleen, kun itse eivät pysty tekemään mitään kompromisseja. Joten tuskin muutan koskaan kenenkään kanssa enää yhteen.

Ongelma ei siis ole muuttaminen, vaan se, etteivät miehet näe parisuhdetta tiiminä, johon molemmat panostavat.

Jos haluaa vapaasti tapailla miehiä ja elää elämäänsä oman mielen mukaan, niin miksi ihmeessä silloin kannattaisi muuttaa yhteen? Silloinhan menettää mahdolliauuden molempiin.

Pikkuhiljaa ne kotityöt kuitenkin valuu naisen tehtäväksi varsinkin jos mies ei tee mitään oma-aloitteisesti. Olen itse sen luonteinen, että laitan toisten hyvän itseni edelle. Minun pitäisi olla itsekkäämpi.

Minulla on vain hyviä kokemuksia yhdessä asumisesta, eli en ajattele, että yhdessä asuminen olisi "hirvittävää". En vain kaipaa sitä enää. Ja minulla on alaikäisiä lapsia, enkä halua perustaa uusperhettä. Tykkään siitä, että on myös omaa aikaa, ja lisäksi teen nykyisin töitä kotoa käsin, jolloin haluan että on oma rauha keskittymiseen. En halua yhteistä asuntolainaa, vaan haluan tässä nykyisessä asunnossani. Tähän ei kuitenkaan nyt lasten asuessa kotona edes mahtuisi toista aikuista, ja en halua luopua tästä asunnosta ja muuttaa vuokralle. Ja tosiaan, tykkään siitä, että voin olla välillä itsekseni.

Tässäpä niitä syitä.

Minulla on lapsia, joista vähintään yhden pitäisi ensi muuttaa pois kotoa jatko-opinnoilleen ennen kuin voisin harkita yhteenmuuttoa kenenkään kanssa. Muutoin asunnon koon täytyisi jonkun kanssa yhteenmuutettaessa olla suuri.

Miehen tulisi olla kompromisseihin kykenevä, toiset huomioonottava ja joustava, jotta voisin harkita yhteenmuttoa. Ikinä en enää aio olla suhteessa se ainoa kompromisseja tekevä ospuoli. Monet keski-ikäiset vain tuppaavat olemaan tavoissaan niin vakiintuneita, ettei elämänmuutoksia edes haluta. Koskee siis sekä naisia, että miehiä. Paljon helpompaa siis asua kahta osoitetta ja nauttia toisen ihmisen parhaista puolista ja hetkistä, ja sitten vetäytyä omaan rauhaan.

Haluan olla rauhassa. Viihdyn yksin. Nautin siitä, ettei kukaan häslää kotona samaan aikaan vaan voin olla ihan omissa oloissani ja tavata ihmisiä silloin kun se mulle sopii. 

Haluan nukkua ja herätä rauhassa, enkä puhua ennen aamukahvia sanaakaan. En usko, että yksikään mies haluaisi elää mun vaaleanpunaisten kodinkoneiden ja huonekalujen kanssa, enkä suostu niitä vaihtamaan. En myöskään haluaisi kotiini mitään eriparisia ja rumia kahvimukeja tai polkupyörän osia tai pelituolia enkä haisevia kenkiä. Inhoan kaikkea ylimääräistä sälää ja miehillä on yleensä tapana säästää kaikkea turhaa roinaa.. Haluan myös vapauden sotkea niin paljon kuin haluan enkä jaksaisi miehen sukulaisten tai kavereiden vierailuja. Enkä todennäköisesti jaksaisi katsella sitä miestäkään. Olen asunut 10 vuotta yksin ja tuskin päädyn enää kenenkään kanssa muuttamaan yhteen.

N40

Eiköhän kyse ole vain jokaisen persoonasta ja yksilöllisistä tarpeista? MIeskaverillani on iso omakotitalo ja minulla isohko kerrostalohuoneisto, niin suhteemme tarjoaa molemmille kahdenlaista asumismuotoa.  JOskus meistä on mukava olla erillämme ja joskus vaihdella toisen asunnosta toiseen. Se ei mielestäni poikkea muiden elintavoista, sillä monet pariskunnat tykkäävät asua kahdessa paikassa muutenkin esim. kaupunkiasunnossa ja mökillä. 

Aiempi ja pitkäaaikainen parisuhteeni kärsi valtavasti siitä, miten kyllästyin asumaan silloisen mieheni kanssa samassa huushollissa. MInua yksinkertaisesti ahdistaa olla yhdessä koko ajan, vaikka toinen olisi kuinka kiva ja ihana tahansa. Paraskin tyyppi muuttuu tylsäksi, jos häntä katselee 24/7. Kun on aikansa omassa kodissa on kiva taas olla yhdessäkin.

 Minusta meillä on asiat hyvin ja olen kiitollinen siitä, miten meidän ei ole pakko perustaa yhteistä kotia vain rahan vuoksi.

Mulla asuu teinit vielä kotona vuoroviikkosysteemilla, miesystävältä on lapset juuri lentäneet pois pesästä. Mä kaipaan aika lailla yksinoloa ja musta on kiva, kun voin suunnitella päiväni ja eloni sen mukaan kuin haluan.

Me sovittiin jo heti alussa ettei ruveta uusperheeseen. Olen isän naisystävä, hän on mun miesystävä.

Näen miesystävääni 2-3 kertaa viikossa. Se tuntuu riittävän meille kummallekin, nyt seurustelua on takana 5 vuotta. Sopivasti on vähän ikävä, seksiä tekee mieli joka kerta kun nähdään ja sitä myös on 2-3 kertaa viikossa. Kyllä me asiat puhutaan, tiedetään toistemme raha-asiat jne melko tarkkaan, mutta ei koeta tarvetta muuttaa yhteistalouteen,

Olen asunut lasteni idän kanssa yhteistaloudessa 20 vuotta, se riitti mulle. Mä en varsinaisesti kaipaa tähän arkeen ketään, hoidan kotini ja kotityöni itse. Mutta musta on kiva urheilla, välillä käpertyä toisen kainaloon ja olla yhdessä toisen kanssa.

Olen aina kaivannut paljon omaa aikaa ja tilaa. Mulla on varaa asua yksin, enkä juuri kaipaa seuraa. Seksiä tai romantiikkaa en kaipaa ollenkaan. Teoriassa, jos oikein kovasti rakastuisin, ja mies olisi kaikin puolin mukava ja hoitaisi osuutensa niin töistä kuin raha-asioistakin, niin voisihan sitä harkita. Vaan enpä usko, että enää jaksan rakastua niin voimallisesti kuin nuorempana. Ja jos jostain ihme kohtalon oikusta niin kävisikin, olisin silti varovainen ja antaisin ensin ajan kulua. Mun elämäntilanne on niin hyvä, etten kaipaa siihen ketään hämmentämään. Parisuhteeseen ryhtyminen on aina eräänlaista uhkapeliä, ja mulla on enemmän hävittävää kuin voitettavaa.

What?!

"Ja ellei ole miljonääri, onhan se taloudellinenkin kysymys, kun täytyy pitää kahta asuntoa."

Vierailija kirjoitti:

Oliko sinulla oma velaton omistusasunto? Vai muutitko miehen asuntoon?

Ei. Ei ole kummankaan entinen asunto. Yhdessä maksamme 50/50 asumiset sun muut. Kumpikaan ei ole lompakkoloinen, palstatermiä käyttääkseni. 

Vierailija kirjoitti:

Haluan olla rauhassa. Viihdyn yksin. Nautin siitä, ettei kukaan häslää kotona samaan aikaan vaan voin olla ihan omissa oloissani ja tavata ihmisiä silloin kun se mulle sopii. 

Kiinnostavia pointteja. Monilla kuitenkin ollut lapsia, siinähän sitä häsläämistä ja hoitamista on ollut 20v per lapsi. Luulisi miehen olevan pienempi häsläri, ellei toki ota mitään hoidettavaa mies-lasta itselleen  :P   mutta jos asiallinen mies, niin onhan noista nyt iloa ja hyötyäkin (kotityöt ym). Tietty myös riesaakin.

Kotityöasiassa saa olla varovainen kyllä ettei luiskahda siihen että nainen tekee kaiken. Mutta kuten sanottu, jos mies on asiallinen, tämä ei ole suuri ongelma. 

Ollaan me erilaisia :)