Tahtoisitko asua Tristan da Cunhalla?
https://en.wikipedia.org/wiki/Tristan_da_Cunha
Brittiläinen territorio, vulkaaninen saari Etelä-Atlantilla. Asukkaita n. 250. Ei lentokenttää, saarelle pääsee vain epäsäännöllisesti laivoilla Etelä-Afrikasta.
Äkkiseltään tuntui paratiisilta kaltaiselleni introvertille, mutta toisaalta saaren asukkaat tuntuu olevan yhtä isoa perhettä joka tekee melkein kaiken tiiviisti yhdessä.
Ja vaikka saaren ainoa poliisi ei ole tehnyt ikinä ainuttakaan pidätystä niin mitähän kaikkea idyllisen pinnan alla tapahtuu. Ei se meno ole aina niin ruusuista ollut Pitcairn saarillakaan, etenkään tytöille...
Kommentit (6)
Joko siellä, tai Pitcairn-saarilla.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen muumilaakso, yksi poliisimestari. Syököhän ne lettuja?
Lettuja ehkä vähemmän koska saarella ei viljellä viljaa jauhoiksi. Perunoita ja kasviksia kasvattavat, sekä lehmiä, lampaita ja kanoja.
Varsinainen toimeentulo saarelaisilla on jättiläisrapujen kalastus ja pakkaaminen. Käytännössä saaren infra on emämaan lahjoittamaa ihan sillä periaatteella että maksaa mitä maksaa kunhan pidetään saari asuttuna. Muutama vuosi sitten Skotlanti lahjoitti saarelle modernin sairaalan.
Olen asunut jonkin aikaa vastaavassa paikassa.
Ihania paikkoja kyllä, mutta tosiaankin omalla tavallaan. Noissa paikoissa ei oikein ole mitään tapaa jättää taakse konflikteja tai pitää salaisuuksia. Se voi kuulostaa ahdistavalta, mutta ei välttämättä ole sitä, jos tuntee itsensä ja osaa pitää itsestään ja rajoistaan kiinni. Sellainen erilaisten kulissien pitäminen eri ihmisille, mitä modernissa urbaanissa ympäristössä tehdään tosi paljon, ei tuolla toimi. Yhteisen toimimisen vastapainoksi noissa paikoissa on yleensä ihan itsestään selvää, että toisten omaa tilaa kunnioitetaan myös. Päällekäyvät ihmiset eivät tuolla pärjää.
Itse koen tuollaisen elämän juuri introvertille melko helpoksi. Kaipaan sosiaalista elämää, mutta tapaamisten aikatauluttaminen ja ihmisille soittelu ilman mitään asiaa on minulle aika vaikeaa. Helpompaa on, kun voi valita olla itsekseen ja mennä vaikka vuorille, tai omalta pihaltaan nähdä mitä naapurit tekevät ja mennä avuksi. Menee sitten taas kotiin, kun huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut jonkin aikaa vastaavassa paikassa.
Ihania paikkoja kyllä, mutta tosiaankin omalla tavallaan. Noissa paikoissa ei oikein ole mitään tapaa jättää taakse konflikteja tai pitää salaisuuksia. Se voi kuulostaa ahdistavalta, mutta ei välttämättä ole sitä, jos tuntee itsensä ja osaa pitää itsestään ja rajoistaan kiinni. Sellainen erilaisten kulissien pitäminen eri ihmisille, mitä modernissa urbaanissa ympäristössä tehdään tosi paljon, ei tuolla toimi. Yhteisen toimimisen vastapainoksi noissa paikoissa on yleensä ihan itsestään selvää, että toisten omaa tilaa kunnioitetaan myös. Päällekäyvät ihmiset eivät tuolla pärjää.
Itse koen tuollaisen elämän juuri introvertille melko helpoksi. Kaipaan sosiaalista elämää, mutta tapaamisten aikatauluttaminen ja ihmisille soittelu ilman mitään asiaa on minulle aika vaikeaa. Helpompaa on, kun voi valita olla itsekseen ja mennä vaikka vuorille, tai omalta pihaltaan nähdä mitä naapurit tekevät ja mennä avuksi. Menee sitten taas kotiin, kun huvittaa.
Tristanilla ei ole tuota ongelmaa kun ei ole puhelinverkkoa :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut jonkin aikaa vastaavassa paikassa.
Ihania paikkoja kyllä, mutta tosiaankin omalla tavallaan. Noissa paikoissa ei oikein ole mitään tapaa jättää taakse konflikteja tai pitää salaisuuksia. Se voi kuulostaa ahdistavalta, mutta ei välttämättä ole sitä, jos tuntee itsensä ja osaa pitää itsestään ja rajoistaan kiinni. Sellainen erilaisten kulissien pitäminen eri ihmisille, mitä modernissa urbaanissa ympäristössä tehdään tosi paljon, ei tuolla toimi. Yhteisen toimimisen vastapainoksi noissa paikoissa on yleensä ihan itsestään selvää, että toisten omaa tilaa kunnioitetaan myös. Päällekäyvät ihmiset eivät tuolla pärjää.
Itse koen tuollaisen elämän juuri introvertille melko helpoksi. Kaipaan sosiaalista elämää, mutta tapaamisten aikatauluttaminen ja ihmisille soittelu ilman mitään asiaa on minulle aika vaikeaa. Helpompaa on, kun voi valita olla itsekseen ja mennä vaikka vuorille, tai omalta pihaltaan nähdä mitä naapurit tekevät ja mennä avuksi. Menee sitten taas kotiin, kun huvittaa.
Tristanilla ei ole tuota ongelmaa kun ei ole puhelinverkkoa :-)
Niin, tuollainen sosiaalisuuden muuttuminen työtehtäväksi on enemmän suuressa kaupungissa asuvien ongelma. Kun ei törmää tuttuihin sattumalta, heihin pitää pitää yhteyttä muuten.
Satelliittipuhelimet on nykyään yleisiä kaikkialla minne puhelinverkko ei yllä. Käyttö on toki kalliimpaa kuin puhelinverkossa, mutta missään ei oikein enää pääse oikeasti eristyksiin maailmasta.
Tulee mieleen muumilaakso, yksi poliisimestari. Syököhän ne lettuja?