Lue keskustelun säännöt.
Miten yksinäinen ihminen voi olla??
21.11.2009 |
Tuntuu, että oikeasti hajoan tämän yksinäisyyden tunteen alle.
Juu, tiedän, oma valintani on ollut olla kotona useampi vuosi lasten kanssa, mutta se ei ole pointti. Minä rakastan olla lasten kanssa, ja haluan ehdottomasti hoitaa omat pienet lapseni kotona, ahdistuisin ihan varmasti, jos joutuisin viemään hoitoon.
Mutta..Minulla on aina ollut hyvin vähän kavereita, tiedä sitten mistä se johtuu. Ilmeisesti minussa on jotain pahasti vialla, kun kavereita ei tunnu löytyvän. Toki on ollut joitain, mutta en vana ole löytänyt oikeita ystäviä :( Tiedän, että sekin varmsti osittain vaikuttaa, että minua on kiusattu läpi kouluajan. En tiedä siihenkään syytä, ilmeisesti vaan naamani on niin järkyttävä, ja muutenkin olen niin kamala, että se on oikeuttanut haukkumaan minua (joo, tiedän että esim. hampaani ei varmasti olleet kaikista kauneimmat väärän purennan vuoksi, ja sukunimenikin oli vähän erikoinen). Mutta kai minussa joku muukin vika on?
Minulla ei vaan ole kaveria jolle soittaa, jolle laittaa viestiä, jonka kanssa käydä jossain, tai purkaa pahaa mieltä, kun maailma on paha.
Miehellä on todi laaja kaveripiiri, tykkää käydä kavereiden kanssa ulkona, kahvilla, urheilemassa jne. Ihan perus juttuja, joita minäkin haluaisin tehdä, jos olisi kaveri jonka kanssa tehdä.
Miehen kanssa meillä ei ole juuri koskaan yhteistä aikaa tehdä mitään, koska meillä on kolme alle 8v lasta.
Miehellä on viikonloppuisin useinkin menoja, kavereiden kanssa saunailtoja, pikkujouluja jne..ties mitä kökkäjäisiä. Joten olen sitten usein vkl:kin yksin, ilman aikuista juttuseuraa.
Usein menee monta viikkoa etten puhu juuri kenenkään aikuisen kanssa, no ehkä soittelen äitini, tai anopin kanssa..Toki joka päivä näen vilaukselta muita aikuisia, kun tuovat hoitolapset hoitoon/hakevat (minulla on siis 2 hoitolasta nykyään, kun omat on jo vähän isompia).
Oma ammattini on niitä yksinäisimpiä aikuisen seuran kannalta, ja koska ei ole muutenkaan kavereita, tuntuu joskus, että hajoan tämän yksinäisyyden tunteen alle.
Kaikilla tuntuu olevan ystäviä, kavereita, menoja ja tekemistä. Minä odotan viikko toisensa jälkeen, kuukausi toisensa jälkeen, että ehkä joskus pääsisin vaikka istumaan iltaa kaverin kanssa, juttelemaan ja parantamaan maailmaa.
Mutta eihän niitä ystäviä ole, eikä niitä mistään löydäkään, ei kukaan tule ovelleni seuraksi tarjoutumaan.
Moni tuttava ja esim. sukulaiset sanovat minua empaattiseksi, luotettavaksi, huumorintajuiseksi ja kivaksi, mutta silti en vaan löydä ystäviä :(
Rakastan lapsiani, ja työtä lasten kanssa, mutta tämä yksinäisyys, ja aikuisen seuran puute on raastavaa :(
En nyt tiedä mitä tälläkään purkautumisella haen, mutta olo on taas niin surullinen, kun yksinäisen viiko jälkeen, mies on taas koko vkl poissa. Tuntuu, etten jaksa enää tätä pelkkää kotia, samoja seiniä, siivousta, ruoanlaittoa, ja päivästä toiseen samoja kuvioita.
Rahan puutekin raastaa, kun ei voi edes lähteä ja keksiä näihin viikonloppuihin jotain mukavaa tekemistä. Olisihan se helpompaa, jos voitaisiin ottaa ja lähteä lasten kanssa vaikka kylpylään, syömään..johonkin. Mutta ei :(
Niinpä olen taas jumissa omien ahdistavien ajatusteni kanssa, ja murehdin pahaa oloani yksin.
:(
Kommentit (33)
että teillä ei ole juurikaan yhteistä aikaa miehen kanssa. Pitäisköhän sun puhua miehesi kanssa asiasta? Minusta olisi kohtuullista, jos mies jättäisi edes joskus menemättä noihin menoihinsa, ja viettäisi aikaa kanssasi. Meneekö teillä parisuhteessa hyvin?
Muuten kehottaisin minäkin menemään lasten kanssa kerhoihin sun muihin. Mutta nekin vissiin maksaa..?
Vaikutat tosi järkevältä ja mukavalta ihmiseltä. Haluaisin tutustua sinuun jos asuisin lähempänä! Nyt asun toisessa maassa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kanssa samaan leikkipuistoon päivittäin. Näin joulunallahan on kaikenlaisia juhlia, olisko siellä mahdollista kysyä kuka hoitaja asuisi lähimpänä ja kysäiset missä puistossa tapaavat käydä ja mihin aikaan. Sitten vaan menet omien hoitolastesi kanssa sinne samaan aikaan. Kyllä sitä muutama sana varmasti tulee vaihdettua siinä samalla lapsia vahtiessa.
Mies on siis pitkää päivää töissä, ja minä pph, en voi päivisin lähteä juuri mihinkään. Puistoja on hyvin vähän lähellä, lähimpäänkin on matkaa, eikä siellä ikävä kyllä talvisin ole juuri koskaan ketään :( Pph:ia on jossain tässä kohtalaisen matkan päässä, mutta en tiedä tarkkaan missä, ja en oikein näe heitä missään.
Äiti-lapsi kerhot ym. kokoontuu yleensä päivällä, joten en pääse niihin, ja kahvittelu-leikkiseuraa on hyvin vaikea järjestää, kun en päivällä pysty ketään meille kutsumaan työn takia. Ja toisaalta, meillä on noita omia lapsia sen verran monta, että kahviloissa jne heidän kanssa käyminen on aika hulinaa, siinä ei oikein ehdi juttelemaan. Toisaalta, mies on kotona yleensä arkisin vasta n.19, ei silloin oikein voi enää 2v:n kanssa lähteä, ja pikku koululaisen täytyy olla ajoissa rauhoittumassa nukkumaan, että jaksaa herätä aamulla.
Elämäntilanne on toki tällainen kotiin sitova, ja kotona hyvin viihdynkin, mutta tämä aikuisen juttu seuran puute..Ja myönnän, että joskus kaipaisin ihan vaan iltaa pois kotoa, olen täällä käytännössä 24/7, joten ilta, ilman lapsia ja vastuuta tekisi joskus hyvää, vaikka kuinka rakastan lapsiani, ja pidän työstäni.
ap
Unohdin jo, halusin sanoa sinulle, että olen hyvin pahoillani tilanteestasi, uskon ja tiedänkin, että varmasti tilanteesi on vielä kurjempi ja hankalampi kuin omani. On miehestä tietysti apua, ja se että on ylipäätään joku jakamassa vastuuta lapsista ja kodista.
Olen hyvin pahoillani puolestasi, ja toivon sinulle paljon jaksamista ja voimia arkeen.
Ei kukaan varmasti ajattele, että "ryvet itsesäälissä", sinulla on täysi oikeus olla surullinen ja uskon, että tunnet olosi hyvin yksinäiseksi :(
ap
Sain pph tyosta tarpeekseni juuri noiden ongelmien vuoksi ja lopetinkin sen juuri menneella viikolla.
Yha tosin olen yksinainen koska asumme uudella paikkakunnalla ja en ole oikein osannut viela tutustua uusiin tuttavuuksiin. Mutta tsemppia sinulle!
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon ois juttua sulle mutta pitää mennä laittamaan nuo kullanmurut maate. Ehdottomasti tarvitset omaa aikaa -oman illan viikossa. Vähintään yhden.
Miehesi on lasten isä ja siis heidän huoltajansa ja heistä vastuussa siinä missä sinäkin. Olkoonkin, että on pitkiä päiviä, ei se ole sinun vikasi eikä sinun tarvitse siitä maksaa. Eli, puhut heti miten miehen kanssa, että tarvitset omaa aikaa. Miehen on tajuttava se.
Ainakin yksi ilta viikossa itsellesi. Mies tulee töistä kotiin ja sinä lähdet ulos -kaupoille, kahville kaverin kanssa, harrastuksen pariin... minne ikinä mielitkin. Kunhan menet ja saat aikaa ajatella ja olla muutakin kuin kotiorja.
Tsemppiä! Toki tarvitsette yhteistäkin aikaa ja miehen tulis olla viikonloppuisin enempi kotona teidän kanssa. Mutta aloita nyt hyvä nainen siitä, että saat omia hetkiä joista ammentaa voimaa arkeen.
T: 5v kotona ollut kolmen lapsen äiti, joka sekoaisi ilman kontakteja ja omaa aikaa!!!
Minäkin tässä hyppelen koneella välillä, lasten iltapuuhia tässä samalla :)
Kyllähän minä miehelle olen yksinäisyydestäni puhunut, ja on joskus iltoja jolloin voisin lähteä johonkin, mutta rahatilannekkin on tosiaan hyvin heikko, joten kaupoissa käynti (jotka siis käytännössä illalla on pari tavarataloa jotka on auki myöhempään) on vaan ärsyttävää, kun ei pysty ostamaan juuri mitään, käyn toki haaveilemassa, ja joskus kiertelemässä aleja, se on kyllä mukavaa.
Mielelläni lähtisin vaikka kahville istumaan jonkun kaverin kanssa, mutta tässä päästään oikeastaan tähän asian pääpointtiin, että minulla ei ole niitä kavereita joille soittaa, ei ole oikeastaan ketään joka voisi kanssani lähteä hetkeksi johonkin.
Jumpassa yritän toisinaan käydä, nyt sekin on jäänyt vähemmälle, ja oloa se ei yhtään helpota, tulee vaan paha mieli, kun kuntokin rapistuu :( Pitäisi vaan ottaa sitä aikaa jostain.
Miehen kanssa on toki nyt joskus iltoja, kun kuopus alkaa jo nukkumaan kohtalaisen hyvin iltaisin, mutta on ollut vähän kireää parisuhteessakin, varmasti isoin osa on tämä ajan ja rahan puute, joka vaivaa kumpaakin. Varmasti aika tuttua monessa pikkulapsiperheessä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin paljon samaa aloituksestasi kuin omassa elämässäni...
Itse teen töitä kotona, tietokoneella ja sähköpostin välityksellä. En siis tapaa uusia ihmisiä juuri lainkaan.
On minulla ystäviä ainakin ollut! Mutta en ehdi heitä tavata, jotkut asuvat kaukana tai sitten heillä on itse perhettä, ja no, tiedätte ettei aikaa ole liiemmin tapailla:(.
Joitain uusia äitikavereita olen saanut ihan lasten kautta. Nyt kun vanhemmat ovat jo koulussa niin joskus näkee muita äitejä ja heihin voi tutustua. Mutta mitään sellaista ystävyyttä se ei ole, että voisin esim. soittaa ja pyytää kahville tai vain soittaa ja rupatella...
Joskus olen kateellinen miehelleni, koska hänellä on paljon menoja. Hän käy töissä kodin ulkopuolella ja lisäksi hänellä on pari ekstra harrastusta josta vielä saa rahaakin ja tapaa ihmisiä.
Minun on tosi hankala edes päästä mihinkään mitään tekemään, koska no, jonkun on hoidettava lapset ilta-aikaan kun mies on silloin usein töissä. Meillä ei ole juuri muita hoitajia:(.
Odotan kai vain että lapset vähän kasvavat että heitä voisi jättää yksinään/keskenään ja pääsisin vaikka siksi aikaa harrastamaan tms.
Eli et todellakaan ole yksin eikä sinussa mitään vikaa ole! Elämäntilanteesi vain nyt on tuollainen tällä hetkellä!
Kutsu sitten samalla naisia jo seuraavalle vierailulle! Moni tulee mielellään lasten kanssa, kun silloin ei tarvitse pingottaa ja on varmasti puhuttavaakin.
Nyt alatte ap kutsua miehen kavereita TEILLE. Näkevätpä ne sinkutkin sitten millaista on lapsiperhe-elämä oikeasti. Mielestäni miehesi pitäisi ehkä myös vähentää menojaan. Hanki SINÄ joku harrastus vaikkapa lauantaille, sellainen jossa näkisit muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sosiaalis-psykologisesti se on järkevää ja melkein välttämätöntä mielestäni. Ei se sinun pieninkään mene varmasti hajalle, vaikka menisi vähän aikaisemmin hoitoon, kuin oli ajatellut.
Ja onneton yksinäinen vanhempi ei ole lapsillekaan hyvä asia. Minun mielestä kaikilla perheenjäsenillä pitäisi olla oma elämä myös kodin ulkopuolella, niin silloin kaikki ovat onnellsempia ja jaksavat taas kotorutiinejakin paremmin. Sinäkin pääsisit sitten pikkujouluihin yms. ja saisit uskomattomasti lisävirtaa ! Suosittelen.
Oman työni takia olen "jumissa" kotona, eikä taloudellisesti ole järkevää lähteä muualle töihin, omien lasten hoitokulut olisi sitten iso kustannus erä, enkä toisaalta raaski millään vielä pienintä harkita muualle hoitoon. ap
Pph:ia on jossain tässä kohtalaisen matkan päässä, mutta en tiedä tarkkaan missä, ja en oikein näe heitä missään.
Meilläpäin kunnan hoitajilla on ihan säännölliset työn suunnittelupalaverit ja toimintasuunnitelma aina puolivuosittain, jokaviikkoiset kokoontumiset sovittuina aikoina esim puistossa tai urheilukentällä ja tietysti niitä vapaaehtoisia sen lisäksi. Eivät siis tee työtään täysin yksin ja varahoidotkin on helpompia järjestää kun lapset tuntevat muut ryhmät. Tuon takia äänestäisin kunnallisen pph-työn puolesta (ellet jo ole, mutta tuo ei vaan toimi teillä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on niin vain helppoa lähteä yhtäkkiä ulkopuoliselle työhön. Ei ainakaan onnistu varmaan ihan heti?
Helpompaa, ja mielestäni oikeudenmukaisempaa, olisi että mies tekisi joitain muutoksia omaan elämäänsä/arkeensa: tulisi jonain iltana aikaisemmin kotiin (jos mahdollista) tai luopuisi osasta viikonlopun menoistaan että ap voisi ottaa jonkin säännöllisen harrastuksen. JOnkin jossa tapaisi muita ihmisiä ja saisi ehkä ystäviäkin!!
Olisi kiva jos ap löytäisi taas ketjun ja tulisi kommentoimaan:).
onko teillä päin äiti-lapsikerhoja? Yksi vinkki olisi laittaa neuvolan seinälle ilmoitus sähköpostiosoitteineen, jossa kerrot, että äiti ja lapset kaipaavat kahvittelu- ja leikkiseuraa. En usko, että olet ainoa yksinäinen. Ole rohkea, et voi menettää mitään! -20