Lue keskustelun säännöt.
Varakkaiden lapset, miten raha vaikutti elämäänne lapsena ja nuorena
09.08.2021 |
Melkein kaikki suomalaiset varakkaat perheet elävät aika vaatimattomasti ja opettavat saman lapsilleen. Ei kuulu asiaan törsäillä holtittomasti, ei ainakaan korkeammin koulutetuissa perheissä pk-seudulla.
Itse olen tästä varmaan poikkeus eli olen tottunut saamaan kaiken mitä keksin pyytää. Pappa betalar- penska siis. Mutta hassua tuossa on, että en kuitenkaan ostellut mitään ihmeitä enkä ollut materiasta kiinnostunut. Oma lapseni on kiinnostunut ylellisyydestä paljon enemmän kuin itse olin, ehkä nykyisin luksustuotteita puffataan enemmän.
Omasta lapsuudesta en muista pihejä varakkaita perheitä, mutta lapsen lähipiirissä näitä oli muutama täällä Suomessa. Lapset eivät saaneet juuri yhtään rahaa omaan käyttöön.
Me olemme antaneet omalle lapselle kaiken mitä hän on halunnut samoin kuin itse saimme. Ei ole vaikuttanut siten, että olisi tullut tuhlaileva (on jo aikuinen ja tienaa enemmän kuin minä ikinä). Tuokin lienee paljon kiinni lapsen persoonasta miten tällainen vaikuttaa. On perinyt vanhemmiltaan harvitsevuuden ja tasaisuuden.
Kommentit (21)
Minun vanhempani ovat varakkaita, Meillä (juuri) mitään ei ostettu silti mielihalusta, vaan tarpeesta. Rahan käyttöä ei suunniteltu sen pohjalta, paljonko rahaa on, vaan tarvitaanko jotain. Tarpeelliset ostettiin, mutta turhuuksia ei. Nuoremmalle sukupolvelle on opetettu mm mikä on järkevää rahan käyttöä ja miten raha saadaan poikimaan lisää rahaa. Vanhempani ovat opettaneet koulutuksen ja työnteon tärkeyden, ehkä liiankin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää eroaako duunaritaustaisten ja akateemisten perheiden kasvatustyyli. Olen ollut huomaavinani, että eroaa kyllä. Lähinnä siinä mihin rahaa käytetään, esimerkiksi duunaritaustaisten varakkaiden matkakohteet ovat aurinkolomia. Tosin en tunne kuin yhden tällaisen perheen.
Tällaista eroa ei niin selkeästi 70-luvulla vielä ollut, kun duunaritaustalta noustiin hyviin asemiin usein.
Omat vanhempani olivat duunaritaustaisia, mutta olimme hyvin toimeentuleva perhe.
Ulkomaanmatkoja, purjeveneitä, moottoriveneitä, moottoripyöriä, asuttiin hyvin, koko setti.
Olen ylemmän keskiluokan duunaritaustaisesta kokoomusperheestä.
Akateemisuus ei ollut ennen edes puheenaihe, koska korkeakoulutettuja oli prosentuaalisesti hyvin vähän.
Olen hyvätuloisesta perheestä, ihan kaikkea ei saanut mitä halusi, mutta riittävästi kuitenkin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, vaatteita ostettiin uusina tarpeellinen määrä (ei kirpputoreilta), sai harrastaa, kirjoja sai usein lahjaksi ja kirjastossa käytiin, matkusteltiin kotimaassa ja vähän ulkomaillakin ym.
Huomaan nyt aikuisena, että puolisoni, joka on köyhästä perheestä, hamuaa kaikenlaista tavaraa, laitteita, harrastusvälineitä ja esim. hienoa autoa paljon enemmän kuin minä. Hän ostaa kaikenlaista osa-maksulla vaikkei aina olisi varaakaan. Itse tyydyn paljon vähempään, eikä ole mitään tarvetta ostella kaikkea uutta jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvätuloisesta perheestä, ihan kaikkea ei saanut mitä halusi, mutta riittävästi kuitenkin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, vaatteita ostettiin uusina tarpeellinen määrä (ei kirpputoreilta), sai harrastaa, kirjoja sai usein lahjaksi ja kirjastossa käytiin, matkusteltiin kotimaassa ja vähän ulkomaillakin ym.
Huomaan nyt aikuisena, että puolisoni, joka on köyhästä perheestä, hamuaa kaikenlaista tavaraa, laitteita, harrastusvälineitä ja esim. hienoa autoa paljon enemmän kuin minä. Hän ostaa kaikenlaista osa-maksulla vaikkei aina olisi varaakaan. Itse tyydyn paljon vähempään, eikä ole mitään tarvetta ostella kaikkea uutta jatkuvasti.
Tuosta on tutkittua tietoakin, että asenne kuluttamiseen riippuu taustoista. Vähemmän koulutetut ja vähävaraisemmat perheet sijoittavat kaikenlaisiin teknisiin vempeleisiin, joiden arvo katoaa nopeasti.
Itse olen köyhästä perheestä lähtösin ja työläni itseni elätänyt .Kun ainoa huoltaja kuoli,olin 11 vuotias.Niin lastenkodin kautta pääsin asumaan jonnekin.Pienestä perinöstäni maksetin asumiseni,ravintoni,puhtauteni perheelle. Halusin pyrkiä oppikouluun sain vastaus ei.Kansakoulun jälkeen työhön ja maksaa asumiseni siellä jossain.Lapsuus ystäväni oli ydinperhe ja varalisuus sen mukainen,sai kaiken. Lapsena matkalla aikuisuuteen se ei heijastunut ysätävyyteen milään lailla,Vuosia elimme tahoillammekin.Kun hän otti kontaktin ja kerran kuukausiko tapasimme? Särähti korvaan eräs tilanne,jossa sanoin hänelle lohdutavat sanat.Hän vastasi: Ei uskoisi tiedät noin paljon,et ole edes akateemisesti sivistynyt!Hänen oppi määränsä sivistykseen oli ylioppilas.Esim hän täytti joku liike kaupan hyllyjä muutamana päivänä, ajan kuluksi viikossa.Minä olin kaupassa myyjänä ja lopulta kassana ,kansakoulu pohjalta ei akatiimisena!En tiedä mistä tuo kumpuaa ennen 50 lukua syntyneillä ja sen jälkeen?Heidän vanhemmatko kasvataa jälkipolven luokka eroihn?Kun alkavat nostaa itsään jalustalle ja alentaa ystäviään sitten kun ovat 40-50 v,elämänsä ehtoolle asti.Elävätkö niin suojatua elämää etteivät näe tätä päivää ja arkea.Hänkin katsoi joku kotikatu sarjaa? Uskoi on elämää aitoa.Sanoi esim. kotikatu tapahtu niin ja niin ole varovainen.Myös se ihmeteli en sarjaa katsonut?Minulla kun ei aikaa ollut tv-sarjoihin.Lohkasi sihen,sinun kanssa ei voi mitän oikein puhua,kun et katso Tv. Vastasin elän elämääni,elämässäni ei aikaa TV..Kyllä monesti olen kulut mualtakin itseäni 23v.nuoreman sanovan: Et ole edes akateemisesti sivistynyt.Kuinka voit asua kaupungin vuokra asunto,Siellä asuu vain roskaa.Vaihtaisit yksityiselle vuokran antajalle ymm.En tiedä mistä nuo kumpuaa? ihmiset lajitelaan eri katekoriaan?Ei nähdä lähelle ja kunioiteta ihmisiä,jotka kuitenkin työllä itsensä ja perhensä elättänyt,elätää!Johtuuko siitä että vaikka on kaikki ja titelitkin tai päästy parempiin sukuihin naimisiin.Unohdetaan lapsuden opit ymm.Mistä itse lähtösin?En tiedä?Selkeä kuitenkin on kastin jako, työläinen ja akateminen.En Yleistä Kuitenkaan!Kohdalleni sattunut henkilöitä vastaava liian paljon elämässäni.Tosin en anna alentaa itseäni!Jätän taakseni ihmiset jotka eivät hyväksy dunarin lasta,Ei akatemisia ja dunarina minua.ps.lukihäiriöni, anteksi txt.virheni,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani ovat isäni yritystoiminnasta vaurastuneita. Kotona oltiin yhtä aikaa tosi tiukkoja rahasta, että kulutettiin paljon. Meille opetettiin rahan arvoa, muistan esim. kun kerran halusin ison lelujutun (tyyliin Barbitalo) ja jouduin säästämään sen viikkorahoista jo silloin alle kymmenvuotiaana. Oli iso juttu, kun se yhdessä käytiin ostamassa. Toisaalta harrastettiin kalliita lajeja, jokainen lapsi useampaa eri lajia. Oli aina iso talo, oma huone, telkkari omassa huoneessa, kaikki pelikonsolit. Lisäksi laskettelumökki Lapissa, oma siis, käytiin koko talvikausi lähes joka viikonloppu. Isä innostui aina jostain uudesta harrastuksesta ja osti kerralla koko laitteiston, unohtaakseen sen sitten autotalliin kuukauen päästä. Viikkorahaa vastaan piti tehdä paljon kotitöitä, siivous tuli olla todella pikkutarkkaa. Olin isän yrityksessä apuna jo nuorena.
Suhde isään oli muutenkin hankala ja heti kun pystyi, aloin kieltäytyä rahasta, koska sen mukana tuli aina vaatimuksia ja velvollisuuksia. Isäni on pari kertaa riidan yhteydessä myös uhannut jättää minut perinnöttömäksi (katteettomia uhkauksia on muitakin, ei ole toteutunut). Pitkään en halunnut olla missään tekemisissä. Sitten perustin itse oman yrityksen ja on myönnettävä, että olen oppinut yrittämisestä ja rahasta paljon isältäni. Omakin yritykseni on menestynyt ja nykyään saatan puhua isän kanssa myös rahasta, omistamme.
Vanhempani ovat sijoittaneet nimissäni, kun olin pieni, mutta en ole halunnut koskaan ottaa sitä rahastoa käyttöön. Kun he kuolevat, tiedän saavani tosi ison perinnön, jollei mitään kummallista tapahtu sitä ennen. Voi myös olla, että kuolen ennen heitä, koska heillä on raivostuttavan terveelliset elämäntavat ja ostavat rahalla huippuluokan terveyspalveluja, ravintoterapiaa, fysioterapiaa, PT-palveluja ym. Itse en ole moiseen panostanut ja minulla on ollut myös mielenterveysongelmia, paljolti isäsuhteesta johtuen.
tia.a68 kirjoitti:
Itse olen köyhästä perheestä lähtösin ja työläni itseni elätänyt .Kun ainoa huoltaja kuoli,olin 11 vuotias.Niin lastenkodin kautta pääsin asumaan jonnekin.Pienestä perinöstäni maksetin asumiseni,ravintoni,puhtauteni perheelle. Halusin pyrkiä oppikouluun sain vastaus ei.Kansakoulun jälkeen työhön ja maksaa asumiseni siellä jossain.Lapsuus ystäväni oli ydinperhe ja varalisuus sen mukainen,sai kaiken. Lapsena matkalla aikuisuuteen se ei heijastunut ysätävyyteen milään lailla,Vuosia elimme tahoillammekin.Kun hän otti kontaktin ja kerran kuukausiko tapasimme? Särähti korvaan eräs tilanne,jossa sanoin hänelle lohdutavat sanat.Hän vastasi: Ei uskoisi tiedät noin paljon,et ole edes akateemisesti sivistynyt!Hänen oppi määränsä sivistykseen oli ylioppilas.Esim hän täytti joku liike kaupan hyllyjä muutamana päivänä, ajan kuluksi viikossa.Minä olin kaupassa myyjänä ja lopulta kassana ,kansakoulu pohjalta ei akatiimisena!En tiedä mistä tuo kumpuaa ennen 50 lukua syntyneillä ja sen jälkeen?Heidän vanhemmatko kasvataa jälkipolven luokka eroihn?Kun alkavat nostaa itsään jalustalle ja alentaa ystäviään sitten kun ovat 40-50 v,elämänsä ehtoolle asti.Elävätkö niin suojatua elämää etteivät näe tätä päivää ja arkea.Hänkin katsoi joku kotikatu sarjaa? Uskoi on elämää aitoa.Sanoi esim. kotikatu tapahtu niin ja niin ole varovainen.Myös se ihmeteli en sarjaa katsonut?Minulla kun ei aikaa ollut tv-sarjoihin.Lohkasi sihen,sinun kanssa ei voi mitän oikein puhua,kun et katso Tv. Vastasin elän elämääni,elämässäni ei aikaa TV..Kyllä monesti olen kulut mualtakin itseäni 23v.nuoreman sanovan: Et ole edes akateemisesti sivistynyt.Kuinka voit asua kaupungin vuokra asunto,Siellä asuu vain roskaa.Vaihtaisit yksityiselle vuokran antajalle ymm.En tiedä mistä nuo kumpuaa? ihmiset lajitelaan eri katekoriaan?Ei nähdä lähelle ja kunioiteta ihmisiä,jotka kuitenkin työllä itsensä ja perhensä elättänyt,elätää!Johtuuko siitä että vaikka on kaikki ja titelitkin tai päästy parempiin sukuihin naimisiin.Unohdetaan lapsuden opit ymm.Mistä itse lähtösin?En tiedä?Selkeä kuitenkin on kastin jako, työläinen ja akateminen.En Yleistä Kuitenkaan!Kohdalleni sattunut henkilöitä vastaava liian paljon elämässäni.Tosin en anna alentaa itseäni!Jätän taakseni ihmiset jotka eivät hyväksy dunarin lasta,Ei akatemisia ja dunarina minua.ps.lukihäiriöni, anteksi txt.virheni,
Ihmisarvoon koulutus ja varallisuus ei vaikuta. Ehkä köyhyyden vaikutus on Suomessa jo vajunut kokemusmaailmassa kauemmas, kun täällä ei ole absoluuttista köyhyyttä. Kehitysmaissa eläneille köyhyys on läsnä päivittäin ja hän näkee konkreettisesti miten vaikea sieltä on ponnistaa. Esimerkiksi aliravitsemus vaikuttaa älykkyysosamäärään. Monet nuoret naiset rakastuvat ja saavat lapsen, sitten mies häipyy ja tie parempaan onkin jo pystyssä sitä kautta. Ongelmat ovat moninaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja nro 7 jatkaa:
pihiys on periytynyt. En osta ylimääräistä enkä elä niin leveästi, kuin voisin. En näe siihen mitään tarvetta. Tämä on varmasti osin kotoa opittua ja osin siltä ajalta, kun päätin vimmaisesti elää ilman vanhempieni rahoja ja nuukailin todella pienellä osa-aikatyön palkalla vuosia. Olen siis osittain varakas, koska rahaa kertyy tilille, kun en käytä sitä mihinkäään.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat isäni yritystoiminnasta vaurastuneita. Kotona oltiin yhtä aikaa tosi tiukkoja rahasta, että kulutettiin paljon. Meille opetettiin rahan arvoa, muistan esim. kun kerran halusin ison lelujutun (tyyliin Barbitalo) ja jouduin säästämään sen viikkorahoista jo silloin alle kymmenvuotiaana. Oli iso juttu, kun se yhdessä käytiin ostamassa. Toisaalta harrastettiin kalliita lajeja, jokainen lapsi useampaa eri lajia. Oli aina iso talo, oma huone, telkkari omassa huoneessa, kaikki pelikonsolit. Lisäksi laskettelumökki Lapissa, oma siis, käytiin koko talvikausi lähes joka viikonloppu. Isä innostui aina jostain uudesta harrastuksesta ja osti kerralla koko laitteiston, unohtaakseen sen sitten autotalliin kuukauen päästä. Viikkorahaa vastaan piti tehdä paljon kotitöitä, siivous tuli olla todella pikkutarkkaa. Olin isän yrityksessä apuna jo nuorena.
Suhde isään oli muutenkin hankala ja heti kun pystyi, aloin kieltäytyä rahasta, koska sen mukana tuli aina vaatimuksia ja velvollisuuksia. Isäni on pari kertaa riidan yhteydessä myös uhannut jättää minut perinnöttömäksi (katteettomia uhkauksia on muitakin, ei ole toteutunut). Pitkään en halunnut olla missään tekemisissä. Sitten perustin itse oman yrityksen ja on myönnettävä, että olen oppinut yrittämisestä ja rahasta paljon isältäni. Omakin yritykseni on menestynyt ja nykyään saatan puhua isän kanssa myös rahasta, omistamme.
Vanhempani ovat sijoittaneet nimissäni, kun olin pieni, mutta en ole halunnut koskaan ottaa sitä rahastoa käyttöön. Kun he kuolevat, tiedän saavani tosi ison perinnön, jollei mitään kummallista tapahtu sitä ennen. Voi myös olla, että kuolen ennen heitä, koska heillä on raivostuttavan terveelliset elämäntavat ja ostavat rahalla huippuluokan terveyspalveluja, ravintoterapiaa, fysioterapiaa, PT-palveluja ym. Itse en ole moiseen panostanut ja minulla on ollut myös mielenterveysongelmia, paljolti isäsuhteesta johtuen.
Hieno kehitystarina isäsuhteessa! Vanhemmiten huomaa miten paljon vanhemmat vaikuttavat pieniinkin asioihin, hyvässä ja pahassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen varakkaasta perheestä ja suvusta kotoisin. Raha on periytynyt sukupolvesta toiseen ja itsekin elän yhä niillä varoilla. Asiani ovat hyvin.
Tietoisuus varallisuudestamme aukeni minulle vasta murrosiässä. OIkein hämmästyin siitä, sillä meidät lapset kun kasvastettiin tekemään kesätöitä ja ansaitsemaan jopa ensimmäiset farkkumme.
Vielä enemmän varallisuutemme aukeni vanhemmalla iällä joutuessani kamalaan oikeusprosessiin mieheni kuollessa. Hänen sukulaisena olivat innokkaita ahmimaan omaisuutemme, joka oli myös minun sukuni ansiota. Mieheni suku varatonta ja joka sentti ansaittu kovalla työllä. Kateus ja ahneus iski brutaalilla tavalla kimppuuni ja kuuntelin rumia puheita minusta, suvustani ja avioliitostamme niin kauan että sairastuin. Varallisuus ja sivistys kääntyivät taakakseni, mutta samalla myös oivalsin miten itsestään selvää varallisuus on minulle. Olen tottakai ollut aina kiitollinen siitä kaikesta. kuvitellut ymmärtäväni hyväosaisuuteni, mutta kun minut vedettiin köyhyyden helvettiin ja katkeruuden allikkoon voin hyvin kuvitella millaista on katsella toisten hyväosaisuutta. Aina ei auta sisu ja usko parempaan saati koulutuskaan. Kaikki eivät vaan onnistu elämässään.
Kokemani seurauksena olen täysin samaa mieltä nyt vanhempieni kasvatusoppien kanssa, ettei varallisuuttaan kannata tuoda esille. Ostoksista, hankkinoista, omistamisesta on sivistyneempää vaieta ja mieluummin luovia vähävaraisten maailmassa. Meidät kasvatettiin olemaan vaatimattomia ja se on ehdottomasti varma keino tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa,
Omien kokemuksieni johdosta näen myös ap:n kaltaisten ihmisten virheelliset käsitykset järkevästä rahankäytöstään.Et tiedä mitään, mitä on olla varaton ja laskea joka sentti. Kun kuuntelet samaa väitettä viisi vuotta oikeussalissa ja keksit etuoikeutetulle asemallesi yhä uudelleen asianmukaiset perustelut olet varmasti avartanut näkemystäsi siitä, miten et tiedä mitään millaisen vaikutuksen teet ympäristöösi. Ja miten "järkevästi" käsittelet talouttasi. On aina helpompi olla haluamatta mitään, kun sen kaiken voi halutessaan myös saada.
Minä olen varakkaammasta perheestä tulleen puolisoni mukaan oikea kultalusikka, mutta vaikka meillä olikin kaikki mahdollinen, niin vanhemmat kyllä pitivät huolen että asioita arvostettiin ja opettivat tekemään työtä varallisuuden eteen. Puolison perheessä taas pihisteltiin ja vouhkattiin koko ajan rahasta, mitään eri saatu ja suunnilleen kuljettiin ryysyissä ja kaikilla on todella ahdistunut suhde rahaan ja materiaan, terapoivat itseään ostelemalla holtittomasti ja sitten katuvat ja ahdistuvat jälkikäteen. Minulle ja sisarukselleni taas raha on vain mahdollistaja, eikä mitään sen ihmeempää, ei elämän päätarkoitus, toisin kuin puolisoni perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen varakkaasta perheestä ja suvusta kotoisin. Raha on periytynyt sukupolvesta toiseen ja itsekin elän yhä niillä varoilla. Asiani ovat hyvin.
Tietoisuus varallisuudestamme aukeni minulle vasta murrosiässä. OIkein hämmästyin siitä, sillä meidät lapset kun kasvastettiin tekemään kesätöitä ja ansaitsemaan jopa ensimmäiset farkkumme.
Vielä enemmän varallisuutemme aukeni vanhemmalla iällä joutuessani kamalaan oikeusprosessiin mieheni kuollessa. Hänen sukulaisena olivat innokkaita ahmimaan omaisuutemme, joka oli myös minun sukuni ansiota. Mieheni suku varatonta ja joka sentti ansaittu kovalla työllä. Kateus ja ahneus iski brutaalilla tavalla kimppuuni ja kuuntelin rumia puheita minusta, suvustani ja avioliitostamme niin kauan että sairastuin. Varallisuus ja sivistys kääntyivät taakakseni, mutta samalla myös oivalsin miten itsestään selvää varallisuus on minulle. Olen tottakai ollut aina kiitollinen siitä kaikesta. kuvitellut ymmärtäväni hyväosaisuuteni, mutta kun minut vedettiin köyhyyden helvettiin ja katkeruuden allikkoon voin hyvin kuvitella millaista on katsella toisten hyväosaisuutta. Aina ei auta sisu ja usko parempaan saati koulutuskaan. Kaikki eivät vaan onnistu elämässään.
Kokemani seurauksena olen täysin samaa mieltä nyt vanhempieni kasvatusoppien kanssa, ettei varallisuuttaan kannata tuoda esille. Ostoksista, hankkinoista, omistamisesta on sivistyneempää vaieta ja mieluummin luovia vähävaraisten maailmassa. Meidät kasvatettiin olemaan vaatimattomia ja se on ehdottomasti varma keino tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa,
Omien kokemuksieni johdosta näen myös ap:n kaltaisten ihmisten virheelliset käsitykset järkevästä rahankäytöstään.Et tiedä mitään, mitä on olla varaton ja laskea joka sentti. Kun kuuntelet samaa väitettä viisi vuotta oikeussalissa ja keksit etuoikeutetulle asemallesi yhä uudelleen asianmukaiset perustelut olet varmasti avartanut näkemystäsi siitä, miten et tiedä mitään millaisen vaikutuksen teet ympäristöösi. Ja miten "järkevästi" käsittelet talouttasi. On aina helpompi olla haluamatta mitään, kun sen kaiken voi halutessaan myös saada.
En ole väittänyt tietäväni mitä olla köyhä. Rahojen käyttämiseninei voi kovin huonoa olla kun esimerkiksi omaisuus on merkittävästi lisääntynyt. Pihistelyssä en näe järkeä rahallisesti, mutta maapallon kannalta se voi olla fiksua- riippuu mitä ja miten kuluttaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen varakkaammasta perheestä tulleen puolisoni mukaan oikea kultalusikka, mutta vaikka meillä olikin kaikki mahdollinen, niin vanhemmat kyllä pitivät huolen että asioita arvostettiin ja opettivat tekemään työtä varallisuuden eteen. Puolison perheessä taas pihisteltiin ja vouhkattiin koko ajan rahasta, mitään eri saatu ja suunnilleen kuljettiin ryysyissä ja kaikilla on todella ahdistunut suhde rahaan ja materiaan, terapoivat itseään ostelemalla holtittomasti ja sitten katuvat ja ahdistuvat jälkikäteen. Minulle ja sisarukselleni taas raha on vain mahdollistaja, eikä mitään sen ihmeempää, ei elämän päätarkoitus, toisin kuin puolisoni perheessä.
Suhde rahaan on tärkeä parisuhteessa. Mieheni on samanlaisesta perheestä, koskaan ei ole rahasta riidelty. Käytämme sitä samalla tavalla, kulttuuriin, elämyksiin, ruokaan pihistelmättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen varakkaammasta perheestä tulleen puolisoni mukaan oikea kultalusikka, mutta vaikka meillä olikin kaikki mahdollinen, niin vanhemmat kyllä pitivät huolen että asioita arvostettiin ja opettivat tekemään työtä varallisuuden eteen. Puolison perheessä taas pihisteltiin ja vouhkattiin koko ajan rahasta, mitään eri saatu ja suunnilleen kuljettiin ryysyissä ja kaikilla on todella ahdistunut suhde rahaan ja materiaan, terapoivat itseään ostelemalla holtittomasti ja sitten katuvat ja ahdistuvat jälkikäteen. Minulle ja sisarukselleni taas raha on vain mahdollistaja, eikä mitään sen ihmeempää, ei elämän päätarkoitus, toisin kuin puolisoni perheessä.
Suhde rahaan on tärkeä parisuhteessa. Mieheni on samanlaisesta perheestä, koskaan ei ole rahasta riidelty. Käytämme sitä samalla tavalla, kulttuuriin, elämyksiin, ruokaan pihistelmättä.
No enpä tiedä onko se oikeasti niin tärkeä asia. Meillä ei voisi olla erilaisempi asenne rahaan, mutta emme kyllä riitele siitä siltikään. Kummallakin on omat rahansa, joten mitä väliä? Puoliso on korkeintaan salaa kateellinen siitä, että voin ostaa vaikka uuden auton ja olla siitä vain tyytyväinen, hän kun taas kärsisi jopa vuosia päätöksenjälkeisestä dissonanssista ja stressaisi itsensä puolikuoliaaksi auton täysin odotettavan arvonaleneman takia ja vihaisi itseään sellaisen rahanhukan ostamisen takia. Ainoa nyt ehkä on, että puolison perhe on kovin hanakka arvostelemaan myös minun hankintojani, mutta minusta on lähinnä hauskaa ärsyttää niitä hulluja.
Vierailija kirjoitti:
Suhde rahaan on tärkeä parisuhteessa. Mieheni on samanlaisesta perheestä, koskaan ei ole rahasta riidelty. Käytämme sitä samalla tavalla, kulttuuriin, elämyksiin, ruokaan pihistelmättä.
No enpä tiedä onko se oikeasti niin tärkeä asia. Meillä ei voisi olla erilaisempi asenne rahaan, mutta emme kyllä riitele siitä siltikään. Kummallakin on omat rahansa, joten mitä väliä? Puoliso on korkeintaan salaa kateellinen siitä, että voin ostaa vaikka uuden auton ja olla siitä vain tyytyväinen, hän kun taas kärsisi jopa vuosia päätöksenjälkeisestä dissonanssista ja stressaisi itsensä puolikuoliaaksi auton täysin odotettavan arvonaleneman takia ja vihaisi itseään sellaisen rahanhukan ostamisen takia. Ainoa nyt ehkä on, että puolison perhe on kovin hanakka arvostelemaan myös minun hankintojani, mutta minusta on lähinnä hauskaa ärsyttää niitä hulluja.
Jos molemmilla on selkeästi omat rahat, voi ollakin että pärjää hyvin erilaisilla asenteilla. Mutta yhteinen omistaminen ja yhteiset huolettavat tuovat kyllä eteen haasteita, jos ollaan aivan eri linjoilla, jos ei sitten päästä sopimukseen kustannusten jakamisesta muuten kuin tasan 50-50. Toinen haluaa remontoida keittiön minimibudjetilla ja toinen laittaa kaikki herkut? Minkähintaisia tarvikkeita lapselle hankitaan, kuinka kalliit harrastukset ovat ok? Koiran koulutus- ja tarvikekulut? Ostetaanko ruokakaupasta sitä mitä halutaan vai tarjoustuotteita? Kuinka kalliita lomamatkoja suunnitellaan?
Edelleen, kaikkihan on ok, jos kalliita asioita halajava on halukas ja kyvykäs maksamaan enemmän kuin toinen. Mutta entä jos vähävaraisempi onkin se tuhlailevampi, ja täten hänelle ei jää säästöjä --- tiukassa tilanteessa varakkaampi voi joutua auttamaan rahallisestikin, onko se sitten ok? Jos varakkaampi haluaa, että kaikki maksetaa 50-50, mutta ei halua tyytyä siihen elintasoon, johon köyhemmällä on varaa, on toinen pakotettu elämään koko ajan yli varojensa? Lapsella ei voi olla kahta erilaista elintasoa yhdessäasuvien vanhempien kanssa. Jne.
Kuulostaa siltä, että te ette loppujen lopuksi ole kovin kaukana toisistanne tai joka tapauksessa olette yhteisymmärryksessä siitä, miten kulut ja omistus jakautuvat.
En edes tiennyt meidän olevan varakkaita. Vaatteet olivat ihan tavallisia, ei matkustelu, naapureita ankeammat autot jne. Työntekoon ja rahan käyttöön opetettiin nuoresta.
Mutta harrastaa sain ihan täysin vapaasti mitä halusin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen varakkaammasta perheestä tulleen puolisoni mukaan oikea kultalusikka, mutta vaikka meillä olikin kaikki mahdollinen, niin vanhemmat kyllä pitivät huolen että asioita arvostettiin ja opettivat tekemään työtä varallisuuden eteen. Puolison perheessä taas pihisteltiin ja vouhkattiin koko ajan rahasta, mitään eri saatu ja suunnilleen kuljettiin ryysyissä ja kaikilla on todella ahdistunut suhde rahaan ja materiaan, terapoivat itseään ostelemalla holtittomasti ja sitten katuvat ja ahdistuvat jälkikäteen. Minulle ja sisarukselleni taas raha on vain mahdollistaja, eikä mitään sen ihmeempää, ei elämän päätarkoitus, toisin kuin puolisoni perheessä.
Suhde rahaan on tärkeä parisuhteessa. Mieheni on samanlaisesta perheestä, koskaan ei ole rahasta riidelty. Käytämme sitä samalla tavalla, kulttuuriin, elämyksiin, ruokaan pihistelmättä.
No enpä tiedä onko se oikeasti niin tärkeä asia. Meillä ei voisi olla erilaisempi asenne rahaan, mutta emme kyllä riitele siitä siltikään. Kummallakin on omat rahansa, joten mitä väliä? Puoliso on korkeintaan salaa kateellinen siitä, että voin ostaa vaikka uuden auton ja olla siitä vain tyytyväinen, hän kun taas kärsisi jopa vuosia päätöksenjälkeisestä dissonanssista ja stressaisi itsensä puolikuoliaaksi auton täysin odotettavan arvonaleneman takia ja vihaisi itseään sellaisen rahanhukan ostamisen takia. Ainoa nyt ehkä on, että puolison perhe on kovin hanakka arvostelemaan myös minun hankintojani, mutta minusta on lähinnä hauskaa ärsyttää niitä hulluja.
Hyvä jos teille ei ole ongelma, en minä sillä. Tavallaan varmaan mielenkiintoistakin havainnoida toisen suvun erilaista suhtautumista ja tapoja. Sellaista meillä on ollut muissa asioissa, mutta ei rahassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde rahaan on tärkeä parisuhteessa. Mieheni on samanlaisesta perheestä, koskaan ei ole rahasta riidelty. Käytämme sitä samalla tavalla, kulttuuriin, elämyksiin, ruokaan pihistelmättä.
No enpä tiedä onko se oikeasti niin tärkeä asia. Meillä ei voisi olla erilaisempi asenne rahaan, mutta emme kyllä riitele siitä siltikään. Kummallakin on omat rahansa, joten mitä väliä? Puoliso on korkeintaan salaa kateellinen siitä, että voin ostaa vaikka uuden auton ja olla siitä vain tyytyväinen, hän kun taas kärsisi jopa vuosia päätöksenjälkeisestä dissonanssista ja stressaisi itsensä puolikuoliaaksi auton täysin odotettavan arvonaleneman takia ja vihaisi itseään sellaisen rahanhukan ostamisen takia. Ainoa nyt ehkä on, että puolison perhe on kovin hanakka arvostelemaan myös minun hankintojani, mutta minusta on lähinnä hauskaa ärsyttää niitä hulluja.
Jos molemmilla on selkeästi omat rahat, voi ollakin että pärjää hyvin erilaisilla asenteilla. Mutta yhteinen omistaminen ja yhteiset huolettavat tuovat kyllä eteen haasteita, jos ollaan aivan eri linjoilla, jos ei sitten päästä sopimukseen kustannusten jakamisesta muuten kuin tasan 50-50. Toinen haluaa remontoida keittiön minimibudjetilla ja toinen laittaa kaikki herkut? Minkähintaisia tarvikkeita lapselle hankitaan, kuinka kalliit harrastukset ovat ok? Koiran koulutus- ja tarvikekulut? Ostetaanko ruokakaupasta sitä mitä halutaan vai tarjoustuotteita? Kuinka kalliita lomamatkoja suunnitellaan?
Edelleen, kaikkihan on ok, jos kalliita asioita halajava on halukas ja kyvykäs maksamaan enemmän kuin toinen. Mutta entä jos vähävaraisempi onkin se tuhlailevampi, ja täten hänelle ei jää säästöjä --- tiukassa tilanteessa varakkaampi voi joutua auttamaan rahallisestikin, onko se sitten ok? Jos varakkaampi haluaa, että kaikki maksetaa 50-50, mutta ei halua tyytyä siihen elintasoon, johon köyhemmällä on varaa, on toinen pakotettu elämään koko ajan yli varojensa? Lapsella ei voi olla kahta erilaista elintasoa yhdessäasuvien vanhempien kanssa. Jne.
Kuulostaa siltä, että te ette loppujen lopuksi ole kovin kaukana toisistanne tai joka tapauksessa olette yhteisymmärryksessä siitä, miten kulut ja omistus jakautuvat.
Tuota en tullutkaan ajatelleeksi, lasten kuluja nimittäin. Jos kulut jaetaan tasan ja molemmilla on omat rahat niin minun korvaani se kuulostaa jo lähes työltä. Kuten aloituksessa sanoin, niin meillä lapsi on saanut samanlaisen kasvatuksen kuin me itsekin.
Raha ei ole keskeistä, sitä saa jos tarvitsee johonkin. Minusta pihiydessä rahan käyttö nousee liian suureen asemaan elämässä tarpeettomasti. Jos rahaa kerran on, niin miksi pieniin asioihin pitää tärvätä aikaa? Eli on myös ajankäyttökysymys. Mutta tokihan tämä riippuu siitä miten kumpikin rahaa käsittelee. Jos vaikka kumppanini olisi holtiton rahankäyttäjä, niin tulisihan rahasta välttämättä puhetta enemmän. Itse kun en sellainen ole.
Vierailija kirjoitti:
En edes tiennyt meidän olevan varakkaita. Vaatteet olivat ihan tavallisia, ei matkustelu, naapureita ankeammat autot jne. Työntekoon ja rahan käyttöön opetettiin nuoresta.
Mutta harrastaa sain ihan täysin vapaasti mitä halusin.
Varmaan yleinen kokemus tuo, ettei tajua olevansa erityisen varakas. En oikeastaan vieläkään pidä itseäni varakkaana varsinaisesti, aina on kyse siitä mihin vertaa myös. Jos on elänyt elämänsä varakkaiden (itseä paljon varakkaampienkin seurassa) niin rahaan ei sillä tavalla kiinnitä huomiota. Jos taas on elänyt keskiluokkaisen ympäristön ainoana varakkaana, niin varallisuuseron varmasti huomaa eri tavalla.
Olisi mielenkiintoista tietää eroaako duunaritaustaisten ja akateemisten perheiden kasvatustyyli. Olen ollut huomaavinani, että eroaa kyllä. Lähinnä siinä mihin rahaa käytetään, esimerkiksi duunaritaustaisten varakkaiden matkakohteet ovat aurinkolomia. Tosin en tunne kuin yhden tällaisen perheen.