Ahdistuneisuushäiriöinen: mitä työpaikkoja olet joutunut jättämään häiriösi vuoksi?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette vain lakkaa olemasta, jos joka ikinen päivä on tuskaa?

Ei ole sydän vielä sammunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pelkäätte niin paljon? Onko oikeasti järkevää syytä?

Virheiden pelko.

Ettei ole löytänyt paikkaansa.

Ettei saa arvostusta.

Hyödytön.

Kukaan ei kaipaa.

Heikko älykkyysosamäärä.

Heikot puhelahjat.

Nolatuksi tulemisen pelko.

 

Ketään ei todellisuudessa kiinnosta, onko sinulla heikot puhelahjat vai ei. Oma elämä kiinnostaa enemmän.

Ja tuo oman paikan löytäminen kuulostaa joltakin Disney-elokuvan repliikiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinnittelin 20-vuotta erilaisissa töissä, lähinnä hoitoalalla. Sairaseläkkeelle päädyin 45-vuotiaana.

Jatkuva henkinen stressitila sai lopulta jo aikaa fyysistäkin sairastelua. Töissä oloni oli lopulta jatkuvasti ahdistunut ja fyysisesti olin kuin yliviritetty viulun kieli, tämä aiheutti paljon särkyjä, etenkin toistuvaa päänsärkyä. Täytyi lähes jatkuvasti kamppailla paniikkioireilua vastaan ja tähän kului suurin osa henkisistä voimavaroistani. Välttelin parhaani mukaan kaikkea ylimääräistä sosiaalista kanssakäyntiä ja esimerkiksi palavereita sekä koulutuksia.

Harva kollega kuitenkaan arvasi todellista olotilaani. Olin vuosien saatossa kehittynyt melko taitavaksi piilottamaan oireiluani.

Vapaapäivinä ilmeni paljon unettomuutta, toisaalta usein saatoin myös nukkua useita vuorokausia välillä vain muutaman tunnin hereillä käyden. En jaksanut lopulta sosialisoida edes läheisimpien sukulaisten/ystävien kanssa juuri lainkaan.

Sopivaa lääkitystä ei löytynyt, vaikka kaikki mahdollinen käytiin läpi. Bentsot toki auttoivat, mutta ei niiden vaikutuksen alaisena voinut hoitoalan töissä jatkuvasti olla, kollegat kyllä olisivat huomanneet asian enemmin tai myöhemmin.

Nyt sairaseläkeläisenä vointini on tasaisempi, ajoittain jopa lähes onnellinen, olo ei ole jatkuvasti yliväsynyt ja ahdistunut.

Käytän bentsoja, mutta vain silloin kun täytyy liikkua "ihmisten ilmoilla", tosin nyt sairaseläkeläisenä onneksi sen verran harvoin, ettei lääkkeisiin synny lainkaan riippuvuutta.

Näin jälkikäteen olen ihmetellyt, miten jaksoin niinkin pitkään sinnitellä työelämässä, tosin kenties liiankin pitkään omaa hyvinvointiani ajatellen.

Kai se oli vain jokin sisäänrakennettu tarve olla kuin kaikki muutkin, eli ajattelin että ollakseen kunnon ihminen on käytävä töissä. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo helvetillinen päivittäinen sinnittely vain "kuuluakseen joukkoon" vaikuttaa kyllä lähinnä absurdilta.

Voi herran tähden, voisi olla ihan kuin minun kynästäni. Tosin kärsin edelleen täällä ja 20:s vuosi menossa. Onneksi pääsit pois!

Ja tämäkin kuin omasta suustani. <3

t. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pelkäätte niin paljon? Onko oikeasti järkevää syytä?

Virheiden pelko.

Ettei ole löytänyt paikkaansa.

Ettei saa arvostusta.

Hyödytön.

Kukaan ei kaipaa.

Heikko älykkyysosamäärä.

Heikot puhelahjat.

Nolatuksi tulemisen pelko.

 

Ketään ei todellisuudessa kiinnosta, onko sinulla heikot puhelahjat vai ei. Oma elämä kiinnostaa enemmän.

Ja tuo oman paikan löytäminen kuulostaa joltakin Disney-elokuvan repliikiltä.

ihan miten haluat.

Varatkaa aika lääkärille ja kertokaa rehellisesti miten on asiat, itke jos itkettää...

Sairaslomaa saa ja pitääkin hakea.

Varsinkin, jos on lapsia, jotka ovat oman hyvinvoinnin ohella se tärkein.

Itseä harmittaa, kun muut lähtevät aamulla töihin ja minä jään kotiin, eikä lähipiirissä ole minunlaisia...

Mutta töissä on vielä kamalampaa, joten yritän olla potematta liikaa syyllisyyttä.

Olen liian empaattinen työelämään. Työelämässä pitää olla kova. Kova. Kova. Kova. Kova.

siis täällä kannustetaan it sariin.

Menkää armeijaan.

Mitään työtä en ole jättänyt kesken, mutta uudestaan en hakisi koulunkäyntiavustajaksi enkä mihinkään muuhun työhön, jossa joutuu olemaan (läheskään) yhtä paljon ihmisten kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Olen liian empaattinen työelämään. Työelämässä pitää olla kova. Kova. Kova. Kova. Kova.

Juuri tämä!

Herkkyys.

Vierailija kirjoitti:

Menkää armeijaan.

ja maitojunalla pois.

Hyvä ketju ja mielenkiintoisia kokemuksia ihmisillä.

Voimia ja tsemppiä kaikille!

Täällä yksi joka on hyvin parantunut terapian avulla. Ei kannata menettää toivoaan!

Vierailija kirjoitti:

Varatkaa aika lääkärille ja kertokaa rehellisesti miten on asiat, itke jos itkettää...

Sairaslomaa saa ja pitääkin hakea.

Varsinkin, jos on lapsia, jotka ovat oman hyvinvoinnin ohella se tärkein.

Itseä harmittaa, kun muut lähtevät aamulla töihin ja minä jään kotiin, eikä lähipiirissä ole minunlaisia...

Mutta töissä on vielä kamalampaa, joten yritän olla potematta liikaa syyllisyyttä.

Kunpa vaan tietäisit...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen liian empaattinen työelämään. Työelämässä pitää olla kova. Kova. Kova. Kova. Kova.

Juuri tämä!

Herkkyys.

Voit olla kova ja empaattinen samaan aikaan. Se ei ole ydintiedettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen liian empaattinen työelämään. Työelämässä pitää olla kova. Kova. Kova. Kova. Kova.

Juuri tämä!

Herkkyys.

Voit olla kova ja empaattinen samaan aikaan. Se ei ole ydintiedettä.

Huutaa ja itkee päälle. Kokeiltu on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varatkaa aika lääkärille ja kertokaa rehellisesti miten on asiat, itke jos itkettää...

Sairaslomaa saa ja pitääkin hakea.

Varsinkin, jos on lapsia, jotka ovat oman hyvinvoinnin ohella se tärkein.

Itseä harmittaa, kun muut lähtevät aamulla töihin ja minä jään kotiin, eikä lähipiirissä ole minunlaisia...

Mutta töissä on vielä kamalampaa, joten yritän olla potematta liikaa syyllisyyttä.

Kunpa vaan tietäisit...

Mitä?

Ahdistuksen hyväksyvä havainnointi ja mindfullness- hajoitukset+ terapeuttinen kirjoittaminen ja itsemyötätunnon opettelu + kristillisen uskon löytyminen(mm. armollisuuden) olivat itselläni hoitona. Nyt elän taas! Yli 30v kesti rajoittunut elämäni. Huh.

Vierailija kirjoitti:

Kaupan kassan työt. En tiennyt millaista oikeasti on, kun en ole ennen ollut. Tunsin olevani loukussa kassalla, kun ei sieltä päässyt pois edes hetkeksi rauhoittumaan. Olisi ollut kamalaa saada kohtaus asiakkaiden edessä.

Mulla on samaa toimistotyössä.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuksen hyväksyvä havainnointi ja mindfullness- hajoitukset+ terapeuttinen kirjoittaminen ja itsemyötätunnon opettelu + kristillisen uskon löytyminen(mm. armollisuuden) olivat itselläni hoitona. Nyt elän taas! Yli 30v kesti rajoittunut elämäni. Huh.

Ei avokonttorissa pysty...