Lue keskustelun säännöt.
Mitä ennakkoluuloja olet kokenut mielenterveyden sairauttasi kohtaan?
03.08.2021 |
Itse olen huomanut että, koska olen masentunut, moni luulee että makaan joka päivä sängyssä ja en jaksa tehdä mitään. Toinen asia on, että olen seksualisesti haluton, ja surullinen jatkuvasti.
Minulla on myös ptsd, ja usein ihmiset kokevat seurassani tarvetta sääliä ja kohdella minua "pehmein käsin". Ymmärrän nämä asetelmat, mutta se ärsyttää koska koen että mitenkään viestitä sellaista ilmapiiriä, että seurassani ei voisi olla ihan normaalisti.
Kommentit (9)
Minä olen ollut murrosikäisestä saakka enempi vähempi masentunut, ja minun kohdallani ihmisten taas on päinvastoin aivan käsittämättömän vaikea tajuta, että minä en oikeastikaan jaksa välillä kuin maata.
En jaksa välttämättä edes kättä nostaa, koko keho tuntuu niin raskaalta ja olen niin elämänhaluton.
Ihmiset eivät tuota ymmärrä, sillä kodin ulkopuolella ja ystävien kanssa olen iloinen, puhelias ja energisen oloinen.
Toinen yleinen ennakkoluulo on se, että perheessäni täytyisi olla jotain vikaa, kun olen näin rikki.
Että vanhempani olisivat tehneet jotain väärin.
Eivät ole, vaan ongelmani johtuvat minusta itsestäni ja vaikeuksistani ympäristön kanssa.
En tiedä, olisiko minkään muunlainenkaan perhe voinut minua tältä kurimukselta säästää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kans masennus ja samanlaisia kokemuksia kun aplla. Lisäksi moni ei ymmärrä (vanhemmat etenkin) että en välttämättä jaksa matkustaa pitkiä välimatkoja tapaamaan, vaikka haluaisin. Eli luulevat helposti ettei vain kiinnosta vaikka todellisuus on aivan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut murrosikäisestä saakka enempi vähempi masentunut, ja minun kohdallani ihmisten taas on päinvastoin aivan käsittämättömän vaikea tajuta, että minä en oikeastikaan jaksa välillä kuin maata.
En jaksa välttämättä edes kättä nostaa, koko keho tuntuu niin raskaalta ja olen niin elämänhaluton.Ihmiset eivät tuota ymmärrä, sillä kodin ulkopuolella ja ystävien kanssa olen iloinen, puhelias ja energisen oloinen.
Toinen yleinen ennakkoluulo on se, että perheessäni täytyisi olla jotain vikaa, kun olen näin rikki.
Että vanhempani olisivat tehneet jotain väärin.
Eivät ole, vaan ongelmani johtuvat minusta itsestäni ja vaikeuksistani ympäristön kanssa.
En tiedä, olisiko minkään muunlainenkaan perhe voinut minua tältä kurimukselta säästää.
Joo tähänkin voin samaistua! Eli toisinaan ei ymmärretä sitä että joskus on tosiaan niin loppu että ei pääse sängystä. Ei ymmärretä sitä vaihtelevuutta mitä sairaudessa on. Päivät ja kuukaudet ovat erilaisia jaksamisen suhteen.
Ap
Ei kannata levitellä ympäriinsä omaa sairashistoriaa. Sillä noista pääsee.
Jälkikäteen jo parannuttuani, kun kerroin olleeni vuodet vakavasti masentunut eivät ihmiset oikein uskoneet sitä, kun en ollut näyttänyt masentuneelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan vähän off topic, mutta mielestäni on omien ja myös muiden rajojen kunnioittamista olla läväyttämättä ihan jokaiselle että kun mulla on muuten tämä kompleksinen post-traumaattinen stressioireyhtymä ja epävakaa persoonallisuushäiriö (mulla ovat tavallaan remissiossa mutta saan silti tehdä kovasti töitä pääkoppani kanssa että pysyisinkin balanssissa.) Ei pidä odottaa kaikilta ymmärrystä, ei kannata överiavautua. Eihän näitä oikein ymmärrä kuin saman kokenut. En minäkään voi täysin ymmärtää kroonista fyysistä kipua, tai vaikka lapsensa menettäneen tuskaa.
Jokatapauksessa voimia, toivoa ja rohkeutta kaikille mt-ongelmien kanssa painiville 🙏
Minulla on useampi teini-ikäisenä saatu "vaikea" diagnoosi, olen ollut useaan otteeseen sairaalahoidossa ja syönyt psykoosilääkkeitä lähes puolet elämästäni. Olen kuitenkin kuntoutunut hyvin ja ulkoisesti kaikki on oikein hienosti (hyvä työ, puoliso, harrastuksia, terveyttä, rahaa...), joten monelle, erityisesti hoitohenkilökunnalle, tulee mielenterveystaustani yllätyksenä. Yllättävän moni tuntuu ajattelevan, että psykoosisairaudesta kärsivä on automaattisesti työkyvytön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on skitsofrenia, ja siihen kyllä liittyy niin paljon ennakkoluuloja, että en todellakaan kerro diagnoosiani joka tuttavalle…
Ammatti-ihmiset usein olettaa mun olevan epäluotettava, puhuvan ihan mitä sattuu ja valehtelevan minkä ehdin. Tai olevan niin harhainen, että kaikki mitä sanon, täytyy kyseenalaistaa. Olettavat myös, että kognitiiviset taitoni ovat todella heikot. Jos vaikka mainitsen lukeneeni mielenkiintoisen kirjan, saatan saada vastaukseksi naureskelua.
Muut ihmiset taas luulevat mun olevan arvaamaton ja jopa väkivaltainen sekopää, joka voi saada päähänsä tehdä ihan mitä tahansa.
Kaikki on ihmisten kanssa hyvin niin kauan, kun he eivät tiedä diagnoosiani. Joillekin se vain valitettavasti pitää joskus kertoa.
Paniikkihäiriö ja lamaava ahdistuneisuus.
Pari exää olleet sitä mieltä että pelkkää huomionhakua ja säälin kerjäämistä.
Kunpa olisikin niin se olisi halinnassani ja voisin päästä eroon niistä.