Lue keskustelun säännöt.
Miten yksinäinen ihminen voi olla??
21.11.2009 |
Tuntuu, että oikeasti hajoan tämän yksinäisyyden tunteen alle.
Juu, tiedän, oma valintani on ollut olla kotona useampi vuosi lasten kanssa, mutta se ei ole pointti. Minä rakastan olla lasten kanssa, ja haluan ehdottomasti hoitaa omat pienet lapseni kotona, ahdistuisin ihan varmasti, jos joutuisin viemään hoitoon.
Mutta..Minulla on aina ollut hyvin vähän kavereita, tiedä sitten mistä se johtuu. Ilmeisesti minussa on jotain pahasti vialla, kun kavereita ei tunnu löytyvän. Toki on ollut joitain, mutta en vana ole löytänyt oikeita ystäviä :( Tiedän, että sekin varmsti osittain vaikuttaa, että minua on kiusattu läpi kouluajan. En tiedä siihenkään syytä, ilmeisesti vaan naamani on niin järkyttävä, ja muutenkin olen niin kamala, että se on oikeuttanut haukkumaan minua (joo, tiedän että esim. hampaani ei varmasti olleet kaikista kauneimmat väärän purennan vuoksi, ja sukunimenikin oli vähän erikoinen). Mutta kai minussa joku muukin vika on?
Minulla ei vaan ole kaveria jolle soittaa, jolle laittaa viestiä, jonka kanssa käydä jossain, tai purkaa pahaa mieltä, kun maailma on paha.
Miehellä on todi laaja kaveripiiri, tykkää käydä kavereiden kanssa ulkona, kahvilla, urheilemassa jne. Ihan perus juttuja, joita minäkin haluaisin tehdä, jos olisi kaveri jonka kanssa tehdä.
Miehen kanssa meillä ei ole juuri koskaan yhteistä aikaa tehdä mitään, koska meillä on kolme alle 8v lasta.
Miehellä on viikonloppuisin useinkin menoja, kavereiden kanssa saunailtoja, pikkujouluja jne..ties mitä kökkäjäisiä. Joten olen sitten usein vkl:kin yksin, ilman aikuista juttuseuraa.
Usein menee monta viikkoa etten puhu juuri kenenkään aikuisen kanssa, no ehkä soittelen äitini, tai anopin kanssa..Toki joka päivä näen vilaukselta muita aikuisia, kun tuovat hoitolapset hoitoon/hakevat (minulla on siis 2 hoitolasta nykyään, kun omat on jo vähän isompia).
Oma ammattini on niitä yksinäisimpiä aikuisen seuran kannalta, ja koska ei ole muutenkaan kavereita, tuntuu joskus, että hajoan tämän yksinäisyyden tunteen alle.
Kaikilla tuntuu olevan ystäviä, kavereita, menoja ja tekemistä. Minä odotan viikko toisensa jälkeen, kuukausi toisensa jälkeen, että ehkä joskus pääsisin vaikka istumaan iltaa kaverin kanssa, juttelemaan ja parantamaan maailmaa.
Mutta eihän niitä ystäviä ole, eikä niitä mistään löydäkään, ei kukaan tule ovelleni seuraksi tarjoutumaan.
Moni tuttava ja esim. sukulaiset sanovat minua empaattiseksi, luotettavaksi, huumorintajuiseksi ja kivaksi, mutta silti en vaan löydä ystäviä :(
Rakastan lapsiani, ja työtä lasten kanssa, mutta tämä yksinäisyys, ja aikuisen seuran puute on raastavaa :(
En nyt tiedä mitä tälläkään purkautumisella haen, mutta olo on taas niin surullinen, kun yksinäisen viiko jälkeen, mies on taas koko vkl poissa. Tuntuu, etten jaksa enää tätä pelkkää kotia, samoja seiniä, siivousta, ruoanlaittoa, ja päivästä toiseen samoja kuvioita.
Rahan puutekin raastaa, kun ei voi edes lähteä ja keksiä näihin viikonloppuihin jotain mukavaa tekemistä. Olisihan se helpompaa, jos voitaisiin ottaa ja lähteä lasten kanssa vaikka kylpylään, syömään..johonkin. Mutta ei :(
Niinpä olen taas jumissa omien ahdistavien ajatusteni kanssa, ja murehdin pahaa oloani yksin.
:(
Kommentit (33)
voisitko ajatella meneväsi töihin kodin ulkopuolelle? Olisiko mahdollista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko miehesi kavereilla tyttöystävää/vaimoa? Kutsukaa heitä yhdessä iltaa viettämään, saunomaan, syömään, mitä vaan. Sitä kautta tutustuisit muihin.
Ja miksi ihmeessä miehesi menee aina yksin ulos eikä ota sinua mukaan? Kai nyt joku sukulainen on valmis jeesaaman lastenhoidossa????
Jos miehellä on varaa kulkea viikonloput riennoissa niin on sitä varaa silloin satsata sinuun ja lapsiinkin :)
en kuitenkaan osaa auttaa, mies häipyi 11 vuoden yhdessäolon jälkeen ja jälkeenpäin ajatellen sillä yksinäisyydellä ei ole vertaa tähän yksinäisyyteen kun jää ihan orpona kolmen muksun kanssa ilman ystäviä ja tuttavuuksia uuteen kotiin :(
Nyt olenkin miettinyt kuinka hienoa on, että mies oli vierellä. Oli joku kenen kanssa puhella.
Taidan rypeä itse itsesäälissä vielä.
Mutta voimia sulle!
mutta myös miehelläkin sama juttu. Jos toisella on kuitenkin kavereita, mene mukaan joskus illanviettoon, niin voit tutustua heidän vaimoihin tai naisystäviin.
Ja välillä helpomminkin kuin tuolla tosimaailmassa. Itsellä uusiin ihmisiin tutustuminen tosi hankalaa, mutta ensin kun on "murtanut jään" näin kirjoittelemalla syvällisistäkin asioista niin kasvotusten juttu lähteekin kuin itsestään luistamaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai lasten koulukavereiden vanhemmista, jos vaikka osallistuisit vanhempaintoimikuntaan tms.?
Tai lasten harrastusten kautta?
Kuinka sulla ei ole rahaa lähteä lasten kanssa mihinkään, jos miehellä on varaa olla viikonlopun menossa? Etkö voisi sopia miehen kanssa, että säkin pääsisit jonnekin, edes lasten kanssa?
Tietääkö miehesi yksinäisyydestäsi? Onko sulla tai miehellä sisaruksia, joiden kanssa voisit kaveerata? Entä naapurit?
En usko, että aikuisilla merkkaa kenenkään vinot hampaat tai erikoinen sukunimi. Ehkä ihmiset luulevat, ettet kaipaa seuraa tai että sulla on jo riittävästi kavereita. Voisitko itse olla aktiivisempi ja pyytää jotakuta teille kylään vaikka alkuun?
Onhan miehen kavereillä osalla puolisoita, mutta moni on sinkku, tai sitten lapseton pari, oikeastaan kenelläkään miehen laajasta kaveripiiristä ei ole lapsia (mies siis on kohta 34, samoin siis kaveripiiri on 28-34v, että ei mitään teinejä enää). Kavereilla on niin eri kuviot, ja usein nuo illanvietot on jonkun luona saunomista, johon ei sinällään paljon rahaa miehellä kulu. On myös paljon työpaikan pippaloita, jotka siis taas työpaikka kustantaa, eli halvalla niistäkin selviää.
Minä en vaan ole oikein päässyt tutustumaan näihin miehen kavereiden puolisoihin. Tunnen toki kaverit, ja heidän vaimot jne jos niitä on, mutta lähinnä vaan pintapuolisesti, ja heillä on suurimalla osalla niin eri elämäntilanne, ettei oiekin yhteistä säveltä löydy. Minä en pääse juuri koskaan kotoa, kun lapsille ei ole hoitajaa kuin harvoin.
Yksi ystäväpariskunta meillä on, heillä on lapsia, mutta käyvät töissä ja ovat usein hyvin kiireisiä ja väsyneitä, että on äärettömän harvassa meidän yhteiset illanvietot. Minkä ymmärrän täysin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsilla ei vielä kovin paljon harrastuksia ole, kun vanhin on siis ekalainen. Eli ei sitäkään kautta näe muita. Vanhimman pojan harrastus on vielä sellainen "miesten juttu", että poika kulkee siellä lähinnä isänsä kanssa, kun se on heidän yhteinen juttunsa.
Oman työni takia olen "jumissa" kotona, eikä taloudellisesti ole järkevää lähteä muualle töihin, omien lasten hoitokulut olisi sitten iso kustannus erä, enkä toisaalta raaski millään vielä pienintä harkita muualle hoitoon.
ap
En ole minäkään mikään kaveri-saati ystävähaukka.
Jos tutustuttais:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jossa voisit käydä lasten kanssa. Omassa kunnassani pph:t tapaavat srk:n kerhoissa, muskarissa yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voisitko esim ulkoilla heidän kanssaan niin tuntuisi että päivissä olisi enemmän aikuiskontakteja? eihän sitä tarvitsisi omalla yksinäisyydellä perustella, vaan sanoisi että olisi kiva kun lapset näkisivät muitakin päivien aikana tms.
Tunnen pari pph:a ja he ovat sanoneet että eivät kestäisi sitä työtä jos ei olisi niitä toisia hoitajia, heillä on ihana "rinki" ja ulkoilevat yhdessä jne.
kuulostat mukavalta ihmiseltä, en usko että sinussa on mitään "vikaa". joillekin tuo ihmisten kohtaaminen on niin kamalan vaikeaa, itse olen ihan samanlainen. En tiedä miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu ihan ihmisestä. Moni olisi varmaan minun kengissäni hyvinkin yksinäinen, mutta en tunne koskaan itseäni yksinäiseksi.
Olen 2 lapsen totaaliyksinhuoltaja kohtuullisen vieraalla paikkakunnalla. Täällä minulla on yksi oikein hyvä ystävä ja kaksi kaveria thats it. Tuttuja piisaa ja olen sosiaalisella alalla töissä. Ei meillä koskaan kukaan käy enkä tänne ketään kutsu. Jos on jotain illanistujaisia koitan keplotella niitä ettei tarvitse mennä.
Viihdyn yksin. Ennen lapsia saatoin mennä koiran kanssa mökille ja olla siellä viikonkin ilman ainuttakaan ihmiskontaktia. Silti olen sosiaalinen ja puhelias, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. En oloe mikään jurottaja. Olen aina pitänyt tuota itsekseen viihtymistä kovin suomalaisena luonteenpiirteenä.
Olen tavannut ihmisiä joilla on iso lauma kaikenmaailman kavereita mutta ovat silti yksinäisiä. Kai se on täysin luonteesta kiinni.
Ap;lle hakeudu äiti-lapsi piireihin, kerhoihin tai muihin harrastuksiin joita voi tehdä lasten kanssa.
Halit!
Kyllä se vielä helpottaa, on kyllä totta että jos piirit ovat liian pienet, jää helposti yksin. Menet töihin heti kun se sopii sinulle.
Kutsu sitten samalla naisia jo seuraavalle vierailulle! Moni tulee mielellään lasten kanssa, kun silloin ei tarvitse pingottaa ja on varmasti puhuttavaakin.
Täällä minä aikuista juttuseuraa haenkin, ilman näitä keskusteluja täällä (ikävä kyllä joskus taso on vähän sitä ja tätä..), olisin kyllä vielä enemmän yksin.
Ikävä kyllä aikaa jää harrastuksille jne niin hirvittävän vähän, kun miehen työpäivät on pitkiä, ja lapset vielä melko pieniä. Miehelläkin on omat harrastuksensa iltaisin, joten minun on vaikea löytää aikaa omille harrastuksille.
Tiedän, että ehkä helpottaisi, jos menisin muualle töihin, mutta taloudellisesti se on huono idea, ja tiedän, että en raaski vielä pienintä laittaa mihinkään hoitoon. Ja kun olen itse lastenhoitoalalla, tuntuu aika hölmölle maksaa omien hoitopaikasta, ja mennä hoitamaan muiden lapsia. Tämä on muuten äärettömän hyvä ratkaisu, ja sopiva, mutta tämä yksinäisyys, ja se, että elämä on niin täysin, pelkkää kotia, siivousta, ruoanlaittoa ja lasten hoitoa, ilman aikuis kontakteja on vaan joskus ahdistavaa.
Yritän kyllä käydä puistossa tai kerhossa, mutta niitä on täällä niin kovin vähän, ja mahdollisuuden on hyvin rajalliset lähteä liikkeelle monen pienen kanssa. Perhekerhossa olen kyllä käynyt joskus, mutta tahtoo se aika mennä lähinnä lasten paimentamiseen, eipä siellä ehdi oikein juttelemaan.
ap, kiittää kaikkia todella paljon, ihanan ymmärtäväisiä ja mukavan kuuloisia ihmisiä täältä löytyy piristämään mieltä, ja miettimään ja pohtimaan kanssani. Vähän tuli parempi mieli tälle illalle, kiitos teidän!
sinun ja yhteisen aikanne hyväksi. Muuten tuo kuulostaa hyväksikäytöltä. Et sinä ole miehesi koti, vaan teillä pitäisi olla yhteinen koti.
En tiedä kirjoitinko epäselvästi, mutta siis miehen kavereilla ei käytännössä kenelläkään ole lapsia, osalla toki vaimo/avopuoliso, mutta moni on sinkkuja.
Monikaan ei oikein tunnu innostuvan yhteisistä "koti-illoista", vaan haluavat lähteä liikenteeseen, ja puuhata vkl jotain, minkä kyllä ymmärrän täysin. On niin eri elämäntilanne. Ongelma on juuri tämä lapsiperhe kavereiden puute :(
ap
anteeksi, eihän tuollaista jaksa kukaan lukea..
ap