Lue keskustelun säännöt.
Raskaana, kaduttaa
27.10.2021 |
En tiedä mistä edes aloittaisin. Olen aina jotenkin ajatellut että minulla tulee olemaan perhe, mies ja lapsia.
No löysinkin aikoinaan miehen, suuri rakkauteni jonka kanssa olemme olleet yhdessä nyt seitsemän vuotta. Näistä kaksi vuotta naimisissa. Onnellisia vuosia, vaikka alamäkiäkin on ollut. Olemme kokeneet ja nähneet yhdessä paljon.
Mies on jo pitkään toivonut lasta. Itsekin välillä, mutta minä olen enemmän ollut toppuuttelijan roolissa. Saimme molemmat hyvät vakityöt ja ostimme asunnon. Täytin 33-vuotta ja biologinen kello alkoi tikittää. Äkkiseltään ajateltuna ideaalinen tilanne lasten hankinnalle. Ajattelimme että jätämme ehkäisyn pois ja lapsi saa tulla jos on tullakseen. Ajattelin naiivisti etten tietenkään tule heti raskaaksi, menee varmaan puoli vuotta tai vuosi sillä olenhan "vanha".
Niinpä siinä kävi että tulin kerrasta raskaaksi. Asia iski vasten kasvoja, aloin heti katua ja jopa toivoa että saisin keskenmenon. Pahimmat fiilikset ovat nyt 14. raskausviikolla helpottaneet. Suurimpana pelkona on että ikään kuin menetämme toisemme ja elämämme hukkuu vauva-arkeen. Toisaalta tuntuu että teen lapsen vain mieheni vuoksi. Tuntuu että valintani on elämä erillään tai mies ja lapsi.
Olen aina ollut hieman hippiluontoinen ja tuntuu että lapsen myötä menetän vapauteni. Ihan jo työelämään astumisessa ahdisti eniten tietynlainen vapauden menetys. Työelämää olen oppinut jo sietämään vaikka sitä vihaankin. Työelämästä voi aina ottaa virkavapaata mutta lapsesta ei ihan niin vain voi irtautua.
En tiedä mitä keskustelulla haen, ehkä vertaistukea. Varmaan joidenkin mielestä olen onnekas ja kuulostan vain kiittämättömältä kun mietin tälläisiä. En ole lasta abortoimassa, uskon että näistä kaikista tuntemuksista huolimatta tulen olemaan ihan hyvä äiti.
Kommentit (33)
Siksi siinä on 9kk aikaa valmistautua eikä sittenkään ole valmis harva on siihen vain kasvetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaudenkaipuiselle ihmiselle vanhemmuus, parisuhde, vakityöt ym. ovat ikuisesti kaksijakoinen juttu.
Minäkin olen vapaudenkaipuinen luonne, minulla on lapsi, ja tavallaan se ahdistaa.
Silti haluan joskus vielä lisääkin lapsia/lapsen, vaikka sekin on tavallaan ahdistavaa.
Parisuhdetta ei ole ja tavallaan haluaisin, mutta sitoutuminen myös ahdistaa ja pelkään lässähtäväni ihmisenä sen myötä.
Työelämää inhoan, ja rutiineita myös.
Nyt puhut itsellesi vähän järkeä. On turha vatvoa noita juttuja, jos mitään aborttia et kuitenkaan ole tekemässä.
Et voi tietää, miltä sinusta tuntuu, kun lapsi syntyy. Kukaan ei voi.
Asia korjaantuu kun vähän henkarilla, vispilällä ja ompelupuikolla askartelee :)
Kylläpä niitä tunteita saa olla, laidasta laitaan. Jos todella tuollainen tunne ei vain käväise mielessä, vaan jää vallitsevaksi, niin sitten varmaan kannattaa olla enemmän huolissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Jättää ehkäisyn pois". Parittelu on lisääntymistä varten ja maapallo on jo täynnä.
"Ihan jo työelämään astumisessa ahdisti eniten tietynlainen vapauden menetys."
Mutta nyt sinun ei tarvitse enää murehtia että työpaikkaa olisi, kun aloit sikiämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siksi siinä on 9kk aikaa valmistautua eikä sittenkään ole valmis harva on siihen vain kasvetaan.
Ei vaan siksi että ihminen on pitkälle kehittynyt nisäkäs.
Nisäkkäät ylipäätään ovat tunnetasolla hyvin pitkälle kehittyneitä ja esim. lehmä kärsii valtavasti henkisesti kun vastasyntynyt vauvansa riistetään siltä teuraaksi, jotta sille tarkoitettu maito vodaan juottaa ihmisen poikaselle.
No minä en ole ollut mitenkään varma haluanko lapsia. Rutiineista kyllä pidän mutta lapsista en ollut varma. Ei mieskään, mutta teimme saman kuin te eli "vanhoilla päivillämme" (pari vuotta sua vanhempana) jätimme ehkäisyn pois katsoaksemme miten käy. Ja arvaahan sen miten siinä kävi😁
Nyt siis on lapsi. Se on hirmu ihana. Lisää en halua, mutta mitään en myöskään kadu. Nyt meidän elämä on tällaista ja vaikken todellakaan ole sitä koulukuntaa että "ennen lasta en tiennyt rakkaudesta tai elämän tarkoituksesta mitään", niin kyllä tämä tuntuu nyt ihan oikealta ja kieltämättä vähän jopa ihmetyttää että mitä sitä silloin teki päivät pitkät kun lasta ei ollut!
Etteköhän te muovaudu odotusaikana siihen uuteen elämään, ja kaikki menee ihan hyvin. Eikä itseään ole pakko sinne hukata, vaikka toki pikkulapsivuodet varmaan kaikilla vapautta rajoittaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt puhut itsellesi vähän järkeä. On turha vatvoa noita juttuja, jos mitään aborttia et kuitenkaan ole tekemässä.
Et voi tietää, miltä sinusta tuntuu, kun lapsi syntyy. Kukaan ei voi.
Miksi ristiriitaisista tunteista ei saisi puhua ja niistä keskustella? Ei ole mitenkään turhaa "vatvoa" näitä asioita, kun tunteet heittelehtivät noin. Ihan tervettä pohtia asioita eri näkökulmista ja miettiä äidiksi kasvamistaan.
Täällä on fiksujakin ihmisiä palstailemassa, varmaan helpottavaa ja mielenkiintoista, jos saa vertaistukea ja erilaisia ajatuksenjuoksuja eri perspektiiveistä. Miten on muilla samalla tavalla tuntevilla mennyt lapsen synnyttyä ja onko välit kumppaniin säilyneet ennallaan, onko se vapaus muka mennyttä, mitä uutta ja ihanaa sen entisen vapautta janoavan hippitytön riippumattomuuden tilalle on tullut jne.
Minäkin olen miettinyt aikoinaan aivan samalla lailla, ja tunsin mielessäni eräänlaista häpeää, joka sitten kulminoitui epäilyksen tunteisiin siitä onko minusta ollenkaan äidiksi. Tämä nyt on vaan juuri sellainen valmistautumisen jakso, joka on hyvä kokea, jotta tunnepuoli selkiintyy ja mieli rauhoittuu.
Jotkut tarvitsevat tämän "haahuilunsa", jotkut ei. Ollaan yksilöitä.
Onnea odotukseen! :)
Lapsen syntyessä jokainen tuntee menettäneensä jotain. Pitäis myös osata ajatella mitä kaikkea saa niiden menettäneiden asioiden tilalle.
Voin luvata että olet väsyneempi valvomisesta, hetkellisesti vartalo muuttuu, parisuhde on koetuksella ainakin jossain määrin. Parisuhde muuttuu aina jotenkin, koska molemmilla on uudet roolit elämässä jotka hakee paikkaansa. Ensimmäinen vuosi on rankka.
Mutta saatte pienen ihmisen, jota rakastatte enemmän kun mitään muuta. Se on syntynyt teistä kahdesta ja teidän tehtävä elämässä muuttuu, teidän tehtävä on antaa hänelle paras mahdollinen alku elämälle. Teillä tulee olemaan ihania hetkiä jotka muistat läpi elämän.
Kuitenkin vinkkinä
* pidä huolta että teillä on tukiverkko, anna lapsi jo pienenä muiden hoitoon hetkeksi, jotta totut siihen.
* pidä kiinni omista jutuista, oli ne harrastuksia tai mitälie, järjestä aikaa niille jotta et hukkaisi omaa itseä.
* järjestä aikaa parisuhteelle kahdestaan mutta myös perheenä.
* Älä välitä mistään vanhemmuusmuotista mitä tämä yhteiskunta syöttää meille, olet semmonen äiti kun sun vaisto sanoo, älä välitä kenenkään painostuksesta. Imetä jos haluat ja voit, mutta jos et halua tai voi niin sitten et. Se ei oo kenenkään muun asia eikä kenenkään pitäs tuntea siitä mitään mielipahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia pitäisi tehdä sitten kun on ihan varma asiasta ja lapsenkaipuu on suuri. Ap:n tilanne kuulostaa vähän huolestuttavalta, toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin.
Musta tuntui samalta ja oikeastaan vielä kamalampia asioita ajattelin kuin sinä. Hävettikin ne ajatukset, koska olinhan ope ja suuri lasten ystävä.
Nyt 15v jälkeenpäin niin voi vain todeta, että matka vanhemmuuteen on loputon. En ollut valmis raskaaksi tullessani, en silloin kun vauva syntyi tai meni ekalle.. eikä mikään ole ollut niin kuin sen kuvittelin olevan. Moni asia paljon parempaa, kääntöpuolena se loputon huolen rotko, että miten lapsi pärjää tässä kamalassa maailmassa.
Se lapsi vähän niin kuin tulee ja tuo mukanaan täysin uuden maailman, sitä siirtyy metatasolle. Usein on vähän matrixmainen olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi neuvo: älä anna anoppien pilata vauvavuotta. Usko itseesi alusta lähtien. Kaiken maailman korppikotkat tunkee apajille jos äiti on epävarma.
I feel you!
Meillä oli yritystä takana 1,5 vuotta mutta olisin silti halunnut ruksia neuvolan kaavakkeesta kohdan "yllätysraskaus".
Alussa myös monia ahdisti todella paljon, ja mietin mitä tuli tehtyä. Eli kadutti. Nyt raskauden puolivälissä ajatukseen on alkanut jo tottua.
Minusta on tärkeää, että näistä tunteista on voinut puhua ja jopa vitsailla läheisten (myös miehen) kanssa.
Voimia, uskon että ajatuksesi ovat täysin normaaleja vaikkei kaikki niitä koekaan. Älä yritä tukahduttaa niitä/ koe syyllisyyttä, siitä ei mitään hyvää seuraa. ❤️
Kiitos monelle todella hyvästä ja rohkaisevasta kommentista! Sain uutta ajateltavaa ja on myös helpottavaa kuulla että muillakin on ollut samoja tuntemuksia. Voi olla että muutaman kuukauden päästä fiilikset ovat jo ihan erit. Tällä hetkellä omat tunteet ovat hieman ahdistaneet ja pelottaneetkin. Ilmeisesti tämänlaiset tuntemukset ovat yllättävän yleisiä, aihe vain tuntuu edelleen tabulta. Olisi kaikkien kannalta parempi jos näistä puhuttaisiin enemmän ilman tuomitsemista.
ap
Tunteilla ja jossittelulla ei ole väliä, kun valinta on jo tehty.
Minulla oli aivan sama olo! Kadutti ja pelotti ja hermostutti vauvan syntymä.
Ja siis näin jälkikäteen voin suoraan sanoa, että kyllähän siinä vapautensa menettää muutamaksi vuodeksi. Meillä lapset jo kouluikäisiä, niin nyt on helpompaa, mutta vauva- ja taaperoajat oli raskaita. Tietysti lapset ovat tärkeintä kaikessa, mutta tunsin välillä ihan riistävää vapaudenkaipuuta.
Niin oudolta kuin se kuulostaakin, niin luin paljon kasvatusoppaita, lasten kehityksen kulusta ym. Sain jotenkin isomman merkityksen tekemälleni hoivatyölle, kun tiesin lapsen hyötyvän siitä monin eri tavoin. Ja pahimpina aikoina yritin ajatella, että selviän vain seuraavaan minuuttiin. Ja seuraavaan. Ja joskus helpottaa.
Tsemppiä vauvan kanssa❤️ En edes yritä valehdella, että se on aina helppoa, mutta ainakaan omalla kohdallani katumusta en tunne.
Vierailija kirjoitti:
Tunteilla ja jossittelulla ei ole väliä, kun valinta on jo tehty.
Kyllä terve ihminen nimenomaan haluaa käydä kipeitä tunteita läpi. Näin ne eivät jää mieleen pyörimään ja kasaudu katkeruudeksi, vaan voi löytää ratkaisuja.
Jos olet antanut miehen ymmärtää kaikki nämä vuodet, että aiot hankkia lapsen hänen kanssaan, on pelkästään reilua, että sen myös teet.