Tiedätkö ihmisiä jotka ovat peruneet häänsä? Hääpäivä ollut valmiina ja
siitä jo tiedotettu joko suullisesti tai kutsuilla. Sitten häät peruuntuneet? Erosiko pari kokonaan vai peruiko vain häänsä?
Kommentit (39)
Kirkko ja juhlapaikka oli varattu ja häistä yleisesti puhuttu, mutta kutsuja ei tietenkään oltu vielä laitettu. Kävipä niin että tulin raskaaksi ja häistä seuraava päivä olisi ollut laskettu aika.. joten olisi vähän turhan tiukka aikataulu tullut=D Ihan ei uskallettu riskillä vetää... nyt on kerennyt toinenkin lapsi jo tullut ja vielä ei ole uutta hääpäivää sovittu.
Varattiin kirkko, pitopalvelu sun muut ja kutsuja ei ehditty lähettää, vaikka kaikki kutsuvieraslistalla olleet henkilöt tiesivät häistämme, olimmehan me puhuneet niistä koko vuoden.
Eipä tullut häitä vaan hautajaiset, sulhasen nimittäin. Ensimmäisellä miehelläni todettiin pitkälle levinnyt syöpä kolme kuukautta ennen hääpäivää ja päätimme perua häät.
Olimme sopineet noin-ajan häille. Lähipiiri odotti häitä ja kyseli välillä, että milloin olisi ajankohtaista. Onneksi emme olleet lyöneet lukkoon mitään. Erosimme noin pari kuukautta ennen suunniteltua ajankohtaa, mutta hääsuunnitelmat hautasimme jo ennen sitä.
morsian meni kylläkin naimisiin, mutta eri miehen kanssa eli sulhanen vain vaihtui.
Toinen erosi kun huomasivatkin 8 vuoden seurustelun jälkeen juuri ennen alttaria, että oikeasti he eivät rakasta vaan vihaavat toisiaan ja toinen pari erosi, kun kumpikin löysi yllättäen juuri ennen häitä uuden kumppanin.
Eipä tullut häitä vaan hautajaiset, sulhasen nimittäin. Ensimmäisellä miehelläni todettiin pitkälle levinnyt syöpä kolme kuukautta ennen hääpäivää ja päätimme perua häät.
Päivä oli varattu 17.7. mutta sattui niin, että silmiin osui just SE mieluinen asunto ja se vapautui juuri häiden alla ja tarvitsi rahaa remonttiin. Peruttiin siis häät ja pidettiin ne sitten 30.10, pikkuisen vaatimattomammat. Mies paiskoi ylitöitä, että saatiin hääbudjetti kasaan.
Ja melkein 10 vuotta on oltu naimisissa.
koska heidän vauvansa todettiin vakavasti sairaaksi.
He menivät naimisiin myöhemmin. Ja erosivatkin.
Tosin kyse ei ollut mistään isoista kekkereistä vaan ihan oli tarkoitus oman perheen kesken viettää seurakuntatalolla vihkitilaisuus.
Päässäni alkoi vain takoa, että EI, en halua tätä ja kävin sanomassa papille, että en pysty menemään naimisiin ja että olin pahoillani. Äitini ilmoitti sitten asian mummolle ja appivanhemmille siten, että kukaan vieras ei repinyt pelihousujaan. Sulhanen repi ne kyllä ja hän oli tietysti syystäkin loukkaantunut. Suhteemme päättyi tuohon hetkeen.
Olen miettinyt asiaa paljon jälkeenpäin enkä edelleenkään usko, että tuo liitto olisi lopulta tominut. Avioliitto olisi solmittu vain siksi, että niin kuului tehdä kun 8 vuotta olimme yhdessä kulkeneet. Rakkaus oli tainnut silti kuolla jo aiemmin. Sulhon bestman oli tarkemman analyysini mukaan se, joka tilanteen laittoi alulle. Hänen oli tarkoitus kuvata koko häätilaisuus ja kun katselin ennen tilaisuutta hänen silmiinsä, tajusin että hän kiinnosti minua enemmän kuin tuleva puolisoni. Mitään romanssia tästä ei koskaan syntynyt, sillä kumpikaan meistä ei olisi kehdannut suhteella satuttaa rukkaset saanutta sulhasta. Asiasta kyllä keskusteltiin.
Menin naimisiin sitten 6 vuotta myöhemmin vakain aikein kammoa tuntematta ihan toisen miehen kanssa enkä ole tähän päivään mennessä asiaa katunut. Aviovuosia meillä takana nyt 6. Miltään muilta osin, kuin tuon ensimmäisen hääviritelmäni suhteen, elämäni ei muistuta elokuvaa.
Meidän oli tarkoitus pitää häät elokuussa, no monta vuotta sitten jo.
Mitään kutsuja ei oltu lähetetty, mutta kirkko ja juhlapaikka oli varattu.
No tulinkin raskaaki ja odotin kaksosia. Elokuussa olisin ollut kuin valas joten päätimme siirtää häitä. Eikä niitä vieläkään ole vietetty...:) Yhdessä tosin ollaan onnellisesti.
mutta sitten heistä toisen lähisukulainen sai vakavan sairaskohtauksen ja häät peruttiin siltä erää. Myöhemmin heidän oli tarkoitus järjestää uudet, mutta he ehtivät erota sitä ennen... ehkä siis hyvä, ettei ensimmäisiäkään järjestetty...
Häitä oli suuniteltu useampi vuosi, päivän oli tarkotus olla aivan mahtava. Meillä kävi niin, että vauva syntyi rv. 28 yllättäen, ja näin ollen häätkin peruttiin.
Naimisiin mentiin sitten samalla kun vauva pääsi kotiin ja kastettiin. Ei tullut mulle unelma häitä, mutta pääasia et pikkuinen on kuunnossa.
Miten kehtasivat perua siinä vaiheessa, ilman syytä?
Itse tiedän pari tapausta jossa häät on peruttu ja pariskunta tosiaan eronnut.
Isot häät oli järjestetty, keskiajan teemalla. Kaikki vieraat siis joutuivat ostamaan/vuokraamaan itselleen keskiaikaisen hienon iltapuvun, miehillekkään ei kelpuutettu mustaa pukua. Häät peruttiin viikko ennen häitä, ihan vaan sen takia, että päättivät, etteivät haluakaan sellaisia häitä. Menivät sitten myöhemmin maistraatissa naimisiin kahdestaan. Siinä sitten melkein tuhan kutsuttua tuhisivat sen tonnin pukunsa kanssa:)
tuttava miesystävänsä kanssa olivat varanneet kirkon jo 2v aiemmin. Hääpuku valittu vuotta aiemmin jne. Puoli vuotta aiemmin alkoi hääinto laantua ja yllättäin kutsua ei näkynytkään kun kalenteriin merkitty päivä lähestyi. Myöhemmin kiertoteitse selvisi, että olivat eronneet pari kk ennen häitä.
Kutsuja ei siis oltu lähetetty, mutta hääpäivän ja paikan olivat kertoneet kaikille tutuille jo etukäteen aivan innoissaan ja pyytäneet kalenteriin merkitsemään.
Ärsyttävää tuo, että itse eivät edes kertoneet häiden peruuntuneen.
peruimme häät n kuukausi ennen vihkimistä. Kutsut oli kerinnyt lähteä n 2vkoa aikaisemmin, kun sulhanen tuli toisiin ajatuksiin.
Erosimme pari kuukautta myöhemmin kokonaan, ja se oli minulle aikoinaan kova shokki. Näin jälkikäteen voi sanoa, että onneksi emme ehtineet naimisiin asti. Suhde nykyisen aviomiehen kanssa on ollut parempi kuin se suhde milloinkaan.
kutsut oli lähetetty, mutta sitten mies tulikin katumapäälle. Pari erosi sitten heti.
Häiden peruuntumisesta ilmoitimme lähimmille perheenjäsenille puhelimitse ja muille sukulaisille lähti toinen kirjekuori. Minua nolotti silloin ihan hirveästi, mutta elämässä sattuu kummallisempiakin asioita.
Nimi on Piritta, ei Pirita ja he siirsivät häänsä, eivät varsinaisesti peruneet.
Kyse oli pitkästä suhteesta, jossa häistä oli puhuttu tietylle kesälle. Niitä varten oli jo jonkin verran säästetty rahaa, suunniteltu teemaa jne. Avovaimo oli kanssani sovittamassa hääpukuja, kun vuotta aikaisemmin menin itse mieheni kanssa naimisiin.
Pari kuitenkin päätyikin eroon vajaata vuotta ennen suunniteltuja häitään. Hääaikeista tiesi lähipiiri, mutta suurempaa draamaa niistä ei tietenkään tullut. Surumielisyyttä tietenkin.