Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko ketään masennuksesta parantunutta?
08.08.2021 |
Itse en ole vielä edes hakeutunut avun piiriin, sekin tuntuu niin vaikealta, en usko että mistään lääkkeistä on apua ja tuskin terapiastakaan... Hirveän kallistakin on, ja olen työtön. Ajattelin että selviän tästä ajan kanssa itsekin, mutta päinvastoin, viime aikoina on ruvennut tulemaan jopa sellaisia ajatuksia, että olisi parempi jos en olisi syntynytkään ja ehkä olisi vain syytä kuolla pois.
No joo anteeksi vuodatus. Mutta miten tuon otsikon kysymyksen laita? Voiko masennuksesta oikeasti edes parantua ja miten?
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
No minä lasken itseni parantuneeksi. Vaikka en tiedä, voiko masennuksesta koskaan virallisesti parantua, vai onko siinä vain parempia ja huonompia vaiheita.
Mulla oli vakava masennus, ja se kesti vuosia. Kaikenlaista hoitomuotoa kokeiltiin, mutta mistään ei ollut apua. Tai no oli sen verran apua, että en tappanut itseäni, mutta muutoin olo oli ihan kamala. Mun masennus katosi, kun poistin ruokavaliostani aivan kaiken sokerin (myös hunajat, siirapit jne), aivan kaikki viljat ja aivan kaikki siemenöljyt. Käytännössä en syö mitään leipomotuotteita, en oikeastaan mitään eineksiä tai puolivalmiitakaan tuotteita. Teen itse ruokani alusta lähtien. Kuukausi tätä, ja kaikki mielialaoireeni olivat kadonneet kokonaan!
Nyt olen ollut jo viisi kuukautta oireeton tämän uuden ruokavalioni johdosta. En olisi uskonut, jos en olisi itse kokenut. Ja ruokavaliomuutokseni tein ihan muista syistä, sen vaikutus mun mielialaan oli yllätys.
mä ajattelin kokeilla tätä seuraavaksi. ruokavaliota siis. kaikki sokerit, nopeat hiilarit, viljat pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennuksesta ei parane. Oireet siirtyvät hetkeksi taka-alalle mutta iskevät uudelleen entistä rajumpina.
Tokikaan en voi vannoa varmaksi, että näin tulee aina olemaan, mutta minulla pahin oli kyllä ensimmäinen sairastuminen. Kun ensimmäisen kerran aikana (lopussa) vihdoin tajusi, mistä on kyse, ja "paraneminen" alkoi ja sen itsekin havaitsi, tuli ymmärrystä tunnistaa oireet seuraavalla kerralla, ja sen myötä helpoimmillaan sain oireet osittain halöintaan jo parissa viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennuksesta ei parane. Oireet siirtyvät hetkeksi taka-alalle mutta iskevät uudelleen entistä rajumpina.
Tokikaan en voi vannoa varmaksi, että näin tulee aina olemaan, mutta minulla pahin oli kyllä ensimmäinen sairastuminen. Kun ensimmäisen kerran aikana (lopussa) vihdoin tajusi, mistä on kyse, ja "paraneminen" alkoi ja sen itsekin havaitsi, tuli ymmärrystä tunnistaa oireet seuraavalla kerralla, ja sen myötä helpoimmillaan sain oireet osittain halöintaan jo parissa viikossa.
Minäkään en usko että olen lopullisesti masennuksestani parantunut, tai että se olisi edes mahdollista.
Mutta minullekkin ensimmäisen kerran sairastuminen oli pahin. Nykyään tunnistan oireet ja tiedän mitä minun pitää tehdä jos masennus kausi on tulossa. Että samaa mieltä siitä että masennuksen hoidosta ja ymmärtämisesta tulee helpompaa.
Voi parantua. Olen 2 krt sairastanut syvän masennuksen. Edellisestä on jo 11v. Lääkkeitä en ole tarvinnut 10v. Se vaati, että aloin kuuntelemaan itseäni, nukun tarpeeksi, liikun säännöllisesti, en käytä alkoholia, kun tosi harvoin, syön terveellisesti, lopetin kaikki ei toimivat ihmissuhteet, en hengaile päihteiden käyttäjien seurassa. Osaan asettaa rajat, kannan vastuuta, mutta en muiden taakkoja.
Tuo Mieppi vaikutti siltä että voisin aloittaa siitä, oli hyötyä tai ei niin aika helpolta vaikutti edes yhteydenotto. En tosin tehnyt sitä vielä, mutta voi näköjään täyttää netissä lomakkeen tai soittaa tai jopa mennä paikan päälle tiettyinä aikoina ilman varaustakin. Toimiikohan oikeasti? Olen niin paljon lukenut siitä että mielenterveysongelmien hoitoon ei millään pääse, eikä oikein fyysisiäkään ongelmia hoideta kokemukseni mukaan julkisella. Tämä ajatus stressaa niin paljon etten ole edes uskaltanut ottaa yhteyttä minnekään kun pelkään että käännytetään pois...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paranin masennuksesta tekemällä uhrauksia ja valintoja, joita en halunnut tehdä. Myin vanhat periaatteeni. En ole enää sama ihminen. Kärsin nyt eri tavalla, mutta kärsimyksen määrä on sama. Se on aina sama.
Masennus ei ole sairaus, vaan reaktio siihen, että elämässä on enemmän kuormaa kuin ihminen jaksaa kantaa.
Jos elämä on vuodesta toiseen pelkkää henkistä raatamista että jaksaa elää päivän iltaan, eikä asiaa voi paremmaksi muuttaa, masentuminen on luonnollinen seuraus. Ihminen lakkaa yrittämästä.
En usko tippaakaan mihinkään aivokemiallisiin syihin. Eihän aivoja edes mitenkään tutkita, sen kun isketään resepti kouraan.
En tunne ketään masentunutta, joka olisi parantunut lääkkeillä. Sen sijaan tunnen ihmisiä jotka tekivät itsemurhan masennuslääkkeen vaikutuksen alaisena.
Tiedän myös ihmisiä jotka paranivat "masennuksesta" kun elämästä lähti surua aiheuttavat tekijät. Sitähän masennus on: äärimmäistä surua, uupumusta, turhautumista, henkisten voimavarojen ehtymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennus ei ole sairaus, vaan reaktio siihen, että elämässä on enemmän kuormaa kuin ihminen jaksaa kantaa.
Jos elämä on vuodesta toiseen pelkkää henkistä raatamista että jaksaa elää päivän iltaan, eikä asiaa voi paremmaksi muuttaa, masentuminen on luonnollinen seuraus. Ihminen lakkaa yrittämästä.En usko tippaakaan mihinkään aivokemiallisiin syihin. Eihän aivoja edes mitenkään tutkita, sen kun isketään resepti kouraan.
En tunne ketään masentunutta, joka olisi parantunut lääkkeillä. Sen sijaan tunnen ihmisiä jotka tekivät itsemurhan masennuslääkkeen vaikutuksen alaisena.Tiedän myös ihmisiä jotka paranivat "masennuksesta" kun elämästä lähti surua aiheuttavat tekijät. Sitähän masennus on: äärimmäistä surua, uupumusta, turhautumista, henkisten voimavarojen ehtymistä.
Aivoja tutkitaan paljonkin, mutta ei yksilön aivoja silloin kun tälle määrätään masennuslääkkeitä. Siksi se onkin arpapeliä, että toimiiko. Mutta on niitä tutkittu ja aivokemioiden pohjalta lääkkeet on kehitetty.
Vierailija kirjoitti:
Masennus ei ole sairaus, vaan reaktio siihen, että elämässä on enemmän kuormaa kuin ihminen jaksaa kantaa.
Jos elämä on vuodesta toiseen pelkkää henkistä raatamista että jaksaa elää päivän iltaan, eikä asiaa voi paremmaksi muuttaa, masentuminen on luonnollinen seuraus. Ihminen lakkaa yrittämästä.En usko tippaakaan mihinkään aivokemiallisiin syihin. Eihän aivoja edes mitenkään tutkita, sen kun isketään resepti kouraan.
En tunne ketään masentunutta, joka olisi parantunut lääkkeillä. Sen sijaan tunnen ihmisiä jotka tekivät itsemurhan masennuslääkkeen vaikutuksen alaisena.Tiedän myös ihmisiä jotka paranivat "masennuksesta" kun elämästä lähti surua aiheuttavat tekijät. Sitähän masennus on: äärimmäistä surua, uupumusta, turhautumista, henkisten voimavarojen ehtymistä.
Minä tiedän ihmisen, joka parantui lääkkeillä. Olen tuolla edellä kertonut, kuinka masennukseni oireili somaattisena vuosia ennen kuin se diagnosoitiin. Elämäni oli muuten hyvää, minulla ei ollut mitään surua aiheuttavia tekijöitä, ei uupumista, ei turhautumista, ei tunne-elämässä yhtään mitään masentavaa.
Että minua pistää vihaksi maallikot, jotka kuvittelevat olevansa viisaampia kuin koulutetut asiantuntijat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni tuttu parantui kuin sai eläkepaperit kouraan. Masennuksesta parantuu kun saa olla rauhassa ilman stressiä ja tehäd mitä huvittaa ilman toimeentulohuolia. Itsellä meni kymmienisen vuotta sitten 6 kk eläkepapereiden myöntämisestä siihen, että tunsin itseni taas terveeksi ja onnelliseksi.
Koen olevani parantunut. Vaikea/keskivaikea masennus kulki matkassa yhdessä syömishäiriöiden kanssa ikävuosina 12-25. Tai no, masennuskaudet ei ihan noin aikaisin alkaneet, ehkä siinä 15-16 vuotiaana.
Terapiaa, lääkitystä ja viimein myös osastohoitoa.
Osastohoito oli parasta mitä minulle silloin tapahtui, se jäi käännekohdaksi ja tajusin, että näin ei voi jatkua. Paljon oli mutkia matkassa ja notkahduksia vielä sairaalajakson jälkeenkin, mutta pala kerrallaan asiat korjaantui.
Nykyään tunnistan hiipivän alakulon ja hoidan sitä urheilemalla. Pienet "extreme" elämykset myös pitää elossa ja aivot positiivisessa vireessä. Pitää tehdä juttuja jotka tuntuu koko kehossa, niin aivosumu hälvenee. Mielestäni siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisilla masennus on sisäsyntyistä. Se usein on pysyvää. Sit on ulkopuolelta tulevat aiheuttajat, johon voimme itse aikuisena vaikuttaa. Valinnoilla. Ne menneet traumat pitäisi kohdata. Ja lopulta unohtaa.
Minä olen parantunut. Psykoterapia, lääkkeet ja elämäntilanteen muutos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väitän parantuneeni. Tietenkin se mekanismi on minun aivoissa vieläkin, mutta olen oppinut käyttämään erilaisia työkaluja taistellakseni oman pääni herruudesta, ja katson että nyt siellä määrään minä, eikä kaikki möröt. Toki tunnen mm. toivottamuutta jne. mutta nyt tiedän että minä tai elämäni ei ole toivotonta, se on vain tunne (tiedän, ei auta masennuksen akuuttivaiheessa yhtään sanoa että se on vain tunne).
Olen tosin joutunut luopumaan "onnellisuuden" käsitteestä. Nyt minulle riittää neutraali elämä. En leiju missään pilvissä, mutta en kaiva itselleni kuoppaakaan johon unohtua. Mutta ehkä ne, jotka eivät ole koskaan masentuneet tarkoittavat tällaista peruselämää onnellisella elämällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kai minä aika masentunut, kun sairaalassakin pitkään pitivät. Sen jälkeen elämää koskevat toiveet ovat toteutuneet yksi toisensa jälkeen niin hyvin, että se vaikuttaa aika positiivisesti mielialaa.
Oma ohjeeni on miettiä huolellisesti, mitä haluaa elämässään. Sitten vain tekemään sen eteen töitä sen verran kuin vointi milloinkin sallii.
Itse en tiedä johtuuko masennuksesta vai jostain muusta ominaisuudestani, mutta minua ei ole vuosikausiin oikein mikään kiinnostanut. Vaikea pyrkiä mitään kohti kun mikään ei kiinnosta eikä tunnu oikein miltään, paitsi joskus jotkut asiat tuntuvat erityisen pahalta.
Ap
Joo, ei ole mikään helppo juttu löytää asioita, joita haluaa. Ihan totista työtä sekin.
Masennus ei ole vain mieliala. Kun ihminen väsyy, oli syyt mitkä tahansa, fyysiset tai psyykkiset, "masennus" vaanii oven takana.
Kuitenkin ns. kliininen masennus on lääkehoitoa tarvitsevaa. Ja kenellä on fyysisesti taipumus masentua voi tarvita lääkkeitä lopunelämäänsä.
On hyvä myös löytää joku jolle uskaltaa puhella. Olkoon se peräti terapeutti tai hyvä ystävä tms. Yksin asiat tahtovat paisua.
Tunnen. Olen itse toipunut 25 vuoden sairastamisen jälkeen psykoterapian, sinnikkään itsehoidon ja lääkityksen avulla keskivaikeasta masennuksesta.
Tunnen ainakin itseni. Muiden masennuksesta en voi puhua kun ihmiset eivät yleensä puhu masennuksestaan. Olin masentunut enemmän tai vähemmän ainakin 10 vuotta. Käsittelin traumani niin masennus katosi. Lääkkeistä tai mistään sellaisesta ei ollut hyötyä. Kun traumat oli käsitelty niin jotenkin vain muutin suhtautumista itseeni ja elämään ja masennus katosi. Totta kai välillä olen masentunut muutaman päivän ja saattaa ahdistaa jne, mutta se on normaalia. Jokaisella ihmisellä on alakuloisia päiviä.
Itseni.Oikealla lääkityksellä ja alkoholin juomisen lopettaminen auttoi myös.Tärkeintä oli kumminkin ihmisten seura että sai ajatukset pois oman olon seuraamisesta.Vuosi sitten olin kuukauden sairaslomalla pahan paniikkikohtauksen jälkeen joka laukas masennuksenkin.En halunnut enempää saikkua koska olisin sitten murehtinut yksin kotona oloani.Siitä se lähti paraneen. N.puoli vuotta meni että tunsin itseni normaaliksi.