Varakkaiden lapset, miten raha vaikutti elämäänne lapsena ja nuorena

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhde rahaan on tärkeä parisuhteessa. Mieheni on samanlaisesta perheestä, koskaan ei ole rahasta riidelty. Käytämme sitä samalla tavalla, kulttuuriin, elämyksiin, ruokaan pihistelmättä.

No enpä tiedä onko se oikeasti niin tärkeä asia. Meillä ei voisi olla erilaisempi asenne rahaan, mutta emme kyllä riitele siitä siltikään. Kummallakin on omat rahansa, joten mitä väliä? Puoliso on korkeintaan salaa kateellinen siitä, että voin ostaa vaikka uuden auton ja olla siitä vain tyytyväinen, hän kun taas kärsisi jopa vuosia päätöksenjälkeisestä dissonanssista ja stressaisi itsensä puolikuoliaaksi auton täysin odotettavan arvonaleneman takia ja vihaisi itseään sellaisen rahanhukan ostamisen takia. Ainoa nyt ehkä on, että puolison perhe on kovin hanakka arvostelemaan myös minun hankintojani, mutta minusta on lähinnä hauskaa ärsyttää niitä hulluja. 

Jos molemmilla on selkeästi omat rahat, voi ollakin että pärjää hyvin erilaisilla asenteilla. Mutta yhteinen omistaminen ja yhteiset huolettavat tuovat kyllä eteen haasteita, jos ollaan aivan eri linjoilla, jos ei sitten päästä sopimukseen kustannusten jakamisesta muuten kuin tasan 50-50.  Toinen haluaa remontoida keittiön minimibudjetilla ja toinen laittaa kaikki herkut? Minkähintaisia tarvikkeita lapselle hankitaan, kuinka kalliit harrastukset ovat ok? Koiran koulutus- ja tarvikekulut? Ostetaanko ruokakaupasta sitä mitä halutaan vai tarjoustuotteita? Kuinka kalliita lomamatkoja suunnitellaan?

Edelleen, kaikkihan on ok, jos kalliita asioita halajava on halukas ja kyvykäs maksamaan enemmän kuin toinen. Mutta entä jos vähävaraisempi onkin se tuhlailevampi, ja täten hänelle ei jää säästöjä --- tiukassa tilanteessa varakkaampi voi joutua auttamaan rahallisestikin, onko se sitten ok? Jos varakkaampi haluaa, että kaikki maksetaa 50-50, mutta ei halua tyytyä siihen elintasoon, johon köyhemmällä on varaa, on toinen pakotettu elämään koko ajan yli varojensa? Lapsella ei voi olla kahta erilaista elintasoa yhdessäasuvien vanhempien kanssa. Jne.

Kuulostaa siltä, että te ette loppujen lopuksi ole kovin kaukana toisistanne tai joka tapauksessa olette yhteisymmärryksessä siitä, miten kulut ja omistus jakautuvat.

Yhteisomistuksessa olevat asiat ovat jostain syystä niitä, mistä puolisolle ei tule mitään ahdistusta. Ehkä siksi, että minun huolettomuuteni tuo jotain turvallisuudentunnetta, en tiedä. Emme ole koskaan maksaneet mistään 50-50, vaan tulojen mukaan ja olemme kumpikin myös elättäneet toista pahassa paikassa. Hassua kyllä, mutta meistä mies on juuri sellainen halvimman kautta- pihistelijä ja minä aivan överi pröystäilijä, mutta ei me olla kyllä saatu siitäkään mitään ongelmaa, vaan aina löydetty kompromisseja. Eli yhteisomistusasiat ovat ihan järkeviä ja sitten taas itse omistetut asiat ovat jotain aivan muuta, esim. minun autoni on kolme kertaa miehen auton arvoinen, mutta meistä mies on silti se, joka stressaa aivan hulluna linnunkakasta maalipinnalla tai vastaavista.

En tiedä muista, mutta me ollaan kyllä osattu ihan keskustella asioista ja sumplia nämä yhdessä ilman mitään ongelmia, koska on ihan normaalia ajatella eri tavoin asioista ja toista voi pyrkiä ymmärtämään, vaikkei itse ajattelekaan samoin. Eli jos mies haluaa halvimman keittiön ja minä kalleimman, niin osataan ihan keskustella, että mikä on oikeasti tärkeää ja tehdä järkevä ja ei-tunnepohjainen päätös asiasta, jolloin kumpikin tulee vastaan, mutta niin, että on kuitenkin tyytyväinen. Mies osaa sitten olla hiljaa ahdistuessaan työtasoon tulevista jäljistä, koska ei luonnollinen kuluma kiinnosta minua ja hän tietää olevansa vähän hullu. Voi sitten kompensoida rauhassa tuota "pakollista" parisuhdekompromisseihin liittyvää rahanmenoaan kulkemalla ryysyissä, pihistelemällä polttoaineissa, tekemällä ostokset Lidlissä, keräämällä pulloja koko lähipiiriltä ja ähräämällä sijoituksiensa kanssa.