Miten te äärettömän kiltit ja hyväluontoiset ihmiset jaksatte jatkuvasti olla ilkeiden ja huonostivoivien ihmisten tunkioina?

Mottoni on : "Koirat haukkuu, karavaani kulkee!"

Tiedän että ilkeät ihmiset saavat ansionsa mukaan. Monelle jo näin käynyt. Edellistä lainatakseni karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Kateushan siellä taustalla aina on.

Ja silloinkun ei jaksa, kannattaa olla yli ystävällinen takaisin. Sitä ne ei siedä.

En yleensä kohtaa tuollaisia ihmisiä.

Niille käy aina huonosti, olen huomannut, joten en oikein jaksa välittää.

Ajattelen niin, että heillä täytyy olla todella p*ska olo koko ajan, kun myrkkyään sylkevät muiden päälle. Pyrin siis tuntemaan myötätuntoa heitä kohtaan.

Koska lapsuudessa on iskostettu, että pitää miellyttää, jotta on riittävä.

Eihän sitä useimmiten jaksakaan, mutta silloinkin, täytyy vaan yrittää olla lähtemättä mukaan leikkiinsä, ja vajoamatta samalle tasolle.

Heillä on itsellään jostain syystä hyvin paha olla, ja elää itsensä kanssa, sekä elämässään, ja johonkin se vaan täytyy purkaa siinä luulossa, että jotenkin helpottais.

Voi se hetkellisesti helpottaakin, mutta harvemmin kovinkaan pitkäkestoisesti.

Kylllä se on tämä suoritusmaaailma tekee ihmisistä pakon orjia tavallaan. Se on vähän kuiin kakalla käyntikiin tai ujo pissa että ei se sieeltä väkisellä tule.

Ei me jaksetakaan.

T. Kiltit

Kiltteydestä ei takeita, mutta eilen pari pikkulikkaa käveli puoliltaöin mankka repussa ja nauraa tirskuttelivat keskenään.

Ohi mentyään jonkun matkaa, takaa kuului huutoa: homooo!!!

Ei ollut eka vastaavanlainen. Tottunut jo.

O tempora, o mores.

Väärin se onkin. Pitäisi poistua palstalta. 

Koska niistä ei pääse eroonkaan.

Minulla on sen verran vahva itsetunto ettei toisten sanomiset hetkauta, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Omaa pahaa oloaan purkavat, ja sama minulle olla sen verran hyödyksi että voivat keventää mieltään, parempi minuun kuin johonkin herkempään kanssakulkijaan.

Lyhyesti elämä opettaa. Taitolaji kylläkin vaatii tahdon voimaa ja kestävyyttä.

Hyväluontoisuus ja kiltteys jäi peruskouluun kuin kypärä Syvärille ennen vanhaan.

Päihteillä varmaan jotkut. Psykiatrisen sairaanhoitajan kohdalla joskus mietin, että miten hän jaksaa sitä toisten tuskaa. Sitten huomasin että hän ilmeisesti ei oikein usko täysillä niitäkään asioita mitä hänelle kerron. Eli ilmeisesti sillä lailla, että ajatellaan, että toiset vaan on omissa harhaisissa maailmoissaan, vain oma näkemys on todellisuutta vastaava.

Inhoan kaikkea pelailua, piilokettuilua ja passiivisagressiivisuutta. Ratkaisuni on etääntyä. Harmi että töissä joutuu näitä pakosta sietämään, mutta jätän kommunikoinnin minimiin ja välttämättömät ja muuten välttelen esim. kahvihuoneessa. Raskasta on, mutta pakko sietää. Omassa utopiassani kaikki ilkeät ja inhottavat vain häviäisi pois olemasta jo ensimmäisestä ilkeilystä. Ja en siis laske huonoja päiviä näihin vaan nämä kokonaisvaltaiset ilkimykset, jotka puhuu pahaa muista, valehtelee, ilkeilee ja vehkeilee minkä ehtivät.

Aikani yritin jaksaa ja sietää, mutta lopulta puolustusmekanismit pettivät.

En jaksanutkaan ja nyt olen sinkkuna.