Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko ketään masennuksesta parantunutta?
08.08.2021 |
Itse en ole vielä edes hakeutunut avun piiriin, sekin tuntuu niin vaikealta, en usko että mistään lääkkeistä on apua ja tuskin terapiastakaan... Hirveän kallistakin on, ja olen työtön. Ajattelin että selviän tästä ajan kanssa itsekin, mutta päinvastoin, viime aikoina on ruvennut tulemaan jopa sellaisia ajatuksia, että olisi parempi jos en olisi syntynytkään ja ehkä olisi vain syytä kuolla pois.
No joo anteeksi vuodatus. Mutta miten tuon otsikon kysymyksen laita? Voiko masennuksesta oikeasti edes parantua ja miten?
Kommentit (61)
Kyllä ainakin miehillä 30 vuoden iässä kun testotasot on kunnnossa niin kyllä hoivaa pitäisi saaada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ainakin miehillä 30 vuoden iässä kun testotasot on kunnnossa niin kyllä hoivaa pitäisi saaada.
Tämä hommma toimii sillä tavalla että 30 vuoden iässä kun miehillä vielä testosteronia ja jaksamista yrittää, kannattavalla yritystoiminnalla se tuo rahaa myös valtion kasssaan.
Eipä oo parantunut! 25 vuotta odotettu ja toivottu! Kaikki mahdolliset pillerit kokeiltu, terapia ja sähköshokkihoidot. Nästä "hoidoista" on se hyöty, että muisti mennyt aika tavalla. Siis onnellisempi kun ei muista mitä on tullut tehtyä! Syö, nukkuu ja paskoo! Siinäpä elämän sisältö.
Vierailija kirjoitti:
Masennuksesta ei parane. Oireet siirtyvät hetkeksi taka-alalle mutta iskevät uudelleen entistä rajumpina.
Näin käy koko ajan.
Se matka masennuksesta jonnekin parempaan on täynnä kuoppia. Saatat edetä hyvin pitkän aikaa, mutta sitten tulee este, joka heittää sinut takaisin alkuun. Mutta, kun tämä pimeä kuoppa/ kausi päättyy, voit jatkaa taas siitä mihin olet jäänyt.
Menet eteenpäin-- tiput-- menet eteenpäin -- tiput --- menet eteenpäin-- tiput-- jne. Mutta tärkeintä on jatkaa etenemistä vaikka se onkin hidasta. Lopulta kun mietit menneitä vuosia, saatat löytää sieltä edistymistä ja se jos mikä auttaa luomaan uskoa siihen, että tilanne parantuu.
Masennus uusiutuu herkästi ja siksi pelästyn aina, kun minulle tulee samoja oireita, mutta tällä hetkellä katson itseni parantuneeksi. Välillä huimaa, mutta se ei ole yhtäjaksoista.
Minun masennukseni ehti oireilla kolmisen vuotta somaattisesti ennen kuin se tunnistettiin masennukseksi. Ikävin oire oli huimaus, joka alkoi rajoittaa elämää. Tutkittiin korvat ja silmät ja tutkittiin niskahartiaseutu ja käskettiin jumpata, mutta huimaus senkun paheni. Lisäksi tuli näköhäiriöitä, en muista enää miltä ne tuntuivat, mutta sekin kavensi elämää kun ei tehnyt mieli lukea tai tehdä käsitöitä. Ääniyliherkistymisen takia tutkittiin työympäristöni ja todettiin, ettei dB raja ole lähelläkään ylittyä, vaikka minusta tuntui etten voi keskittyä töihini metelin takia. Päänsärky oli lähes jokapäiväistä mutta sen lisäksi tuli viiltäviä kipuja vasempaan rintaan ja kainaloon. Ei sydämeen vaan jonnekin lihakseen, ja niihin yhdistyi äkillinen hikoilu ja ahdistus. Rintasyövän pelko sai minut tutkimaan vasemman rinnan monta kertaa viikossa.
Vasta kun olin ihan lopussa näiden oireiden takia, kokeiltiin mielialalääkettä ja kaikki nuo vaivat poistuivat parissa kuukaudessa. Niiden alkaessa en ollut millään tapaa mielialaltani masentunut. Elämäni oli hyvää ja kaikin puolin kunnossa, oli mielenkiintoinen työ, harrastuksia, ystäviä, kouluikäinen terve lapsi, helppo elämä.
Diagnoosiksi sain keskivaikean masennuksen mutta terapiaan en koskaan päässyt. Aika ajoin yritin itse lopettaa lääkitystä vähitellen, mutta aina huimaus palasi. Muutama vuosi sitten sain sen vihdoin ajettua alas enkä enää ole tarvinnut. Mutta aina, kun on huimausta, pelottaa että palaako se.
En tiedä, mikä omalta osaltani auttoi. Olen kiinnostunut ruokavaliosta ja huolehdin mm. omega-rasvojen saamisesta. Syön myös todella paljon vihanneksia ja kuitua. Mutta niistä aloin jaksaa huolehtia vasta kun olin jo paremmassa kunnossa. Silloin, kun olin huonoimmillani, jaksoin hädintuskin hoitaa työni ja lopun aikaa makasin sängyssä ja tuijotin kattoon. Ei puhettakaan, että olisin jaksanut esimerkiksi lähteä kävelylle tai edes siivota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennus ei ole sairaus, se on mielentila. Oletko kysynyt itseltäsi, miksi olet masentunut? Itse olen ollut masentunut, kun välillä tuntuu etten saa elämässäni mitään aikaiseksi. Sitten olen miettinyt miksi en saa mitään aikaiseksi? Siihen on löytynyt erinäisiä syitä. Esim. tyytymättömyys joihinkin asioihin itsessäni, tai sitten olen huomannut etteivät haluamani asiat oikeasti ole sellaisia mitä haluan. Voi olla tyytymättömyyttä ulkonäköön, sosiaalisiin taitoihin ja muuhun sellaiseen. Mukavuudenhalu ja laiskuus on yksi tekijä. Huono itsetunto on yleinen syy myös. Kun ymmärrämme miksi olemme masentuneita, voimme tehdä asialle jotain. Jos vain vertailemme itseämme joihinkin muihin, ja siihen miten paljon paremmin heillä joissakin asioissa menee, emme pääse puusta pitkälle. Huolien märehtiminen on huono asia. Rohkeat muutokset ja askeleet elämässä ovat hyväksi. Käpertyminen tuttuun ja turvalliseen, vaikka se saa masentumaan ja pitää masentuneena, on tavallinen virhe. Mieti mitä itse sisäisesti todella haluat elämässäsi - älä sitä, mitä sinulta ehkä odotetaan muiden toimesta, ja ota askeleita siihen suuntaan.
Älä ihan oikeasti jaksa. Sinä puhut masennuksesta mielialana. Masennus sairautena on aivan eri asia.
Riippuu paljon siitä kuinka pahoista ongelmista on kyse ja siitä kuinka halukas ja kykenevä masentunut on parantumisen suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en nyt täysin parantunut, mutta toimintakykyiseksi toipunut. Enkä todellakaan suomalaisten terveyspalvelujen ansiosta, ne vaan pahensivat koko asiaa ensi alkuun. Mutta sinä toki voit tehdä niin kuin parhaaksi näet.
Vähän sama täällä. Olen toipunut syvästä masennuksesta mutta en todellakaan julkisen terveydenhuollon ansiosta. Lääkkeissä oli niin järkyttävät sivuvaikutukset että ne vaan pahensi oloa mutta ketään ei tuntunut se kiinnostavan, uhkailtiin vaan että jos lopetan lääkityksen eivät voi kirjoittaa sairaslomaa eivätkä tarjota muutakaan apua. Parantuminen alkoi kun kieltäydyin julkisen "avusta", jätin lääkkeet pois ja menin kunnolliselle yksityiselle terapeutille.
Täälläkin sama kokemus. Julkisen puolen "apu" on aivan luokatonta ja juuri sitä, mitä kuvasit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus ei ole sairaus, se on mielentila. Oletko kysynyt itseltäsi, miksi olet masentunut? Itse olen ollut masentunut, kun välillä tuntuu etten saa elämässäni mitään aikaiseksi. Sitten olen miettinyt miksi en saa mitään aikaiseksi? Siihen on löytynyt erinäisiä syitä. Esim. tyytymättömyys joihinkin asioihin itsessäni, tai sitten olen huomannut etteivät haluamani asiat oikeasti ole sellaisia mitä haluan. Voi olla tyytymättömyyttä ulkonäköön, sosiaalisiin taitoihin ja muuhun sellaiseen. Mukavuudenhalu ja laiskuus on yksi tekijä. Huono itsetunto on yleinen syy myös. Kun ymmärrämme miksi olemme masentuneita, voimme tehdä asialle jotain. Jos vain vertailemme itseämme joihinkin muihin, ja siihen miten paljon paremmin heillä joissakin asioissa menee, emme pääse puusta pitkälle. Huolien märehtiminen on huono asia. Rohkeat muutokset ja askeleet elämässä ovat hyväksi. Käpertyminen tuttuun ja turvalliseen, vaikka se saa masentumaan ja pitää masentuneena, on tavallinen virhe. Mieti mitä itse sisäisesti todella haluat elämässäsi - älä sitä, mitä sinulta ehkä odotetaan muiden toimesta, ja ota askeleita siihen suuntaan.
Älä ihan oikeasti jaksa. Sinä puhut masennuksesta mielialana. Masennus sairautena on aivan eri asia.
Masennuksesta on tehty sairaus kahdesta syystä:
1. saadaan myytyä lisää mielialalääkkeitä
2. masentunut voi vierittää vastuun omasta tilastaan ja vajota tähän "sairauteen"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeitä en tosiaan halua enkä aio käyttää, siis masennuslääkkeitä. Muuten en ole lääkevastainen. Helsingissä ei taida tähän maailmanaikaan (korona...) saada kiireettömiä aikoja julkiseen terveydenhuoltoon ollenkaan. Mutta ei kai minulla kiire ole, ehkä odottelen ensi vuoteen tai sitä seuraavaan tai sitä seuraavaan... Psykoterapia voisi kiinnostaa mutta alkuun pääsy hankalaa ja tulevaisuuden osalta huolestuttaisi hinta, Helsingissä jää 150-200 euroa maksettavaksi omasta pussista kuukausittain, jos kerran viikossa käy ja on Kelan tuki.
Ap
Helsingissä on matalan kynnyksen mielenterveyspalvelu Mieppi, johon ei tarvita lähetettä eikä maksa mitään, sieltä saa 1-5 kertaa keskusteluapua. Siitä sitten varmasti neuvovat eteenpäin. Lupaavat soittaa takaisin 1-3 arkipäivässä, tiedä sitten. Ota sinne yhteyttä! Et ainakaan häviä mitään.
Itsetuntemukseni kautta tunnen. Moi kaikille!
M48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvisin itse meditoinnin ja ystävien avulla, mutta se vei vuosia. Lääkkeitä en halunnut ja terapiaan ei ollut varaa. Olin masentunut 26 v.-35v. Nyt on pari vuotta mennyt jo ihan hyvin :)
Tsemppiä AP:lle, kyllä asiat voi muuttua paremmaksi <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeitä en tosiaan halua enkä aio käyttää, siis masennuslääkkeitä. Muuten en ole lääkevastainen. Helsingissä ei taida tähän maailmanaikaan (korona...) saada kiireettömiä aikoja julkiseen terveydenhuoltoon ollenkaan. Mutta ei kai minulla kiire ole, ehkä odottelen ensi vuoteen tai sitä seuraavaan tai sitä seuraavaan... Psykoterapia voisi kiinnostaa mutta alkuun pääsy hankalaa ja tulevaisuuden osalta huolestuttaisi hinta, Helsingissä jää 150-200 euroa maksettavaksi omasta pussista kuukausittain, jos kerran viikossa käy ja on Kelan tuki.
Ap
Helsingissä on matalan kynnyksen mielenterveyspalvelu Mieppi, johon ei tarvita lähetettä eikä maksa mitään, sieltä saa 1-5 kertaa keskusteluapua. Siitä sitten varmasti neuvovat eteenpäin. Lupaavat soittaa takaisin 1-3 arkipäivässä, tiedä sitten. Ota sinne yhteyttä! Et ainakaan häviä mitään.
Tuosta en ollut kuullutkaan, pistän korvan taa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minä lasken itseni parantuneeksi. Vaikka en tiedä, voiko masennuksesta koskaan virallisesti parantua, vai onko siinä vain parempia ja huonompia vaiheita.
Mulla oli vakava masennus, ja se kesti vuosia. Kaikenlaista hoitomuotoa kokeiltiin, mutta mistään ei ollut apua. Tai no oli sen verran apua, että en tappanut itseäni, mutta muutoin olo oli ihan kamala. Mun masennus katosi, kun poistin ruokavaliostani aivan kaiken sokerin (myös hunajat, siirapit jne), aivan kaikki viljat ja aivan kaikki siemenöljyt. Käytännössä en syö mitään leipomotuotteita, en oikeastaan mitään eineksiä tai puolivalmiitakaan tuotteita. Teen itse ruokani alusta lähtien. Kuukausi tätä, ja kaikki mielialaoireeni olivat kadonneet kokonaan!
Nyt olen ollut jo viisi kuukautta oireeton tämän uuden ruokavalioni johdosta. En olisi uskonut, jos en olisi itse kokenut. Ja ruokavaliomuutokseni tein ihan muista syistä, sen vaikutus mun mielialaan oli yllätys.
Eiköhän sun toipumisesi ollut vain jo siinä mukavassa vaiheessa, että keksit jotain ruokavaliotakin ajatella...
Jos olisit oikeasti ollut syvästi masentunut - tiedät itsekin, ettei mikään pikadieetti tuo siihen korjausta.
Olin kai minä aika masentunut, kun sairaalassakin pitkään pitivät. Sen jälkeen elämää koskevat toiveet ovat toteutuneet yksi toisensa jälkeen niin hyvin, että se vaikuttaa aika positiivisesti mielialaa.
Oma ohjeeni on miettiä huolellisesti, mitä haluaa elämässään. Sitten vain tekemään sen eteen töitä sen verran kuin vointi milloinkin sallii.
Itseni ja yhden toisen henkilön. Itse paranin kun elämäntilanteeni parani. Se toinen parani saatuaan lääkkeet kilpirauhasen vajaatoimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä lasken itseni parantuneeksi. Vaikka en tiedä, voiko masennuksesta koskaan virallisesti parantua, vai onko siinä vain parempia ja huonompia vaiheita.
Mulla oli vakava masennus, ja se kesti vuosia. Kaikenlaista hoitomuotoa kokeiltiin, mutta mistään ei ollut apua. Tai no oli sen verran apua, että en tappanut itseäni, mutta muutoin olo oli ihan kamala. Mun masennus katosi, kun poistin ruokavaliostani aivan kaiken sokerin (myös hunajat, siirapit jne), aivan kaikki viljat ja aivan kaikki siemenöljyt. Käytännössä en syö mitään leipomotuotteita, en oikeastaan mitään eineksiä tai puolivalmiitakaan tuotteita. Teen itse ruokani alusta lähtien. Kuukausi tätä, ja kaikki mielialaoireeni olivat kadonneet kokonaan!
Nyt olen ollut jo viisi kuukautta oireeton tämän uuden ruokavalioni johdosta. En olisi uskonut, jos en olisi itse kokenut. Ja ruokavaliomuutokseni tein ihan muista syistä, sen vaikutus mun mielialaan oli yllätys.
Eiköhän sun toipumisesi ollut vain jo siinä mukavassa vaiheessa, että keksit jotain ruokavaliotakin ajatella...
Jos olisit oikeasti ollut syvästi masentunut - tiedät itsekin, ettei mikään pikadieetti tuo siihen korjausta.
Kai noita masennuksia on vähän eri tyylisiä. Itsellä on pää toiminut aina, ehkä liiankin hyvin. Koko ajan olen kyllä sinänsä tiedostanut että mitä pitäisi tehdä että voisi hieman paremmin, mutta väsyneenä ja paskana sitä silti aina sortui haitallisiin valintoihin. Tuo kierre masentaa vain pahemnin. Siksi se kierre täytyy vain jotenkin katkoa ja alkaa väkisin tekemään parannuksia, kun ei niitä kukaan muu tule puolesasi tekemään. Vasteet ovat olleet itsellä osa nopeita ja suurin osa hitaita, mutta ei auta kuin jaksaa uskoa ja jurnuttaa. Oma vaihteleva masennus on kestänyt nyt sen 10-15 vuotta ja kun alkoi tuohonkin jo niin väsymään että pakko tehdä jotain tai kuolla pois.
Itsellä on vielä kana kynimättä ihmiskunnan ja maailman kanssa, enkä kuole ennen kuin yhden kirjan olen ainakin kirjoittanut aiheesta!
Vierailija kirjoitti:
Olin kai minä aika masentunut, kun sairaalassakin pitkään pitivät. Sen jälkeen elämää koskevat toiveet ovat toteutuneet yksi toisensa jälkeen niin hyvin, että se vaikuttaa aika positiivisesti mielialaa.
Oma ohjeeni on miettiä huolellisesti, mitä haluaa elämässään. Sitten vain tekemään sen eteen töitä sen verran kuin vointi milloinkin sallii.
Itse en tiedä johtuuko masennuksesta vai jostain muusta ominaisuudestani, mutta minua ei ole vuosikausiin oikein mikään kiinnostanut. Vaikea pyrkiä mitään kohti kun mikään ei kiinnosta eikä tunnu oikein miltään, paitsi joskus jotkut asiat tuntuvat erityisen pahalta.
Ap
Itseni. Tai en ole varma voiko masennuksesta täysin koskaan "parantua", mutta nykyään elämä on normaalia, voin fyysisesti että henkisesti hyvin. Ei minkäänlaisia ajatuksia tai olotiloja joita masennuksen aikana oli. Hain apua itse silloin kun olin työttömänä, joten se ei ole mikään este. Söin nukkumiseen lääkkeitä sekä mieliala lääkkeitä ja kävin terapiassa. Terapiaan saa kelan tukea.
Koin saaneeni apua lääkkeistä ja terapiasta, mutta suurin apu oli kun lopulta sisäistin terapeutin sanat siitä että suurin työ masennuksen hoidossa on minulla itsellä. Mitkään lääkkeet tai ikuisesti terapiassa käynti ei tule parantamaan minua, jollen itse ole valmis tekemään sitä henkistä ja fyysistä työtä itseni eteen.
Tuon asian sisäistäminen, vaikka se olikin aluksi hankalaa, muutti näkemykseni omaan terveyteeni ja masennuksen, koska onhan se rankkaa kuulla että en voi ikuisesti turvautua ulkopuoliseen apuun. (tai siis voin, mutta se ei loputtomiin hyödytä paranemista) Joten aloin hitaasti tehdä elämäntapa muutoksia. Ruokavalio, liikunta, sosiaaliset suhteet, lopetin alkoholin, laihduin, lisäsin pieniä arki rutiineja elämääni. Tietenkään en tehnyt tätä kaikkea kerralla, mutta hitaasti nämä kaikki asiat alkoivat tukea hyvinvointiani, elämänlaatuni ja henkinen oloni parani huomattavasti. Lopulta pystyin lopettamaan lääkkeet myös.
Nykyään en syö lääkkeitä, olen luonut täysin uudet elämäntavat ja voin hyvin, ehkä jopa normaali olo. Normaalia on kuitenkin hankala itsekkin suhteuttaa, koska olin niin pitkään masentunut että en enään tiennyt edes mikä normaali olo on. Mutta kuitenkin, tämä kaikki on ollut pitkä prosessi ja on ollut hankalaa välillä mutta siitä kuitenkin selviytyy kun vaan jaksaa yrittää. Se kaikki pitää vain aloittaa, muuten ei ikinä pääse paranemaan. Avun hakeminen on hankalaa, se on yksi hankalimmista askelista, ja se kannattaa ottaa että pääsee jatkamaan elämää, sekä parantumaan.
Masennuksesta ei parane. Oireet siirtyvät hetkeksi taka-alalle mutta iskevät uudelleen entistä rajumpina.