Lue keskustelun säännöt.
Tekisitkö perinnöllisesti sairaana/vammaisena lapsia?
19.09.2021 |
Minulla on perinnöllinen sairaus ja olen sen takia jättänyt lapsenteon välistä. Tällaista taakkaa en halua siirtää eteenpäin. Kuitenkin useat tätäkin sairautta sairastavat lisääntyvät ja tuloksena on usein sairaita lapsia. Meillä on suvussa ollut noin 60 prosenttia sukupolvesta sairaita ja sairaus aiheuttaa vakavia ongelmia.
Jos sinulla on tai olisi perinnöllinen sairaus/vamma, tekisitkö lapsia? Kertoisitko myös, mikä on johtanut päätökseesi.
Kommentit (76)
Ehdottomasti en. Kaikkien ei tarvitse lisääntyä ja sairaudet on se paras syy karsia omasta lähtökohdastani katsoen. Sairas lapsi tuskin vanhempiaan kiittelisi myöhemmin kärsimyksistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tehnyt enkä tee tulevaisuudessakaan. Tosin omalla kohdalla päätös oli helppo koska mitään vauvakuumettakaan ei ole ikinä ollut. Valinta tuntui itsestään selvältä enkä sen kummemmin joutunut sitä pohtimaan. Säälittää lapset joille on periytynyt jokin vakava sairaus jos vanhemmat ovat olleet tietoisia isosta riskistä.
En tietoisesti. Meidän suvussa on ominaisuuksia, jotka voivat periytyä, esim. värisokeus, persjalkaisuus ja melko moni on likinäköinen. Moni miespuolinen on tässä sukuhaarassa myös kaljuuntunut. Ovatko nämä syitä olla tekemättä lapsia?
Riippuu mikä sairaus. Joku astma tai keliakia on kumminkin niin mitättömiä (voi elää normaalia elämää), että tuskin vaikuttaisivat päätökseen.
En todellakaan. Tosin tämä on vapaaehtoisesti lapsettomana helppo sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämähän on taas aihe, josta on vaikea saada asiallista keskustelua aikaan, vaikka mielestäni tästä pitää voida puhua. Olen itse ihmetellyt todella usein kun jossain ohjelmassa todella vaikeasti sairaat ihmiset valittelevat kohtaloaan ja kuitenkin tekevät siinä sivussa koko ajan lapsia. Usein sitten vielä itkeskellään että kun ollaan siirretty sama taakka niille lapsille, mutta ihan itse ne on kuitenkim tehty. Maailmasta löytyy muitakin vaihtoehtoja, jos lapsia haluaa.
Myös minun suvussani on vakava ja hyvin vahvasti periytyvä sairaus ja tiesin jo nuorena, että jos minulla sairaus on, jään lapsettomaksi. Kävin tutkimuksissa, joissa todettiin minun olevan terve eikä sairaus voi enää periytyä minun lapsilleni. Nyt olen raskaana, mutta en olisi jos tulos olisi ollut toinen. En pysty millään käsittämään miksi väkisin haluaisin siirtää sairauden taakan eteenpäin. Totta kai on mahdollista että lapselle tulee muita ongelmia, mutta se on aivan sittrn eri asia kuin se, että tietoisesti tekee sairaita lapsia maailmaan.
Tiedän, että tämä ei ole suosittu mielipide, mutta kyllä itsekkyydelläkin pitää joku raja olla.
Olen jättänyt mun masennuksen takia lapset tekemättä. Koko ikäni mielenterveysongelmia ja hyvä kun pystyn huolehtimaan itsestäni.
Olisin todella halunnut perheen. Mutta en pystyisi antamaan lapsille / lapselle hyvää lapsuutta, sellaista mitä kuuluisi saada.
Tasapainoa, hyvät harrastukset, huolenpito, matkustelu, ym.
Et yksin jään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein, ennenkuin sain tietää olevani perinnöllisen sairauden kantaja. Jos olisin tiennyt, olisin ehkä jättänyt tekemättä, vaikka sairaus onkin suhteellisen lievä.
Riippuu täysin sairaudesta.
”Vammainen” sit taas voi tarkoittaa kovin monta asiaa, vammautuneen kohdalla se ei vaikuta perimään mitenkään. Tunnen äidin, joka ei ole koskaan kävellyt askeltakaan, käyttää siis pyörätuolia. Ei mitään arvosteltavaa hänen vanhemmuudessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuo riippuisi enemmänkuin huomattavasti siitä, mikä olisi tuo perinnöllinen sairaus tai minkälainen vamma/t. - Kavahdan jotenkin ajatusta siitä, että vain kaikkein terveimmillä olisi oikeus saada lapsia. Ja meillä enemmän ja vähemmän sairailla ei olisi tällaista oikeutta.
Toisekseen, vaikka lapsi syntyisi terveenä, niin se ei tarkoita sitä, että lapsi pysyisi ja eläisi lopun ikäänsä terveenä ja vammatomana. Serkkuni ehti kirjoitaa niin seitsenän laudaturia kuin valmistua ennätysjassa maisteriksi kun hän sairastui skitsofreniaan. Ystäväni lapsi kuoli alle kymmenvuotiaana.
Kumpaisessakin oli toki merkkejä, että saattavat vähintään sairastua mutta emme sentään kuolemaan osanneet ajaella vaihtoehtona. Eikä kummankaan kohtaloa näkynyt ultrassa, eikä vielä ensimmäisinä vuosina terveystarkasuksissa. Ehkä olsi pitänyt kysellä täältä neuvoa, eä miten edetä, ettei näin olisi käynyt kumpaiselekaan.
Kun välillä täältä saa uskomatona vertaistukea mutta toisaalta myös annoksen sontaa niskaansa kun ei ymmärrä omia rajojaan ja toimintansa seurauksia, miten se vaikuttaa tai on vaikutamatta ja kuinka sitä sitten oma lapsi vo vaikka sairastua ja kuollakin.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu täysin sairaudesta.
”Vammainen” sit taas voi tarkoittaa kovin monta asiaa, vammautuneen kohdalla se ei vaikuta perimään mitenkään. Tunnen äidin, joka ei ole koskaan kävellyt askeltakaan, käyttää siis pyörätuolia. Ei mitään arvosteltavaa hänen vanhemmuudessaan.
On perinnöllisiä ja periytymättömiä vammoja. Ap. viittasi perinnöllisiin vammoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu täysin sairaudesta.
”Vammainen” sit taas voi tarkoittaa kovin monta asiaa, vammautuneen kohdalla se ei vaikuta perimään mitenkään. Tunnen äidin, joka ei ole koskaan kävellyt askeltakaan, käyttää siis pyörätuolia. Ei mitään arvosteltavaa hänen vanhemmuudessaan.
On perinnöllisiä ja periytymättömiä vammoja. Ap. viittasi perinnöllisiin vammoihin.
Ei jokainen perinnölinenkään vamma ole niin fataali, että se kannattaisi evää mahdollisuus synnyttää; vammasta (tai vammoista) huolimatta monin tavoin arvokas ja merkittvä lapsi.
T. Eri
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo riippuisi enemmänkuin huomattavasti siitä, mikä olisi tuo perinnöllinen sairaus tai minkälainen vamma/t. - Kavahdan jotenkin ajatusta siitä, että vain kaikkein terveimmillä olisi oikeus saada lapsia. Ja meillä enemmän ja vähemmän sairailla ei olisi tällaista oikeutta.
Toisekseen, vaikka lapsi syntyisi terveenä, niin se ei tarkoita sitä, että lapsi pysyisi ja eläisi lopun ikäänsä terveenä ja vammatomana. Serkkuni ehti kirjoitaa niin seitsenän laudaturia kuin valmistua ennätysjassa maisteriksi kun hän sairastui skitsofreniaan. Ystäväni lapsi kuoli alle kymmenvuotiaana.
Kumpaisessakin oli toki merkkejä, että saattavat vähintään sairastua mutta emme sentään kuolemaan osanneet ajaella vaihtoehtona. Eikä kummankaan kohtaloa näkynyt ultrassa, eikä vielä ensimmäisinä vuosina terveystarkasuksissa. Ehkä olsi pitänyt kysellä täältä neuvoa, eä miten edetä, ettei näin olisi käynyt kumpaiselekaan.
Kun välillä täältä saa uskomatona vertaistukea mutta toisaalta myös annoksen sontaa niskaansa kun ei ymmärrä omia rajojaan ja toimintansa seurauksia, miten se vaikuttaa tai on vaikutamatta ja kuinka sitä sitten oma lapsi vo vaikka sairastua ja kuollakin.
Niin, totta kai perinnöllinen sairaus voi puhjeta myöhemmässä iässä. Skitsofreniaan tyypillisesti sairastutaan 20+ iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo riippuisi enemmänkuin huomattavasti siitä, mikä olisi tuo perinnöllinen sairaus tai minkälainen vamma/t. - Kavahdan jotenkin ajatusta siitä, että vain kaikkein terveimmillä olisi oikeus saada lapsia. Ja meillä enemmän ja vähemmän sairailla ei olisi tällaista oikeutta.
Toisekseen, vaikka lapsi syntyisi terveenä, niin se ei tarkoita sitä, että lapsi pysyisi ja eläisi lopun ikäänsä terveenä ja vammatomana. Serkkuni ehti kirjoitaa niin seitsenän laudaturia kuin valmistua ennätysjassa maisteriksi kun hän sairastui skitsofreniaan. Ystäväni lapsi kuoli alle kymmenvuotiaana.
Kumpaisessakin oli toki merkkejä, että saattavat vähintään sairastua mutta emme sentään kuolemaan osanneet ajaella vaihtoehtona. Eikä kummankaan kohtaloa näkynyt ultrassa, eikä vielä ensimmäisinä vuosina terveystarkasuksissa. Ehkä olsi pitänyt kysellä täältä neuvoa, eä miten edetä, ettei näin olisi käynyt kumpaiselekaan.
Kun välillä täältä saa uskomatona vertaistukea mutta toisaalta myös annoksen sontaa niskaansa kun ei ymmärrä omia rajojaan ja toimintansa seurauksia, miten se vaikuttaa tai on vaikutamatta ja kuinka sitä sitten oma lapsi vo vaikka sairastua ja kuollakin.
Niin, totta kai perinnöllinen sairaus voi puhjeta myöhemmässä iässä. Skitsofreniaan tyypillisesti sairastutaan 20+ iässä.
No pitäikö tuon vuoki jättää lapset tekemättä? - Myönnän, että nuoremapan se, että tiesin suvussani olevan skitsofreniaa teki minusta itsesäni varovaisemman. Ehkä tähän vaikuti myös yleisemmin se, että kodissamme puhuttiin aika avoimesti siitä millainen minun ja ai meidän lapsie odotettiin ja toivottiin olevan, eikä uolla lisalla ollut päällimäisten asioiden joukossa kumppanin löytäminen vaan enempi painotettiin kuinka tulisi oppia kantamaan ja ottamaan vastuuta kaikissa asioissa. Jotta voisi myöhemmin olla "valmis" ja itsenäinen kykenevä.
Valmis koen olevani mutta en enää muista mihin piti olla näin "valmis". Ja itsenäien olen niin paljon, etä minun on toisinaan hyvin vaikeaa pyytää apua, silloinkaan kun sitä itse tarvitsisin.
Ajatus avun pyytämisestä koen usein vain merkkinä, että taas näytän kuinka olen vajavainen, enkä vielä oikeasti kypsä ja vasuununoinen aikuinen, kunen uota tai tääkään asiaa osaa ise kunnolla tehdä. Esimerkiski se, että olen työtön on tietysti minun omavikani. Jos olisin hyvä tyyppi, niin olsin ieysti saanu vaivata hakemani työpaikan. Jos en ensimmäsiellä haku kerralla niin kolmannella kerralla ny kuitenkin.
En oikein tiedä miksi kyselet tätä ihmisiltä, joista suurimmalla osalla ei ole mitään periytyviä sairauksia. Toivotko saavasi ehkä jotain tukea sille, että sinun ei pitäisi tehdä lapsia? Terveet ei kuitenkaan pysty kunnolla eläytymään siihen, mitä elämä sairauden kanssa oikeasti on. Itseni kohdalla kyse ei ole periytyvästä sairaudesta ja se on aika siinä ja siinä kannattaisiko lapsia sitten tehdä. Olen joskus miettinyt, että avun kanssa pystyisin varmaan lapsista huolehtimaan, mutta se tarkoittaisi sitten aika köyhää elämää ja pitäisi jaksaa ympäristön asenne siitä, että tarvitsee yhteiskunnan esim kotiapua. Toisaalta olisiko sillä väliä, kai se sillä lailla menisi oma loppuelämä ja lapsi saattaisi kuitenkin olla onnellinen ja terve, ja yrittäisin panostaa kaikki henkiset resurssit häneen. Mutta periytyvästä sairaudesta ei minulla ole kokemusta, kuvittelisin että syyllisyyttä voi olla. Toisaalta jos sairauden kanssa hyvin pärjää, ei välttämättä haittaa siirtää sitä edelleen. En osaa yhtään kyllä sanoa.
Mulla on perinnöllinen neurologinen sairaus, periytyvyys 50%. En tee lapsia. Olisin kyllä halunnut, mutta en voi ottaa riskiä, että tämä periytyy. On ollut aika vaikeaa hyväksyä tämä kohtalo, mutta en ole tosin vuosiin edes seurustellut.
Itsekin kyllä ihmettelen tätä välillä kun jotain ohjelmia katson. En oikein ymmärrä miksi joku vanhempi haluaa lastensa kokevan saman kuin hän itse jos on sairas tai jotenkin erilainen muuten, kuten esim lyhytkasvuinen. Sinänsähän lyhytkasvuiset ovat ns terveitä monesti, mutta en kyllä heidän asemassaan lähtisi kokeilemaan miten lasten käy. Ja vaikka toinen vanhempi olisi normaalin pituinen niin se olisi iso todennäköisyys saada lyhytkasvuinen lapsi kuitenkin. Muistan katsoneeni yhden dokumentin jossa äidillä ei ollut käsiä lainkaan eli ne eivät olleet kehittyneet lainkaan. Silti halusi lapsia ja toiselle kävi samoin ja syntyi ilman käsivarsia. Jokin perinnöllinen juttu. En kyllä itse voisi ajatella lapsia jos minullakin geeni kädettömyyteen yms. Minusta liian raakaa jos vanhempi tietää riskin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on perinnöllinen neurologinen sairaus, periytyvyys 50%. En tee lapsia. Olisin kyllä halunnut, mutta en voi ottaa riskiä, että tämä periytyy. On ollut aika vaikeaa hyväksyä tämä kohtalo, mutta en ole tosin vuosiin edes seurustellut.
Ja mitähän alapeukuttamista tässä on? Te ette edes tiedä mikä sairaus minulla on ja kuinka vakava se voi olla.
Onneksi koeputkilapsi antaa mahdollisuuden vanhemmuuteen. Tosin se vaatii rahaa.
Siis kysyn, millaista eettistä pohdintaa olette aiheesta tehneet.