Miksi jotkut panttaavat lapsenlasten näkemistä isovanhemmilta?

Millainen käytös on mielestäsi panttaamista?

Minusta ainakin on ihanaa, että isovanhemmat pitävät aktiivisesti yhteyttä, kyläilevät yleensä viikottain ja ovat tarjonneet lastenhoitoapuakin. On oikeasti todella luksusta sen pari tuntiakin olla ilman, että on jatkuvasti yksin vastuussa lapsesta. Hyvänä juttuna myös se, että lapsi on pienestä asti tottunut myös muihin ihmisiin ja erityisesti isovanhempiin ja täteihin. Lapsi ei arkaile tai ujostele heitä, vaan iloisesti hyvillä mielin jää isovanhempien luo hoitoon.

Kun kaikki isovanhemmat ei ole niitä ihania, vaikka itse niin luulevat.

Valta se on pienikin valta.

Todella ympäripyöreä aloitus, johon on vaikea vastata. Tiedän tilanteita, joissa isovanhempien läsnäolo ja seura on lapsen vanhemmista uuvuttavaa. Silloin tapaamiset vain kuormittavat. Kyse ei ole siitä, että kuormittavuus olisi kummankaan osapuolen vika. Pikkulapsen kanssa energiaa pitää vain säästää sille lapselle, ei isovanhemmille. Toisaalta isovanhemmilla voi olla alkoholiongelmaa tai persoonallisuushäiriön tasoista oirehdintaa, mikä torppaa tapaamiset (näin voi olla toki niin pienen lapsen vanhemmillakin, mutta he kuitenkin ovat lapsesta vastuussa ja päättävät tapaamisista).

Mistä minä tietäisin

"Isovanhemmuus ansaitaan silloin kun on itse vanhempi".

Ja koska oma lapsuuteni oli alkoholistiluusereiden sävyttämänä, omat lapset eivät tule näkemään kuin kerran vuodessa "huonoa mallia".

Isovanhempi on juoppo, joka ei voi sitoutua olemaan selvänä tavatessaan lapsensa perhettä. Käyttäytyy tökerösti lasten vanhempia kohtaan eikä osaa nähdä omia vikojaan, vaan haukkuu aina kaikki lähisukulaisetkin läpi. Miksi pitäisi tavata kun ei selvästi ole hyvää seuraa lapsille?

Valitettavasti lapsen äidin puoli on täynnä luonnevikaisia.

Isoisän fanaattinen uskonnollisuus supisti yhteydenpidon minimiin. Hän ei nähnyt lapsiani edes yhtä kertaa vuodessa, koska en halua että lapsia pelotellaan jumalajutuilla.

Yhden äidin tiedän.

Syy on se, että haluaa olla hankala lapsen isän puolueisiin isovanhempiin, kostoksi lapsen isälle.

Ei vain ymmärrä, että lapset kasvaa ja lapset tajuaa kyllä, äidin katkeruuden. Kaivaa siinä itselleen kuoppaa.

Nyt jo kouluikäiset lapset osaa kysyä, miksi ?

Olisi varmaan jos olisi ihanat isovanhemmat.

Ovat vaan niin kusipäisiä että parempi näin.

Ap, miksi joillain ihmisillä on tosi rasittavat isovanhemmat? Emme tiedä.

On tietenkin, mutta kaikkii isovanhemmat ei ole ihania.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ainakin on ihanaa, että isovanhemmat pitävät aktiivisesti yhteyttä, kyläilevät yleensä viikottain ja ovat tarjonneet lastenhoitoapuakin. On oikeasti todella luksusta sen pari tuntiakin olla ilman, että on jatkuvasti yksin vastuussa lapsesta. Hyvänä juttuna myös se, että lapsi on pienestä asti tottunut myös muihin ihmisiin ja erityisesti isovanhempiin ja täteihin. Lapsi ei arkaile tai ujostele heitä, vaan iloisesti hyvillä mielin jää isovanhempien luo hoitoon.

Mun lapsilla on isä. Ei tartte olla yksin vastuussa.

No kysypäs niiltä "joiltakuilta" jotka niin tekevät, että miksi tekevät. Itse keksin montakin syytä.

Siskoni ei antanut äitimme tavata lapsia. Kun olimme lapsia, äitimme pahoinpiteli meitä henkisesti ja fyysisesti ja sen jälkeen kun aloimme aikuistua, osti nimissämme tavaraa ja jätti laskut maksamatta. Pitkään makseltiin hänen tekemiä velkoja.

Että siinä miettikää miksi tuokaan "ihana isoäiti" ei päässyt näkemään lapsenlapsia.

Lapsen etu ei ole joutua tekemisiin ihmishirviön kanssa.

No pappa muutti 200km sivuun miehen kotikaupungista, jonne sinnekin on matkaa 650km. Niitä ei vaan voi yhdistää samaan reissuun ilman yöpymistä. Ja yöpymisen ehkäisee aika tehokkaasti papan uusi vaimo uskontoineen, tauottomine joutavine jorinoineen ja itsensä esiin tuomisineen. Mielestäni uusmummu ei ole lapsenlapsen ja papan tai lapsen ja isän tapaamisen keskushenkilö.

Sen lisäksi vielä se perinteinen että meidän pitää mennä sinne, mutta pappa ei yli 20 vuoteen ole käynyt poikansa luona täällä etelässä.

Eli vähän vastavuoroisuuta ja toisten kunnioitusta sieltäpäin, niin kävisimme toisinaan siellä.

Vierailija kirjoitti:

"Isovanhemmuus ansaitaan silloin kun on itse vanhempi".

Ja koska oma lapsuuteni oli alkoholistiluusereiden sävyttämänä, omat lapset eivät tule näkemään kuin kerran vuodessa "huonoa mallia".

Tosi ohis. Vanhempani on alkoholisti eikä stainnut selvää päivää nähdä lapsuudessani. Joskus oli enemmän sammuksissa kuin selvin päin. Olin niin lojaali, ettei minulla ollut ikinä uskallusta ottaa asiaa puheeksi enkä oikeastaan toivonutkaan hänen pyynnöstä vähentävän juomista vaan omasta halustaan. Minulle asialla ei ollut niin väliä jos humala helpotti hänen tuskaan... saatuani lapsen sain kuitenkin sanotuksi, että en tahdo hänen juovan lapseni lähellä eikä ole tarvinnut pyytää toista kertaa. Pidämme silti paljon yhteyttä, mutta hän ei ole ikinä humalassa lapsen nähden. ... jatkakaa

Tai... Tottakai äiti saa viedä lapsen isovanhemmalle yökylään, mutta entä jos lapsen isä haluaa olla lapsen kanssa juuri silloin, kun äiti haluaa lapsen olevan isovanhemmalla. Kumman oikeus olla lapsen kanssa on isompi, isän vai isovanhemman? Onko äidillä oikeus päättää lapsen paikasta ilman isää, jos kumminkin on yhteishuoltajuus ja vanhemmat asuu yhdessä.