Natalia Salmela laittaa lapsensa vuoden ikäisenä päiväkotiin. " Varhsiskasvatus on lahja jumalilta"

Me ollaan niin onnellisia, että saatiin hyvät hoitopaikat lapsille alle 2 vuotiaina. Varhaiskasvatus on erittäin laadukasta ja lapset oppivat jo nuorena sosiaalisia taitoja, joita kotona olisi käytännössä mahdoton opettaa (koska lapsiryhmät puuttuvat). Kaiken tekemisen takana on selkeä idea ja leikit ovat erittäin monipuolisia.

En todellakaan ymmärrä mitä etua pitkään kotona kasvattamisessa on. 

Aloitus henkii 20 vuoden takaista sädekehänkiillotus-asennetta. 

Itse halveksun some-influenssereja ja heidän ammattiaan (vaikuttavat lisäämällä itsekkyyttä ja yleensä tyhmiä, kaupallisia asioita, mihin maailma sellaista tarvitsee?) mutta ehkä sitten parempi viedä 1-vuotias päiväkotiin tässä tapauksessa, jos vanhemmat eivät voi tai halua kotona hoitaa. 

En nyt sanoisi että varhaiskasvatus on mikään lahja. Ne päiväkotivuodet oli kaikista rankimmat. Nyt jos olisi päiväkoti-ikäinen lapsi niin pyrkisin järjestämään hoidon jollain muulla tavalla.

Moni ihminen tajuaa vasta lapsia hankittuaan, että ei pidä lapsiarjesta tai ei jaksa sitä. Ei välttämättä pidä edes omista lapsistaan, vaikka näitä rakastaisikin. Kaikkien vanhemmuudesta haaveilevien olisi hyvä päästä näkemään pikkulapsiarkea läheltä ennen kuin tekee valinnan tehdä lapsia. Itse olen onneksi nähnyt lapsiperheen todellisuuden omien sisarusteni kohdalla ja ymmärtänyt, ettei minusta ole äidiksi. Onneksi saan olla täti kuudelle ihanalle lapselle. Se riittää hyvin.

Meilläkin menee 8 kk iässä ensin perhepäivähoitoon ja sitten päiväkotiin 9 kk iässä. Itse aloitin työt täysipäiväisenä heti äitiysloman jälkeen ja mies opiskelee, hoidamme vuorotellen lasta ja tarvittaessa isovanhemmat ja tädit hoitavat jos molemmilla menoa samana päivänä ja kellon aikana.

Ennenkin on menty töihin pian syntymän jälkeen. Harvassa maassa saa lorvia kotona monta kuukautta saati vuosia. Ei lapset hoidosta rikki mene.

Vierailija kirjoitti:

Näin isänä tää on pirun helppoa. Mä olin superisä kun vietin puolivuotta jokaisen lapsen kanssa kotona. Näemmä jos äiti viettää tuplaten sen hän ei ole sitoutunut lapseensa ja muutoinkin tahtoo lapselle vaan pahaa. Kävipä tuuri kromosomibingossa.

M40

No vähän eri asia tämä tapaus kun puhutaan naisesta, joka ei käy oikeissa töissä ja jolla on rahaa läjäpäin. Ei mikään normaali keskituloinen pariskunta.

Minä olen vuoden lapsen kanssa ja sen jälkeen isän vuoro. Jos isää ei kiinnosta, niin lapsi menee päiväkotiin, mutta ihannetilanteessa menee kahden vuoden iässä.

Jos on tuollaiset tulot pelkällä "somevaikuttajan" ammatilla kohdevalojen loisteessa niin kyllä minäkin varmasti hinkuisin nopeasti takaisin töihin. Varmasti sellainen tyyppi joka normaalista liihottelee päiväperhosen lailla kemuista toiseen tylsistyy nopeasti vauvan kanssa kotona.

Minua tässä ihmetyttää se, että mitkä yritykset maksavat noista "yhteistöistä" tuollaisia rahasummia? Mitä nämä yritysten kyseisestä "markkinoinnista" vastaavat henkilöt oikein ajattelevat? Minulle tuollainen on välitön mielenkiinnontappaja ja siirryn käyttämään toisen yrityksen tuotteita jos se on järkevästi mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin menee 8 kk iässä ensin perhepäivähoitoon ja sitten päiväkotiin 9 kk iässä. Itse aloitin työt täysipäiväisenä heti äitiysloman jälkeen ja mies opiskelee, hoidamme vuorotellen lasta ja tarvittaessa isovanhemmat ja tädit hoitavat jos molemmilla menoa samana päivänä ja kellon aikana.

Ennenkin on menty töihin pian syntymän jälkeen. Harvassa maassa saa lorvia kotona monta kuukautta saati vuosia. Ei lapset hoidosta rikki mene.

Itseasiassa moni menee. Tulee kaikenlaisia sosiaalisia ja tunne-elämänongelmia jos lapsi joutuu liian pienenä elämään stressaavassa ja kuormittavassa ympäristössä. Ja sitähän useimmat päiväkodit isoine ryhmineen ja vaihtuvine aikuisineen on. Sisätilaongelmista sitten puhumattakaan. Tottakai nämä ongelmat lakaistaan maton alle, olisi “epä-ammattimaista” kertoa niistä vanhemmille. Ja mitä pienempi lapsi niin eihän se osaa edes kotona kertoa mitä päivän aikana on tapahtunut. Sitä olen itse pitänyt rajana koska omat lapseni olen päivähoitoon vienyt; sitten kun osaa itse puhua ja kävellä. Toinen lapsista pärjäsi hyvin kun aloitti 2,5-vuotiaana, toisella ei mennyt hyvin vaikka aloitti 5-vuotiaana, mutta hänellä oli puheenkehityksen viive ja se aiheutti päiväkodissa lapselle ahdistusta ja vaikeuksia kun ei pystynyt kommunikoimaan siellä tai kotona kokemuksistaan tai ajatuksistaan. Siihen vielä haastava vuosi (ryhmän aikuiset vaihtui ja osa oli kouluttamattomia eikä ymmärtäneet esim. kielihaasteita) niin väitän että lapselleni koitui niistä kahdesta päiväkotivuodesta ihan silkkaa haittaa. Olen nähnyt sivusta näitä tapauksia myös työssäni monesti.

Vanhemmat on liian sinisilmäisiä päivähoidon suhteen. Hyväkään hoitaja ei välttämättä paikkaa puuttuvia resursseja yms.

T. Entinen lastenhoitaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksi vuotias selviä ilman omia vanhempia. Sekopäitähän tuollaisista kakaroista kasvaa, minkä teinien nykymeno kyllä ikävällä tavalla näyttää.

Itse olen ollut 8 kk, kun 80-luvun alussa menin hoitoon. Sekopäitä on siis meissä nelikymppisissäkin!

Minä menin päivähoitoon kolmen kuukauden ikäisenä 70-luvulla, kuten suuri osa ikäluokkani lapsista, ja ihan kunnollisia ja täyspäisiä meistäkin tuli.

Suomessa unohdetaan aina, että on oikeasti aika harvinaista herkkua olla lapsen kanssa kotona niin pitkään kuin meillä voi olla. Monissa muissa maissa lapset menevät nykyäänkin hoitoon ihan muutaman kuukauden ikäisenä, ja eiköhän valtaosasta kasva ihan kunnollisia veronmaksajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksi vuotias selviä ilman omia vanhempia. Sekopäitähän tuollaisista kakaroista kasvaa, minkä teinien nykymeno kyllä ikävällä tavalla näyttää.

Omat lapseni menivät päiväkotiin 8 kuukauden ja 9 kuukauden ikäisinä. Osasivat jo kävellä jo siinä vaiheessa. Nyt ovat kolmikymppisiä, ihan tavallisia työssä käyviä aikuisia.

Ehkä parikymmentä vuotta sitten on ollut hieman erilainen meno päiväkodeissa kuin nykyään. 🤔

Esikoinen meni 1v3kk iässä ja kuopus 1v10kk iässä päiväkotiin ja hyvin sujui. Olin kotiäitinä pisimmillään noin 1v8kk yhteen putkeen ja huh, ei se vaan ole minun juttuni. Olen paljon onnellisempi ja tasapainoisempi kun käyn töissä. Rakastan lapsiani, haluan olla heidän kanssaan, mutta yksinkertaisesti vaan tarvitsen enemmän vaihtelua ja haluan olla myös muutakin kuin äiti. Minusta tuntui että hukkaan oman itseni siihen äitiyteen kotiäitinä ollessa. Ehkä itsekästä, mutta minusta on väärin ettei töissä käyviä isiä syyllistetä samalla lailla. Miksei Natan vauvan isä voi hoitaa lasta jos Nata kaipaa jo työelämään? Minäkin olisin toivonut että mies olisi jäänyt lasten kanssa kotiin, mutta ei hän halunnut.

Olin lasten kanssa kotona tosi pitkään, yli kymmenen vuotta. Nyt he ovat jo aikuisia ja minulla on aikaa tehdä, mitä huvittaa. Monesti mietin, että tuo valinta on ollut elämäni viisaimpia ja parhaita, vaikka tähän elämään on monenlaista mahtunut. Kun kuolen, on ihan sama, mitä työkseni tein, missä kävin ja niin edelleen. Se, miten huolehdin lapsistani, jää elämään heissäa.

Tietenkään kaikki eivät voi tai halua tehdä samanlaisia valintoja. Kuvottaa kumminkin puhe, jossa lapset nähdään häiriönä, joka pitää sysätä johonkin tai jonain itsessään puutteellisina, joka päiväkodin pitää sosiaalistaa. He ovat pieniä ihmisiä häviävän lyhyen ajan ja aika heidän kanssaan on ollut rikkaan elämäni kallein aarre.

Hyi että minua yököttää tämä äitimyytti, jonka mukaan kaikkien kunnon äitien pitäisi olla väsymättömiä hoivaajia ilman mitään omia tarpeita. Jos joku kokee uupuvansa pikkulapsiarkeen ja kaipaavansa töihin, hän on automaattisesti huono äiti joka ei olisi lasta ansainnut. Vaikka tosiasiassa se on ihan normaalia ja sen pitäisi olla hyväksyttävää, me olemme erilaisia. Onneksi nykyään on mahdollisuus valita! Jos haluat ja pystyt olemaan lapsesi kanssa kotona niin hienoa, mutta jos joku toinen laittaa lapsensa päiväkotiin niin siihen on varmasti hyvä syy. Mahdollisuus keskittyä vain äitiyteen on nykyajan hyvinvointiyhteiskunnan ylellisyyksiä, ei semmoista mahdollisuutta kovin monelle ole/ole ollut tarjolla ja suurin osa lapsista kasvaa silti ihan täyspäisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä huomaa taas miten sokeita ihmiset ovat tälle erityisyydelle, että Suomessa on näinkin pitkä äitiysloma. Miten kuvittelette lasten kasvavan muualla maailmassa?

Samaa ihmettelin. Asun Ranskassa, ja täällä äitiysloma kestää 16 viikkoa, eli 6 viikkoa ennen synnytystä, ja 10 viikkoa synnytyksen jälkeen. Työelämään palataan siis lapsen ollessa 2,5 kk. Kaikki tuntemani lapset ovat fiksuja, hyväkäytöksisiä, muut huomioonottavia, reippaita, itsenäisiä ja oma-aloitteisia, sillä lapset kasvatetaan osaksi perhettä ja muuta yhteiskuntaa, mutta elämä ei pyöri pelkästään lapsen ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksi vuotias selviä ilman omia vanhempia. Sekopäitähän tuollaisista kakaroista kasvaa, minkä teinien nykymeno kyllä ikävällä tavalla näyttää.

Itse olen ollut 8 kk, kun 80-luvun alussa menin hoitoon. Sekopäitä on siis meissä nelikymppisissäkin!

Minä menin päivähoitoon kolmen kuukauden ikäisenä 70-luvulla, kuten suuri osa ikäluokkani lapsista, ja ihan kunnollisia ja täyspäisiä meistäkin tuli.

Suomessa unohdetaan aina, että on oikeasti aika harvinaista herkkua olla lapsen kanssa kotona niin pitkään kuin meillä voi olla. Monissa muissa maissa lapset menevät nykyäänkin hoitoon ihan muutaman kuukauden ikäisenä, ja eiköhän valtaosasta kasva ihan kunnollisia veronmaksajia.

Sä olet mennyt hoitoon vauvalaan jossa maksimissaan oli 8 lasta, työntekijöitä oli kolme. Vauvaloissa oli ihan eri rytmit, siellä hoidettiin vauvoja heidän oman rytminsä mukaisesti. Nyt 8kk vanha (ei muuten edes pääse hoitoon sen ikäinen) menee alle 3-vuotiaiden ryhmään jossa on 12 lasta, työntekijöitä sama kolme. Mennään laitoksen ehdoilla, ei vauvojen ehdoilla. On ihan eri asia.

t. päikyn täti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksi vuotias selviä ilman omia vanhempia. Sekopäitähän tuollaisista kakaroista kasvaa, minkä teinien nykymeno kyllä ikävällä tavalla näyttää.

Itse olen ollut 8 kk, kun 80-luvun alussa menin hoitoon. Sekopäitä on siis meissä nelikymppisissäkin!

Minä menin päivähoitoon kolmen kuukauden ikäisenä 70-luvulla, kuten suuri osa ikäluokkani lapsista, ja ihan kunnollisia ja täyspäisiä meistäkin tuli.

Suomessa unohdetaan aina, että on oikeasti aika harvinaista herkkua olla lapsen kanssa kotona niin pitkään kuin meillä voi olla. Monissa muissa maissa lapset menevät nykyäänkin hoitoon ihan muutaman kuukauden ikäisenä, ja eiköhän valtaosasta kasva ihan kunnollisia veronmaksajia.

Sä olet mennyt hoitoon vauvalaan jossa maksimissaan oli 8 lasta, työntekijöitä oli kolme. Vauvaloissa oli ihan eri rytmit, siellä hoidettiin vauvoja heidän oman rytminsä mukaisesti. Nyt 8kk vanha (ei muuten edes pääse hoitoon sen ikäinen) menee alle 3-vuotiaiden ryhmään jossa on 12 lasta, työntekijöitä sama kolme. Mennään laitoksen ehdoilla, ei vauvojen ehdoilla. On ihan eri asia.

t. päikyn täti

Miten muka 8 vauvaa pystytään hoitamaan yksilöllisesti heidän rytmiensä mukaan, jos hoitajia on kolme? Ei mitenkään, pakkohan heidät on totuttaa samaan rytmiin. Alle 3v ryhmässä kuitenkin on yleensä vain yksi tai kaksi ihan pientä ja suurin osa kaksivuotiaita, jotka on kuitenkin paljon vähemmän hoitoa vaativia kuin vauvat.

Ihan järkyttävää tekstiä täällä on. Kotiäiti ei ole sen parempi kuin töisdäkäyvä äiti. Harva töisdäkäyvistä äideistä on uraäitejä. Myös työssäkäyminen voi olla perheen asettamista etusijalle, jos rahalla saa paremmat puitteet elämälle.

Esim meillä, kun perheen kolmas lapsi syntyi, ei ollut mitenkään mahdollista jäädä kotihoidontuella kotiin. Tai meidän 5-henkisen perheen olisi pitänyt muuttaa yksiöön. Meillä ei ollut omistusasuntoa, ei kallista autoa, eikä muutakaan omaisuutta. Asuttiin neliössä. Kotihoidontuen lisäksi emme olisi saaneet mitään tukia mistään. Rahat eivät olisi yksinkertaisesti riittäneet mitenkään.

Minä tein osittaista työviikkoa, olin perjantait kotona. Lapset menivät hoitoon 8.30 ja heidät haettiin 15.30. Toinen vei ja toinen haki. Ja täyspäisiä, hyvin käyttäviä nuoria noista on tullut. Kuopus sai jopa 2 stipendiä tuosta käytöksestään

Vierailija kirjoitti:

Ihan järkyttävää tekstiä täällä on. Kotiäiti ei ole sen parempi kuin töisdäkäyvä äiti. Harva töisdäkäyvistä äideistä on uraäitejä. Myös työssäkäyminen voi olla perheen asettamista etusijalle, jos rahalla saa paremmat puitteet elämälle.

Esim meillä, kun perheen kolmas lapsi syntyi, ei ollut mitenkään mahdollista jäädä kotihoidontuella kotiin. Tai meidän 5-henkisen perheen olisi pitänyt muuttaa yksiöön. Meillä ei ollut omistusasuntoa, ei kallista autoa, eikä muutakaan omaisuutta. Asuttiin neliössä. Kotihoidontuen lisäksi emme olisi saaneet mitään tukia mistään. Rahat eivät olisi yksinkertaisesti riittäneet mitenkään.

Minä tein osittaista työviikkoa, olin perjantait kotona. Lapset menivät hoitoon 8.30 ja heidät haettiin 15.30. Toinen vei ja toinen haki. Ja täyspäisiä, hyvin käyttäviä nuoria noista on tullut. Kuopus sai jopa 2 stipendiä tuosta käytöksestään

Eikä uraäitiydessäkään ole mitään väärää. Toki on ikävää, jos äidin tai isän työt menee aina lasten edelle, mutta jostain syystä aina töissä olevaa isää ei yleisesti haukuta toisin kuin äitiä. Ja ei se kotiäitiys todellakaan takaa hyvää äitiyttä, kotihoidettujen lasten joukosta löytyy paljon niitä joiden olisi oikeasti parempi olla siellä päiväkodissa kun äiti (tai isä) on kyvytön huolehtimaan. Hyviä, rakastavia ja lastensa parasta ajattelevia vanhempia löytyy sekä töissä käyvistä että kotona olevista vanhemmista. Ihan turhaa pahan mielen aiheuttamista ja vastakkainasettelun lietsomista väittää muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksi vuotias selviä ilman omia vanhempia. Sekopäitähän tuollaisista kakaroista kasvaa, minkä teinien nykymeno kyllä ikävällä tavalla näyttää.

Itse olen ollut 8 kk, kun 80-luvun alussa menin hoitoon. Sekopäitä on siis meissä nelikymppisissäkin!

Minä menin päivähoitoon kolmen kuukauden ikäisenä 70-luvulla, kuten suuri osa ikäluokkani lapsista, ja ihan kunnollisia ja täyspäisiä meistäkin tuli.

Suomessa unohdetaan aina, että on oikeasti aika harvinaista herkkua olla lapsen kanssa kotona niin pitkään kuin meillä voi olla. Monissa muissa maissa lapset menevät nykyäänkin hoitoon ihan muutaman kuukauden ikäisenä, ja eiköhän valtaosasta kasva ihan kunnollisia veronmaksajia.

Sä olet mennyt hoitoon vauvalaan jossa maksimissaan oli 8 lasta, työntekijöitä oli kolme. Vauvaloissa oli ihan eri rytmit, siellä hoidettiin vauvoja heidän oman rytminsä mukaisesti. Nyt 8kk vanha (ei muuten edes pääse hoitoon sen ikäinen) menee alle 3-vuotiaiden ryhmään jossa on 12 lasta, työntekijöitä sama kolme. Mennään laitoksen ehdoilla, ei vauvojen ehdoilla. On ihan eri asia.

t. päikyn täti

Miten muka 8 vauvaa pystytään hoitamaan yksilöllisesti heidän rytmiensä mukaan, jos hoitajia on kolme? Ei mitenkään, pakkohan heidät on totuttaa samaan rytmiin. Alle 3v ryhmässä kuitenkin on yleensä vain yksi tai kaksi ihan pientä ja suurin osa kaksivuotiaita, jotka on kuitenkin paljon vähemmän hoitoa vaativia kuin vauvat.

Ei pidä paikkaansa. Nykyään pienten ryhmissä voi olla monta yksivuotiasta, koska lapsia tuodaan hoitoon aiemmin yhä useammin. Ja niitä aletaan siirrellä isojen ryhmiin välillä jo alta 3-vuotiaana, koska jonossa on taas lisää vauvoja tulossa.

T. Päikyn täti