Lue keskustelun säännöt.
Millaista fyysinen väkivalta olet kokenut parisuhteessasi ja miten käsittelit asiaa?
28.08.2021 |
En tiedä, saako tästä aiheesta keskustella koska en löytänyt erilaisilla hauillakaan kuin muutaman aloituksen, jossa mies on tyyliin lyönyt nyrkillä seinään tai korkeintaan läppäissyt avokämmenellä. En tarkoita vähätellä tällaista kokemusta mutta ehkä vähän silti ihmetyttää se, että olen ihan hirveän monesti törmännyt netissä kirjoituksiin, joissa todetaan henkisenkin väkivallan olevan monesti fyysistä pahempaa. Hirveän vaikeaa on löytää keskustelua siitä, miltä oikeasti tuntuu kun rakastamansa ja se kaikkein läheisin ihminen päättää vahingoittaa myös fyysisesti.
Oma käsitykseni on kuitenkin se, että ilman henkistä väkivaltaa ei ole myöskään fyysistä väkivaltaa. Mikä siis oikeuttaa ihmiset hokemaan sitä, että henkinen väkivalta olisi fyysistä pahempaa ja satuttaisi enemmän? Minä olen todella traumatisoitunut parisuhteessa kokemastani fyysisestä väkivallasta huomattavasti enemmän, kuin pelkästä (mm.) haukkumisesta, huorittelusta ja sanallisesta väkivalalla uhkaamisesta. Olen pelännyt ihan oikeasti henkeni puolesta niinä kertoina, kun ex kävi minuun käsiksi. Eli mm. löi, potki ja kuristi. Kokemusta on aiemmassa suhteessa myös henkisestä väkivallasta. Se oli huomattavasti helpompaa sivuuttaa koska olisin periaatteessa missä tahansa vaiheessa voinut vain päättää kävellä ovesta ulos.
Kaipaisin vertaistukea enkä sitä, että minulle hoetaan papukaijana sitä, että kaikki väkivalta on tuomittavaa. Olisin todella kiitollinen, jos kokemani väkivalta olisi jäänyt pelkästään henkisen kiusaamisen tasolle. Vertaistuen sisään olen törmännyt pelkkään sanahelinään.
Kommentit (21)
En ole kokenut fyysistä väkivaltaa eivätkä lapset myöskään. Olisin soittanut saman tien poliisin paikalle ja joso lisi kohdistunut lapsiin, myös sosiaalityöntekijän paikalle. Sillä aikaa kun poliisi odotellaan, olisin puolustautunut raakaakaan väkivaltaa kaihtamatta, jos sana ei olisi tehonnut.
Väkivallalle nollatoleranssi. Aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös kokenut parisuhdeväkivaltaa yhdessä suhteessa. Ja kyllä, fyysistä väkivaltaa ei ole ilman henkistä. Sitä, kumpi on rankempaa, riippuu mielestäni tapauksesta, sekä ihmisistä. Mielestäni onkin turhaa pohtia tähän jotain vastausta, koska asia on tapauskohtainen, ja kaikilla ihmisillä on se oma kokemus.
Itse koin henkisen väkivallan psyykkisesti raskaana, ja se vaikutti omakuvaan paljon, sitä sai sitten korjailla pitkään jälkeenpäin. Fyysinen taas jätti erilaiset, ikäänkuin selvemmät traumat, ja nimenomaan siitä syystä, että minäkin pelkäsin oikeasti kuolevani. En usko, että semmoisia syntyy, jos ei oikeasti pelkää henkensä edestä. Jos joku vaan vetää nyrkillä naamaan tms, niin sehän on aivan eri asia, kuin että kokee, että nyt toi tappaa mut.
Kannattaa lukea traumasta, jos vaan kiinnostaa. Trauma jää fyysisenä kehoon, mm siksi se oireilee jälkeenpäin erilaisista triggereistä.
Edellisessä suhteessa mies yritti hallita minua väkivallalla, ei onnistunut. En suostunut uhriksi, vaan opin puolustamaan itsäni. Hänelle tuli yllätyksenä, että osaan iskeä takaisin ja lujaa, jos tilanne sitä vaatii. Hänen loppulausahdus eron syyksi oli, etten suostunut alistumaan ja nöyrtymään. Katsoin häntä suoraan silmiin, totesin hänen tehneen virheen ja valinneen väärän naisen. En ole uhri, vaan selviytyjä. Minun luonteellani ei alistuta.
Siihen on olemassa painava syy, miksi ex:ä on ja pysyy ex:änä.
Kyseessä täysin suomalainen mies.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös kokenut parisuhdeväkivaltaa yhdessä suhteessa. Ja kyllä, fyysistä väkivaltaa ei ole ilman henkistä. Sitä, kumpi on rankempaa, riippuu mielestäni tapauksesta, sekä ihmisistä. Mielestäni onkin turhaa pohtia tähän jotain vastausta, koska asia on tapauskohtainen, ja kaikilla ihmisillä on se oma kokemus.
Itse koin henkisen väkivallan psyykkisesti raskaana, ja se vaikutti omakuvaan paljon, sitä sai sitten korjailla pitkään jälkeenpäin. Fyysinen taas jätti erilaiset, ikäänkuin selvemmät traumat, ja nimenomaan siitä syystä, että minäkin pelkäsin oikeasti kuolevani. En usko, että semmoisia syntyy, jos ei oikeasti pelkää henkensä edestä. Jos joku vaan vetää nyrkillä naamaan tms, niin sehän on aivan eri asia, kuin että kokee, että nyt toi tappaa mut.
Kannattaa lukea traumasta, jos vaan kiinnostaa. Trauma jää fyysisenä kehoon, mm siksi se oireilee jälkeenpäin erilaisista triggereistä.
MIten henkinen väkivalta voisi ikinä olla rankempaa? Sehän kohdistuu vain ihmisen ominaisuuksiin. Fyysinen väkivalta kohdistuu koko yksilöön loukaten sekä persoonaa että fyysistä olemista. Henkisen väkivallan alkaessa on yksilöllä aina mahdollisuus poistua paikalta ja siten vetää raja sietokyvylleen. Fyysinen väkivalta taas tarkoittaa sitä, että joku toinen on päättänyt ottaa itsemääräämisoikeutesi haltuusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä tuollaisessa tilanteessa voi jäätyä ja kokea depersonalisaatioa.
Vierailija kirjoitti:
Edellisessä suhteessa mies yritti hallita minua väkivallalla, ei onnistunut. En suostunut uhriksi, vaan opin puolustamaan itsäni. Hänelle tuli yllätyksenä, että osaan iskeä takaisin ja lujaa, jos tilanne sitä vaatii. Hänen loppulausahdus eron syyksi oli, etten suostunut alistumaan ja nöyrtymään. Katsoin häntä suoraan silmiin, totesin hänen tehneen virheen ja valinneen väärän naisen. En ole uhri, vaan selviytyjä. Minun luonteellani ei alistuta.
Siihen on olemassa painava syy, miksi ex:ä on ja pysyy ex:änä.
Kyseessä täysin suomalainen mies.
Osaan minäkin puolustaa itseäni. Omassa tapauksessani se vain olisi saattanut olla viimeinen tekoni miehen ylin kaksi kertaa isomman koon, lajitaustan, impulsiivisuuden sekä häikäilemättömyyden vuoksi. Väittäisin, että sinunkaan ei olisi ollut järkevää häntä provosoida fyysisellä toiminnalla. Alistuminen ei tarkoita sitä, että jättää lyömättä takaisin. Myös suhteesta vähin äänin lähteminen on ihan samalla tavalla alistumatta jättämistä. Minä pidän aika alhaisena sitä, että vastaa alhaiseen toimintaan käyttäytymällä itse alhaisella tavalla.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
X löi kerran avokämmenellä. Se oli viimeinen. Erosin välittömästi. Rakkaus muuttui hetkessä inhoksi. Minulle riitti terapiaksi että sain oman elämän.
Entisessä suhteessa minut hakattiin viikottain ja kerran puukotettiin. Mies yritti puukolla lyödä rintaan, sain käden eteen, niin upposi käteen. Nuolin aina haavani kotona. Kerran soitin poliisit, mutta mies puhui niin taitavasti, että se olin minä joka lähti putkaan.
Lopulta mullekin riitti. Otin puukalikan ja löin sillä täysiä miestä päähän. Putosi suorilta jaloiltaan ja jäi tajuttomana makaamaan ja minä lähdin.
Olen käsitellyt asiaa nykyisen mieheni kanssa. Hän ei koskaan ole satuttanut minua fyysisesti eikä henkisesti. Ei olla ikinä edes riidelty vaikka minä olisin kiukkuisella päällä. Hän ei kiukuttele takaisin. Ennen kuin tapasin hänet, niin en vissiin tiennyt mitä aito rakkaus on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi kerta riittää. Ei mitkään selitykset ja anteeksi pyytämiset ei pyyhi sitä pois.
Henkinen väkivalta syö omaa itsetuntoa, mutta sitä ei tarvitse pelätä vaikka usein tilanne voi johtaa pelkoon fyysisestä väkivallasta. Fyysinen väkivalta puolestaa on todella pelottavaa kun toinen osapuoli on kokonsa puolesta niin ylivoimainen, että itse et voi tehdä muuta kuin ottaa vastaan mitä tulee. Näin omalla kohdalla pitkässä suhteessa jossa henkistä väkivaltaa ja manipulpointia koin jatkuvasti, fyysistä väkivaltaa silloin tällöin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellisessä suhteessa mies yritti hallita minua väkivallalla, ei onnistunut. En suostunut uhriksi, vaan opin puolustamaan itsäni. Hänelle tuli yllätyksenä, että osaan iskeä takaisin ja lujaa, jos tilanne sitä vaatii. Hänen loppulausahdus eron syyksi oli, etten suostunut alistumaan ja nöyrtymään. Katsoin häntä suoraan silmiin, totesin hänen tehneen virheen ja valinneen väärän naisen. En ole uhri, vaan selviytyjä. Minun luonteellani ei alistuta.
Siihen on olemassa painava syy, miksi ex:ä on ja pysyy ex:änä.
Kyseessä täysin suomalainen mies.
Osaan minäkin puolustaa itseäni. Omassa tapauksessani se vain olisi saattanut olla viimeinen tekoni miehen ylin kaksi kertaa isomman koon, lajitaustan, impulsiivisuuden sekä häikäilemättömyyden vuoksi. Väittäisin, että sinunkaan ei olisi ollut järkevää häntä provosoida fyysisellä toiminnalla. Alistuminen ei tarkoita sitä, että jättää lyömättä takaisin. Myös suhteesta vähin äänin lähteminen on ihan samalla tavalla alistumatta jättämistä. Minä pidän aika alhaisena sitä, että vastaa alhaiseen toimintaan käyttäytymällä itse alhaisella tavalla.
ap
Minun luonteellani ei hyssytellä asioita. En provosoinut miestä millään tavoin, mutta vastasin hyökkäykseen voimalla. Minulla on oikeus puolustaa itseäni. Miehen väkivaltaiselle käyttäytymiselle ei ollut mitään muuta syytä, kuin hänen omat, harhaiset uskomuksensa. En suostu ottamaan vastuuta toisen käytöksestä. En myöskään vähättele ja puolustele sitä. Puhuin silloinkin asiasta suoraan ja kiertelemättä. Parasta mitä minulle tapahtui oli ero. Sitä en ole koskaan katunut.
Kun valitsee toimintamallin, valitsee myös seuraukset. Aikuiset ihmiset ovat vastuussa omista tekemisistään. Lähteminen ja parisuhteen lopettaminen on hyväksi havaittu ratkaisu. Suosittelen. Ihan paras!
-5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös kokenut parisuhdeväkivaltaa yhdessä suhteessa. Ja kyllä, fyysistä väkivaltaa ei ole ilman henkistä. Sitä, kumpi on rankempaa, riippuu mielestäni tapauksesta, sekä ihmisistä. Mielestäni onkin turhaa pohtia tähän jotain vastausta, koska asia on tapauskohtainen, ja kaikilla ihmisillä on se oma kokemus.
Itse koin henkisen väkivallan psyykkisesti raskaana, ja se vaikutti omakuvaan paljon, sitä sai sitten korjailla pitkään jälkeenpäin. Fyysinen taas jätti erilaiset, ikäänkuin selvemmät traumat, ja nimenomaan siitä syystä, että minäkin pelkäsin oikeasti kuolevani. En usko, että semmoisia syntyy, jos ei oikeasti pelkää henkensä edestä. Jos joku vaan vetää nyrkillä naamaan tms, niin sehän on aivan eri asia, kuin että kokee, että nyt toi tappaa mut.
Kannattaa lukea traumasta, jos vaan kiinnostaa. Trauma jää fyysisenä kehoon, mm siksi se oireilee jälkeenpäin erilaisista triggereistä.
MIten henkinen väkivalta voisi ikinä olla rankempaa? Sehän kohdistuu vain ihmisen ominaisuuksiin. Fyysinen väkivalta kohdistuu koko yksilöön loukaten sekä persoonaa että fyysistä olemista. Henkisen väkivallan alkaessa on yksilöllä aina mahdollisuus poistua paikalta ja siten vetää raja sietokyvylleen. Fyysinen väkivalta taas tarkoittaa sitä, että joku toinen on päättänyt ottaa itsemääräämisoikeutesi haltuusi.
Niinkuin sanoun, mielestäni tähän on turha etsiä mitään vastausta. Mitä se ratkaisee?
Lisäisin vielä, että henkistä väkivaltaa on paljon muunkinlaista, kuin ihmisen ominaisuuksien haukkuminen. Henkinen väkivalta voi alistaa ihmisen, ja viedä itsetunnon todella pohjalle.
Mutta en näe miksi yleensäkään pitäisi olla väittely, että kumpi on rankempaa. En näe siinä mitään pointtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut fyysistä väkivaltaa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla mies kuristi. Henkinen väkivalta ja häpeä (joo, kuulostaa näin jälkikäteen tyhmältä, että minä häpesin) sai jäämään suhteeseen. Toisen kerran jälkeen näyttelin sujuvasti "normaalia" ja etsin itselleni kodin mihin muutin yksin. Monesti olen myöhemmin miettinyt, että miten korkeastikoulutettu, hyvässä työssä oldva ihminen antaa toisen kohdella itseään noin. No onneksi ikää ja järkeä on tullut lisää.
Henkistä väkivaltaa ei usein edes tunnista, alkaa vain ajatella olevansa huono, eli silloin juuri ei pysty lähtemään.
Fyysistä väkivaltaakin on joskus vaikea tunnistaa. Ei se useinkaan niin mene, että joku yhtäkkiä tyhjästä pahoinpitelisi, vaan se voi alkaa niin vaivihkaa, ettei tiedä, onko sitä fyysistä väkivaltaa tapahtunut vai ei. Rajat eivät ole niin selviä ollenkaan.
Ja jos tottuu jäämään sellaisen tapahtuman jälkeen, niin siinä kai ehdollistuu toimimaan niin ihan kuin mihin tahansa muuhunkin voi ajan mittaan ehdollistua. Lisäksi mieli toimii niin erikoisesti, että ne tapahtumat voivat ihan kadota muistista tai tuntua, että tapahtuivat jollekin toiselle tms.
Vierailija kirjoitti:
Entisessä suhteessa minut hakattiin viikottain ja kerran puukotettiin. Mies yritti puukolla lyödä rintaan, sain käden eteen, niin upposi käteen. Nuolin aina haavani kotona. Kerran soitin poliisit, mutta mies puhui niin taitavasti, että se olin minä joka lähti putkaan.
Lopulta mullekin riitti. Otin puukalikan ja löin sillä täysiä miestä päähän. Putosi suorilta jaloiltaan ja jäi tajuttomana makaamaan ja minä lähdin.
Olen käsitellyt asiaa nykyisen mieheni kanssa. Hän ei koskaan ole satuttanut minua fyysisesti eikä henkisesti. Ei olla ikinä edes riidelty vaikka minä olisin kiukkuisella päällä. Hän ei kiukuttele takaisin. Ennen kuin tapasin hänet, niin en vissiin tiennyt mitä aito rakkaus on.
Tappaa ei ollut tarkoitukseni vaan rampauttaa pysyvästi, että muistais koko loppuelämänsä missä teki minua koskevan virheen.
Monenlaista fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Vuosien ajan. Lähteä en voi, sillä meillä on lapsia. Pelkään oikeasti mitä täällä voisi tapahtua, jos lähtisin. Vaimoni naisena saisi lähes varmasti lähihuoltajuuden, mistä statuksesta käsin voisi torpedoida tai lopettaa minun mahdollisuuteni tavata lapsia. Sen jälkeen kukaan aikuinen ei tietäisi mitä täällä tapahtuu.
Fyysinen väkivalta vaimon toimesta on ikävää, mutta varmasti erilaista kuin naisten kokema. Mitään eksistentiaalista uhkaa siihen ei sisälly. Kun vaimo on esimerkiksi lyönyt, pystyn helpohkosti "sitomaan" hänen kätensä kropallani ja käsillä. Tai sitten vain ottamalla ranteista kiinni. Jälkimmäinen ote jättää kylläkin jalat, pään ja suun vapaaksi, joten väkivalta saattaa jatkua vaimon toimesta vaikka puremalla. Päästän aina heti irti kun on rauhoittunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös kokenut parisuhdeväkivaltaa yhdessä suhteessa. Ja kyllä, fyysistä väkivaltaa ei ole ilman henkistä. Sitä, kumpi on rankempaa, riippuu mielestäni tapauksesta, sekä ihmisistä. Mielestäni onkin turhaa pohtia tähän jotain vastausta, koska asia on tapauskohtainen, ja kaikilla ihmisillä on se oma kokemus.
Itse koin henkisen väkivallan psyykkisesti raskaana, ja se vaikutti omakuvaan paljon, sitä sai sitten korjailla pitkään jälkeenpäin. Fyysinen taas jätti erilaiset, ikäänkuin selvemmät traumat, ja nimenomaan siitä syystä, että minäkin pelkäsin oikeasti kuolevani. En usko, että semmoisia syntyy, jos ei oikeasti pelkää henkensä edestä. Jos joku vaan vetää nyrkillä naamaan tms, niin sehän on aivan eri asia, kuin että kokee, että nyt toi tappaa mut.
Kannattaa lukea traumasta, jos vaan kiinnostaa. Trauma jää fyysisenä kehoon, mm siksi se oireilee jälkeenpäin erilaisista triggereistä.
MIten henkinen väkivalta voisi ikinä olla rankempaa? Sehän kohdistuu vain ihmisen ominaisuuksiin. Fyysinen väkivalta kohdistuu koko yksilöön loukaten sekä persoonaa että fyysistä olemista. Henkisen väkivallan alkaessa on yksilöllä aina mahdollisuus poistua paikalta ja siten vetää raja sietokyvylleen. Fyysinen väkivalta taas tarkoittaa sitä, että joku toinen on päättänyt ottaa itsemääräämisoikeutesi haltuusi.
Niinkuin sanoun, mielestäni tähän on turha etsiä mitään vastausta. Mitä se ratkaisee?
Lisäisin vielä, että henkistä väkivaltaa on paljon muunkinlaista, kuin ihmisen ominaisuuksien haukkuminen. Henkinen väkivalta voi alistaa ihmisen, ja viedä itsetunnon todella pohjalle.
Mutta en näe miksi yleensäkään pitäisi olla väittely, että kumpi on rankempaa. En näe siinä mitään pointtia.
Aloittajana olen vain todella usein törmännyt lauseeseen siitä, että henkinen väkivalta olisi monesti fyysistä pahempaa. Mutta kun sitä fyysistä väkivaltaa ei käytännössä koskaan edes ilmene ilman henkistä väkivaltaa, fyysistä väkivaltaa kokenut on saanut osakseen kaikki mahdolliset alistamisen lajit. Tämä asia siis sivuutetaan. Fyysinen väkivalta on minusta ihan vihonviimeinen asia. Fyysinen väkivalta toisekseen satuttaa vakavasti myös henkisesti eli siinä nuo kaksi pahaa yhdistyvät potenssissa kaksi. Ei noita voi minusta siksi edes samaan pinoon laittaa joskaan aloitukseni pointti ei ollut keskustella pahemmuudesta.
Henkinen väkivalta murentaa itsetietoisuuden ja alkaa usein jo kauan ennen fyysistä. Fyysistä väkivaltaa ei kukaan hyväksyisi missään muodossa, ellei olisi jo henkisellä väkivallalla murtanut mielen ja saanut uskomaan, ettei voi saada parempaa.tqi ole paremman arvoinen. Henkinen väkivalta on syy miksi niin moni jää ensimmäisen fyysisen väkivallankin jälkeen. En sanoisi, että henkinen on siinä mielessä pahempaa tai sattuisi enemmän jne, mutta henkinen väkivalta on salakavalaa ja sen tajuaa usein vasta kun pääsee tilanteesta pois. Siksi siltä on vaikeampaa puolustautua ja myös monesti johtaa fyysisen väkivallan "hyväksymiseen" ja alistumiseen.
^