Mitä tekisit jos saisit kuulla, että kiltti oma lapsesi olisikin kiusaaja?

Eikö Suomessa ole ikiaikainen, tähän sopiva sanonta:

"Eihän se meidän poika..."

Kun sain tietää, että lapseni kiusasi eräitä sisaruksia, pyysin heidät samantien meille , ja onneksi tulivat. 

Joutui lapseni katsomaan silmästä silmään kiusaamiaan,  ja myös heidän vanhempiaan. 

Suuttuisin ja haukkuisin kaikki, ensimmäisenä opettajan ja jos ei toimi niin rehtorin, sitten vielä valitus aviin, jos ei tuollaiset puheet lopu.

Seuraukset olisivat järisyttävät, en muuta sano. Tunnen kuitenkin jälkikasvuni niin hyvin, että noin ei vain voi olla. Ei mitenkään.

Onhan sellaisiakin vanhempia, jotka eivät välitä moisesta mitään. Voivat pitää jopa hyvänäkin asiana tuota tuollaista. Pojassa tai tytössä on pomoainesta...

Saisi sellaisen ripityksen ettei tosikaan. Ja sen jälkeen hän pyytäisi anteeksi kiusaamaltaan. Ja olisin yhteydessä kiusatun vanhempiin ja kertoisin, että asiaan on puututtu ja jos tämä toistuu, niin otan astetta kovemmat keinot käyttöön. Minun lapsi ei kiusaa. Jos niin tekee ja se tulee julki, tietää kiusannensa. Minä puolustan omaani, mutta myös vaadin häneltä tiettyjä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Seuraukset olisivat järisyttävät, en muuta sano. Tunnen kuitenkin jälkikasvuni niin hyvin, että noin ei vain voi olla. Ei mitenkään.

Älä sokeudu...

Itselläni kiltti lapsi, joka ei _ikinä_ ollut kiroillut edessäni. En ollut kuullut yhtäkään kirosanaa koskaan, muutenkin rauhallinen, fiksu ja maltillinen tapaus jota opettajat aina kehuivat hyvästä käytöksestä.

Kerran lapseni soitti mulle, sovitusti väliaikatietoja missä menee. Linja jäikin sittrn vahingossa häneltä auki, ja olin pyörtyä kun kuulin lapseni huutavan ihan valtavan ärhäkkään kirosanaryöpyn, huutaen jollekin kaverilleen jotain.

En olisi IKINÄ uskonut, mutta turha oli kiistää kun kuulin omin korvin.