Onko joku saanut Oikasti apua masennuslääkkeistä?

Omakohtainen kokemus keskivaikeasta masennuksesta ja sekamuotoisesta ahditushäiriöstä. Lääkkeenä essitalopram ja pahimmassa vaiheessa mirtazapin (joka purettiin nopeasti pahimman mentyä ohi).

Lisäksi lyhytterapia 10 kertaa akuutissa kriisissä, etsin (yhä) kuntoutuspsykoterapeuttia.

Vaikea sanoa, mikä on lääkkeiden vaikutus, mikä terapian ja mikä on oman suhtautumisen muuttumisen vaikutus. Masennus on joka tapauksessa noin 2 vuoden jälkeen alkanut väistyä. Essitalopramin annostuskin on pystytty pienentämään ”normaalille” hoitotasolle 15 mg—> 10 mg. Se on hyvä, koska 15 mg turrutti kaikki tunteet, hyvätkin. Koen saaneeni lääkkeistä apua.

Vierailija kirjoitti:

Omakohtainen kokemus keskivaikeasta masennuksesta ja sekamuotoisesta ahditushäiriöstä. Lääkkeenä essitalopram ja pahimmassa vaiheessa mirtazapin (joka purettiin nopeasti pahimman mentyä ohi).

Lisäksi lyhytterapia 10 kertaa akuutissa kriisissä, etsin (yhä) kuntoutuspsykoterapeuttia.

Vaikea sanoa, mikä on lääkkeiden vaikutus, mikä terapian ja mikä on oman suhtautumisen muuttumisen vaikutus. Masennus on joka tapauksessa noin 2 vuoden jälkeen alkanut väistyä. Essitalopramin annostuskin on pystytty pienentämään ”normaalille” hoitotasolle 15 mg—> 10 mg. Se on hyvä, koska 15 mg turrutti kaikki tunteet, hyvätkin. Koen saaneeni lääkkeistä apua.

Kiitos. Mikä omassa suhtautumisessasi on muuttunut?

Ap

Kyllä. Niiden lopettamisen jälkeen masennus parani nopeasti. En sitten syönytkään kuin 15 vuotta niitä turhaan. Jopa yksi psykiatri kysyi miksi syön niitä. No kun he käskee ja pelottelee että masennus uusii. Tosin miten joku voi uusia jos se ei häviä mihinkään. Koko ajan keskivaikeasti tai vaikeasti masentunut. Kun lopetti niin parissa viikossa alkoi vointi kohentua ja nyt siitä on kohta 6 vuotta eikä ole masentanut koko aikana.

Olen oppinut paremmin hyväksymään (kriisin aiheuttaneen) tilanteen ja saanut lisää tietoa aiheesta. Mulla taustalla läheisen vakava sairastuminen ja toimin nykyään hänen omaishoitajana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omakohtainen kokemus keskivaikeasta masennuksesta ja sekamuotoisesta ahditushäiriöstä. Lääkkeenä essitalopram ja pahimmassa vaiheessa mirtazapin (joka purettiin nopeasti pahimman mentyä ohi).

Lisäksi lyhytterapia 10 kertaa akuutissa kriisissä, etsin (yhä) kuntoutuspsykoterapeuttia.

Vaikea sanoa, mikä on lääkkeiden vaikutus, mikä terapian ja mikä on oman suhtautumisen muuttumisen vaikutus. Masennus on joka tapauksessa noin 2 vuoden jälkeen alkanut väistyä. Essitalopramin annostuskin on pystytty pienentämään ”normaalille” hoitotasolle 15 mg—> 10 mg. Se on hyvä, koska 15 mg turrutti kaikki tunteet, hyvätkin. Koen saaneeni lääkkeistä apua.

Kiitos. Mikä omassa suhtautumisessasi on muuttunut?

Ap

Olen saanut paljonkin. Tulin toimivaksi.

En tiedä, olenko saanut apua, mutta en voi lopettaakaan. Yritin, mutta sain pahoja ahdistusoireita, jopa aloin kuvitella näkeväni esineiden varjoissa pelottavia juttuja. Olen ollut kaikesta herkkyydestäni huolimatta aina kiinnostunut kauhuelokuvista, joten materiaalia kuvitteluun riittää. Nyt en enää voi katsoakaan kauhua. Samoin olin koko ajan ärtynyt ilman lääkitystä. Se kokeilu loppui sitten, eihän tätä elämää liene enää 10 vuottakaan jäljellä, joten mieluummin olen edes lääkkeillä rauhallinen ja nukun yönikin yleensä hyvin. 

Olen syönyt ensin Aurorixia ihan ensimmäisen masennuksen/loppuun palamisen takia. Sitten jotain Citalopramia ja nyt Venlafaxinia.

Olen ollut jo nuorena sairas, mutta ei 60-luvulla masennuksesta puhuttu, joten se kuitattiin murrosikänä. Mikä sekin oli kotiväelle outoa, kun vanhempaa siskoa ei teini-ikä ahdistanut, ainakaan samalla tavalla.

Kai nämä lääkkeet ovat jotenkin muokanneet aivokemiaani, anteeksi jos käytän huonoa ilmaisua. Vähän vaikeaa on joskus löytää sanojakin.

Harmittaa vaan se, kun oikeata psykoterapiaa en ole saanut. Keskustelemassa olen käynyt, mutta jos ei löydy sh:n kanssa yhteyttä, ei keskustelu paljoa auta. Joskus nuorena taisi olla puhetta terapiastakin, mutta kun paikkakunnalla ei sitä saanut, ja olisi pitänyt matkustaa ilmeisesti parikin kertaa viikossa Helsinkiin, se ei oikein ollut mahdollista. Töissäkin piti käydä, ja olisihan tuossakin ollut kuluja. Olin  köyhä yh, eikä hoitoapuakaan ollut, asuin suvusta aika kaukana.

Itsellä oli välillä niin kova venlafaxin lääkitys, että olin ihan kävelevä muumio. Muista ei ollut sitäkään "hyötyä". Pelottaa lääkkeiden käytön sivuvaikutukset käytön lopettamisen jälkeen, niin monta on kertonut ettei ole kognitiot ikinä palautuneet samalle tasolle, tai libido toiseksi esimerkiksi. Jos masennus kuitenkin johtuu aivokemioiden epätasapainosta, joka lääkkeellä voidaan saada tasapainoon, mitä mahdollisuuksia ilman lääkkeitä on parantua? Joillakin masennus tosiaan johtuu olosuhteista, ja silloin lääkkeiden käyttö tuntuu vielä pelottavammalta. Itse sairaus on varmasti yhtä hirveää, oli syy mikä tahansa.

Oma jaksaminen alkaa olla todella vähissä. Tuntuu että yhtään mitään ei elämässä enää ole, mitä haluaisin kokea. En kykene hoitamaan hommiani töissä enkä kotona.

Että mitä menetettävää tässä edes on, miksi en lääkkeitä vielä kokeilisi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Omakohtainen kokemus keskivaikeasta masennuksesta ja sekamuotoisesta ahditushäiriöstä. Lääkkeenä essitalopram ja pahimmassa vaiheessa mirtazapin (joka purettiin nopeasti pahimman mentyä ohi).

Lisäksi lyhytterapia 10 kertaa akuutissa kriisissä, etsin (yhä) kuntoutuspsykoterapeuttia.

Vaikea sanoa, mikä on lääkkeiden vaikutus, mikä terapian ja mikä on oman suhtautumisen muuttumisen vaikutus. Masennus on joka tapauksessa noin 2 vuoden jälkeen alkanut väistyä. Essitalopramin annostuskin on pystytty pienentämään ”normaalille” hoitotasolle 15 mg—> 10 mg. Se on hyvä, koska 15 mg turrutti kaikki tunteet, hyvätkin. Koen saaneeni lääkkeistä apua.

Mulla menee Escitalopramia 20mg päivässä. Ahdistus ja paniikkihäiriö poistunut, mutta edelleenkin tunteet voimakkaita. Eli mulle täsmälääke ja -annos.

Minä sain aikoinaan, mutta kävi sellainen onni, että sain avun juuri oikealla hetkellä. Masennus ei ollut vielä ns. kroonistunut eikä kestänyt pitkään. Lääkityksen ja muun avun turvin selvisin. Lääkkeitä söin vuoden ja sitten ne purettiin pois. Minulla ne vaikuttivat aivokemiaan just niinkuin piti (serotoiinin takaisinestäjä) ja aivosumu ja maatakaatava väsymys hävisi. Sain voimavaroja käydä niiden asioiden kimppuun, jotka johti masennukseen ja uupumukseen. Ja muutoksia elämään tulikkin ja nykyään olen ns. terve, tai lääkkeetön, ja elämäni on ihan hyvää. Mutta nöyryydellä suhtaudun, mitä tahansa voi vielä käydä.

Vierailija kirjoitti:

Minä sain aikoinaan, mutta kävi sellainen onni, että sain avun juuri oikealla hetkellä. Masennus ei ollut vielä ns. kroonistunut eikä kestänyt pitkään. Lääkityksen ja muun avun turvin selvisin. Lääkkeitä söin vuoden ja sitten ne purettiin pois. Minulla ne vaikuttivat aivokemiaan just niinkuin piti (serotoiinin takaisinestäjä) ja aivosumu ja maatakaatava väsymys hävisi. Sain voimavaroja käydä niiden asioiden kimppuun, jotka johti masennukseen ja uupumukseen. Ja muutoksia elämään tulikkin ja nykyään olen ns. terve, tai lääkkeetön, ja elämäni on ihan hyvää. Mutta nöyryydellä suhtaudun, mitä tahansa voi vielä käydä.

Mitä lääkettä käytit? Pahentuiko vointi ennen kuin alkoi helpottaa?

Toivottavasti säästyt uudelta kierrokselta ❤

Kyllä tämä on niin todella vaarallinen sairaus. Moni on päivänsä päättänyt. Itse en sitä suunnittele, vaikka tuntuu ettei muita mahdollisuuksia ole. Hullua että voi olla tällaisia ajatuksia, vaikka en itsetuhoinen oikeasti ole. Jotenkin se ajatus lohduttaa. Auttaa jaksamaan seuraavaan päivään, vaikka joka ilta on olo että voi kun ei tarvitsisi enää herätä. Onneksi kuitenkin joskus, riittävän usein, tulee päiviä, jolloin olo on ihan okei. Ja välillä jopa oikein hyvä!

Vierailija kirjoitti:

Minä sain aikoinaan, mutta kävi sellainen onni, että sain avun juuri oikealla hetkellä. Masennus ei ollut vielä ns. kroonistunut eikä kestänyt pitkään. Lääkityksen ja muun avun turvin selvisin. Lääkkeitä söin vuoden ja sitten ne purettiin pois. Minulla ne vaikuttivat aivokemiaan just niinkuin piti (serotoiinin takaisinestäjä) ja aivosumu ja maatakaatava väsymys hävisi. Sain voimavaroja käydä niiden asioiden kimppuun, jotka johti masennukseen ja uupumukseen. Ja muutoksia elämään tulikkin ja nykyään olen ns. terve, tai lääkkeetön, ja elämäni on ihan hyvää. Mutta nöyryydellä suhtaudun, mitä tahansa voi vielä käydä.

Mulla taas ihan vastakkaisia kokemuksia lääkkeistä ja pitkälti toistakymmentä laatua kokeiltuna. Ne lamaannuttivat niin totaalisesti, etten meinannut jaksaa nousta sängystä käydäkseni vessassa. Ei ollut nälkä, ihan vai  loputon harmaa unensekainen mössö. Jotkut taas saivat sykkeen pilviin ja hikoilemaan kuin juuri ennen paniikkikohtausta. Yksi pyörrytti ja teki niin oksettavan olon, ettei voinut edes kuvitella kävelevänsä.

Jos olin ilman lääkkeitä ollut heikentyneen työkyvyn omaava, lääkkeet tekivät minusta paitsi työkyvyttömän myös toimintakyvyttömän.

Joo, alipaino saatiin ylipainon puolelle alle puolessa vuodessa. Muuten ei auttanut.

En. Ei löytynyt sopivaa. Kaikissa kokeilluissa (ja niitä oli paljon) sivuoireet olivat niin pahat, ettei lääkettä jatkettu. Yksi aiheutti paniikkikohtauksia, mutta ne eivät ole loppuneet lääkkeen lopettamisen jälkeenkään, niin nyt on sitten sekin diagnoosi. Ilman säännöllistä lääkitystä mennään. Rauhoittavia ja unilääkkeitä joudun silloin tällöin syömään, jotta olen yhteiskuntakelpoinen. Terapiasta olen saanut sen verran apua, että pärjään jotenkuten.

Minua on auttanut, mutta eihän ne yksin riitä.

Piti olla myös terapiaa, muuttaa omia ajatusmallejaan, alkaa syödä terveellisemmin, kuntoilla, käydä ulkona joka päivä, luopua alkoholista kokonaan.

Minulla jopa sokeri laskee mielialaa, joten en voi kauheasti herkutella.

Uusi työpaikka ja uudet työkaverit auttoivat. Vapaaehtoistyö eläinten parissa auttoi.

Fyysinen työ auttoi.

Koostuu monesta pienestä palasesta.

Olen käyttänyt 15 vuotta Sertraliinia. Kaksi kertaa olen yrittänyt lopettaa, mutta loppuunpalamisen ja voimakkaan ahdistushäiriön vuoksi olen palauttanut lääkkeen käytön. Alkusyy Sertralinin aloittamiselle oli keskivaikea masennus. Tämä lääke toimii minulle. Ei ole sivuvaikutuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain aikoinaan, mutta kävi sellainen onni, että sain avun juuri oikealla hetkellä. Masennus ei ollut vielä ns. kroonistunut eikä kestänyt pitkään. Lääkityksen ja muun avun turvin selvisin. Lääkkeitä söin vuoden ja sitten ne purettiin pois. Minulla ne vaikuttivat aivokemiaan just niinkuin piti (serotoiinin takaisinestäjä) ja aivosumu ja maatakaatava väsymys hävisi. Sain voimavaroja käydä niiden asioiden kimppuun, jotka johti masennukseen ja uupumukseen. Ja muutoksia elämään tulikkin ja nykyään olen ns. terve, tai lääkkeetön, ja elämäni on ihan hyvää. Mutta nöyryydellä suhtaudun, mitä tahansa voi vielä käydä.

Mulla taas ihan vastakkaisia kokemuksia lääkkeistä ja pitkälti toistakymmentä laatua kokeiltuna. Ne lamaannuttivat niin totaalisesti, etten meinannut jaksaa nousta sängystä käydäkseni vessassa. Ei ollut nälkä, ihan vai  loputon harmaa unensekainen mössö. Jotkut taas saivat sykkeen pilviin ja hikoilemaan kuin juuri ennen paniikkikohtausta. Yksi pyörrytti ja teki niin oksettavan olon, ettei voinut edes kuvitella kävelevänsä.

Jos olin ilman lääkkeitä ollut heikentyneen työkyvyn omaava, lääkkeet tekivät minusta paitsi työkyvyttömän myös toimintakyvyttömän.

Sama täällä. Eri lääkkeistä vain erilainen zombi-olo.

Kokeiltu Escitalopram, Sepram, Cymbalta. Ei apua. Sain Opamoxiakin, ei auta mitään! Jätin syömättä. Seuraava kokeilu on Venlafax. Kova ahdistus, itkettää aina, alakulo, toivoton olo, rauhaton ym

Onko kukaan kokeillut Voxraa?

Vifckol kirjoitti:

Kokeiltu Escitalopram, Sepram, Cymbalta. Ei apua. Sain Opamoxiakin, ei auta mitään! Jätin syömättä. Seuraava kokeilu on Venlafax. Kova ahdistus, itkettää aina, alakulo, toivoton olo, rauhaton ym

Tuskallisen tutulta kuulostaa, voimia sinulle ❤

Pahimmista pohjistakin voi päästä ylös. Oon päässyt monta kertaa. Eniten auttanut olosuhteiden järjestäminen mahdollisimman stressittömiksi. Esim kuluttavat ihmissuhteet tai toiminnat pois.

Jää tilaa ja uskallusta tehdä sellaisia asioita, joista hivenenkään saa mielihyvää. Vaikka sitten se Netflix jos muuhun ei nyt pysty. Ja ehdottomasti sairasloma, jos työ ylläpitää pahaa oloa. Joillakin työ on päinvastoin se hyvää ylläpitävä. Kuuntele sisintäsi, mitä todella tarvitset.

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan kokeillut Voxraa?

Mulla piristää ja sulkee pois "ylimääräisiä kanavia". Negatiivisena sulkee mulla jotenkin tunteet. Musta tulee tehokas robotti, jota ei oikeastaan kiinnosta kuin suorittaminen. Alkoholi on ainoa, jolla päivän päätteeksi saa nollattua. En siis kokonaisuudessaan suosittele vaikka piristääkin tekopirteällä tavalla.