Miksi jotkut panttaavat lapsenlasten näkemistä isovanhemmilta?

En ole ollut äitini kanssa missään tekemisissä sen jälkeen kun täytin 18. Aika hullua olisi altistaa lapseni hänelle.

Luulen kyllä, että harvalla kyse on halusta saada määrätä yhtään ketään. En silti kiellä, etteikö sellaisia tapauksiakin olisi.

Meillä varmasti appivanhemmat ihmettelivät esikoisen kanssa ihan samaa mitä ap. Todellinen syy "panttaamiselle" oli ihan vain se, ettei koliikkivauvan kanssa vain jaksanut kovin usein matkustaa julkisilla pääkaupunkiseudun halki mennen tullen. Meillä olisi toki saanut käydä ja äitini kävikin ja auttoi esim. kaupassa käymällä tai muussa kuskaamisessa. Appivanhemmat ihmettelivät, kun heidän "apunsa" kelpasi niin harvoin ("tuokaa vauva meille, niin voitte käydä jossain kahdestaan...")

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Isovanhemmuus ansaitaan silloin kun on itse vanhempi".

Ja koska oma lapsuuteni oli alkoholistiluusereiden sävyttämänä, omat lapset eivät tule näkemään kuin kerran vuodessa "huonoa mallia".

Tosi ohis. Vanhempani on alkoholisti eikä stainnut selvää päivää nähdä lapsuudessani. Joskus oli enemmän sammuksissa kuin selvin päin. Olin niin lojaali, ettei minulla ollut ikinä uskallusta ottaa asiaa puheeksi enkä oikeastaan toivonutkaan hänen pyynnöstä vähentävän juomista vaan omasta halustaan. Minulle asialla ei ollut niin väliä jos humala helpotti hänen tuskaan... saatuani lapsen sain kuitenkin sanotuksi, että en tahdo hänen juovan lapseni lähellä eikä ole tarvinnut pyytää toista kertaa. Pidämme silti paljon yhteyttä, mutta hän ei ole ikinä humalassa lapsen nähden. ... jatkakaa

Hienoa, jos osaat nähdä tuossa asiassa hyviä puolia.... Itse en voisi välttyä katkeruudelta "lasisesta lapsuudesta" jos äitis kuitenkin lastenlapsen ansiosta pystyy olemaan ilman.... miksi ei lapsiensa vuoksi...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Isovanhemmuus ansaitaan silloin kun on itse vanhempi".

Ja koska oma lapsuuteni oli alkoholistiluusereiden sävyttämänä, omat lapset eivät tule näkemään kuin kerran vuodessa "huonoa mallia".

Tosi ohis. Vanhempani on alkoholisti eikä stainnut selvää päivää nähdä lapsuudessani. Joskus oli enemmän sammuksissa kuin selvin päin. Olin niin lojaali, ettei minulla ollut ikinä uskallusta ottaa asiaa puheeksi enkä oikeastaan toivonutkaan hänen pyynnöstä vähentävän juomista vaan omasta halustaan. Minulle asialla ei ollut niin väliä jos humala helpotti hänen tuskaan... saatuani lapsen sain kuitenkin sanotuksi, että en tahdo hänen juovan lapseni lähellä eikä ole tarvinnut pyytää toista kertaa. Pidämme silti paljon yhteyttä, mutta hän ei ole ikinä humalassa lapsen nähden. ... jatkakaa

Hienoa, jos osaat nähdä tuossa asiassa hyviä puolia.... Itse en voisi välttyä katkeruudelta "lasisesta lapsuudesta" jos äitis kuitenkin lastenlapsen ansiosta pystyy olemaan ilman.... miksi ei lapsiensa vuoksi...?

Tavallista vakavampien mielenterveysongelmien vuoksi juo varmaankin, mm. aistiharhat. Iän myötä nekin ovat helpottaneet vaikkei ole sitä juomistakaan kummemmin vähentänyt. En osaa kyllä katkera olla koska oli kännipäissäänkin rakastava ja välitti. Ei vaan päässyt kuiville koskaan. Onneksi isovanhemmat eivät ole lastenlapsista päävastuussa ja koko ajan, tuskin silloin pysyisi juominen tällä tavalla hallussa, eihän munkaan lapsuudessa pysynyt. Kaikkeen muuhun olen voinut hänessä aina luottaa paitsi siihen, että saisi lopetettua juomisen. Se mulle kuitenkin riittää, olen saanut muutenkin paljon hyvää elämässä. Hänellä on oma elämänsä. Tiedän, että olen kokenut vanhemman alkoholismin aika erilailla kuin useimmat. Parempi kai näin, itse en kuitenkaan juo kuin harvoin ruoan kanssa enkä käytä muitakaan päihteitä.

Itsekkäät ihmiset haluu, että vain omat vanhemmat on isovanhempia. Kun tulee ero, on omien vanhempien ja jälkikasvun suhde turvattu. Muusta viis. Lapsista näkee, että jokin on vinossa. Ei ole kasvatettu huolettomiksi ilman painolastia. Pienet raukat.

Eikö 9le tötkeetä, että isovanhemmat eriarvoistaa lapsenlapset?

Jos isovanhemmat on mukavia niin varmasti saavat nähdä lapsenlapsia, jos isovanhemmat jatkuvasti arvostelevat perhettä negatiivisesti ja puuttuvat joka asiaan niin sitten ei nähdä eikä saa lapsia hoitoon.

Haukkumalla miniää ei varmaan lapsia hoitoon saa. Jos anoppi on miniälle mukava niin takuulla saa lapsia hoitoon ja käydään kylässä.

Eli isovanhemmilla omasta käytöksestä kiinni.

„Isovanhemmuus ansaitaan silloin kun on itse vanhempi“

Todella hyvin sanottu! Mieheni kasvoi isänsä ja mumminsa hoivissa. Äiti huiteli uusien miehien ja sittemmin uuden perheen kanssa. Ei ollut pojalleen koskaan äiti.

Sanoo usein että ”hänellä on äitinä oikeus…” kun suoltaa mielipiteitään mieheni/meidän elämästä. Ei edelleenkään tajua ettei ole koskaan äiti ollut ja hänellä ei ole todellakaan mitään oikeuksia nyt jo yli 30v poikaansa ja vielä vähemmän lapsiimme! Mies tapaa häntä kerran vuodessa tai kahdessa ilman lapsiaan/minua. On aina aivan loppu näiden ”pakkovierailuiden” jälkeen.

Niin, kyllä jokainen normaalin ajattelu- ja empatiakyvyn omaava varmaan keksii monta syytä, miksei isovanhemmat saa nähdä lapsenlapsiaan niin usein kuin haluaisivat. Isovanhempien ikäluokassa on hirveän paljon kaikenlaista patoutunutta traumaa joita ei ole käsitelty vaan ne näkyy rajattomuutena, toisten asioihin puuttumisena, alkoholismina, pahoina mt-ongelmina, välinpitämättömyytenä, arvosteluna epäempaattisuutena.... Eikä niitä edes tajuta itse vaan ihmetellään että on se kumma kun ei apu kelpaa. Tosi yleistä on myös tuo, että isovanhemmat aina kuvittelee lapsiperheen tulevan heille kylään, mutta eivät kerta kaikkiaan itse voi matkustaa ja sitten valittavat kun nähdään liian vähän.

Mun vanhemmat pidetään etäällä, koska en halua opettaa lapsille, että jatkuva toisten arvosteleminen ja nälviminen on ok. Mun isä on sellainen, joka koko ajan puhuu toisista pahaa, arvostelee ja nillittää minkä kerkiää. Huutaa ja raivoaa ihan yht äkkiä ei mistään. Tällaista epävarmuutta jouduin kokoemaan ja sietämään koko lapsuuteni, en todella altista lastani samanlaisiin tilanteisiin. Äitini taas on sellainen joka vaikenee, hiipii ja sovittelee. En myöskään halua lapsille sellaista naisen mallia. 

Puolison vanhemmat taas ovat omasta toiveestaan etäällä, koska eivät hyväksy meidän elämänvalintoja. Olemme niinkin törkeitä, että muutimme pois miehen lapsuuden kotikunnasta heidän läheltään viereiseen kaupunkiin, kuulemma ollaan niin olevinaan. Lapset hankin kuulemma tahallaan, jotta mies jäisi suhteeseen jne. Ollaan siis ihan tavallisia, mutta väärin tehdään joka tavalla. Lopetettiin yhteydenpito ennen lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, kyllä jokainen normaalin ajattelu- ja empatiakyvyn omaava varmaan keksii monta syytä, miksei isovanhemmat saa nähdä lapsenlapsiaan niin usein kuin haluaisivat. Isovanhempien ikäluokassa on hirveän paljon kaikenlaista patoutunutta traumaa joita ei ole käsitelty vaan ne näkyy rajattomuutena, toisten asioihin puuttumisena, alkoholismina, pahoina mt-ongelmina, välinpitämättömyytenä, arvosteluna epäempaattisuutena.... Eikä niitä edes tajuta itse vaan ihmetellään että on se kumma kun ei apu kelpaa. Tosi yleistä on myös tuo, että isovanhemmat aina kuvittelee lapsiperheen tulevan heille kylään, mutta eivät kerta kaikkiaan itse voi matkustaa ja sitten valittavat kun nähdään liian vähän.

Se on ärsyttävää! Meillä on 7 tunnin ajomatka sinne appivanhempien kaksioon jonne emme mahdu.

Kiva sulloa kolme lasta ja kaksi koiraa pitkälle ajomatkalle, esikoinen yleensä aina olsentaa, ja nukkua siellä sitten patjoilla.

Up