Lue keskustelun säännöt.
Tekisitkö perinnöllisesti sairaana/vammaisena lapsia?
19.09.2021 |
Minulla on perinnöllinen sairaus ja olen sen takia jättänyt lapsenteon välistä. Tällaista taakkaa en halua siirtää eteenpäin. Kuitenkin useat tätäkin sairautta sairastavat lisääntyvät ja tuloksena on usein sairaita lapsia. Meillä on suvussa ollut noin 60 prosenttia sukupolvesta sairaita ja sairaus aiheuttaa vakavia ongelmia.
Jos sinulla on tai olisi perinnöllinen sairaus/vamma, tekisitkö lapsia? Kertoisitko myös, mikä on johtanut päätökseesi.
Kommentit (76)
Mulla tekee tosi pahaa, jos joku vakavasti sairas tai sairauden vammauttama tekee lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein periytyvä sairaus tai vamma on niin vaikea ettei lastenhankinta olisi edes mahdollista. Jos tietäisin olevani vallitsevasti periytyvän sairaan geenin kantaja, riippuisi sairauden tai vamman vakavuudesta uskaltaisinko ottaa sen 50% riskin. Jos taas kyseessä olisi peittyvästi periytyvä asua, riittäisi toisen osapuolen tutkiminen. Jos tulevan lapsen toisella vanhemmalla ei ko viallista geeniä olisi, ei lapsi voisi periä sairautta tai vammaa.
Vierailija kirjoitti:
Saako kehitysvammaiset nykyään lisääntyä? Onko tietäjiä paikalla?
Ei sitä kukaan voi estää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako kehitysvammaiset nykyään lisääntyä? Onko tietäjiä paikalla?
Ei sitä kukaan voi estää.
Ja tuloksena saamme lisää kehitysvammaisia.
Äidin suvussa reumaa ja alkoholismia, isän suvussa sydän- ja verisuonitautia, migreeniä, veritukoksia, mt-ongelmia. Vanhemmillani ei sairauksia, itselläni reuma, migreeni, sydänongelmia ja masennusherkkyyttä. Lasten isällä sepelvaltimotauti. Lapset kerkesin tehdä ennen kuin itse sairastuin, enkä miettinyt sukurasitteita. Toivon etteivät sairaudet periytyisi, mutta taitaa olla turha toive. Kaikesta huolimatta en olisi jättänyt lapsia tekemättä. Elintavoilla voi vaikuttaa pitkälti em. sairauksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut lapsen tietämättä, että pistin huonoja geenejä eteenpäin. Kuvittelin että olen vain älykäs (ja testatusti olenkin) ja mies vielä minua älykkäämpi, joten kaikki hyvin ja lapsesta tulee säteilevän älykäs. No tuli säteilevän älykäs, mutta korkeakouluopinnoissa alkoi tökkiä (niin kuin minullakin nuorena) ja monien vaiheiden jälkeen saimme molemmat ADHD-diagnoosit viime keväänä. Olen 51 ja lapsi 20. Itsellä on elämä mennyt ihan vituiksi ja ihan tavallistenkin asioiden tekeminen on ihan kauhean taistelun takana, jos onnistuu ollenkaan. Ja vaikka nyt onkin diagnoosi ja lääkitys joka auttaa edes vähän, kyllä tosi monesti on sellainen olo, että onko tässä elämässä mitään järkeä jos en saa käytyä edes suihkussa tai pysty laittamaan tiskejä koneeseen. Lapsella onneksi lääke tuntuu auttavan paremmin, mutta kyllä hänelläkin on vaikeaa, vaikka on sentään päässyt työelämään kiinni.
Minusta olisi kuolleena enemmän iloa kuin elävänä. Nyt kulutan vain resursseja ja lapsi joutuu odottamaan perintöä.
Vierailija kirjoitti:
Julkinen puoli kustantaa luovutetut sukusolut perinnöllisen sairauden eston vuoksi. Käytimme niitä, koska halusimme lapsia, mutta emme periytyvää vakavaa sairautta heille. Suosittelen tätä ehdottomasti!
Saako sieltä siis ihan alkion? Mietin tätä kun tyttärellä on ADHD ja hänen puolisollaan kaksisuuntainen ja lisäksi essentiaalista vapinaa, joka alkanut jo lapsena ja mennyt niin pahaksi että työkyky on mennyt tosi nuorena. Ja erityisesti tuo puoliso haaveilee lapsesta (ellei jopa monikossa) ja itseäni hirvittää, kun heillä on tuollaiset geenit ja eivät omastakaan elämästä meinaa selvitä :-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkinen puoli kustantaa luovutetut sukusolut perinnöllisen sairauden eston vuoksi. Käytimme niitä, koska halusimme lapsia, mutta emme periytyvää vakavaa sairautta heille. Suosittelen tätä ehdottomasti!
Saako sieltä siis ihan alkion? Mietin tätä kun tyttärellä on ADHD ja hänen puolisollaan kaksisuuntainen ja lisäksi essentiaalista vapinaa, joka alkanut jo lapsena ja mennyt niin pahaksi että työkyky on mennyt tosi nuorena. Ja erityisesti tuo puoliso haaveilee lapsesta (ellei jopa monikossa) ja itseäni hirvittää, kun heillä on tuollaiset geenit ja eivät omastakaan elämästä meinaa selvitä :-(
Ei se työkyvyn meno mistään vapinasta johdu. Ihan rehellisesti kaksisuuntainen siihen riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet sairas (sillä tavalla, että se vaikuttaa lapsen hoitamiseen tai sairastumiseen), niin mikä on perusteesi lapsen hankkimiselle? Miksi haluat lapsen?
Onko tämä kaikille yleisesti? Minulla on elämään vaikuttava, mutta ei lapseen periytyvä sairaus. Ihan samanlaisilla perusteilla haluaisin lapsen kuin kaikki muutkin, jotka lapsia haluaa. Minkä takia pitäisi erikseen perustella tai olla eri syyt lapsen haluamiselle, ihmettelen vaan?
Miten ajattelit, ettei sinun vointisi vaikuta lapseen? Voi olla helvetillistä kasvaa sairaan vanhemman kanssa.
Sanoinko että ajattelin, että vointini ei vaikuta lapseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla tekee tosi pahaa, jos joku vakavasti sairas tai sairauden vammauttama tekee lapsen.
Mitäs jos vammainen ja terve tekevät lapsen, onko jotenkin huonompi kuin, jos normiterve tekisi yksin?
Geenien aiheuttamia sairauksia on paljon, joista ei nuorena edes tiedä mitään, kun ne voivat tulla esille vasta paljon myöhemmin. Kuka niitä etukäteen tutkii. Moni sairaus on hoidettavissa, vaikka se tulisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen "tehnytkin" eli siis saanut, kolme aarretta <3 Taivaassa sitten terveitä.
En missään nimessä. Kenenkään etu ei ole jatkaa huonojen geenien siirtämistä seuraaville sukupolville. Tämä voi olla raskas asia yksilölle, mutta aikuisen tulisi kyetä priorisoimaan lapsen etu. Tässä tapauksessa sen syntymättömän lapsen etu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on taas aihe, josta on vaikea saada asiallista keskustelua aikaan, vaikka mielestäni tästä pitää voida puhua. Olen itse ihmetellyt todella usein kun jossain ohjelmassa todella vaikeasti sairaat ihmiset valittelevat kohtaloaan ja kuitenkin tekevät siinä sivussa koko ajan lapsia. Usein sitten vielä itkeskellään että kun ollaan siirretty sama taakka niille lapsille, mutta ihan itse ne on kuitenkim tehty. Maailmasta löytyy muitakin vaihtoehtoja, jos lapsia haluaa.
Myös minun suvussani on vakava ja hyvin vahvasti periytyvä sairaus ja tiesin jo nuorena, että jos minulla sairaus on, jään lapsettomaksi. Kävin tutkimuksissa, joissa todettiin minun olevan terve eikä sairaus voi enää periytyä minun lapsilleni. Nyt olen raskaana, mutta en olisi jos tulos olisi ollut toinen. En pysty millään käsittämään miksi väkisin haluaisin siirtää sairauden taakan eteenpäin. Totta kai on mahdollista että lapselle tulee muita ongelmia, mutta se on aivan sittrn eri asia kuin se, että tietoisesti tekee sairaita lapsia maailmaan.
Tiedän, että tämä ei ole suosittu mielipide, mutta kyllä itsekkyydelläkin pitää joku raja olla.
Hyvin sanottu, ja lapsien tekeminen tällaiseen maailmantilaan on itsekkäintä mitä voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
En missään nimessä. Kenenkään etu ei ole jatkaa huonojen geenien siirtämistä seuraaville sukupolville. Tämä voi olla raskas asia yksilölle, mutta aikuisen tulisi kyetä priorisoimaan lapsen etu. Tässä tapauksessa sen syntymättömän lapsen etu.
No mutta tolla periaatteella ei kannata lisääntyä jos suvussa on masennusta, rintasyöpää, lihavuutta, älykkyyden puutetta... Kenellä ne riittävän hyvät geenit sitten on?
Vierailija kirjoitti:
Olen jättänyt mun masennuksen takia lapset tekemättä. Koko ikäni mielenterveysongelmia ja hyvä kun pystyn huolehtimaan itsestäni.
Olisin todella halunnut perheen. Mutta en pystyisi antamaan lapsille / lapselle hyvää lapsuutta, sellaista mitä kuuluisi saada.
Tasapainoa, hyvät harrastukset, huolenpito, matkustelu, ym.
Et yksin jään.
Hatunnosto sinulle, olet epäitsekäs ja vahva!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En missään nimessä. Kenenkään etu ei ole jatkaa huonojen geenien siirtämistä seuraaville sukupolville. Tämä voi olla raskas asia yksilölle, mutta aikuisen tulisi kyetä priorisoimaan lapsen etu. Tässä tapauksessa sen syntymättömän lapsen etu.
No mutta tolla periaatteella ei kannata lisääntyä jos suvussa on masennusta, rintasyöpää, lihavuutta, älykkyyden puutetta... Kenellä ne riittävän hyvät geenit sitten on?
Älykkäät ihmiset eivät lisäänny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on taas aihe, josta on vaikea saada asiallista keskustelua aikaan, vaikka mielestäni tästä pitää voida puhua. Olen itse ihmetellyt todella usein kun jossain ohjelmassa todella vaikeasti sairaat ihmiset valittelevat kohtaloaan ja kuitenkin tekevät siinä sivussa koko ajan lapsia. Usein sitten vielä itkeskellään että kun ollaan siirretty sama taakka niille lapsille, mutta ihan itse ne on kuitenkim tehty. Maailmasta löytyy muitakin vaihtoehtoja, jos lapsia haluaa.
Myös minun suvussani on vakava ja hyvin vahvasti periytyvä sairaus ja tiesin jo nuorena, että jos minulla sairaus on, jään lapsettomaksi. Kävin tutkimuksissa, joissa todettiin minun olevan terve eikä sairaus voi enää periytyä minun lapsilleni. Nyt olen raskaana, mutta en olisi jos tulos olisi ollut toinen. En pysty millään käsittämään miksi väkisin haluaisin siirtää sairauden taakan eteenpäin. Totta kai on mahdollista että lapselle tulee muita ongelmia, mutta se on aivan sittrn eri asia kuin se, että tietoisesti tekee sairaita lapsia maailmaan.
Tiedän, että tämä ei ole suosittu mielipide, mutta kyllä itsekkyydelläkin pitää joku raja olla.
Hyvin sanottu, ja lapsien tekeminen tällaiseen maailmantilaan on itsekkäintä mitä voi tehdä.
Tätä lausahdusta on viljelty sekä tällä että jokaisella menneellä vuosikymmenellä.
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut lapsen tietämättä, että pistin huonoja geenejä eteenpäin. Kuvittelin että olen vain älykäs (ja testatusti olenkin) ja mies vielä minua älykkäämpi, joten kaikki hyvin ja lapsesta tulee säteilevän älykäs. No tuli säteilevän älykäs, mutta korkeakouluopinnoissa alkoi tökkiä (niin kuin minullakin nuorena) ja monien vaiheiden jälkeen saimme molemmat ADHD-diagnoosit viime keväänä. Olen 51 ja lapsi 20. Itsellä on elämä mennyt ihan vituiksi ja ihan tavallistenkin asioiden tekeminen on ihan kauhean taistelun takana, jos onnistuu ollenkaan. Ja vaikka nyt onkin diagnoosi ja lääkitys joka auttaa edes vähän, kyllä tosi monesti on sellainen olo, että onko tässä elämässä mitään järkeä jos en saa käytyä edes suihkussa tai pysty laittamaan tiskejä koneeseen. Lapsella onneksi lääke tuntuu auttavan paremmin, mutta kyllä hänelläkin on vaikeaa, vaikka on sentään päässyt työelämään kiinni.
Minusta olisi kuolleena enemmän iloa kuin elävänä. Nyt kulutan vain resursseja ja lapsi joutuu odottamaan perintöä.
Tsemppiä! Kirjoituksesi kuulostaa kovin tutulta. Itselläni ja miehelläni on adhd ja arki on loputonta selviytymistaistelua, kaikki tuntuu hankalalta. Tämä on yksi syy miksi en ole halunnut lapsia: paitsi periytyvyys niin se että miten selviytyisin arjesta lapsen kanssa, kun en selviä siitä edes kahden henkilön taloudessa. Pysytään nyt kuitenkin elossa sentään, varmaan meistä on iloa läheisillemme vaikka mitää tehokansalaisia emme olekaan. ;)
En tehnyt lapsia sairauen perinnöllisyyeb takia.
Terv tyyppi 1 diabeetikko