Vastentahtoinen sinkkuus on myös terveysriski (etenkin miehille)
"Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että etenkin miesten kokema vastentahtoinen parisuhteettomuus on myös terveys- ja hyvinvointiriski: kumppania toivovilla sinkkumiehillä on muita sinkkuja enemmän psyykkisiä oireita, kuten ylirasittuneisuutta, painajaisia ja ahdistuneisuutta. Pitkällä aikavälillä parisuhteettomuus ennustaa miehillä myös aikaisempaa kuolemaa."
https://yle.fi/uutiset/3-12184499?fbclid=IwAR0OGebryOn5q_y4CY13F7k6jyYk…
Kommentit (39)
Käynkin terveyttäni näin sinkkuna hoidattamassa
rakkauden ammattilaisilla. Yleensä sellaisia pienikokoisia aasialaisia ovat. Huomaan energiatasoni nousseen, masennuksen kadonneen ja syön terveellisemmin nykyään.
En ymmärrä, miksi miehet eivät tue toisiaan arjesta selviytymisessä. Miehet voisivat alkaa varata toisilleen lääkäri- ja hammaslääkäriaikoja, siivoamaan toistensa koteja ja valmistamaan toisilleen terveellisiä kotiaterioita. Kaksi miestä voi myös vallan hyvin asua samassa asunnossa, se lievittää kummasti yksinäisyyttä ja seuranpuutetta.
Seksuaaliset tarpeensa miehet voivat hoitaa aivan itse valitsemallaan tavalla, eli seksinpuutekaan ei ole todellinen ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Eipä valtio oikein voi järjestää näille in cel tyypeille naisseuraa, itse se kumppani on bongattava ja hurmattava.
Samaan aikaan nainen kuin nainen saa todella helposti miesseuraa vaan asettumalla tyrkylle esim. tinderiin.
Onko nuo seikat sitten syy sinkkuudelle vai seuraus?
Jos ei kumppania löydy on peiliinkatsomisen paikka.
Jep. Parisuhteessahan kaikki voivat aina erinomaisesti!
Vierailija kirjoitti:
Eipä valtio oikein voi järjestää näille in cel tyypeille naisseuraa, itse se kumppani on bongattava ja hurmattava.
Miksi pitää käyttää tuota halveksuvaa termiä in cel? Eihän naisistakaan puhuta noin, ihan ihmisiä ne sinkutkin on.
Jep, minulla on rasitusvamma oikeassa kädessä
t. mies (kiltihkö)
Totta. T. vaikeasti masentunut 32 v ikisinkkunainen
Uskon tämän täysin.
En tosin usko että toiselle sukupuolelle on sen pahempi.
T: vastentahtomatta sinkkuna koko elämänsä ollut nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä valtio oikein voi järjestää näille in cel tyypeille naisseuraa, itse se kumppani on bongattava ja hurmattava.
Samaan aikaan nainen kuin nainen saa todella helposti miesseuraa vaan asettumalla tyrkylle esim. tinderiin.
Voin kokemuksestani kertoa tämän olevan huuhaata.
Ikisinkkuna menen 36.v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä valtio oikein voi järjestää näille in cel tyypeille naisseuraa, itse se kumppani on bongattava ja hurmattava.
Miksi pitää käyttää tuota halveksuvaa termiä in cel? Eihän naisistakaan puhuta noin, ihan ihmisiä ne sinkutkin on.
In*el sopii ehkä paremmin käytettäväksi tilanteissa jossa vastentahtoinen sinkku muodostaa identiteettinsä tämän asian ja siitä ulisemisen ympärille.

Mikset ole Tinderissä?

Niin? Onko se jotenkin naisten syy?
No se on voi voi. Tasan ei mee nallekarkit tässä maailmassa. Mitähän asialle pitäisi mielestäsi tehdä? Ketään ei voi pakottaa toiselle kumppaniksi säälistä.
Myös köyhyys on suuri terveysriski mutta eipä rikkauksiakaan kaikille jaeta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä valtio oikein voi järjestää näille in cel tyypeille naisseuraa, itse se kumppani on bongattava ja hurmattava.
Samaan aikaan nainen kuin nainen saa todella helposti miesseuraa vaan asettumalla tyrkylle esim. tinderiin.
Voin kokemuksestani kertoa tämän olevan huuhaata.
Ikisinkkuna menen 36.v.
Oma vika jos swaippasit kaikki vasemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä valtio oikein voi järjestää näille in cel tyypeille naisseuraa, itse se kumppani on bongattava ja hurmattava.
Samaan aikaan nainen kuin nainen saa todella helposti miesseuraa vaan asettumalla tyrkylle esim. tinderiin.
Niin? Onko se jotenkin naisten syy?
Naiset eivät ole läheskään yhtä suvaitsevaisia kumppanin valinnassa kuin mitä miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä valtio oikein voi järjestää näille in cel tyypeille naisseuraa, itse se kumppani on bongattava ja hurmattava.
Miksi pitää käyttää tuota halveksuvaa termiä in cel? Eihän naisistakaan puhuta noin, ihan ihmisiä ne sinkutkin on.
In*el sopii ehkä paremmin käytettäväksi tilanteissa jossa vastentahtoinen sinkku muodostaa identiteettinsä tämän asian ja siitä ulisemisen ympärille.
Eli tässä tapauksessa sen käyttö on täysin tarpeetonta ja ilkeämielistä ulinaa.
Miksi yksi nainen saa päättää, mikä on tarpeellista kaikille miehille?