Päiväkotihoitolaisten vanhemmat
Riisutko lapsesi kun viet hänet päiväkotiin?
Entä iltapäivällä kun haet pakkaatko repun itse vai tekeekö henkilökunta sen puolestasi?
Olen pitänyt itsestään selvyytenä että minä vahdin lasten ulkovaatteiden riisumisen aamulla ja luovutan lapsen sisävaatteissa kädet pestyinä, ulkovaatteet oikeissa paikoissa sitten henkilökunnalle.
Iltapäivällä lapset ovat ulkona joten pukea ei tarvitse heitä mutta repun käyn kyllä itse pakkaamassa.
No miksi mietin tälläistä niin...
Aamulla kun vein lapsiani hoitoon tuli kohta perässä lapseni ystävä hoitoon sisarensa kanssa. Mielenkiinnolla odotin, että näen lasten äidin tai isän että voisin esittäytyä kun lapsemme ovat niin hyviä ystäviä. Mutta lapsetpa olikin keskenään eteisessä riisumassa, 3 ja 4v lapset...
Hoitaja yritti välillä muilta hommiltaa kurkkia että miten homma sujuu.
No sitten eilen kun hain lapsia, niin yksi hoitaja tuskaili että mitä hän nyt osaa pakata lasten reppuihin kun osalle lapsista pitää reput pakata valmiiksi ulos.
Siis miksi?
Kommentit (16)
ja tervehdin henkilökuntaa. Hakiessa lapset ovat yleensä ulkona, joten käväisen vain sisällä katsomassa onko pyykkiä tai postia lokeroissa.
ettei 3-4-v lapsia saa riisua ja pukea, vaan lasten kuuluu tehdä se itse
Itse näin eilen, kuinka eräs äiti haki lapsensa päiväkodista niin, ettei mennyt portista sisään vaan huuteli sen ulkopuolelta (ilmeisesti ohjeita, että hakee repun sisältä ym. koska meillä vanhempien pitää hakea ja pakata reppu ja tämä tyttö tuli repun kanssa hetken päästä portille). No ehkä tämä oli ymmärrettävää, äiti odotti portilla polkupyörän kanssa ja kyydissä istui pienempi lapsi. Mutta silti. Eipä itselle tulisi mieleen.
on käynyt niin, että on ollut aamulla niin mahdoton kiire, että olen vain tyrkännyt lapset ovista sisään ja huikannut hoitajille, etten mitenkään ehdi riisua. Asia on ollut ok.
Normaalisti tietenkin aamuisin huolehdin lasten ulkovaatteet pois päältä ja käsienpesut. Usein tulee vaihdettua muutama sananen hoitajien kanssa: Esim. millainen aamu on ollut. Joskus olen rupatellut vartinkin verran, jos ollaan oltu ajoissa.
Iltapäivällä, kun lapset haen, käyn katsomassa lasten lokeroilta onko siellä jotain kotiinviemistä tms. Itse myös puen lapsen, jos eivät ole ulos vielä ehtineet.
Itse pakkaan lapsteni tavarat. Tietenkin, sehän on sovittu toimintamalli.
En ole ikinä nähnyt mitäänreppuja joita kukaan pakkaisi. Vanhemmat ottavat ne vaatteet mukaan iltapäivällä jotka haluavat kotiin tai pesuun tai vaihtoon.
Aamulla vanhemmat vahtii lapsen ulkovaatteiden riisumista, mutta jos on kiire jonnekin voi varmaan pyytää että hoitaja auttaa lasta riisumaan.
Näit varmaan pari tällaista tilannetta.
Ei kukaan hae enää mitään sisältä.
mutta lähden PK:sta vasta kun tyttö on valmis lähtemään osastolle. Itse käyn myös hakemassa repun sisältä ja pakkaan sinne mitä tarvitaan illalla tai mitä pitää viedä kotiin.
Meidän PK:ssa on ohjeistus että vanhemmat huolehtii lapset riisuttuna ja kädetä pestynä jollekin aikuiselle / osastolle.
ripustan lapsen vaatteet aamulla henkariin ja huolehdin, että laittaa kenkänsä hyllyyn tai teen sen itse. Ihmetellen katsoin toissapäivänä, kun tarhakaveri (3v) tuotiin ja jätettiin vain ovenraosta eteiseen. Siinä piti sitten päivähoitotädin mennä auttelemaan vaatteiden riisumisessa ja ripustamisessa. Mielestäni on asiallista edes piipahtaa sisällä ja toivotella huomenet henkilökunnalle jne. ja huolehtia samalla lapsi valmiiksi.
riikun ja huollan. Onhan se tärkä hetki päivässä, vielä halia ja toivottaa mukavaa päivää lapsille. En siis tyrkkäisi ovesta sisään ja hakisi portilta. Haluan vaihtaa myös sanasen jonkun hoitajan kanssa niin teidän "mitä on meneillään". Eskari-ikäisen voisimn varmaan jättää yksin riisumaan ja varmaan hyväkin olisi pikkuhiljaa siihen siinä vaiheessa tottua, mutta nuoremmat kyllä hoidan vielä.
ehdi KUNNOLLA viedä, saatella päiväkodin aamuun, siis ulkovaatteiden riisuminen TOTTAKAI, ja niiden laittaminen oikeille paikoille, ja käsienpesut!
Samoin, itse kyllä otamme mieheni kanssa lokerosta ja tai naulasta reppuun tavarat, jotka pitää kotiin tuoda, emme niitä TODELLAKAAN odota kenenkään pakkaavan puolestamme!!??
on saatettava hoitohenkilökunnan luo, jotta ovat tietoisia hänen tulostaan, mitä JOS lapsi saisikin päähänsä lähteä ulos, sinun perääsi? Sinä et huomaisi, eikä eskariopet osaisi kaivata, kun eivät olisi tietoisia hänen saapumisestaaan!
Ja kyllä meillä eskarilainenkin halitaan ja pusitaan tärkeään päivään.
Meilläkään ei saa lasta jättää tai hakea niin, että ei puhu henkilökunnan kanssa. Eli ovenrakoon ei voi jättää itse suoriutumaan. Ja onhan siinä yleensä jotain kuulumisten vaihtelua.
vanhemmat huolehtii riisumiset ja vahtii käsien pesun (myös eskarilaisten!). Ja vanhemman pitää olla varma että joku henkilökunnasta on nähnyt lapsen saapuneen.
ei mielestäni henkilökunta edes nähnyt vanhempia, kun lastenhoitaja jotenkin häkeltyi kun meni siihen ovelle "ai xxxx ja xxxxx:kin tulivat hoitoon"
Ihmettelin kun ei sellaista aikuisten juttua kuulunut lainkaan, että olisi juteltu säästä tms.
Luulen että äiti tai isä oli vain pukannut lapset ovesta sisään.
Niitä reppuja olen nähnyt aina ulkoseinän naulakossa roikkumassa, mutta olen kuvitellut niiden olevan toisella puolen taloa hoidossa olevien, ettei siellä syrjässä tarvi ovia pitää auki kun ei ketään ole paikalla, mutta ne olivakin lapseni ryhmäläisten reppuja.
T:ap
Tai katson että lapsi riisuu ja laittaa vaatteet naulakkoon.
katson myös että ottaa käsidesin.
Rapun pakkaan myös itse jos otan sen mukaan.
Meillä on pk:ssa sellainen sääntö että viedessä ja hakiessa lapsen pitäisi koko huomio kiinnittää lapseen eli kännykkään puhuminen samalla on kielletty.
Musta toi on ihan hyvä juttu.