Eikö vaimoa saa enää nähdä seksuaalisena ja onko normaalia, että se loukkaa puolisoa?
Ajattelin tuossa eilen iltasella ensimmäistä kertaa kuukauteen vähän hakeutua vaimon kanssa intiimimpiin toimiin ja aloinkin perjantaina vähän hieromaan hartioita ja suukottelemaan. Lauantaina tein aamupalan koko perheelle ennen kuin lähdin töihin. Töistä tullessani halasin vaimoa, vaikka ei se siitä yleensä tykkää.
Iltasella virittelin tunnelmaa, mutta rukkasta tuli. Se vähän sieppasi, joten otin asian tänään puheeksi.
Vaimo kertoi, että häntä ärsyttää, kun hän on minulle vain joku seksiobjekti. No se vähän ihmetytti, kun eihän me olla tänä vuonna oltu läheisesti kuin kymmenisen kertaa. Sitten alkoi pitkä vuodatus siitä, että tässä hän ei tykkää, kun katson häneen päin silloin kun hän esim. pukee tai riisuutuu. Pakko myöntää, että toisinaan tulee katseltua kaunista vaimoa, varsinkin kun pitää tollasia pitsistringejä. Ja tämän saman hänellekin kerroin. Siitä vaimo kilahti aivan täysin ja sanoi, että tämä juuri on sitä esineelliståmistä mistä hän puhui.
Onko palstan naisilla samanlainen käsitys, että aviomies ei saa katsoa teitä ja että seksuaalisuus tulee pitää avioliitossa ollessa piilossa?
Palstan tuntien tämä tekstini melko varmasti teilataan, joten kerron vielä, että en ole mikään pervo, siivoan, hoidan lapsia, teen töitä 50h viikossa, vien lapset päiväkotiin/kouluun, teen ruokaa, olen ainoa joka pesee vessat, tekee rempat, fiksaa paikat, pesee autot, korjaa fillarit, haravoi pihat, leikkaa ruohot, maalaa talon, siivoaa varaston, imuroi jääkaapin taustan yms.
Lisäksi yritän aina silloin tällöin pitää vaimoa kädestä, joskaan hän ei siitä koskaan ole pitänyt.
Kommentit (212)
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö vaimosi että rnkkaat pornolle? Se teki miehen mun silmissä niin vastenmieliseksi, tiesin mitä sen päässä liikkuu, en halunnut seksiä enää ollenkaan kun ällötti koko ukko
Kaikki miehet (kyllä kaikki) runkkaa pornolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin ekaksi kuulostat hyvältä ja osallistuvalta mieheltä, joka tekee mukisematta miesten työt ja paljon muutakin. Siitä plussaa, se ei ikävä kyllä tosiaankaan ole mikään itsestäänselvyys.
Mutta sitten teillä on kommunikaatio-ongelma. Kumpikaan ei tiedä mitä toinen tahtoo ja milloin. Yrität kyllä sinällään oppikirjan mukaan kaiken, mutta et onnistu silti. Kotitöitä ei tehdä seksin toivossa, vaan siksi, että ne pitää tehdä. Jätä myöskin nuo halailut ja muut vähemmäksi, kerran vaimosi ei niistä pidä. Se on harmillista sinulle, mutta jos toinen ei tykkää, niin ei tykkää. Katsomisen sijasta puhu enemmän, kehu kaunista vaimoa, kun hänet näet.
Tarvitsette jotain teille sopivaa läheisyyttä, vaikka sitten sohvalla makoilua, ja siitä se sitten lähtee intiimimmäksi - mutta ei tosiaankaan joka kerta! Se ahdistaa tosi paljon, kuten tässä keskustelussa olikin jo kerrottu.
Veikkaan että vaimo pitää halailusta mutta ei ap:n kuvailemalla tavalla, eli silloin kun tulee seksi mieleen ja mies miettii miten manipuloisi parhaiten naisen antamaan. Aidot halaukset joissa halataan siksi että tykätään toisesta ja nautitaan läheisyydestä on täysin eri asia. Ap on se joka ei varmuudella halauksista pidä. Hänhän halaa vain ja ainoastaan saadakseen naiseltaan seksiä.
Mutta kai se vaimokin tässä ap:n tapauksessa sitten halailee itsekin miestään?
Miksi odottaa miehen lähentymistä, voihan lähelle mennä itsekin ilman mitään taka-ajatuksia. Kun läheisyyttä on riittävästi, niin sitten on seksiäkin. Vai?
Ei kai tuosta tarvitse mitään ongelmaa tehdä, toista saa haluta seksuaalisestikin eikä se kenenkään ihmisarvoa vähennä tietenkään. Luulisi että on kivaa olla haluttava ja kuulla se. Seksi on se liima parisuhteessa, ja on hienoa että sitä pidetään yllä puolin ja toisin.
Haluan nimenomaan sitä että mieheni pitää minua viehättävänä ja seksuaalisesti haluttavana. Miksi ei, vieraita naisiako sitten pitäisi katsella?
Seksi kuuluu meidän parisuhteeseen, kuulostaa absurdilta että mitään eroottista ei saisi tehdä koskaan toiselle.
Ap ei ole kohtuuton.
Kyllä meillä ainakaan nähdään puolin ja toisin toisemme seksuaalisesti. Eli ei ole normaalia tuollainen narina vaimoltasi. Suostuu siis seksiin harvoin ja kiivastuu vielä siitä että jos katsot häntä kun hän alasti. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jossain vaiheessa vaihe, jossa ahdisti jos mies katsoo kun pukeudun ja olo tuntui muutenkin objektilta. Tällä hetkellä tilanne on eri ja esim. tällä viikolla seksiä ollut monta kertaa.
Tilanne johtui siitä, että parisuhteessa ei ollut kaikki muuten kunnossa, henkisesti olimme etäisiä ja mies tuntui vieraalta omassa elämässäni. Oli suorastaan yksinäinen olo. Miestä tuntui kiinnostavan vain seksin puute ja syyllisti sen sijaan, että olisi kuunnellut ja vielä mieluummin aktiivisesti ottanut selvää minun ajatuksistani.
Kaipasin kovasti keskustelua, romantiikkaa ja läheisyyttä ilman taka-ajatuksia. Ja sitten kun on sitä seksiä niin, että se on molemmilta rakkauden osoitus ja haluamme nimenomaan toisiamme, ei niin että mies haluaa vain tyhjentää kassit ja minä täyttää velvollisuuden. Myös se, että voin rauhassa kokeilla että herääkö haluni ilman että saan vihaa niskaan, jos peräännyn kesken kaiken, on tärkeää.
Samoja tuntemuksia itsellä.
Tärkeintä on nimenomaan se, että sitä romantiikkaa ja läheisyyttä on ilman mitään taka-ajatuksia.
AP:n suurin virhe on juuri se, että romantiikan ja kaiken muunkin takana on ajatus siitä, että pääsisi panemaan.
Ja se on pahinta se. Se juuri saa naisen tuntemaan itsensä pelkäksi esineeksi.
Ap:n vaimo elää juuri nyt vaikeita aikoja.
Mutta toi on sun fiiliksesi, voitko koittaa ymmärtää sitä toista osapuolta myöskin - seksihän on se tärkein tapa tuntea läheisyyttä jota ei ole muiden kanssa? Sä voit puhua ja keskustella kenen kanssa vaan, mutta parisuhde on ihan eri tasolla.
hankalaa, kun kummankin osapuolen syyt seksiin on ihan yhtä oikeita. Miten monimutkaista teidän elämä oli silloin suhteen alkuaikoina, mikä on siitä muuttunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jossain vaiheessa vaihe, jossa ahdisti jos mies katsoo kun pukeudun ja olo tuntui muutenkin objektilta. Tällä hetkellä tilanne on eri ja esim. tällä viikolla seksiä ollut monta kertaa.
Tilanne johtui siitä, että parisuhteessa ei ollut kaikki muuten kunnossa, henkisesti olimme etäisiä ja mies tuntui vieraalta omassa elämässäni. Oli suorastaan yksinäinen olo. Miestä tuntui kiinnostavan vain seksin puute ja syyllisti sen sijaan, että olisi kuunnellut ja vielä mieluummin aktiivisesti ottanut selvää minun ajatuksistani.
Kaipasin kovasti keskustelua, romantiikkaa ja läheisyyttä ilman taka-ajatuksia. Ja sitten kun on sitä seksiä niin, että se on molemmilta rakkauden osoitus ja haluamme nimenomaan toisiamme, ei niin että mies haluaa vain tyhjentää kassit ja minä täyttää velvollisuuden. Myös se, että voin rauhassa kokeilla että herääkö haluni ilman että saan vihaa niskaan, jos peräännyn kesken kaiken, on tärkeää.
Miten saitte tilanteen korjattua? Keskustelemalla? Kauan aikaa tähän asioiden korjaantumiseen meni?
Tilanteen korjaantuminen ei ollut ehkä mikään mallisuoritus, Heh. Meillä oli valtava riita, jossa kumpikin raivosi ja sanoi kauheita asioita toisilleen, mutta saatiin nämäkin asiat huudettua ulos. Puhuttiin jo erosta, mutta ei pystytty siihen kun rakastamme toisiamme valtavan paljon.
Sen meuhkaamisen jälkeen pikkuhiljaa kumpikin alkoi tekemään pieniä huomaavaisia tekoja ja romanttisia yllätyksiä toisilleen. Mitä seksiin tulee, yritin pienemmällä kynnyksellä seksiä, olin sängyssä suorempi kertomaan mitä haluan ja uskalsin lopettaa jos en sillä kertaa halunnut.
Joku puoli vuotta siinä meni.
Eli yhteistyöllä. Jos toinen ei halua parantaa tilannetta niin parisuhteen korjaaminen on mahdotonta, molempien pitää tehdä osansa eikä vaan odottaa että toinen täyttää kaikki unelmat ajatuksia lukemalla.
Tsemppiä teille tulevaan :)
Kiitos! Yhteistyöllä tosiaan :)
Mulle ehkä oli yllätyskin miten paljon mieheni pitää romanttisista yllätyksistä, kun ei ole jotenkin näyttänyt ilahtumistaan niin että olisi mennyt mulle perille. Luulin siis että ne ovat "ihan kiva" kun oikeasti on todella iloinen, mutta suomalaiseen tyyliin vain ei hihku ja hypi riemusta.
Vierailija kirjoitti:
Onpas tullut paljon viestejä aamun aikana! Olen siis ap.
Myönnän, että viesti on vihastuksissa tehty, mutta se ei ole provo ja on totta. Tai kaikestahan voi provosoitua.
Mä olen yrittänyt pitää arjessa jatkuvaa hellittelyä, kuten hierontaa ja kädestä pitelyä, kuten aloituksessa kerroin. Eli mitään sellaista ei ole ollut mitä täällä heiteltiin, että alan tekeen asioitaa vasta kun haluan seksiä. Yritän kyllä koko ajan. Vaimo ei vaan oikein lämpeä sille, että tulen lähelle. Ei ole koskaan kuulemma siitä pitänyt.
Ehkä itsellä on ollut tunteena, että vaimo on melko konemainen ihminen. Kylmä. Ei osaa puhua tunteista, eikä pidä läheisyydestä. Ja taitaa oikeasti inhota seksiä.
Meillä on töissä tosi läheinen pieni porukka ja samaa tuntuu moni muukin kotosalla pohtivan. Ei tietenkään kaikki. Ollaan kateellisia yhdelle, jonka vaimo käy välillä jopa töistä häntä hakemassa syömään yms. Minusta uskomatonta, että on vaimo joka tekee aloitteen ja tulee tuollain kesken päivän miehen luo. Ei oma vaimoni koskaan halua minua kesken päivän nähdä.
Se on selvää, että eihän me mikään unelmapari olla, mutta aina sitä pohtii että missä menee se raja sille että mikä on "normaalia". Kyllä tässä varmasti on jokin feministisyyden ilmenemä ja yleinen ajatusmaailma, johon kuuluu tällainen tietynlainen puolisoviha. Johan isänikin sanoi aikanaan, että avioliitto on helvettiä jossa vaimo määrää ja mies kärsii. Kai tästä on helppo vetää se johtopäätös, että olen isäni ajatusten uhri ja sössin alitajuisesti siksi kaiken? Vai voisiko olla, että kulttuuriimme kuuluu tietty epäkohteliaisuus ja itsestäänselvyytenä pitäminen eikä se, että oltaisiin kohteliaita ja kunnioitettaisiin puolisoitamme?
Kyseessä ei ole mikään feministisyyden ilmenemä vaan klassinen yhteensopimattomuus. Toteat itsekin, ettette ole mikään unelmapari. Olet todennäköisesti oikeilla jäljillä siinä, että olet alitajuisesti omaksunut isäsi uskomukset avioliitosta ja osaksi sen takia ajautunut yksiin ei-sopivan puolison kanssa. Aina pitäisi pohtia omia parisuhdekäsityksiä perin pohjin ennen sitoutumista ja tähän kuuluu myös lapsuudenkodista opittujen ohjenuorien kyseenalaistaminen. Kaikkea kotona totuutena tolkutettua ei ole viisasta sellaisena pitää.
Miksi aloitte alunperin seurustella? Mihin ihastuitte toisissanne? Oliko jommalla kummalla tai molemmilla kiire löytää äkkiä "joku" ja siksi menitte kimppaan? Jos teillä oli jo alussa ongelmia erilaisen läheisyydentarpeen ja seksin kanssa, niin miksi jatkoitte suhdetta? Näiden parin viestisi perusteella en suoraan sanottuna ymmärrä, mitä olette alunperin toisissanne nähneet ja miksi parisuhteeseen keskenänne ryhtyneet.
Vierailija kirjoitti:
Nainen haluaa ensisijaisesti henkistä yhteyttä. Naiset tietävät taktiset ”lähestymiset” ja se tuntuu pahalta. Ai näinkö ajattelit, että lämpenen. Se pitäisi lähteä jostain syvemmästä.
Naiset tuntevat ensin ja sitten seksi.
Miehet ensin seksiä, ja tuntevat sitten.Miehen pitää lähestyä naista ihmisenä ja sieltä löytyy tunteet.
Mites se nainen sitten viettelee miestään tämän haluamalla tavalla?
Ja tuo ongelmahan on helppo ratkaista. Pannaan eka, jolloin miehellä syttyy tunteet. Sitten mies on aidosti tunteikas, ja sitten taas vaimo vetää seuraavan kiekan kun molemmat haluavat aidosti. Eli kysymys on vain siitä, että toinen aloittaa yhden kerran toisen haluamalla tavalla, ja sitten tuollainen positiivinen vire on olemassa. =)

Ei ole noin yksinkertaista, koska panemisesta tulee vastenmielistä, jos sitä tekee vastentahtoisesti. On siis aika paljon pyydetty.
Vierailija kirjoitti:
AP:han pitää vaimoaan objektina. Kuukauden koskemattomuuden jälkeen alkaa jo päiväkausia ennen valmistelemaan saantia tekemällä aamupaloja vaimolle.
Hei camoon, kuka ne aamupalat yleensä siis tekee?
Ei minulta ainakaan housut tipu sen takia, että mies on tehnyt aamupalan. Ei meillä miehenkään housut sen takia tipu. Ihan normaalia elämää, että aamupala tehdään. Ei siitä hyvästä tarvitse jalkojaan levitellä, jos ei kerran muuten huvita.
Vaimon pitäisi siis ap:n mukaan olla kiitollinen siitä, että mies on tehnyt aamupalan ja senkin tehnyt vain sen takia, että miehellä on taka-ajatus? Ja hypätä miehen iloksi sänkyyn, vaikka itsellä olisi hyväksikäytetty olo.
AP:n vaimo selvästi tuntee tulevansa vain hyväksikäytetyksi noissa petipuuhissa ja se tappaa kyllä halut tehokkaasti.
AP kuvittelee ansainneensa panon, kun on tehnyt kotitöitä. Ei se niin mene.
Vaimo ei ole palkinto miehelle tehdyistä kotitöistä, vaan vaimon pitäisi olla elämänkumppani.
Jokin tuossa parisuhteessa mättää ja pahasti.
No kai se vaimo sitten kertoo tämän miehelleen, ja näyttää esimerkkiä sitten itsekin? Kuka vaan ryytyy jos joutuu olemaan pelinappula tai töissä jatkuvasti. Arki hoidetaan yhdessä ilman että siitä tarvii kenenkään nähdä suorituspaineita, ja toista puoliskoa pidetään hyvänä ja lähellä. Ja pannaan mahdollisimman paljon. Ei tehdä ongelmaa näistä tällasista.
Minä puristelen ja taputtelen vaimoani päivittäin.
Tuntuu olevan ihan mielellään niin subjekti kuin objekti.
Yli 30v yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Mites ne lapset tehtiin? Kädestä pitämällä ja ymmärtämällä?
Nyt ap lopeta se temppukoirana oleminen ja ala täyttelemään eropapereita. Ei tuosta mitään tule. Vaimolla joku ongelma, ja vaikka sen saisikin ratkaistua, tulet joka kerta miettimään että onko tämä nyt joku säälipano tai olenko jotenkin pakottanut. Muutamassa vuodessa sinultakin katoaa halut jos et nyt lähde kun oma minuutesi on vielä jossain kunnossa.[/quote
Lapsenteon jälkeen tuossa suhteessa lienee moni asia muuttunut. Mutta ap:n asiaa ei paranna se, että hän nyt lähtee. Tuo sama ongelma on hetken päästä uudessakin suhteessa.
Ei kukaan nainen kestä pidemmän päälle sitä, että mies tekee aamupalan sen takia, että pääsisi sitten panemaan. Tai, että mies hieroo hartioita, mutta tiedät, että mies siitä palkinnoksi toivoo panoa.
Hyvänäpitäminen tai läheisyys ei saa olla vastikkeellisia. Miehen täytyy osata hieroa niitä vaimon hartioita ilman taka-ajatuksia. Tasi tehdä se aamupala koko perheelle, ilman, että vaimon täytyy se aamupalan tekeminen maksaa luonnossa. Ei näin.
Seksiä suhteessa on siksi, että kumpikin sitä haluaa. Ei siksi, että vaimo "antaa sitä" kun mies on tehnyt aamupalan.
Aamupalan teko ja kodinhoito on niitä arkisia asioita, jotka perheessä kuuluu hoitaa ilman, että toisen avoipuolison kuuluu siitä maksaa toiselle "luonnossa".
Jos joka tehdystä aamupalasta täytyy alkaa miehen kanssa makaamaan, vaikka ei yhtään haluaisi/himotytaisi, seksistä tulee painajainen ja suorittamista.
Ja ihan varmasti vaimolle se kuva, että on miehelle vain hyödyke/esine, ei elämänkumppani, ihminen jolla on tunteet ja halut. Hän on vain palkinto miehelle tehdystä aamupalasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen haluaa ensisijaisesti henkistä yhteyttä. Naiset tietävät taktiset ”lähestymiset” ja se tuntuu pahalta. Ai näinkö ajattelit, että lämpenen. Se pitäisi lähteä jostain syvemmästä.
Naiset tuntevat ensin ja sitten seksi.
Miehet ensin seksiä, ja tuntevat sitten.Miehen pitää lähestyä naista ihmisenä ja sieltä löytyy tunteet.
Mites se nainen sitten viettelee miestään tämän haluamalla tavalla?
Ja tuo ongelmahan on helppo ratkaista. Pannaan eka, jolloin miehellä syttyy tunteet. Sitten mies on aidosti tunteikas, ja sitten taas vaimo vetää seuraavan kiekan kun molemmat haluavat aidosti. Eli kysymys on vain siitä, että toinen aloittaa yhden kerran toisen haluamalla tavalla, ja sitten tuollainen positiivinen vire on olemassa. =)
Ei ole noin yksinkertaista, koska panemisesta tulee vastenmielistä, jos sitä tekee vastentahtoisesti. On siis aika paljon pyydetty.
Ilmainen neuvo miehille:
Älä IKINÄ pane naista, joka suostuu velvollisuudesta, mutta ei aidosti halua. Tottakai hänen pitäisi itse osata kieltäytyä. Mutta se voi olla naiselle jopa kivuliasta ja tehdä sinusta pitkäksi aikaa vastenmielisen.
Pro tip: Kylmän kauden jälkeen kokeile keskittyä hetki vain naisen nautintoon. Se ei välttämättä tule panemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites ne lapset tehtiin? Kädestä pitämällä ja ymmärtämällä?
Nyt ap lopeta se temppukoirana oleminen ja ala täyttelemään eropapereita. Ei tuosta mitään tule. Vaimolla joku ongelma, ja vaikka sen saisikin ratkaistua, tulet joka kerta miettimään että onko tämä nyt joku säälipano tai olenko jotenkin pakottanut. Muutamassa vuodessa sinultakin katoaa halut jos et nyt lähde kun oma minuutesi on vielä jossain kunnossa.[/quote
Lapsenteon jälkeen tuossa suhteessa lienee moni asia muuttunut. Mutta ap:n asiaa ei paranna se, että hän nyt lähtee. Tuo sama ongelma on hetken päästä uudessakin suhteessa.
Ei kukaan nainen kestä pidemmän päälle sitä, että mies tekee aamupalan sen takia, että pääsisi sitten panemaan. Tai, että mies hieroo hartioita, mutta tiedät, että mies siitä palkinnoksi toivoo panoa.
Hyvänäpitäminen tai läheisyys ei saa olla vastikkeellisia. Miehen täytyy osata hieroa niitä vaimon hartioita ilman taka-ajatuksia. Tasi tehdä se aamupala koko perheelle, ilman, että vaimon täytyy se aamupalan tekeminen maksaa luonnossa. Ei näin.
Seksiä suhteessa on siksi, että kumpikin sitä haluaa. Ei siksi, että vaimo "antaa sitä" kun mies on tehnyt aamupalan.
Aamupalan teko ja kodinhoito on niitä arkisia asioita, jotka perheessä kuuluu hoitaa ilman, että toisen avoipuolison kuuluu siitä maksaa toiselle "luonnossa".
Jos joka tehdystä aamupalasta täytyy alkaa miehen kanssa makaamaan, vaikka ei yhtään haluaisi/himotytaisi, seksistä tulee painajainen ja suorittamista.
Ja ihan varmasti vaimolle se kuva, että on miehelle vain hyödyke/esine, ei elämänkumppani, ihminen jolla on tunteet ja halut. Hän on vain palkinto miehelle tehdystä aamupalasta.
Ap kyllä juuri kertoi, että kaipaisi paljonkin läheisyyttä mutta vaimo ei sille lämpene. Läheisyyttä, ei pelkästään seksiä. Vaimon ilmeisesti on ihan ok päättää, että läheisyys ja se seksikin voidaan vaan lopettaa lopullisesti ja siihen pitää toisen osapuolen vaan sopeutua. Vaimolla ei ole mitään velvollisuutta puhua, ottaa miestään huomioon, koskettaa?
Sillä vaimolla saattaa nyt olla joku muu sen haluttomuuden takana kuin ap:n tekemiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:han pitää vaimoaan objektina. Kuukauden koskemattomuuden jälkeen alkaa jo päiväkausia ennen valmistelemaan saantia tekemällä aamupaloja vaimolle.
Hei camoon, kuka ne aamupalat yleensä siis tekee?
Ei minulta ainakaan housut tipu sen takia, että mies on tehnyt aamupalan. Ei meillä miehenkään housut sen takia tipu. Ihan normaalia elämää, että aamupala tehdään. Ei siitä hyvästä tarvitse jalkojaan levitellä, jos ei kerran muuten huvita.
Vaimon pitäisi siis ap:n mukaan olla kiitollinen siitä, että mies on tehnyt aamupalan ja senkin tehnyt vain sen takia, että miehellä on taka-ajatus? Ja hypätä miehen iloksi sänkyyn, vaikka itsellä olisi hyväksikäytetty olo.
AP:n vaimo selvästi tuntee tulevansa vain hyväksikäytetyksi noissa petipuuhissa ja se tappaa kyllä halut tehokkaasti.
AP kuvittelee ansainneensa panon, kun on tehnyt kotitöitä. Ei se niin mene.
Vaimo ei ole palkinto miehelle tehdyistä kotitöistä, vaan vaimon pitäisi olla elämänkumppani.
Jokin tuossa parisuhteessa mättää ja pahasti.
No kai se vaimo sitten kertoo tämän miehelleen, ja näyttää esimerkkiä sitten itsekin? Kuka vaan ryytyy jos joutuu olemaan pelinappula tai töissä jatkuvasti. Arki hoidetaan yhdessä ilman että siitä tarvii kenenkään nähdä suorituspaineita, ja toista puoliskoa pidetään hyvänä ja lähellä. Ja pannaan mahdollisimman paljon. Ei tehdä ongelmaa näistä tällasista.
Hohijaa. Kyllä naisista suurin osa tekee ihan sitä 40h työviikkoa ja kotityöt päälle. Eikä ne miehet niistä erikseen kiittele ja ylistä. Eikä tarviikkaan. Mutta ei miestenkään tarvitse kuvitella, että kun kerran tekee aamupalan, vaimo on sen jälkeen velvollinen seksiin, vaikka ei itse haluaisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP:han pitää vaimoaan objektina. Kuukauden koskemattomuuden jälkeen alkaa jo päiväkausia ennen valmistelemaan saantia tekemällä aamupaloja vaimolle.
Hei camoon, kuka ne aamupalat yleensä siis tekee?
Ei minulta ainakaan housut tipu sen takia, että mies on tehnyt aamupalan. Ei meillä miehenkään housut sen takia tipu. Ihan normaalia elämää, että aamupala tehdään. Ei siitä hyvästä tarvitse jalkojaan levitellä, jos ei kerran muuten huvita.
Vaimon pitäisi siis ap:n mukaan olla kiitollinen siitä, että mies on tehnyt aamupalan ja senkin tehnyt vain sen takia, että miehellä on taka-ajatus? Ja hypätä miehen iloksi sänkyyn, vaikka itsellä olisi hyväksikäytetty olo.
AP:n vaimo selvästi tuntee tulevansa vain hyväksikäytetyksi noissa petipuuhissa ja se tappaa kyllä halut tehokkaasti.
AP kuvittelee ansainneensa panon, kun on tehnyt kotitöitä. Ei se niin mene.
Vaimo ei ole palkinto miehelle tehdyistä kotitöistä, vaan vaimon pitäisi olla elämänkumppani.
Jokin tuossa parisuhteessa mättää ja pahasti.
No kai se vaimo sitten kertoo tämän miehelleen, ja näyttää esimerkkiä sitten itsekin? Kuka vaan ryytyy jos joutuu olemaan pelinappula tai töissä jatkuvasti. Arki hoidetaan yhdessä ilman että siitä tarvii kenenkään nähdä suorituspaineita, ja toista puoliskoa pidetään hyvänä ja lähellä. Ja pannaan mahdollisimman paljon. Ei tehdä ongelmaa näistä tällasista.
Olen samaa mieltä, kunhan "mahdollisimman paljon" sisältää oletuksen tilanteesta, jossa kumpikin on halukas ja ei painostuksen alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites ne lapset tehtiin? Kädestä pitämällä ja ymmärtämällä?
Nyt ap lopeta se temppukoirana oleminen ja ala täyttelemään eropapereita. Ei tuosta mitään tule. Vaimolla joku ongelma, ja vaikka sen saisikin ratkaistua, tulet joka kerta miettimään että onko tämä nyt joku säälipano tai olenko jotenkin pakottanut. Muutamassa vuodessa sinultakin katoaa halut jos et nyt lähde kun oma minuutesi on vielä jossain kunnossa.[/quote
Lapsenteon jälkeen tuossa suhteessa lienee moni asia muuttunut. Mutta ap:n asiaa ei paranna se, että hän nyt lähtee. Tuo sama ongelma on hetken päästä uudessakin suhteessa.
Ei kukaan nainen kestä pidemmän päälle sitä, että mies tekee aamupalan sen takia, että pääsisi sitten panemaan. Tai, että mies hieroo hartioita, mutta tiedät, että mies siitä palkinnoksi toivoo panoa.
Hyvänäpitäminen tai läheisyys ei saa olla vastikkeellisia. Miehen täytyy osata hieroa niitä vaimon hartioita ilman taka-ajatuksia. Tasi tehdä se aamupala koko perheelle, ilman, että vaimon täytyy se aamupalan tekeminen maksaa luonnossa. Ei näin.
Seksiä suhteessa on siksi, että kumpikin sitä haluaa. Ei siksi, että vaimo "antaa sitä" kun mies on tehnyt aamupalan.
Aamupalan teko ja kodinhoito on niitä arkisia asioita, jotka perheessä kuuluu hoitaa ilman, että toisen avoipuolison kuuluu siitä maksaa toiselle "luonnossa".
Jos joka tehdystä aamupalasta täytyy alkaa miehen kanssa makaamaan, vaikka ei yhtään haluaisi/himotytaisi, seksistä tulee painajainen ja suorittamista.
Ja ihan varmasti vaimolle se kuva, että on miehelle vain hyödyke/esine, ei elämänkumppani, ihminen jolla on tunteet ja halut. Hän on vain palkinto miehelle tehdystä aamupalasta.
Ap kyllä juuri kertoi, että kaipaisi paljonkin läheisyyttä mutta vaimo ei sille lämpene. Läheisyyttä, ei pelkästään seksiä. Vaimon ilmeisesti on ihan ok päättää, että läheisyys ja se seksikin voidaan vaan lopettaa lopullisesti ja siihen pitää toisen osapuolen vaan sopeutua. Vaimolla ei ole mitään velvollisuutta puhua, ottaa miestään huomioon, koskettaa?
Sillä vaimolla saattaa nyt olla joku muu sen haluttomuuden takana kuin ap:n tekemiset.
Aika moni täällä vastaa omien kokemuksiensa perusteella ja jäänyt ap:n tarina kunnolla lukematta. Saan kyllä kuvan naisesta, joka ei tee mitään suhteen eteen. Ap on varmaan yksinäinen :(

Vaimo on nyt jo tajunnut, että ap:n läheisyyden takana on aina taka-ajatuksena se, että päsee panemaan.
on todella tressaavaa ja vie kaikki halut niin seksiin kuin läheisyyteen.
Miehet voisi ajatella niin, että jos he tietäisivät, että joka kerta, kun vaimo antaa läheisyyttä, se tietää heille jotakin asiaa johon he eivät ole valmiita. Ja tämä toistuisi jatkuvasti. Kuinka kauan tämä mies haluaisi läheisyyttä, josta hän tietäisi seuraavan itselleen jotakin ei niin toivottua asiaa?
Varmasti maailman tappiin? No ei, vaan hän alkaisi karttaa näitä läheisyyden osoituksia.
Sama tässä ap:n tapauksessa. Vaimo on oppinut, että läheisyys = seksi, halusi hän tai ei. Ja alkuun on tietenkin suostunut, mutta ajan kanssa seksistä alkaa jäämään todella paha jälkimaku, kun on haluttomana "antanut" toiselle mieliksi, kun se nyt kuitenkin "hieroi hartiat".
Ajan myötä vastenmielisyys kasvaa niin suureksi, ettei vaan pysty. Ei olemaan lähellä, eikä panemaan.
Ap. Voi kun sä olisit mun puoliso.
Kuulostaa hyvin ikävältä tilanteelta. Minulla tulee mieleen, olisiko hän a-seksuaali?