Lahjakkaan lapsen kasvattaminen
Miten sinä kasvattaisit lastasi jos huomaisit hänellä lahjakkuutta?
Olemme alkaneet huomaamaan, että meidän 4 vuotias lapsemme oppii asioita nopeasti ja itsenäisesti. Esim osaa lukea, laskea peruslaskutoimituksia, puhuu auttavasti englantia, laulaa nuotilleen yms. Ei siis mitään erikoislahjakkuutta, mutta selvästi fiksu ja utelias lapsi. Olemme alkaneet miettimään pitäisikö häntä ehdottaa tavoitteellista harrastusta, esim pianonsoittoa tms tai jatkaisimmekin nykylinjalla, eli antaa hänen puuhata mitä haluaa ilman mitään ohjausta.
Meillä ei ole mitään haluja tehdä hänestä mitään supermenestyjää, mutta toisaalta emme myöskään sulkea mahdollisuuksia. Lapsemme innostuu helposti uusista asioista, joten tavoitteellinen harrastus saattaisi hyvin sopia hänelle.
Kommentit (173)
Tuossa iässä on kaikkein parasta antaa lapsen tutkia itsenäisesti kiinnostuksensa kohteita. Lukutaidon myötä aukeaa aivan mahtava uusi maailma, jossa riittää uteliaalle lapselle pureskeltavaa.
Esimerkiksi tavoitteellisessa musiikkiharrastuksessa vaaditaan sellaisia ominaisuuksia, joita aika harvalla nelivuotiaalla on, vaikka lukutaito sattuisi olemaankin. Into musiikkiin sammuu tällöin helposti. Ja musiikin nimenomaan pitäisi olla harrastus, jota harrastetaan rakkaudesta lajiin.
Anna mennä vaan, aina siten että harrastuksia tarjotaan muttei pakoteta. Kirjasto, Legot, aina isommat palapelit, siitä se lähtee. Pyydä kirjoittamaan satuja, järjestä luontoretkiä, osta helmitaulu ja maapallokartta. Ja puhu ja kuuntele!
Terveisin kahden fiksun äiti.
Vie muskariin! Maalatkaa ja lukekaa yhdessä.
Eikös nuo ole aika perusjuttuja tuossa iässä? Meillä kaikilla lapsilla olleet n kolme-nelivuotiaana nuo taidot enkä ole pitänyt erityisenä. Oli lahjakas tai ei niin lapsi tarvitsee tukea ja huomiota vanhemmiltaan. Iloitkaa hänen kanssaan tekemisestä ja kun huomaatte että jokin innostaa häntä niin tuette ja kannustatte.
Jos on oikeesti lahjakas vielä jatkossakin ja asutte pääkaupungin alueella niin kouluun Sykkiin testien kautta kolmoselle😊
Siellä saa opiskella oikeassa seurassa eikä pissa nouse päähän kun lähes kaikki muutkin ovat fiksuja.
T.Kahden sykkiläisen mutsi
Vierailija kirjoitti:
Jos on oikeesti lahjakas vielä jatkossakin ja asutte pääkaupungin alueella niin kouluun Sykkiin testien kautta kolmoselle😊
Siellä saa opiskella oikeassa seurassa eikä pissa nouse päähän kun lähes kaikki muutkin ovat fiksuja.T.Kahden sykkiläisen mutsi
Sinulta ei ole äly ainakaan periytynyt, kun et osaa käyttää edes kieliopin alkeita!
Vierailija kirjoitti:
Mitä ovat peruslaskutoimitukset?
Plus, miinus, kerto ja jako
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ovat peruslaskutoimitukset?
Plus, miinus, kerto ja jako
Mutta kuinka isoilla numeroilla? Eiköhän kaikki nelivuotiaat osaa laskea 2+2=4.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ovat peruslaskutoimitukset?
Aivan yksinkertaisia päässälaskuja, esim 32-7 tai 12/3. Ja kiitos kaikille kommenteista, aika yhdenmukaiset kommentit, eli ei järkeä viedä musiikkitunneille tms. Todennäköisesti ostamme kotiin pianon ja annamme lapsen pimputella sitä.
Asia siinä mielessä mietityttää, että olin lapsena hiukan samanlainen ja minun vanhemmat eivät ohjanneet mihinkään suuntaan. Oon pärjännyt kohtuu mainiosti elämässä ja olen hyvin tyytyväinen miten kaikki on mennyt, mutta aina joskus on jäänyt kaihertamaan olisiko minusta tullut ”jotain” jos vanhempani olisivat aktiivisemmin kannustaneet tavoittelemaan jotain suurempaa. Haluan tarjota lapsellemme mahdollisuuksia, mutta tiedostan kyllä vaaran, että yrittäisin elää omaa unelmaani lapsen kautta.
Pistettiin lapsi kuusivuotiaana kouluun. Se on ollut ihan paras päätös. Valittiin haastava A-kieli ja sillä pääsi painotetulle kieliluokalle.
Harrastukset hän on saanut valita itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ovat peruslaskutoimitukset?
Aivan yksinkertaisia päässälaskuja, esim 32-7 tai 12/3. Ja kiitos kaikille kommenteista, aika yhdenmukaiset kommentit, eli ei järkeä viedä musiikkitunneille tms. Todennäköisesti ostamme kotiin pianon ja annamme lapsen pimputella sitä.
Asia siinä mielessä mietityttää, että olin lapsena hiukan samanlainen ja minun vanhemmat eivät ohjanneet mihinkään suuntaan. Oon pärjännyt kohtuu mainiosti elämässä ja olen hyvin tyytyväinen miten kaikki on mennyt, mutta aina joskus on jäänyt kaihertamaan olisiko minusta tullut ”jotain” jos vanhempani olisivat aktiivisemmin kannustaneet tavoittelemaan jotain suurempaa. Haluan tarjota lapsellemme mahdollisuuksia, mutta tiedostan kyllä vaaran, että yrittäisin elää omaa unelmaani lapsen kautta.
Parhaiten autat panostamalla koulutukseen. Koulutus periytyy Suomessa hyvin voimakkaasti ja vaikka osa on älyssä (koska sekin periytyy), kyse on paljolti myös siitä, että tietynlaiset vanhemmat osaavat ohjata jälkikasvunsa tietynlaiselle opiskelupolulle. Vaikka mikään koulutusratkaisu ei Suomessa poissulje ovia tulevaisuudessa, yläaste tiedeluokalla helpottaa myöhempiä vaiheita ratkaisevasti enemmän kuin liikuntaluokka.
Vierailija kirjoitti:
Jos on oikeesti lahjakas vielä jatkossakin ja asutte pääkaupungin alueella niin kouluun Sykkiin testien kautta kolmoselle😊
Siellä saa opiskella oikeassa seurassa eikä pissa nouse päähän kun lähes kaikki muutkin ovat fiksuja.T.Kahden sykkiläisen mutsi
Eihän SYK ole Helsingin paras lukiokaan, miten peruskoulu voisi olla?
Ope kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on oikeesti lahjakas vielä jatkossakin ja asutte pääkaupungin alueella niin kouluun Sykkiin testien kautta kolmoselle😊
Siellä saa opiskella oikeassa seurassa eikä pissa nouse päähän kun lähes kaikki muutkin ovat fiksuja.T.Kahden sykkiläisen mutsi
Sinulta ei ole äly ainakaan periytynyt, kun et osaa käyttää edes kieliopin alkeita!
Nyt polkasit kuraan. Pahasti.

Tai sitten itse kirjoitit päin helvettiä. Mitä luulet, dice b rollin, vauvapalstalla, mihin silmään osuu?
Tottakai voi muskariinkin viedä tai soittotunneille jos se kiinnostaa! Noin pienelle kyllä riittää ihan kotona olo ja jos valitsette harrastuksen niin yksi päivä viikossa on ihan sopiva. Meillä lapsi aloitti ohjatun urheilujutun nelivuotiaana kun sitä toivoi. Ei olisi minusta pakollista ollut mutta ei haittaakaan jos ei ole liian tavoitteellista. Avainasia on seurata ja kuunnella lasta, hänen ehdoillaan mennä.
Moni lapsi kiinnostuu kirjaimista tuossa iäsaä ja luulen että heitä saisi helposti tyrkättyä lukemaan kun auttaa kirjaimiin tutustumisessa. Meillä lapsi tykkäsi bongailla tuttujen nimien alkukirjaimia ja niitä kirjoiteltiin yhdessä ja yhtäkkiä huomasin että luki sanoja. Herkkyyskaudet ovat oleellisia oppimisessa. Ja toki ne lapsilla vaihtelee, vanhemman pitää vaan huomata asia.
Joku juttu mist on kiinnostunu ja sitä täysillä. Koko ajan lisää haasteita, menee susta ohi ymmärryksessä ihan just jos jaksaa painaa.
Jos se juttu vaatii ohjausta, niin sit sitä. Opeta sille hyvää ajankäyttöä ja muistele millasta oli olla lapsi. Ehkä siitä tulee jotain erityistä…
…mut voi myös olla et siitä tulee ihan perusfiksu hyvin pärjäävä tyyppi.
Sit tietty kans muistat että neroja ei kasvateta, ne syntyy jos on syntyäkseen.
Tsemiä, kuulostaa hyvältä. P.S.Opeta sille mieluummin matikkaa kuin harrypotteria.
Kyllä tasapäistävä kulttuurimme hoitaa homman.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tasapäistävä kulttuurimme hoitaa homman.
Silti jotkut tekee fysiikan väikkäreitä cambridgeen.
Voisko mitenkään olla niin, että suurin osa nyt vaan on enemmän toistensa kuin ääripäiden kaltaisia? Ootkos koskaan miettinyt semmoista?
Meilla noita on useampikin suvussa. Sen olen huomannut etta jos alkaa jarjestelemaan vaikka soittotunteja niin innostus loppuu. Sama urheilun kanssa. Paras vaan antaa polskia!