Lue keskustelun säännöt.
Miksi miesten kodinhoitotavat eivät ole päivittyneet nykyaikaan
12.08.2021 |
(Uusi yritys, edellinen jostain syystä poistettiin vaikka aihe on mielestäni ihan validi)
Haen tässä pohdintoja tästä useille suomalaisille naisille ongelmallisen tilanteen juurisyistä ja mahdollisista perusteluista myös miesten näkökulmasta, enkä mitään "miehet vaan on sikoja" -tyyppistä asennoitumista. Haluaisin vain ymmärtää.
Tältä palstalta sekä omista kokemuksistani on tullut huomattua, että usein etenkin lasten tekemisen jälkeen moni mies kuvittelee, että kyllä nainen hoitaa. Ja vaikkei lasta olisikaan, ja nainen kävisi kokopäiväisesti töissä ja tienaisi yhteiselämään ja kotiin tarvittavat rahat kuten mieskin, niin usein mies olettaa saavansa silti naisystävän myötä automaattisen kodinhoitopalvelun, ja vailla mitään kyseenalaistamista kokevat olevansa hyviä puolisoita, kun AUTTAVAT. Tämä "auttamisvalmius" tuli eilen jälleen esiin, kun lohdutin miespuolista kaveria hänen vauvahaaveilussaan johon vaimonsa ei ole valmis. Hän kertoi auttavansa kyllä sitten sen vauvan hoidossa.
Mikä ihmeen logiikka on tällaisessa asetelmassa, että miehet kokevat usein oman osuutensa olevan vain "auttaa" ja usein jopa odottaa siitä erikseen kiitosta? Miksi se, että mies siivoaa omat jälkensä, ja huolehtii omasta jälkikasvustaan kuten jokainen täysjärkinen ihminen, nähdään niin, että onpa hän hyvä puoliso kun auttoi vaimoa hoitamaan miehen omaan vastuuseen kuuluvissa asioissa?
Lisäksi miehet tuntuvat saavan päänsilityksiä jos ottavat eron jälkeen lapset viikko-viikko-meiningillä luoksensa. Yh-äitejä sen sijaan katsotaan herkästi varauksella. Miksi edelleen oletetaan, että vastuuasioissa nainen hoitaa, ja mies auttaa?
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kotiäiti kirjoitti:
Meillä mies halusi lapsen, sen hän myös hoiti. Minä palasin 3kk jälkeen töihin, harrastin, matkustin jne. En missään nimessä halunnut että lapsi sitoo minua neljän seinän sisälle. Tämä toimi meillä ja yhdessä ollaan edelleen. Täytyy ihmetellä näitä missä mies "auttaa", useampi tapaus missä mies soittelee koko ajan vaimon perään kun ei pärjää kotona, huvittavaa ja surullistakin.
Tuo ylityönjohtaja kun saattaa vetää sieraimeensa, jos hommia ei ole tehty Hänen mielensä mukaan. Siksi osa miehistä soittelee asioista. Se on pidemmän päälle järkevää.
Nimenomaan miehen tulee asua yksin, jopa useamman vuoden.
Saa bailata ja rellestää kuten lystää ilman förmynteriä.
Suosittelen jokaiselle teinipojalle tätä!
Niin minäkin. Jossain vaiheessa poika huomaa, että jotain tarttee tehdä eikä se ole sitä, että soitetaan äiskä apuun.
Jaa, ne äiskät on kovia tuppautumaan neuvomaan ja "auttelemaan".
Ja suuttuvat useimmiten, jos kieltäytyy kaikesta avusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on juuri tälläinen mies. Elämme tällä hetkellä kahden aikuisen + koiran taloudessa, ja mies haaveilee perheenlisäyksestä lasten muodossa sitten muutaman vuoden päästä. Kuitenkin tuntuu tämä kahden aikuisen ja kykenevän henkilönkin arki olevan hänelle liikaa. Töissä on kamalan raskasta, kotityöt ovat liian kuormittavia, niin en ymmärrä millä lihaksilla hän luulee jaksavansa vaipparallia muutaman mukulan kanssa. Olen ottanut aiheen esille, ja mies sanoo että "tietysti hän osallistuu sitten enemmän ja taloudenhoito jaetaan yhteiseksi taakaksi!" En kykene millään uskomaan, että lapsensaanti jotenkin maagisesti lisäisi hänen energiatasojaan niin että miehestä kuoriutuisikin osallistuva isä ja puoliso lisääntymisen myötä, vaan olen melko varma että edelleenkin n. 95% asioiden hoitamisesta ja kodin kunnossapidosta jäisi minulle. En suostu edes harkitsemaan lasten hankkimista ennenkuin näen jotain konkreettisia todisteita siitä ettei minun oleteta olevan Äiti, ja Kunnon Vaimo joka hoitaa ikävät velvollisuudet, ja miestä pidetään Mahtavana Isänä siksi että hän vaihtaa renkaat kerran vuodessa ja oikein osallistuu arkeen leikkimällä silloin tällöin lastensa kanssa sen aikaa että minä laitan ruuan ja siivoan. Useimmiten on täysin etukäteen havaittavissa millaista lapsiperhearki tulisi olemaan, ja liian moni olettaa/luottaa puolisonsa muuttuvan lapsensaannin myötä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri tälläinen mies. Elämme tällä hetkellä kahden aikuisen + koiran taloudessa, ja mies haaveilee perheenlisäyksestä lasten muodossa sitten muutaman vuoden päästä. Kuitenkin tuntuu tämä kahden aikuisen ja kykenevän henkilönkin arki olevan hänelle liikaa. Töissä on kamalan raskasta, kotityöt ovat liian kuormittavia, niin en ymmärrä millä lihaksilla hän luulee jaksavansa vaipparallia muutaman mukulan kanssa. Olen ottanut aiheen esille, ja mies sanoo että "tietysti hän osallistuu sitten enemmän ja taloudenhoito jaetaan yhteiseksi taakaksi!" En kykene millään uskomaan, että lapsensaanti jotenkin maagisesti lisäisi hänen energiatasojaan niin että miehestä kuoriutuisikin osallistuva isä ja puoliso lisääntymisen myötä, vaan olen melko varma että edelleenkin n. 95% asioiden hoitamisesta ja kodin kunnossapidosta jäisi minulle. En suostu edes harkitsemaan lasten hankkimista ennenkuin näen jotain konkreettisia todisteita siitä ettei minun oleteta olevan Äiti, ja Kunnon Vaimo joka hoitaa ikävät velvollisuudet, ja miestä pidetään Mahtavana Isänä siksi että hän vaihtaa renkaat kerran vuodessa ja oikein osallistuu arkeen leikkimällä silloin tällöin lastensa kanssa sen aikaa että minä laitan ruuan ja siivoan. Useimmiten on täysin etukäteen havaittavissa millaista lapsiperhearki tulisi olemaan, ja liian moni olettaa/luottaa puolisonsa muuttuvan lapsensaannin myötä.
Juuri näin. Valitettavan moni ei vain ole niin tarkkasilmäinen että tämän huomaisi. Toki ne rakastumisen vaalenapunaist lasit myös vaikuttavat asiaan.
Itse taas oli lähes täysin varma että miehestäni tulisi myös hyvä isä ja tasa-arvoinen puoliso. Jo kun oli ensimmäistä kertaa minun luonani käymässä niin kipaisi oma-aloitteisesti lähikauppaan ostamaan minun kaupasta unohatmani asian ja syötyämme kantoi astiansa keittiöön ja tarjoutui tiskaamaan.
No eipä ole tarvinnut sitten tämän miehen kanssa vääntää kotitöistä myöhemminkään vaikka on kolme ajoittain aika villiä lasta saatettu maailmaan ja touhua kotona riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuri tälläinen mies. Elämme tällä hetkellä kahden aikuisen + koiran taloudessa, ja mies haaveilee perheenlisäyksestä lasten muodossa sitten muutaman vuoden päästä. Kuitenkin tuntuu tämä kahden aikuisen ja kykenevän henkilönkin arki olevan hänelle liikaa. Töissä on kamalan raskasta, kotityöt ovat liian kuormittavia, niin en ymmärrä millä lihaksilla hän luulee jaksavansa vaipparallia muutaman mukulan kanssa. Olen ottanut aiheen esille, ja mies sanoo että "tietysti hän osallistuu sitten enemmän ja taloudenhoito jaetaan yhteiseksi taakaksi!" En kykene millään uskomaan, että lapsensaanti jotenkin maagisesti lisäisi hänen energiatasojaan niin että miehestä kuoriutuisikin osallistuva isä ja puoliso lisääntymisen myötä, vaan olen melko varma että edelleenkin n. 95% asioiden hoitamisesta ja kodin kunnossapidosta jäisi minulle. En suostu edes harkitsemaan lasten hankkimista ennenkuin näen jotain konkreettisia todisteita siitä ettei minun oleteta olevan Äiti, ja Kunnon Vaimo joka hoitaa ikävät velvollisuudet, ja miestä pidetään Mahtavana Isänä siksi että hän vaihtaa renkaat kerran vuodessa ja oikein osallistuu arkeen leikkimällä silloin tällöin lastensa kanssa sen aikaa että minä laitan ruuan ja siivoan. Useimmiten on täysin etukäteen havaittavissa millaista lapsiperhearki tulisi olemaan, ja liian moni olettaa/luottaa puolisonsa muuttuvan lapsensaannin myötä.
Juuri näin. Valitettavan moni ei vain ole niin tarkkasilmäinen että tämän huomaisi. Toki ne rakastumisen vaalenapunaist lasit myös vaikuttavat asiaan.
Itse taas oli lähes täysin varma että miehestäni tulisi myös hyvä isä ja tasa-arvoinen puoliso. Jo kun oli ensimmäistä kertaa minun luonani käymässä niin kipaisi oma-aloitteisesti lähikauppaan ostamaan minun kaupasta unohatmani asian ja syötyämme kantoi astiansa keittiöön ja tarjoutui tiskaamaan.
No eipä ole tarvinnut sitten tämän miehen kanssa vääntää kotitöistä myöhemminkään vaikka on kolme ajoittain aika villiä lasta saatettu maailmaan ja touhua kotona riittää.
Mutta ap:han sanoi, että MIESTEN kodinhoitotavat eivät ole päivittyneet nykyaikaan. Jompikumpi teistä siis valehtelee.
Vierailija kirjoitti:
Miehenä mä aina korjaan auton, vaihdan lamput ja leikkaan nurmikon. Jos pyydän vaimoa tekemään tätä niin ihan sama homma tässäkin. "Mä muuten leikkasin nurtsin äsken". Okei? Kiitostako odotat?
Olen tullut siihen tulokseen, että palstan miehet ajavat vanhoilla ja huonoilla autoilla. Niin usein joutuu lukemaan niiden korjaamistarpeesta.
Jännä juttu, ettei tuota meidän autoa tarvitse korjata. Huollossa se kävi kyllä alkusyksystä ja sen teki ihan ammattilainen, koska eipä tuohon kovin paljon pystyisi itse tekemäänkään. (Ja se huollon lasku maksettiin tietysti puoliksi, kuten muutkin yhteiset menot.)
Olisiko autonvaihdon aika?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole lapsia ja asun yksin, mutta kai se jotenkin on minun vikani, että olet valinnut porsia kehitysvammaisen kanssa. Eikä esimerkiksi sinun.
-Mies
Mies ei aavista mennessään avioliittoon, että hänellä alkaa elämän kestävä pikkuapulais- status kotiasioissa.
Omat ehdotukset eivät mene läpi ja yhdessä sopiminen = naisen ehdotukset ovat direktiivejä.
Aika hurjaa. Itse olin kuvitellut, että nykyään kukaan ei tee niin, että asutaan avioliittoon asti vanhempien kanssa ja hääpäivän jälkeisenä päivänä vasta muutetaan yhteen. Näköjään tuota tapahtuu edelleen, ilmeisesti jossain uskonnollisissa piirteissä.
Jokaisen seurustelemaan rupeavan naisen pitää katsoa, että mies on asunut yksinään vähintään vuoden ajan ennen kuin muuttaa miehen kanssa yhteen. Muussa tapauksessa mies luulee, että tyttöystävä passaa kuten äiti.
Aika lyhyt aika, jos riittää että on asunut yksin vuoden ja jos vieläpä niin lyhyen ajan jälkeen on valmis avoliittoon. Kun seurustelisi omissa kodeissaan asuen muutaman vuoden niin ei tulisi yllätyksiä puolin eikä toisin. Ei se ihminen, jolle kodin siisteys selvästi jo seurusteluaikana on tärkeää ja joka kulkee puhtaissa ja silitetyissä vaatteissa, yhtäkkiä niitä taitoja unohda myöskään avo- tai avioliitossa. Mutta kun on kiire saman katon alle niin sitten saa lukea näitä valituksia siitä, kuinka toinen ei osaa tai sitä ei kiinnosta huolehtia kodista.
Vierailija kirjoitti:
"Auttaminen" kummunnee siitä, että 90% tapauksissa lapsia ja perhettä haluaa nainen tai naista ohjaavat munasarjat.
Sitten rakasta vaimoa autetaan tämän haaveensa toteuttamisessa, tuetaan rahallisesti, tuetaan ajallisesti, tuetaan työpanoksella. Itselle koko kotileikki on herttaisen yhdentekevä.
Kahden hengen taloudessa koko kotitöiden määrä on niin mitätön, että ihmettelen jos joku moisista murusista saa mitään epäsuhtaa mielessään kasaan.
PS. Meillä vaimo, joka perhettä halusi, on se joka tekee kaikki kotityöt vasemmalla kädellä päin persettä ja viikon myöhässä. Ja toki panostaa kaikilla muillakin rintamilla onnettoman vähän.
Eli mies on jälleen oman elämänsä objekti. Jep.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole lapsia ja asun yksin, mutta kai se jotenkin on minun vikani, että olet valinnut porsia kehitysvammaisen kanssa. Eikä esimerkiksi sinun.
-Mies
No mitä vttua sitten kommentpit, kun asia ei koske sinua, eikä koskaan tule koskemaankaan, paitsi jos alat suhteeseen toisen naistenvihaaja- sika- miehen kanssa.
Aloittaja esitti väitteen miehistä. Olen mies. Asia koskee minua.
Erilaiset siisteyskäsitykset on ilmeisesti syynä. Olen tästä monesti mieheni kanssa puhunut.
Minä en tosiaan ole mikään siivousintoilija itsekään, mutta en halua, että on paskaista.
Minä toivoisin, että imurointi on kerran viikossa tai kahdessa, hänestä riittää kerran kuussa. Lakanat haluan vaihtaa kerran kuussa(mikä on sekin harvoin mielestäni), hänestä riittää silloin kun ne on näkyvästi likaiset (YÄK!!), pölyt pyyhin ehkä kerran tai kaksi kuussa, hänestä se on täysin turhaa. Kylppärin lattiat pesen heti jos alkaa näyttää yhtään likaiselta, ehkä n. kerran kuussa tai kahdessa, hänestä kerran vuodessa riittää jne jne.
Hän aina vetoaa siihen, että hänen kavereillaan on vielä sotkuisempaa. Juu, olen parilla hänen kaverillaan käynyt (osa sinkkuja, osa suhteessa) ja täytyy myöntää, että jos sieltä ottaa mallinsa, niin ei ihme jos minä tunnun tiukkapipolta. Tasoilla on tavaraa kattoon asti, pöydällä puoliksi syötyjä ruokia, ruokakippoja, homehtuneita juomalaseja, tyhjiä tölkkejä, likaisia sohvia ja tyynyjä. Paras tähän asti oli siivoamaton koiran oksennus sohvalla. Varoitettiin vain, että älä istu päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole lapsia ja asun yksin, mutta kai se jotenkin on minun vikani, että olet valinnut porsia kehitysvammaisen kanssa. Eikä esimerkiksi sinun.
-Mies
Mies ei aavista mennessään avioliittoon, että hänellä alkaa elämän kestävä pikkuapulais- status kotiasioissa.
Omat ehdotukset eivät mene läpi ja yhdessä sopiminen = naisen ehdotukset ovat direktiivejä.
Aika hurjaa. Itse olin kuvitellut, että nykyään kukaan ei tee niin, että asutaan avioliittoon asti vanhempien kanssa ja hääpäivän jälkeisenä päivänä vasta muutetaan yhteen. Näköjään tuota tapahtuu edelleen, ilmeisesti jossain uskonnollisissa piirteissä.
Jokaisen seurustelemaan rupeavan naisen pitää katsoa, että mies on asunut yksinään vähintään vuoden ajan ennen kuin muuttaa miehen kanssa yhteen. Muussa tapauksessa mies luulee, että tyttöystävä passaa kuten äiti.
Aika lyhyt aika, jos riittää että on asunut yksin vuoden ja jos vieläpä niin lyhyen ajan jälkeen on valmis avoliittoon. Kun seurustelisi omissa kodeissaan asuen muutaman vuoden niin ei tulisi yllätyksiä puolin eikä toisin. Ei se ihminen, jolle kodin siisteys selvästi jo seurusteluaikana on tärkeää ja joka kulkee puhtaissa ja silitetyissä vaatteissa, yhtäkkiä niitä taitoja unohda myöskään avo- tai avioliitossa. Mutta kun on kiire saman katon alle niin sitten saa lukea näitä valituksia siitä, kuinka toinen ei osaa tai sitä ei kiinnosta huolehtia kodista.
Ei, se asuminen pitää olla ihan oikeasti yksin, siis täysin sinkkuna. Kuitenkin se tyttöystävä vähintään tiskaa tai imuroi, ja siinä menee se sinkkuajan hyöty ihan hukkaan. Ihan jokainen tarvitsee ajanjakson, jossa hän voi elää itsekkäästi keskittyen vain omaan itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Erilaiset siisteyskäsitykset on ilmeisesti syynä. Olen tästä monesti mieheni kanssa puhunut.
Minä en tosiaan ole mikään siivousintoilija itsekään, mutta en halua, että on paskaista.
Minä toivoisin, että imurointi on kerran viikossa tai kahdessa, hänestä riittää kerran kuussa. Lakanat haluan vaihtaa kerran kuussa(mikä on sekin harvoin mielestäni), hänestä riittää silloin kun ne on näkyvästi likaiset (YÄK!!), pölyt pyyhin ehkä kerran tai kaksi kuussa, hänestä se on täysin turhaa. Kylppärin lattiat pesen heti jos alkaa näyttää yhtään likaiselta, ehkä n. kerran kuussa tai kahdessa, hänestä kerran vuodessa riittää jne jne.
Hän aina vetoaa siihen, että hänen kavereillaan on vielä sotkuisempaa. Juu, olen parilla hänen kaverillaan käynyt (osa sinkkuja, osa suhteessa) ja täytyy myöntää, että jos sieltä ottaa mallinsa, niin ei ihme jos minä tunnun tiukkapipolta. Tasoilla on tavaraa kattoon asti, pöydällä puoliksi syötyjä ruokia, ruokakippoja, homehtuneita juomalaseja, tyhjiä tölkkejä, likaisia sohvia ja tyynyjä. Paras tähän asti oli siivoamaton koiran oksennus sohvalla. Varoitettiin vain, että älä istu päälle.
Eikö se sitten käynyt ilmi seurusteluaikananne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Biologiaa ei muuteta kymmenessä vuodessa.
Mikään biologia ei tee naisista siistejä/siivoajia ja miehistä avuttomia ja palveltavia vässyköitä.
Kyllä kotityöt ja itsestä ja muista huolehtiminen opitaan kasvatuksen ja kulttuurin myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole lapsia ja asun yksin, mutta kai se jotenkin on minun vikani, että olet valinnut porsia kehitysvammaisen kanssa. Eikä esimerkiksi sinun.
-Mies
Mies ei aavista mennessään avioliittoon, että hänellä alkaa elämän kestävä pikkuapulais- status kotiasioissa.
Omat ehdotukset eivät mene läpi ja yhdessä sopiminen = naisen ehdotukset ovat direktiivejä.
Aika hurjaa. Itse olin kuvitellut, että nykyään kukaan ei tee niin, että asutaan avioliittoon asti vanhempien kanssa ja hääpäivän jälkeisenä päivänä vasta muutetaan yhteen. Näköjään tuota tapahtuu edelleen, ilmeisesti jossain uskonnollisissa piirteissä.
Jokaisen seurustelemaan rupeavan naisen pitää katsoa, että mies on asunut yksinään vähintään vuoden ajan ennen kuin muuttaa miehen kanssa yhteen. Muussa tapauksessa mies luulee, että tyttöystävä passaa kuten äiti.
Aika lyhyt aika, jos riittää että on asunut yksin vuoden ja jos vieläpä niin lyhyen ajan jälkeen on valmis avoliittoon. Kun seurustelisi omissa kodeissaan asuen muutaman vuoden niin ei tulisi yllätyksiä puolin eikä toisin. Ei se ihminen, jolle kodin siisteys selvästi jo seurusteluaikana on tärkeää ja joka kulkee puhtaissa ja silitetyissä vaatteissa, yhtäkkiä niitä taitoja unohda myöskään avo- tai avioliitossa. Mutta kun on kiire saman katon alle niin sitten saa lukea näitä valituksia siitä, kuinka toinen ei osaa tai sitä ei kiinnosta huolehtia kodista.
Et selvästi ole lukenut palstaa. Ne unelmien prinssit muuttuvat yhdessä yössä sammakoksi, kun toinen tai kuudes lapsi syntyy. Mitään merkkejä tästä ei ollut nähtävissä, ja jostain syystä myöskään sammakoitumisen jälkeen sianjättö ei onnistu.
Ja tämä on jokaisen muun miehen vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kotiäiti kirjoitti:
Meillä mies halusi lapsen, sen hän myös hoiti. Minä palasin 3kk jälkeen töihin, harrastin, matkustin jne. En missään nimessä halunnut että lapsi sitoo minua neljän seinän sisälle. Tämä toimi meillä ja yhdessä ollaan edelleen. Täytyy ihmetellä näitä missä mies "auttaa", useampi tapaus missä mies soittelee koko ajan vaimon perään kun ei pärjää kotona, huvittavaa ja surullistakin.
Tuo ylityönjohtaja kun saattaa vetää sieraimeensa, jos hommia ei ole tehty Hänen mielensä mukaan. Siksi osa miehistä soittelee asioista. Se on pidemmän päälle järkevää.
Nimenomaan miehen tulee asua yksin, jopa useamman vuoden.
Saa bailata ja rellestää kuten lystää ilman förmynteriä.
Suosittelen jokaiselle teinipojalle tätä!
Niin minäkin. Jossain vaiheessa poika huomaa, että jotain tarttee tehdä eikä se ole sitä, että soitetaan äiskä apuun.
Jaa, ne äiskät on kovia tuppautumaan neuvomaan ja "auttelemaan".
Ja suuttuvat useimmiten, jos kieltäytyy kaikesta avusta.
Jotkut äiskät, ei läheskään kaikki. En ymmärrä, miksi niissä lapsissa pitää riippua kiinni. Ihan kuin he tahallaan haluavat sabotoida poikansa tulevat parisuhteet. Toki pojat itse voivat kieltää äidin hästäämisen, mutta ilmeisesti hyöty on suurempi kuin haitta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erilaiset siisteyskäsitykset on ilmeisesti syynä. Olen tästä monesti mieheni kanssa puhunut.
Minä en tosiaan ole mikään siivousintoilija itsekään, mutta en halua, että on paskaista.
Minä toivoisin, että imurointi on kerran viikossa tai kahdessa, hänestä riittää kerran kuussa. Lakanat haluan vaihtaa kerran kuussa(mikä on sekin harvoin mielestäni), hänestä riittää silloin kun ne on näkyvästi likaiset (YÄK!!), pölyt pyyhin ehkä kerran tai kaksi kuussa, hänestä se on täysin turhaa. Kylppärin lattiat pesen heti jos alkaa näyttää yhtään likaiselta, ehkä n. kerran kuussa tai kahdessa, hänestä kerran vuodessa riittää jne jne.
Hän aina vetoaa siihen, että hänen kavereillaan on vielä sotkuisempaa. Juu, olen parilla hänen kaverillaan käynyt (osa sinkkuja, osa suhteessa) ja täytyy myöntää, että jos sieltä ottaa mallinsa, niin ei ihme jos minä tunnun tiukkapipolta. Tasoilla on tavaraa kattoon asti, pöydällä puoliksi syötyjä ruokia, ruokakippoja, homehtuneita juomalaseja, tyhjiä tölkkejä, likaisia sohvia ja tyynyjä. Paras tähän asti oli siivoamaton koiran oksennus sohvalla. Varoitettiin vain, että älä istu päälle.
Eikö se sitten käynyt ilmi seurusteluaikananne?
Muutettiin hyvin pian yhteen. Hänen oma kämppä oli pintapuolisen siisti. Mutta itse en esim. siedä tavarakasoja, esim. vaatteita tuolilla ja niitä hänellä kyllä oli.
edellinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole lapsia ja asun yksin, mutta kai se jotenkin on minun vikani, että olet valinnut porsia kehitysvammaisen kanssa. Eikä esimerkiksi sinun.
-Mies
Mies ei aavista mennessään avioliittoon, että hänellä alkaa elämän kestävä pikkuapulais- status kotiasioissa.
Omat ehdotukset eivät mene läpi ja yhdessä sopiminen = naisen ehdotukset ovat direktiivejä.
Aika hurjaa. Itse olin kuvitellut, että nykyään kukaan ei tee niin, että asutaan avioliittoon asti vanhempien kanssa ja hääpäivän jälkeisenä päivänä vasta muutetaan yhteen. Näköjään tuota tapahtuu edelleen, ilmeisesti jossain uskonnollisissa piirteissä.
Jokaisen seurustelemaan rupeavan naisen pitää katsoa, että mies on asunut yksinään vähintään vuoden ajan ennen kuin muuttaa miehen kanssa yhteen. Muussa tapauksessa mies luulee, että tyttöystävä passaa kuten äiti.
Aika lyhyt aika, jos riittää että on asunut yksin vuoden ja jos vieläpä niin lyhyen ajan jälkeen on valmis avoliittoon. Kun seurustelisi omissa kodeissaan asuen muutaman vuoden niin ei tulisi yllätyksiä puolin eikä toisin. Ei se ihminen, jolle kodin siisteys selvästi jo seurusteluaikana on tärkeää ja joka kulkee puhtaissa ja silitetyissä vaatteissa, yhtäkkiä niitä taitoja unohda myöskään avo- tai avioliitossa. Mutta kun on kiire saman katon alle niin sitten saa lukea näitä valituksia siitä, kuinka toinen ei osaa tai sitä ei kiinnosta huolehtia kodista.
Et selvästi ole lukenut palstaa. Ne unelmien prinssit muuttuvat yhdessä yössä sammakoksi, kun toinen tai kuudes lapsi syntyy. Mitään merkkejä tästä ei ollut nähtävissä, ja jostain syystä myöskään sammakoitumisen jälkeen sianjättö ei onnistu.
Ja tämä on jokaisen muun miehen vika.
Lapsen syntymän vuoksi nainen on vajaan vuoden kotona ellei tee muita järjestelyjä. Siinä ajassa mies oppii siihen, että nainen hoitaa kaiken. Vaatii työtä, että saa kaiken ennalleen, sillä kukapa saavutetuista eduista luopuisi. Itse en enää toisen lapsen jälkeen ehtinyt enkä jaksanut alkaa uudelleenkoulutusta, ensimmäisen lapsen jälkeen se vielä onnistui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erilaiset siisteyskäsitykset on ilmeisesti syynä. Olen tästä monesti mieheni kanssa puhunut.
Minä en tosiaan ole mikään siivousintoilija itsekään, mutta en halua, että on paskaista.
Minä toivoisin, että imurointi on kerran viikossa tai kahdessa, hänestä riittää kerran kuussa. Lakanat haluan vaihtaa kerran kuussa(mikä on sekin harvoin mielestäni), hänestä riittää silloin kun ne on näkyvästi likaiset (YÄK!!), pölyt pyyhin ehkä kerran tai kaksi kuussa, hänestä se on täysin turhaa. Kylppärin lattiat pesen heti jos alkaa näyttää yhtään likaiselta, ehkä n. kerran kuussa tai kahdessa, hänestä kerran vuodessa riittää jne jne.
Hän aina vetoaa siihen, että hänen kavereillaan on vielä sotkuisempaa. Juu, olen parilla hänen kaverillaan käynyt (osa sinkkuja, osa suhteessa) ja täytyy myöntää, että jos sieltä ottaa mallinsa, niin ei ihme jos minä tunnun tiukkapipolta. Tasoilla on tavaraa kattoon asti, pöydällä puoliksi syötyjä ruokia, ruokakippoja, homehtuneita juomalaseja, tyhjiä tölkkejä, likaisia sohvia ja tyynyjä. Paras tähän asti oli siivoamaton koiran oksennus sohvalla. Varoitettiin vain, että älä istu päälle.
Eikö se sitten käynyt ilmi seurusteluaikananne?
Muutettiin hyvin pian yhteen. Hänen oma kämppä oli pintapuolisen siisti. Mutta itse en esim. siedä tavarakasoja, esim. vaatteita tuolilla ja niitä hänellä kyllä oli.
edellinen
Niin, muutitte hyvin pian yhteen. Olen aika varma, että suurin osa tai kaikki näistä tapauksista, kun valitetaan toisen siisteysnäkemyksistä juontaa siitä, että on muutettu pian yhteen. Onhan sen moni sanonutkin, että "vain sillä tavalla oppii oikeasti tuntemaan toisen". No, nyt olette oppineet tuntemaan, miksi valitatte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erilaiset siisteyskäsitykset on ilmeisesti syynä. Olen tästä monesti mieheni kanssa puhunut.
Minä en tosiaan ole mikään siivousintoilija itsekään, mutta en halua, että on paskaista.
Minä toivoisin, että imurointi on kerran viikossa tai kahdessa, hänestä riittää kerran kuussa. Lakanat haluan vaihtaa kerran kuussa(mikä on sekin harvoin mielestäni), hänestä riittää silloin kun ne on näkyvästi likaiset (YÄK!!), pölyt pyyhin ehkä kerran tai kaksi kuussa, hänestä se on täysin turhaa. Kylppärin lattiat pesen heti jos alkaa näyttää yhtään likaiselta, ehkä n. kerran kuussa tai kahdessa, hänestä kerran vuodessa riittää jne jne.
Hän aina vetoaa siihen, että hänen kavereillaan on vielä sotkuisempaa. Juu, olen parilla hänen kaverillaan käynyt (osa sinkkuja, osa suhteessa) ja täytyy myöntää, että jos sieltä ottaa mallinsa, niin ei ihme jos minä tunnun tiukkapipolta. Tasoilla on tavaraa kattoon asti, pöydällä puoliksi syötyjä ruokia, ruokakippoja, homehtuneita juomalaseja, tyhjiä tölkkejä, likaisia sohvia ja tyynyjä. Paras tähän asti oli siivoamaton koiran oksennus sohvalla. Varoitettiin vain, että älä istu päälle.
Eikö se sitten käynyt ilmi seurusteluaikananne?
En tajua tätä? Ei kaikki viat (valitettavasti) tule esille seurusteluaikana. :D Ootko koskaan kuullut siitä, että moni esittää parempaa ihmistä saadakseen jonkun kiinnostumaan itsestään?
On siistiä, tukka ja kroppa kondiksessa, vaatteet viimeisen päälle.... Ja sitten kun kumppani on koukussa niin "relataan" kun ei tarvitse enää "esittää". Koskee myös naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole lapsia ja asun yksin, mutta kai se jotenkin on minun vikani, että olet valinnut porsia kehitysvammaisen kanssa. Eikä esimerkiksi sinun.
-Mies
Mies ei aavista mennessään avioliittoon, että hänellä alkaa elämän kestävä pikkuapulais- status kotiasioissa.
Omat ehdotukset eivät mene läpi ja yhdessä sopiminen = naisen ehdotukset ovat direktiivejä.
Aika hurjaa. Itse olin kuvitellut, että nykyään kukaan ei tee niin, että asutaan avioliittoon asti vanhempien kanssa ja hääpäivän jälkeisenä päivänä vasta muutetaan yhteen. Näköjään tuota tapahtuu edelleen, ilmeisesti jossain uskonnollisissa piirteissä.
Jokaisen seurustelemaan rupeavan naisen pitää katsoa, että mies on asunut yksinään vähintään vuoden ajan ennen kuin muuttaa miehen kanssa yhteen. Muussa tapauksessa mies luulee, että tyttöystävä passaa kuten äiti.
Aika lyhyt aika, jos riittää että on asunut yksin vuoden ja jos vieläpä niin lyhyen ajan jälkeen on valmis avoliittoon. Kun seurustelisi omissa kodeissaan asuen muutaman vuoden niin ei tulisi yllätyksiä puolin eikä toisin. Ei se ihminen, jolle kodin siisteys selvästi jo seurusteluaikana on tärkeää ja joka kulkee puhtaissa ja silitetyissä vaatteissa, yhtäkkiä niitä taitoja unohda myöskään avo- tai avioliitossa. Mutta kun on kiire saman katon alle niin sitten saa lukea näitä valituksia siitä, kuinka toinen ei osaa tai sitä ei kiinnosta huolehtia kodista.
Et selvästi ole lukenut palstaa. Ne unelmien prinssit muuttuvat yhdessä yössä sammakoksi, kun toinen tai kuudes lapsi syntyy. Mitään merkkejä tästä ei ollut nähtävissä, ja jostain syystä myöskään sammakoitumisen jälkeen sianjättö ei onnistu.
Ja tämä on jokaisen muun miehen vika.
Lapsen syntymän vuoksi nainen on vajaan vuoden kotona ellei tee muita järjestelyjä. Siinä ajassa mies oppii siihen, että nainen hoitaa kaiken. Vaatii työtä, että saa kaiken ennalleen, sillä kukapa saavutetuista eduista luopuisi. Itse en enää toisen lapsen jälkeen ehtinyt enkä jaksanut alkaa uudelleenkoulutusta, ensimmäisen lapsen jälkeen se vielä onnistui.
Ketkä ovat nämä nainen ja mies, joista puhut, ja miksi heidän perseilynsä pitäisi kiinnostaa ketään muuta?
Tässä on enemmän hyviä puolia mitä huonoja.