90-luvun laman lapset, aikuisia nyt.Kokemuksia
90-luvun lapset joutuivat elämässään kohtamaan hyvin hankalia asioita; perheet menettivät toimeentulonsa, pankki vei kodin, vanhemmat riitelivät ja heidän alkoholinkäyttönsä kasvoi.
Muistan lukeneeni, että joka neljäs 90-luvun laman aikana lapsuuttaanviettäneistä on turvautunut sittemmin mielenterveyspalveluihin. Kuinka moni on jättänyt turvatumatta?
Tässä linkki Me NAiset-lehden artikkeliin, vasta valmistuneen "Laman lapset" tutkimuksen kokemuksista.
Kommentit (59)
Pankki tosiaan vei kotitalomme. Isän tuttava olisi ostanut sen ja maksanut siitä ihan käyvän hinnan, mutta se ei sopinut pankille, joka oli vakuustakavarikoinut sen. Sittenpankin setä myi sen ilmeisesti jollekin tutulleen, jokamaksoi siitä paljon vähemmän kuin isän tuttava olisi maksanut. Isälle ja äidille jäi sitten vielä velkaa talosta.
Olimme aika onneton perhe. Ei noista asioista kotona lasten kanssa puhuttu, jouduimme muodostamaan omia, usein vääriäkin johtopäätöksiä kuulemastamme. Se ahdisti. Paljon.
Olen kärsinyt masennuksesta koko aikuisuuteni. Työssä käyn, mutta elämäniloa ei ole. Eikä omaa perhettä, vaikka sellaisen olisin halunnut.
En tiedä, onko kukaan samanajan kokenut selvinnyt siitä vaurioitta.
90-luvun lamavuosina perheisiin hiipi pelko. Lapsena joutui pohtimaan asioita, jotka eivät lapselle kuuluneet - perheen taloutta ja sitä, uskaltaako ääneen sanoa haluavansa tai tarvitsevansa jotain. Meillä raha-asioista ei puhuttu ääneen siten, että lapset olisivat tienneet todellisesta tilanteesta. Aina sanottiin vain, että raha ei kasva puissa. Toisen vanhemmista joutuessa työttömäksi tuon lauseen sävy muuttui aina vain tiukemmaksi.
Muistan kouluista pyyhekumien puolittamisen. Sinne piti myös viedä puolukoita.
Kotona säästyimme työttömyydeltä, tosin isäni oli jonkin asteinen tuurijuoppo viikonloppuisin ilman sitäkin. Talovelka pikkukaupungissa saatiin maksettua. Vanhemmista toinen duunari, toinen toimihenkilö. Sain harrastaa ratsastusta ja käydä mm leireillä. Sisko harrasti teatteria.
Muistan uutisista esim sellaisen termin kuin markan devalvaatio.
En siis ole oikeastaan kärsinyt lamasta kaiketi. Sisko on kyllä tarvinnut lukiolaisena mielenterveyspalveluja, ne tuskin linkittyvät tuonne.
Isäni jäi työttömäksi, lapsia oli monta, velkaa. Sitten isä ryyppäsi, pahoinpiteli meitä rajusti vuosikausia. Olimme köyhiä. Olen hävennyt itseäni koko ikäni. Olen saanut paperit hyvältä alalta ja cv ok. Silti odotan vain maailmanloppua, että tämä toivoton kärsimys loppuisi. Elämä on taakka.
Terapiaan ei ole rahaa, kävin tosin sielläkin vuoden, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut.
Mun vanhemmat jäivät kahden asunnon loukkuun: oli ostettu uusi koti ja vanha oli myymättä, kun lama iski, ja lopulta joutuivat myymään vanhan pilkkahintaan. Kumpikin vanhempani tekivät 2-3 työtä, jotta pystyivät suoriutumaan veloistaan ja silti meillä oli niukkaa ja melko vaatimatonta. Eniten mieleen jäi kumminkin se yksinäisyys ja henkisen tuen puute, kun vanhemmat olivat aina töissä ja sunnuntaina lähinnä koittivat palautua työviikosta. Varhaisteininä olisin tarvinnut enemmän vanhempien läsnäoloa ja tukea. Mielenterveyspalveluja olemme sisarukseni kanssa tarvinneet ja molemmilla on turvattomuuden tunnetta, pelkotiloja, ahdistusta ja masennusta.
Vierailija kirjoitti:
Isäni jäi työttömäksi, lapsia oli monta, velkaa. Sitten isä ryyppäsi, pahoinpiteli meitä rajusti vuosikausia. Olimme köyhiä. Olen hävennyt itseäni koko ikäni. Olen saanut paperit hyvältä alalta ja cv ok. Silti odotan vain maailmanloppua, että tämä toivoton kärsimys loppuisi. Elämä on taakka.
Terapiaan ei ole rahaa, kävin tosin sielläkin vuoden, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut.
Sipilän hallituksen ainoa hyvä teko oli lisätä KELAn tukemaa terapiaa. Saisit varmasti 3 vuoden terapiaosoituksen halutessasi. Omavastuu on pieni. Voisitko ajatella kokeilevasi uudestaan, jonkun toisen terapeutin kanssa, niillä kemioilla kun on tässäkin hommassa merkitystä?
Voit siis käydä pari kertaa terapeutilla ja jos tuntuu, että ei synkkaa, voit vaihtaa, kunhan on kyseessä KELAnhyväksymä terapeutti (useita). Tsemppiä.
Meidän perheelle kävi todella huonosti. Isän vakavarainen yritys jouduttiin lopettamaan, kun pankki alkoi vaatia ylimääräisiä vakuuksia jouduttuaan luottotappioihin. Yrityksen omaisuus ja isän nimissä ollut oma omaisuus meni vasaran alle pilkkahintaan. Vanhempani yrittivät käydä oikeutta, mutta pankkia vastaan oli mahdoton pullikoida. Olen edelleenkin siinä uskossa, että presidentti Koivisto painosti (laittomasti) oikeuslaitosta pelaamaan pankkien pussiin oikeudenkäynneissä 6.5.1992 ns. Koiviston konklaavissa.
Vaikeuksien kautta kuitenkin pärjäsimme kohtalaisesti, ja 1990-luvun lopulla perheemme oli taloudellisesti jälleen jaloillaan, mutta omaisuutta oli hävinnyt varovasti arvioiden noin 7-8 miljoonan silloisen markan arvosta. Suurimmaksi osaksi kiinteistöjä.
Itsestäni tuli hyvin varovainen ja arka talousasioissa. Turvattomuuden tunne on tuttu. En ymmärtänyt asiaa lapsena sen koko vakavuudessaan, mutta muistan sen epämääräisen uhan ja sakean toivottomuuden ilmapiirin kotona pahimpina aikoina. Vanhemmat istuivat öitä itkien piilossa saunassa, jotta en olisi kuullut; joskus kuulin. Mielenterveyspalveluihin olen joutunut myöhemmin turvautumaan, tosin lama-ajan tapahtumat olivat vain osasyy. Isälleni olen edelleen kiitollinen siitä, että hän ei tarttunut pulloon, vaikka syytä olisi ollut.
Varmaan sellainen vaikutus, että en ole koskaan jahdannut unelmiani vaan olen tyytynyt siihen ensimmäiseen työhön jonka saan. "Pääasia että on töitä"-mentaliteetti. Nyt olen ihan väärällä alalla ja masentunut.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sellainen vaikutus, että en ole koskaan jahdannut unelmiani vaan olen tyytynyt siihen ensimmäiseen työhön jonka saan. "Pääasia että on töitä"-mentaliteetti. Nyt olen ihan väärällä alalla ja masentunut.
Yritä päästä pois siltä alalta. Kyllä se onnistuu, tavalla tai toisella!
Mä synnyin maaliskuussa 1993.
Eli synnyinkö minä laman aikana vai sen päätyttyä?
Vanhempani sai sentään jotain hyvää laman aikana/päätyttyä.
Hyvän lapsuuden mä sain ja rakastavat vanhemmat. Tämän perusteella arvelisin vanhemmillani menneen lama aika ihan hyvin tilanteeseen nähden.
Kaikki meni. Äiti oli työtön, homekämpän katto vuoti. Syötiin paljon kaaliruokia yms halpaa.
Tulevaisuudelta odotin jotain muuta kuin pandemian ja ilmastonmuutoksen aiheuttamaa joukkotuhoa, ei oikein meinaa enää jaksaminen riittää.
Vierailija kirjoitti:
Pankki tosiaan vei kotitalomme. Isän tuttava olisi ostanut sen ja maksanut siitä ihan käyvän hinnan, mutta se ei sopinut pankille, joka oli vakuustakavarikoinut sen. Sittenpankin setä myi sen ilmeisesti jollekin tutulleen, jokamaksoi siitä paljon vähemmän kuin isän tuttava olisi maksanut. Isälle ja äidille jäi sitten vielä velkaa talosta.
Olimme aika onneton perhe. Ei noista asioista kotona lasten kanssa puhuttu, jouduimme muodostamaan omia, usein vääriäkin johtopäätöksiä kuulemastamme. Se ahdisti. Paljon.
Olen kärsinyt masennuksesta koko aikuisuuteni. Työssä käyn, mutta elämäniloa ei ole. Eikä omaa perhettä, vaikka sellaisen olisin halunnut.
En tiedä, onko kukaan samanajan kokenut selvinnyt siitä vaurioitta.
Ne selvisivät, joilla ei ollut tuota kahden asunnon loukkua tai muita isoja lainoja.
Tyttäreni syntyi 1991, kun olin itsekin todella nuori. Vaikka lapsiperheiden verotusta kiristettiin (lapsivähennys poistui mutta elatusvelvollisuusvähennys jäi, miksiköhän), tulimme toimeen. Hän on kertonut ettei muista erityistä lamaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki meni. Äiti oli työtön, homekämpän katto vuoti. Syötiin paljon kaaliruokia yms halpaa.
Tulevaisuudelta odotin jotain muuta kuin pandemian ja ilmastonmuutoksen aiheuttamaa joukkotuhoa, ei oikein meinaa enää jaksaminen riittää.
Älä välitä, minä elin nylkyköyhän lapsuuden lamaisella ja limaisella70-luvulla ja valmistuin "varmaan " ammattiin 1990. Siihen mennessä olin kokenut hoitamatonta masennusta, vanhempien ongelmat jne. Ja Suomen luonto on nyt paremmassa kunnossa kuin silloin. Myös muuten ympäristön suojelu on ihan toisella tasolla, positiivisesti.
Sain ihmismäisen vakityön vähän yli 40-vuotiaana. Toinen lapsi oli silloin pois kotoa ja täysi-ikäinen.
Ja voin sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. The only way is up.
Kyllä nykyinen ja edelliset ja tulevat hallitukset varmistavat ettei täällä koskaan kukaan tule selviämään vaurioitta vaan hyvävelikerho porhaltaa ja kansa kärsii hamaan loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat jäivät kahden asunnon loukkuun: oli ostettu uusi koti ja vanha oli myymättä, kun lama iski, ja lopulta joutuivat myymään vanhan pilkkahintaan. Kumpikin vanhempani tekivät 2-3 työtä, jotta pystyivät suoriutumaan veloistaan ja silti meillä oli niukkaa ja melko vaatimatonta. Eniten mieleen jäi kumminkin se yksinäisyys ja henkisen tuen puute, kun vanhemmat olivat aina töissä ja sunnuntaina lähinnä koittivat palautua työviikosta. Varhaisteininä olisin tarvinnut enemmän vanhempien läsnäoloa ja tukea. Mielenterveyspalveluja olemme sisarukseni kanssa tarvinneet ja molemmilla on turvattomuuden tunnetta, pelkotiloja, ahdistusta ja masennusta.
Niin, suurelta osinhan nämä ongelmat ovat todellakin ihan perheiden oman vastuuttoman toiminnan tulosta.
Elivät oli varojensa ottamalla liian suuria lainoja. Työnsivät itsensä kahden asunnon loukkuun.
Tästä sitten koko kansa sai kärsiä.
Olin jossain vaiheessa ihan tosi holtiton rahankäyttäjä. Lapsena ei koskaan saanut mitään uutta, eikä varsinkaan sitä mitä olisi halunnut. Sitten nuorena aikuisena oli lähellä omienkin luottotietojen menetys tästä syystä. Olin lama-ajan yrittäjäperheen kasvatti.
sellaiset traumat jätti etten tee lainkaan keitettyä perunaa enkä keitto ruokia .
yrittäjäksi en lähde (suomessa) ja minulle kaverit nauroi "olet sitten jonkun orjana" nauru vaihtui itkuun kun tuli korona ja heiltä firma kaatui.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nykyinen ja edelliset ja tulevat hallitukset varmistavat ettei täällä koskaan kukaan tule selviämään vaurioitta vaan hyvävelikerho porhaltaa ja kansa kärsii hamaan loppuun asti.
Älä lässytä! Hyvin on Suomessa selvitty, jopa tuosta 90-vuoden lamasta. Ikävä kyllä se tulee toistumaan tämän hallituksen vuoksi jälleen. Perheillä on kohtuuttomia velkoja, ei minkään takia, koska elävät yli varojensa. Asuntolainat kohtuuttomia, kun hallitus antaa ymmärtää, että valtio voi ottaa velkaa, velkaa, velkaa eikä muka koskaan tule maksun aikaa. Kyllä tulee. Ja sitten taas nämä liikaa asuntolainaa ottaneet törkimykset kitisevät, kuinka muka pankki tai hallitus vei heidän asuntonsa. Kaikki törkeää valehtelua, koska he eivät ole koskaan sitä asuntoaan edes omistaneet. He eivät menetä mitään, vaan taaskin kunnon ihmiset joutuvat osallistumaan heidän kohellustensa setvimiseen.
Vierailija kirjoitti:
sellaiset traumat jätti etten tee lainkaan keitettyä perunaa enkä keitto ruokia .
yrittäjäksi en lähde (suomessa) ja minulle kaverit nauroi "olet sitten jonkun orjana" nauru vaihtui itkuun kun tuli korona ja heiltä firma kaatui.
No jopas oli traumat! Suomi on sitten pullollaan ihan normaliaikana ja jopa nousukautena draumatisoituneita ja soppa tai peruna on trauma.
Olen kohdannut laman juuri noin kuin se artikkelissa on kuvattu. Ja olen turvautunut mielenterveyden palveluihin, mutta pärjännyt elämässäni kuitenkin varsin hyvin, jos pärjäämistä mitataan hyvinvointina, korkeana koulutuksena, mielekkäänä työnä, toimivina ihmissuhteina ja turvattuna taloutena.