Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uskovainen anoppini on aina rukoillut kaikkea niitä asioita elämässäni, jotka olen kovalla työllä saavuttanut. Hänen ansiotaan tietty, ei minun työni :D
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on esimerkki sun "narsismista" ja suhtutumisestasi toisiin ihmisiin.
Puskista on helppo huudella diagnooseja läheisille.
Niinpä, ei uskovaisuus tee kestään narsistia. Toki uskovainen voi olla narsisti tai mitä tahansa siinä kuin kuka vaan muukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko vielä niin että kertoo rukoilleensa näitä asioita sitten kun olet ne jo saavuttanut? Eräs tuntemani ihminen, uskovainen, on aina jälkiviisas. Kertoo ihmisille avoimesti jos tarvitsee jotain tavaraa esimerkiksi ja kun sitten joku hänelle sen lahjoittaa, tämä tuumaa että rukouksiin on vastattu (eli tosiasiassa kerjäämiseen joku kyllästyi ja hankki hänelle tarvitsemansa) :D
Hmm. Entäs ne jotka eivät kerro kellekään tarvitsevansa jotain ja saavat sen?
Olin itse sellaisessa käsityksessä että kristinuskossa on kyse lähimmäisenrakkaudesta, jonkinlaisesta nöyryydestä ja hyvyyden teoista. Kun näitä nykyuskovaisia katsoo, niin sitä ei huomaa kun ovat todella ilkeitä ja ikäviä ihmisiä.
Ja sitten kaikki on aina omaisuutta: rukoillaan sitä ja tätä mammonaa. Eikös ollut jotain neulansilmiä mistä ei rikkaat pääse läpi ja Jeesuskin antoi vähästään?
Voisko joku uskovainen kertoa että missä vaiheessa uskonnolla alettiin hommaamaan hynkkyä ja hilloa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vielä niin että kertoo rukoilleensa näitä asioita sitten kun olet ne jo saavuttanut? Eräs tuntemani ihminen, uskovainen, on aina jälkiviisas. Kertoo ihmisille avoimesti jos tarvitsee jotain tavaraa esimerkiksi ja kun sitten joku hänelle sen lahjoittaa, tämä tuumaa että rukouksiin on vastattu (eli tosiasiassa kerjäämiseen joku kyllästyi ja hankki hänelle tarvitsemansa) :D
Hmm. Entäs ne jotka eivät kerro kellekään tarvitsevansa jotain ja saavat sen?
Ei ihminen ole mikään tahdoton pelinappula, joka vain kelluu ajan virrassa kosmisten voimien puhalleltavana. Alitajuisesti sitä pyrkii kohti sitä mitä tarvitsee. Jos esimerkiksi olen helvetin köyhä, niin totta kai yritän tehdä valintoja, jotka toisivat minulle rahaa (etsin työpaikkaa, lottoan, yritän myydä jotakin, kinuan Kelalta rahaa). Sitten kun sitä rahaa jostain ropsahtaa, kiitetään Jumalaa tästä ihmeestä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vielä niin että kertoo rukoilleensa näitä asioita sitten kun olet ne jo saavuttanut? Eräs tuntemani ihminen, uskovainen, on aina jälkiviisas. Kertoo ihmisille avoimesti jos tarvitsee jotain tavaraa esimerkiksi ja kun sitten joku hänelle sen lahjoittaa, tämä tuumaa että rukouksiin on vastattu (eli tosiasiassa kerjäämiseen joku kyllästyi ja hankki hänelle tarvitsemansa) :D
Joo. Ja ei missään nimessä kehu osaamisesta, hyvästä työstä tai sinnikkyydestä. Ei mitään tunnustusta siitä mitä itse olen tehnyt. Heti kertoo että hänen rukouksensa tässä nyt oli takana.
Jotkut uskovat että kaikki hyvä elämässä on kokonaan Jumalan aikaansaannosta ja jokainen hyvä asia tai onnistuminen on lahja häneltä.
Tarkoitus ei ole vähätellä kenenkään kovaa työtä eikä varsinkaan korostaa itseä tai omaa hartautta, vaan ylistää ja kiittää Jumalaa.
Esim. jos ystävä sairastuu, rukoilen hänen puolestaan ja hän lopulta paranee niin se on Jumalan ja lääkärien/hoitajien ansiota, ei tietenkään minun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vielä niin että kertoo rukoilleensa näitä asioita sitten kun olet ne jo saavuttanut? Eräs tuntemani ihminen, uskovainen, on aina jälkiviisas. Kertoo ihmisille avoimesti jos tarvitsee jotain tavaraa esimerkiksi ja kun sitten joku hänelle sen lahjoittaa, tämä tuumaa että rukouksiin on vastattu (eli tosiasiassa kerjäämiseen joku kyllästyi ja hankki hänelle tarvitsemansa) :D
Joo. Ja ei missään nimessä kehu osaamisesta, hyvästä työstä tai sinnikkyydestä. Ei mitään tunnustusta siitä mitä itse olen tehnyt. Heti kertoo että hänen rukouksensa tässä nyt oli takana.
Jotkut uskovat että kaikki hyvä elämässä on kokonaan Jumalan aikaansaannosta ja jokainen hyvä asia tai onnistuminen on lahja häneltä.
Tarkoitus ei ole vähätellä kenenkään kovaa työtä eikä varsinkaan korostaa itseä tai omaa hartautta, vaan ylistää ja kiittää Jumalaa.
Esim. jos ystävä sairastuu, rukoilen hänen puolestaan ja hän lopulta paranee niin se on Jumalan ja lääkärien/hoitajien ansiota, ei tietenkään minun.
En hirveän montaa uskovaa ole tavannut, joka ei vaan ota rusinoita pullasta. Mietitään kaikkea mitä voi rukouksella saada, mutta omaa syntisyyttä ei myönnetä, syntejä vähennetä tai oikeasti työskennellä jotta RAKASTAISI vihamiehiään. Ex-miesten uusia vaimoja, ilkeää naapuria.. uskovaisilla on vain oikeuksia ei velvollisuuksia. Paitsi kun kertoilevat MUILLE mitä velvollisuuksia heillä on.
Sääli, saitte aivan väärän käsityksen uskosta. Lukekaa Raamattua. Tarkoitus on kasvaa Jeesuksen kaltaiseksi. Täydellisiä meistä ei tule, mutta täytyy kilvoitella.
Rukous myötävaikuttaa asioiden tapahtumista. Rukous ei poista sitä, että ihmisen tarvitsee yleensä myös nähdä vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28. lisää: oli täällä ihan hyviäkin kommentteja siitä, mitä usko on.
Vierailija kirjoitti:
Olin itse sellaisessa käsityksessä että kristinuskossa on kyse lähimmäisenrakkaudesta, jonkinlaisesta nöyryydestä ja hyvyyden teoista. Kun näitä nykyuskovaisia katsoo, niin sitä ei huomaa kun ovat todella ilkeitä ja ikäviä ihmisiä.
Ja sitten kaikki on aina omaisuutta: rukoillaan sitä ja tätä mammonaa. Eikös ollut jotain neulansilmiä mistä ei rikkaat pääse läpi ja Jeesuskin antoi vähästään?
Voisko joku uskovainen kertoa että missä vaiheessa uskonnolla alettiin hommaamaan hynkkyä ja hilloa?
Ahnaat ja kateelliset uskovaiset on kummallinen laji.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin itse sellaisessa käsityksessä että kristinuskossa on kyse lähimmäisenrakkaudesta, jonkinlaisesta nöyryydestä ja hyvyyden teoista. Kun näitä nykyuskovaisia katsoo, niin sitä ei huomaa kun ovat todella ilkeitä ja ikäviä ihmisiä.
Ja sitten kaikki on aina omaisuutta: rukoillaan sitä ja tätä mammonaa. Eikös ollut jotain neulansilmiä mistä ei rikkaat pääse läpi ja Jeesuskin antoi vähästään?
Voisko joku uskovainen kertoa että missä vaiheessa uskonnolla alettiin hommaamaan hynkkyä ja hilloa?
En ole uskossa mutta voin kertoa: sinä päivänä kun ensimmäinen "jumala" keksittiin
Alue: Aihe vapaa
Pidän enemmän ihmisistä, jotka tekevät itse hyvää. Käytöksellään, teoillaan. Voisin minäkin rukoilla ja ottaa halpoja voittoja: äitini sai juuri kauniin asunnon, oi, minun rukoukseni. Mieheni uuden työn, ooh kyllä tässä on rukoiltu. Ja sitten huutaa, itkeä, rikkoa ja haukkua ja riehua. Koska kyllähän Jumala minua siunaa ja antaa anteeksi koko ajan! Ei mitään vastuuta itsestään. Ihan kuin taikaa.
Anoppi tuntuu oikeuttavan ilkeilyt, juorut, pahansuopuuden ja kateuden sillä, että rukoilee. Mikään paha ei koskaan johdu itsestä tai omasta käytöksestä, sitä ihmettelen. Mutta kaikki hyvä on sitä, että Jumala rakastaa.
Ja aina voi olla ilkeä ja pyytää sitten yläkerrasta anteeksi. Karmivaa minusta. Kyllä vastuu pitää jokaisen kantaa itse, muuttaa käytöstään paremmaksi ja pyytää anteeksi henkilökohtaisesti.