Rokotusvastaiset vanhemmat ahdistelee terkkareita
Terveydenhoitajat kouluissa saa nyt jatkuvasti häiriköinti viestejä ja soittoja koskien nuorten koronarokotuksia , vanhemmilta. Osa vanhemmista ei kestä ajatusta, että nuori saa päättää itse rokotuksesta.
Vanhempi; minua ei kiinnosta rokotevastaiset uutisesi, en aio lopettaa työtäni koska sinä kehotat minua lopettamaan nuorten rokotukset. Antakaa meidän tehdä työmme rauhassa ja hihhuloikaa uskomuksienne kanssa keskenänne.
T. Väsynyt terkkari jo alkusyksystä
Kommentit (227)
Siis ihmisten hölmöys ei kyllä ikinä lakkaa hämmästyttämästä. Kaiken maailman oman elämänsä sherlockit ovat nyt vähän tutkineet asioita, että nyt on suuri salaliitto menossa ja kyllä on mahdollista omilla aivoillaan, vailla mitään lääketieteellistä koulutusta tai tietoa rokotteiden kehittämisestä, päätellä että rokote on yksinomaan paha asia. Tulee vähän mieleen YLE Areenan ruotsalainen dokumentti rokotekriittisyydestä, siinäkin perheenäiti oli tehnyt vähän tutkimusta ja lopulta päätynyt siihen, että holokaustikin on vain suuri salaliitto.
Olen päätellyt ihan loogisesti ja omilla aivoillani, että koulutukseni ei anna mitään eväitä rokotteiden arvioimiseen. Olenkin päätynyt luottamaan asiantuntijoiden arvioihin niistä ja toimimaan sen mukaan. Lienee ihan järkevää tunnustaa ja tunnistaa oman osaamisensa rajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättekö te olmit, että vaarannatte lastenne hengen ja terveyden tuolla rokotepelkoisella sekoilullanne. Mielestäni rokotteen ottaminen ei pitäisi olla mikään itse päätettävä juttu kun on kyse näin vakavasta asiasta. Mukavaalong covidia sitten vaan perheillenne. Höynät.
Millaisia vastauksia luulet saavasi haukkuihisi? Varmaan asiallisia ja sellaisia, joista sinäkin pystyisit avartamaan maailmankuvaasi?
Ymmärrätkö, että kaltaisellesi kusipäälle ei tee mieli vastata mitään?
Mukavaa aivosumua ja kuolaisaa elämää lapsillesi long covidin kanssa :) Ei mutku yhel sivulla joku sano et salaliitto öyh-öyh!
Kuin myös teille mahdollisten rokotehaittojenne kanssa <3
Et itsekään ole öyhöttäjää viisampi siinä huudellessasi ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotteesta viiden vuoden päästä vaikutuksia? 🤣 Jos haittavaikutuksia tulee, niitä tule heti rokotteen jälkeen ja niitä on tullut minimaalisen vähän. Rokotteet sen sijaan antavat maksimaalisen suojan vakavaa taudinkuvaa vastaan. Lopettakaa hölmöt juttunne ja menkää rokotuksiin, että päästään karanteeneista ja rajoitteista, kiitos.
Tää on tää sama mitä minä kummastelen. Kuka tosiaan ajattelee että yhtäkkiä 5 vuoden jälkeen voi paukahtaa jotain outoja oireita? Sen olen kuullut että viimeistään 2-3 sisään ovat haittavaikutukset alkaneet ilmetä jos ovat tullakseen. Ihmiset ovat unohtaneet, että sairastua voi muutenkin kuin rokotteen jälkivaikutuksena. Edelleen ne muut ihmistä vaivaavat taudit ja sairaudet voivat tulla, eikä se liity rokotukseen.
Varmaan samat tyypit jotka lyövät varpaansa kiveen rokotusta seuraavana päivänä, ja sekin on suoraan rokotuksen syytä.

Jep, kuuluu samaan porukkaan kuin ne, jotka merkkaa korona kuoleman koronan syyksi, vaikka oikeasti kuoli auto-onnettomuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Sairaaloissa todella vähän porukkaa.
Virusta ei ole koskaan eristetty.
Influenssa sopivasti katosi?
Osa ei edes ymmärrä että vanhukset kuolevat aina johonkin.
Menkää katsomaan rokotevammaisten ryhmää.
Kirjoituksestasi jäi pois, ilmeisesti vahingossa, ensimmäinen rivi. Autan sinua lisäämällä sen:
"Tässä kootusti yleisimmät valheet koronasta:"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaaloissa todella vähän porukkaa.
Virusta ei ole koskaan eristetty.
Influenssa sopivasti katosi?
Osa ei edes ymmärrä että vanhukset kuolevat aina johonkin.
Menkää katsomaan rokotevammaisten ryhmää.Kirjoituksestasi jäi pois, ilmeisesti vahingossa, ensimmäinen rivi. Autan sinua lisäämällä sen:
"Tässä kootusti yleisimmät valheet koronasta:"
Noh itseasiassa... Oletko ihan mielenkiinnosta tutkinut noita väitteitä mistään muualta kuin yle/hs/il?
Sairaaloissa olevien ihmisten määrän näkee THL:n sivuilta, ja se on vähäinen ollut koko pandemian ajan. Mikä tässä on väärää tietoa?
Virusta ei ole koskaan eristetty on mielenkiintoinen väite, johon en voi sanoa juuta eikä jaata. Sen tiedän, että se rahapotti on edelleen jakamatta. Tähän en ole jaksanut perehtyä paremmin.
Amerikan thl on myöntänyt, että koronatapauksiksi on kirjattu influenssaa, sekä ilmoittanut, että testin pitäisi olla tarkempi.
Osa ei ymmärrä, että vanhukset kuolevat johonkin? Ööh?? omituista jos ei ymmärretä, että vanha ihminen luonnollisesti kuolee. Tämä on jo luonnosta vieraantumista.
Menkää katsomaan rokotevammaisten ryhmää.. Niin.. no mikä estää vilkaisemasta?
Vierailija kirjoitti:
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 4§
Lapsen huoltajan on turvattava lapsen kehitys ja hyvinvointi siten kuin 1 §:ssä säädetään. Huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, koulutuksesta, asuinpaikasta, harrastuksista sekä muista henkilökohtaisista asioista. Huoltaja edustaa lasta tämän henkilöä koskevissa asioissa, jollei laissa ole toisin säädetty.
Onko nyt olemassa joku toinen laki, joka kumoaa tämän lain, jossa huoltaja päättää lapsen hoidosta?
On olemassa toinen lakia ja se liittyy tähän asiaan toisin kuin tuo sinun horisemasi laki. Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista todetaan, että "Jos alaikäinen ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa." Eli hoitoasiat hoidetaan alaikäisen kanssa eikä huoltajan kanssa, jos alaikäinen pystyy itse asiasta päättämään. Asia riippuu siis kypsyystasosta.
Saman lain mukaan alaikäinen voi jopa kieltää tietojen antamisen huoltajalleen: "Jos alaikäinen potilas ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden kykenee päättämään hoidostaan, hänellä on oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien tietojen antaminen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen."
Voit valittaa tuosta vaikka maailman tappiin, mutta noin se vain laissa menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan älytöntä tämä massahysteria, että lapset pitää rokottaa. Heille korona ei ole vaarallinen, joten miksi pitää kiireellä rokottaa? Suomessa yksikään lapsi ei ole kuollut koronaan vaan he sairastavat lähes ilman mitään oireita.
Itse tiedän nuoria, jotka sairastivat koronan lievänä ja nyt ovat vuoden kärsineet sydän oireilusta. Mielummin lottoan rokotteen kanssa, jota minua enemmän aihetta opiskelleet suosittelevat, kuin mahdollinen sydän vika nuorelle.
Tutun tutulle tapahtuu.. lähteitä kiitos. Kuuluisa long covid oireilee väsymyksenä yms ei sydänoireita.
Et ole kyllä perillä long covid oireista,väsymys on vain yksi jopa kahdestasadasta oireesta.t.eri
Tää on väsyttävää yrittää väitellä näistä asioista. Suurin osa ihmisistä menee vain lampaina eteenpäin. "koska asiantuntijat ovat nyt näin sanoneet, niin sitten tehdään niin".
Eli ei jakseta miettiä asiaa sen enempää. Sitten otetaan omaa mielipidettä tukevia argumentteja ja nätisti sivuutetaan vastapuolen argumentit, ja jopa haukutaan hörhöiksi ja jopa uskotaan vastapuolen oikeasti olevan hörhöjä ja itse oikeamielinen ja oikeassa. Näin tapahtuu myös m a a han muuttokeskusteluissa, imastokeskusteluissa ja milloin missäkin.
Eli keskustelua ei synny ja jos syntyy, se on vain vastapuolen aliarviointia vailla mitään yhteisymmärrystä.
Siksi tämä koko rokotushomma pitäisi olla täysin henkilökohtainen asia, josta ei tarvitse keskustella, vaan se jääköön kunkin omaksi päätökseksi. Alaikäisten päätös pitää silloin tulla vanhemmilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 4§
Lapsen huoltajan on turvattava lapsen kehitys ja hyvinvointi siten kuin 1 §:ssä säädetään. Huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, koulutuksesta, asuinpaikasta, harrastuksista sekä muista henkilökohtaisista asioista. Huoltaja edustaa lasta tämän henkilöä koskevissa asioissa, jollei laissa ole toisin säädetty.
Onko nyt olemassa joku toinen laki, joka kumoaa tämän lain, jossa huoltaja päättää lapsen hoidosta?
On olemassa toinen lakia ja se liittyy tähän asiaan toisin kuin tuo sinun horisemasi laki. Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista todetaan, että "Jos alaikäinen ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa." Eli hoitoasiat hoidetaan alaikäisen kanssa eikä huoltajan kanssa, jos alaikäinen pystyy itse asiasta päättämään. Asia riippuu siis kypsyystasosta.
Saman lain mukaan alaikäinen voi jopa kieltää tietojen antamisen huoltajalleen: "Jos alaikäinen potilas ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden kykenee päättämään hoidostaan, hänellä on oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien tietojen antaminen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen."
Voit valittaa tuosta vaikka maailman tappiin, mutta noin se vain laissa menee.
Noin se varmasti meneekin lain mukaan, joka on susi koko laki. Se varmasti edesauttaa joidenkin kaltoinkohdeltujen lasten asiaa, mikä on toki hyvä asia heille. Kuitenkin valtaosassa tapauksissa tuossa ei ole mitään järkeä, eikä se ole linjassa muiden lakien ja huoltajan velvollisuuksien kanssa.
Eli ei tarvitse vttuilla lakikirjan kanssa, vaan nyt yritetään miettiä, mikä olisi oikeasti oikeudenmukainen toimintatapa.
Vierailija kirjoitti:
Koronarokotteeseen on kuollut Suomessa jo 100 aikuista (Fimean tilasto). En missään nimessä pitäisi sitä turvallisena lapsillekaan, muualla maailmassa on lapsiakin kuollut rokotteeseen kymmenittäin.
Kannattaa miettiä onko tämä riski tarpeen, kun korona itsessään on aniharvoin vaarallinen lapsille.
Yhdysvalloissa kuoli maaliskuun ja kesäkuun välisenä aikana 300 lasta rokotteeseen. Itse koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Yhdysvalloissa vähän yli 300 lasta koko pandemian aikana (alkuvuodesta 2020 alkaen). Pistää miettimään. Mietinnän tulos itseni ja lasteni kohdalla: meihin ei tätä rokotetta piikitetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 4§
Lapsen huoltajan on turvattava lapsen kehitys ja hyvinvointi siten kuin 1 §:ssä säädetään. Huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, koulutuksesta, asuinpaikasta, harrastuksista sekä muista henkilökohtaisista asioista. Huoltaja edustaa lasta tämän henkilöä koskevissa asioissa, jollei laissa ole toisin säädetty.
Onko nyt olemassa joku toinen laki, joka kumoaa tämän lain, jossa huoltaja päättää lapsen hoidosta?
On olemassa toinen lakia ja se liittyy tähän asiaan toisin kuin tuo sinun horisemasi laki. Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista todetaan, että "Jos alaikäinen ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa." Eli hoitoasiat hoidetaan alaikäisen kanssa eikä huoltajan kanssa, jos alaikäinen pystyy itse asiasta päättämään. Asia riippuu siis kypsyystasosta.
Saman lain mukaan alaikäinen voi jopa kieltää tietojen antamisen huoltajalleen: "Jos alaikäinen potilas ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden kykenee päättämään hoidostaan, hänellä on oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien tietojen antaminen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen."
Voit valittaa tuosta vaikka maailman tappiin, mutta noin se vain laissa menee.
Noin se varmasti meneekin lain mukaan, joka on susi koko laki. Se varmasti edesauttaa joidenkin kaltoinkohdeltujen lasten asiaa, mikä on toki hyvä asia heille. Kuitenkin valtaosassa tapauksissa tuossa ei ole mitään järkeä, eikä se ole linjassa muiden lakien ja huoltajan velvollisuuksien kanssa.
Eli ei tarvitse vttuilla lakikirjan kanssa, vaan nyt yritetään miettiä, mikä olisi oikeasti oikeudenmukainen toimintatapa.
Vielä lisäyksenä. Tuossa laissa viitataan "Jos alaikäinen potilas ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden kykenee päättämään hoidostaan"
Tämä rokotusvyyhti ja koko pandemiasekoilu on niin monimutkainen kokonaisuus, ettei edes ammattilaisilla ole selkeää kuvaa, mitä tapahtuu, ja mitä oikeastaan loppupeleissä kannattaa tehdä.
Kuinka voi siis 12-vuotiaan ala-asteelaisen laittaa päättämään tästä asiasta? Hänellä ei ole mitään keinoja tietää, mikä on oikea ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 4§
Lapsen huoltajan on turvattava lapsen kehitys ja hyvinvointi siten kuin 1 §:ssä säädetään. Huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, koulutuksesta, asuinpaikasta, harrastuksista sekä muista henkilökohtaisista asioista. Huoltaja edustaa lasta tämän henkilöä koskevissa asioissa, jollei laissa ole toisin säädetty.
Onko nyt olemassa joku toinen laki, joka kumoaa tämän lain, jossa huoltaja päättää lapsen hoidosta?
On olemassa toinen lakia ja se liittyy tähän asiaan toisin kuin tuo sinun horisemasi laki. Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista todetaan, että "Jos alaikäinen ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa." Eli hoitoasiat hoidetaan alaikäisen kanssa eikä huoltajan kanssa, jos alaikäinen pystyy itse asiasta päättämään. Asia riippuu siis kypsyystasosta.
Saman lain mukaan alaikäinen voi jopa kieltää tietojen antamisen huoltajalleen: "Jos alaikäinen potilas ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden kykenee päättämään hoidostaan, hänellä on oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien tietojen antaminen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen."
Voit valittaa tuosta vaikka maailman tappiin, mutta noin se vain laissa menee.
Noin se varmasti meneekin lain mukaan, joka on susi koko laki. Se varmasti edesauttaa joidenkin kaltoinkohdeltujen lasten asiaa, mikä on toki hyvä asia heille. Kuitenkin valtaosassa tapauksissa tuossa ei ole mitään järkeä, eikä se ole linjassa muiden lakien ja huoltajan velvollisuuksien kanssa.
Eli ei tarvitse vttuilla lakikirjan kanssa, vaan nyt yritetään miettiä, mikä olisi oikeasti oikeudenmukainen toimintatapa.
Se on linjassa nuorten oikeuksien kanssa ja tuossa ei ole mitään sutta vaan se on juuri niin kuin pitääkin olla
Normaaliperheessä näistä voidaan keskustella keskenään ja päätyä järkeviin johtopääksiin. Sitten jossain muussa sakissa, jota piinaavan selvästi edustat tällaista juuri tarvitaankin.

Katso jatkokommenttini, spede.
Vierailija kirjoitti:
Voi Jeesus teidän höpinöitänne :D! Kyllä ne lapset on rokotettava jos asiantuntijat sitä mieltä ovat. Parempi siis, että he päättävät, ettekä te jotka ovat täysin humpuukisivujen höynäyttämiä. Hönöt.
Tiesitkö, että ennen "asiantuntijat" olivat täysin varmoja, että maa on litteä ja sen reunalta voi pudota? Se, mikä on totuus nyt, ei tarkoita, että se on totta ensi vuonna.
Ainakin Vaasan saiaanhotopiiissä rokoteen saa alakäinen vain, jos heillä on netistä tulostettu molempien huoltajien allekirjottama lupa. Meillä pian 16v, joka saa rokoteen omassa koulussaan.
Eräässä koululuokassa meni tänään niin, että vietiinkin vain halukkaat luokasta teurastettav.... siis rokotettavaksi. Vain 4 halusi mennä. Hyvä lapset ja perheet!
Vierailija kirjoitti:
Tää on väsyttävää yrittää väitellä näistä asioista. Suurin osa ihmisistä menee vain lampaina eteenpäin. "koska asiantuntijat ovat nyt näin sanoneet, niin sitten tehdään niin".
Eli ei jakseta miettiä asiaa sen enempää. Sitten otetaan omaa mielipidettä tukevia argumentteja ja nätisti sivuutetaan vastapuolen argumentit, ja jopa haukutaan hörhöiksi ja jopa uskotaan vastapuolen oikeasti olevan hörhöjä ja itse oikeamielinen ja oikeassa. Näin tapahtuu myös m a a han muuttokeskusteluissa, imastokeskusteluissa ja milloin missäkin.
Eli keskustelua ei synny ja jos syntyy, se on vain vastapuolen aliarviointia vailla mitään yhteisymmärrystä.
Siksi tämä koko rokotushomma pitäisi olla täysin henkilökohtainen asia, josta ei tarvitse keskustella, vaan se jääköön kunkin omaksi päätökseksi. Alaikäisten päätös pitää silloin tulla vanhemmilta.
Mielipiteitä on monia, mutta vahvistettu ja tutkittu fakta on fakta ja se voittaa aina mutu-mielipiteet 10-0.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi Jeesus teidän höpinöitänne :D! Kyllä ne lapset on rokotettava jos asiantuntijat sitä mieltä ovat. Parempi siis, että he päättävät, ettekä te jotka ovat täysin humpuukisivujen höynäyttämiä. Hönöt.
Tiesitkö, että ennen "asiantuntijat" olivat täysin varmoja, että maa on litteä ja sen reunalta voi pudota? Se, mikä on totuus nyt, ei tarkoita, että se on totta ensi vuonna.
Maapallon ympärysmitta ja halkaisija laskettiin jo aika tarkasti Antiikin Kreikassa. Sivistyneet ihmiset ovat luulleet maata litteäksi viimeksi joskus Mesopotamian aikoihin, huomaa paino sanalla sivistyneet, nyt ei puhuta mistään vuohipaimenheimoista Palestiinan erämaissa.
Ja sinullako riittää substanssiosaaminen vai katsoitko oikein jopa YouTube-videon aiheesta?