Perheen yhteiset ateriat ovat ikäviä.

Joo, kyllä muakin mässytys inhottaa mutta riittää kun sanon "syötkö suu kiinni, kiitos" - ei siitä tarvitse numeroa tehdä ja riehua koko ruokailun ajan.

Eikö voisi sopia että riitoja ei oteta esiin ruokapöydässä vaan kahdenkesken jossain muussa paikassa ettei koko perheen tarvitse kuunnella tai osallistua?

Lapset ne sitten jäkättää ja riitelee. Eikä niitä riitoja voi ratkoa kahden kesken, koska kukaan ei pysty poistamaan kyseistä häiriötekijää, eli rumaa syömistä. Minäkin maiskutan kuulema sietämättömästi ja nieleskelen liian äänekkäästi vaikka kuinka yritän syödä niin siististi ja varovasti kuin osaan.

t. ap

Eli itse olet varmasti tämän asiantilan saanut aikaan. Olet ahdistunut ja yliherkkä ja olet pienestä pitäen tarkkaillut niin tehokkaasti lastesi tapaa syödä, että olet aiheuttanut heille jonkinasteisen syömishäiriön, jota kaikki oireilevat. Terapiaa suosittelen koko porukalle, ei todellakaan ole tervettä, ettei perhe pysty istumaan ruokapöydässä ilman että siitä, miten joku nielee ruokansa, syttyy sota. Nyt oikeasti, perheterapiaan koko porukka, vai haluatko siirtää oman neuroottisen tapasi elää koko lapsikatraallesi? He ovat ansainneet terveemmän elämän, jos et kykene sitä heille antamaan, hanki siihen apua!

ja varmaan tosiaan ahdistus on "tarttunut" minusta koska minunkin on erittäin vaikea sietää toisten syömistä. Esim. purkan mussutus on meillä ehdottomasti kiellettyä, en voi olla samassa huoneessa jos leuat märehtii koko ajan. Ja oon ollut tarkkana että opetan heti pienestä olemaan maiskuttamatta ruokaa. Mutta minkäs tuolle muka voi että ihan minimaalisen pienetkin äänet ja liikkeet ärsyttää? Vieraisilla tai kouluss lapset pitävät yleensä suunsa kiinni vaikka ahdistuisivatkin, paitsi ehkä nuorin. Ravintolassa ei koskaan käydä koko perheen kanssa. Käyn joskus kahdestaan jonkun kanssa ja silloin ei ongelmaa. Samoin ei ongelmaa esim. laavulla metsässä, vaikka oltais kaikki paikalla. Tossa musiikin soittamisessa voisi olla ideaa. En ole pitänyt radioita esillä, koska en halua jatkuvaa äänisaastetta, mutta ehkä ruokailun ajan voisi, kunhan sitten ei ajauduta siihen että se meinataan laittaa päälle muinakin aikoina... ap

Ei meillä kukaan pöydässä kiusaa tai tappele. Lapsi joskus kiukuttelee, mutta harvoin. Ruokatapoja ei haukuta, korjaamisista sanotaan nätisti ja loukkaamatta.



Meistä on kiva syödä yhdessä, istutaan pöydässä ja jutellaan. Samanlaista oli omassa lapsuudenperheessä

Vanhemmilta ei riitä huomiota kaikille tasapuolisesti ja sitä haetaan sitten ruokapöydässä. Tuttu tilanne omasta lapsuudenkodistani, jossa meitä oli yhtä monta yhtä laajalla ikäjakaumalla. Ruokailutilanteet olivat jatkuvaa taistelua millon mistäkin. Viidakon lait vallitsivat, kun isoin ja vahvin sai napatuksi ruoasta parhaat palat, mutta pienikin pystyy kyllä helposti kiusaamaan isomman kyyneliin - tai raivoon. Olkaa enemmän lastenne kanssa muulloinkin kuin ruokapöydässä. Neuvotelkaa perheelle säännöt yhteisissä palavereissa ja pidätte sitten niistä kiinni.

Minunkin lapsuudenkodissani yhteisruokailu oli ahdistavanpuoleista. Liha oli sitkeää tai läskistä ja silti sitä piti syödä, perunat puoliraakoja. Jos valitti ruoasta, vastaus oli, että tee itse parempaa, vaikka en lapsena olisi osannut tietenkään tehdä.

Murrosiässä tuli ruokapydässä usein paniikkioireita ja pyysin saada viedä ruokalautasen omaan huoneeseen. Sitä kummeksuttiin, mutta sain sentään tehdä niin. Söin ruoan yksin omassa rauhassani.

Meidän perheessä oli etenkin lapsen ollessa pienempi ahdistavat yhteisateriat. Lapselle ei kaikki aina maittanut, ja jos ruoan oli laittanut mieheni, hän alkoi tehdä itsestään marttyyriä tyyliin "no niin, isin tekemä ruoka ei taaskaan kelpaa". Ja sitten hän otsa kurtussa ja kiukkuisen näköisenä käski lasta syömään. Minulle tuli paha olo, kun koetin samalla keksiä, mistä kivasta voitaisiin ruokapöydässä puhua, enkä keksinyt mitään.

Joten meillä ei yhteisruokailua juuri harjoiteta muulloin kuin ravintolassa käydessämme. Ne reissut kyllä menevät ihan hyvin.

Olet kyllä saattanut lapsesi hankalaan asemaan. Heidät on ollut helppo johdattaa tuohon käytökseen, mutta takaisin päin taitaa olla jo vaikeaa. Harmi, että heräät vasta nyt.



Kai sun on nyt hetkeksi lopetettava yhteisruokailut. Pidät vaikka viikon niin että joka iikka syö omalla vuorollaan ja sitten pidät asiasta yhteisen keskustelun. Kerrot koko sakille, että mikä asian tila on ja mitä sille tehdään. Kerrot miksi tähän on tultu (siis oma käytöksesi) ja mitä nyt tehdään.

alat siedättää heitä yksitellen toistensa syömäseuraan. Tietysti annat myös syömisohjeet. Katse lautasessa, keskitytään omaan toimintaan, provosointi kielletään kuten myös valitus. jos valittaa, pitää poistua ruokapöydästä ja ruokaa ei saa ennen seuraavaa ruokailukertaa. Paitsi se joka ei kertomasi mukaan saa tarpeeksi ruokaa. Annt hänelle siedätyksen ja yhteisruokailun alun ajan alkupalan, jotta saa jotain vatsaansa.



Toimi nyt. Vanhin voi olla jo menetetty, mutta nuorempien tilanteen voit pelastaa. Muuten koko sakki siirtää tuon lapsilleen ja he taas omilleen. Et kai sitä halua?

Sinä ja miehesi olette avun tarpeessa.



Meillä syödään joka päivä päivällinen yhdessä, lapset 2, 4 ja 6-v.

Päivällinen on oiva tilaisuus vaihtaa päivän kuulumiset, jokainen kertoo päivän polttavista ja mitä on tehty töissä, eskarissa jne. Sen jälkeen levollista keittiön siivoilua, lapset katsovat lastenohjelmia.

Yhteistä ruokailua varmasti suositaan sen takia, että monissa perheissä ei sitä yhteistä aikaa ole muuten, jolloin kaikki voivat olla yhdessä. Ihan tutkitustikin niissä perheissä, joissa on yhteiset ruokailuajat on vähemmän murrosiän ongelmia.



Tosiaan Suomessa on arvona ensisijaisesti ruoan tuoma ravinto, eikä nautinto. Silloin korostuvat kielteisesti esimerkiksi syömisen nopeus tai joku muu toisarvoinen seikka.

Ihmetyttää vähän tämä trendi, että perheen mukava yhdessäolo liitetään syömiseen ja ruoka nostetaan jollekin ihme jalustalle. Tuloksena sitten puolet kansasta on jonkin sortin syömishäiriöisiä eli ylipainoisia. Perhe voi viettää mukavaa yhteistä aikaa monella muullakin tapaa kuin ruokaan liittyen. Tämä "laitamme yhdessä ruokaa ja istumme tuntitolkulla mässäämässä" kulttuuri vie aikaa kaikelta muulta kivalta tekemiseltä ja johtaa vain siihen, että ihmisten normaali aktiivisuus ja liikkuminen vähenee entisestään samalla kuin syömisen määrä kasvaa.

Vanhemmilta ei riitä huomiota kaikille tasapuolisesti ja sitä haetaan sitten ruokapöydässä. Tuttu tilanne omasta lapsuudenkodistani, jossa meitä oli yhtä monta yhtä laajalla ikäjakaumalla. Ruokailutilanteet olivat jatkuvaa taistelua millon mistäkin. Viidakon lait vallitsivat, kun isoin ja vahvin sai napatuksi ruoasta parhaat palat, mutta pienikin pystyy kyllä helposti kiusaamaan isomman kyyneliin - tai raivoon. Olkaa enemmän lastenne kanssa muulloinkin kuin ruokapöydässä. Neuvotelkaa perheelle säännöt yhteisissä palavereissa ja pidätte sitten niistä kiinni.

Jos sinun lapsuuden perheessäsi on ollut vaikeaa ei se tarkoita että muissa isoissa perheissä eivät asiat toimisi tai vanhemmilla olisi aikaa lapsilleen. Ihan älytöntä. Mikä oikeus sinulla on edes sanoa kenellekään että on "liian iso perhe"? Meillä ei ole mitään viidakonlakeja ruokapöydässä tai muuallakaan eivätkä isommat kiusaa pienempiään. Joskus pienemmät kyllä kiusaa isompia..

Meilläkin 5 lasta, iältään 4-15v.

Ap oikeasti ja se toinen kirjoittaja jonka mies jäkättää... Tehkää jotain, ihan varma syömishäiriön paikka tuo on.

Vanhemmilta ei riitä huomiota kaikille tasapuolisesti ja sitä haetaan sitten ruokapöydässä. Tuttu tilanne omasta lapsuudenkodistani, jossa meitä oli yhtä monta yhtä laajalla ikäjakaumalla. Ruokailutilanteet olivat jatkuvaa taistelua millon mistäkin. Viidakon lait vallitsivat, kun isoin ja vahvin sai napatuksi ruoasta parhaat palat, mutta pienikin pystyy kyllä helposti kiusaamaan isomman kyyneliin - tai raivoon. Olkaa enemmän lastenne kanssa muulloinkin kuin ruokapöydässä. Neuvotelkaa perheelle säännöt yhteisissä palavereissa ja pidätte sitten niistä kiinni.

Huomiosta meillä ei ole todellakaan kyse. Jokainen saa huomiota ihan riittävästi eikä meillä todellakaan ole taistelua siitä kuka mitäkin saa. Olen tietoisesti kasvattanut lapseni niin että kukaan ei laske mitä toinen saa. Siksi meillä ei ole käytössä sitä että kaikkien pitää saada aina pilkulleen saman verran. Kaikki tietävät että hemmottelen jokaista vuorollaan.

Ruokailun ulkopuolella meillä ollaan lähes koko ajan yhdessä ja meillä on hauskaa. Olen itse ollut kotiäiti lähes kaikki nämä 14 vuotta ja miehenikin tekee töitään mieluiten öisin (on tutkija), joten päivällä hänellä on aikaa touhuta lasten kanssa kun ei paljon tarvi untakaan.

t.ap

Tekopyhää. Äkkiä lapsille pizzar naamaan ja videoiden ääreen, että vanhemmat pääsee nauttimaan ruoasta ja lipittämään vinkkua.

Meillä koko perhe istuu yhtäaikaa pöydässä ja silti vanhemmilla voi olla lasillinen viiniä. Mutta sitä otetaankin niin hillitysti, ettei tarvitse peitellä lapsilta kun viinin ottaminen pysyy hallinassa.

käytännön ja mukavuus syistä meillä lapset syö ensin. Kun ne saadaan omiin touhuihinsa, syödään rauhassa miehen kanssa kaksin. Erityisesti viikonloppuna, kun siemaillaan samalla lasi pari viiniä.

Ainakin omat lapset kammoksuu kavereittensa perheitten ruokailutapoja. Mutta kaikki ovat todella herkkiä ja ihan suu kiinni pureskeltukin ruoka kuulostaa osan mielestä ihan kammottavalle, suussa näkyy aina ruuantähteitä kun toiset avaavat suunsa ottaakseen sinne lisää ruokaa, nielasuäänet on rumia jne. Ja lapset reagoivat heihin kohdistuvaan arvosteluun luonteensa mukaisesti. Joku poistuu toiseen huoneeseen itkemään eikä suostu enää syömään, joku taas tahallaan maiskuttaa sille "marisijalle".

ap

Ruokailun ulkopuolella meillä ollaan lähes koko ajan yhdessä ja meillä on hauskaa. Olen itse ollut kotiäiti lähes kaikki nämä 14 vuotta ja miehenikin tekee töitään mieluiten öisin (on tutkija), joten päivällä hänellä on aikaa touhuta lasten kanssa kun ei paljon tarvi untakaan.

t.ap

Ahdistunut ja syömishäiriöinen äiti ei voi kasvattaa lapsiaan normaaleihin ruokailutapoihin tai syömisiin. Hae apua itsellesi ja perheellesi. Vanhin lapsi on varmaan jo menetetty, nuoremmille ehkä voi tehdä jotain.

Meillä on isohko (5lasta) perhe, yhteinen ateria on aina, kun töiltä ja koululta on mahdollista, mutta ainakin kerran päivässä, on se sitten päivällinen tai iltapala ja vapaa-aikana syödään kaikki ateriat yhdessä, myös niin, että isovanhemmatkin ovat usein mukana. Jos lapsella on kaveri kylässä, hän myös on aina kutsuttu ruokapöytään. Heh, joskus istutaan aikas vierekkäin.

Se on leppoisa tuokio, vaihdetaan päivän kuulumisia ja toki välillä voi tulla väittelyitäkin, muttei mielestäni käydä kehenkään henk.kohtaisella tasolla. Ruokailutavat lapset ovat joutuneet opettelemaan sitä mukaa, kun ovat opetelleet syömään kiinteää. Ei meillä vuosikaskaan kaiva ruokaa suusta, päryytä sitä ympäri keittiötä tai esittele suun sisältöä. Johdonmukaisesti ,kun puuttuu ruoalla pelleilyyn eikä sitä pidetä huvittavana niin karsiutuu jo ajoissa pois. Teineillä on rautoja suussa ja joskus syöminen on vaikeaa, niin he ovat itse ne jotka asiasta mainitsevat ja kohtalotoveri komppaa. Vitsailla voi, muttei ilkkua. Mahdollisuuksien mukaan ruokaa tehdään yhdessä, ei se ole vain yhden ihmisen tehtävä, ja kun on itse osallistunut kokkaamiseen niin johan maistuukin paremmin.

Toivottavasti pääsette yhteisruokailuissa kaikille mukavaan ja luontevaan päivittäiseen tapahtumaan.

Ahdistunut ja syömishäiriöinen äiti ei voi kasvattaa lapsiaan normaaleihin ruokailutapoihin tai syömisiin. Hae apua itsellesi ja perheellesi. Vanhin lapsi on varmaan jo menetetty, nuoremmille ehkä voi tehdä jotain.

Minä olin nuorena todella syömishäiriöinen. Toki vieläkin, mutta se ei haittaa elämääni kun saan itse päättää mitä syön ja milloin syön. Mutta nuorena "söin" omassa huoneessani - eli vein ruuat sinne ja pistin vaivihkaa roskiin. koulussakaan en syönyt ja lisäksi oksentelin teatraalisesti aina kun tuli jotain konfliktia vanhempien kanssa. Elin kai lähinnä koulumatkoilla ostamillani karkeilla (meillä oli terveysfriikki äiti ja karkit ehdottomasti kielletty). Silti olen elänyt ja voinut ihan hyvin ja olen saanut viisi lastakin pukattua maailmaan. Eli syömishäiriöstä ei ole mitään todellista haittaa.

Meidän lapset eivät ole muuten nyhjänneet vain kotona, vaan ovat alle kouluikäisinä käyneet montessorileikkikoulua ja englanninkielistä leikkikoulua, perhepäivähoidossakin osa on ollut. Olen sanonut kaikkialla että meidän lapsia ei sitten saa pakottaa syömään jos eivät halua ja se puoli on sujunut ihan ok.

Vanhin ja nuorin meillä ovat ehkä vähiten "häiriintyneitä" tossa syömisessään. Ovat niin paksunahkaisia ettei muitten sanomiset niin paljon hetkauta. Meillä ei ole myöskään kielletty ottamasta itse syömistä ruoka-aikojen ulkopuolella ja toi vanhin toimiikin yleensä niin että syö yhteisillä ateroilla vain pikaisesti lautasellisen ja sitten vähän myöhemmin kokkaa itselleen jotain omaa ruokaa ja syö sen kaikessa rauhassa yksikseen. Nuorin menee usein sitten kuokkimaan siihen samaan.

Kolme keskimmäistä ovat sitten sellaisia etteivät todellakaan ota itse ruokaa, vaan kieltäytyvät usein syömästä yhteisilläkin aterioilla koska ahdistaa ja makaavat sitten nälkäkuoleman partaalla jaksamatta tehdä yhtään mitään. 12 v poika on pahin, on kuin luuranko mutta mitään "epäterveellistä" ei suostu syömään, siis mitään missä on vähänkään rasvaa tai sokeria. Nää opit on kyllä tulleet koulusta, itse en todellakaan mainosta ruuan terveellisyyttä, vaan käytän mielelläni rasvaa, suolaa ja sokeria.

t. ap

isä jäkättää koko ajan syömisestä eikä vanhemmat osa apistää jälkikasvulleen rajoja. Ja kyllä se ap on sinusta ja ukostas lähtöisin nuo ruoka-ongelmat, ei koulusta tms. Ja vaikuttaa siltä ettet osaa lapsiesi kanssa neuvotella, keskustella, etsiä eri ratkaisuvaihtoehtoja jne. Säälittävää ensin täällä valittaa ja kun saat arvostelua/neuvoja, niin sitten teissä ei mielestäsi olekaan mitään vikaa ja lapsesi on pilannut koulu ja muut ihmiset.

isä jäkättää koko ajan syömisestä eikä vanhemmat osa apistää jälkikasvulleen rajoja. Ja kyllä se ap on sinusta ja ukostas lähtöisin nuo ruoka-ongelmat, ei koulusta tms. Ja vaikuttaa siltä ettet osaa lapsiesi kanssa neuvotella, keskustella, etsiä eri ratkaisuvaihtoehtoja jne. Säälittävää ensin täällä valittaa ja kun saat arvostelua/neuvoja, niin sitten teissä ei mielestäsi olekaan mitään vikaa ja lapsesi on pilannut koulu ja muut ihmiset.

Se ei ole meidän perhe jossa isä jäkättää. Ei meillä mielestäni jäkätä kukaan muu kuin lapset, itse kyllä huomautan maiskutuksesta tai ruuasta naamalla, mutta mahdollisimman ystävällisesti.

Eikä lapsiani ole pilanneet koulu eikä muut ihmiset (selitin vain että en itse saarnaa ruuan terveellisyyttä, vaan poimivat sen ihan itse koulun terveysvalistuksesta), emmekä edes me, koska LAPSET EIVÄT OLE PILALLA. He ovat ihania ihmisiä ja totta kai osaamme keskustalla, mutta olen sitä mieltä että jokaisella on oikeus herkkyyteensä tai neurooseihinsa. Ketään ei pidä väkisin yrittää parantaa niistä.

Penään tällä ketjulla sitä että miksi minä oikeastaan yritän taipua yleiseen mielipiteeseen yhteisen aterioinnin siunauksellisuudesta, kun näen selvästi ettei se sitä ole ja kaikki voisivat 100% hyvin, jos ei "tarvitsisi" istua yhteiseen ruokapöytään. Jotenkin sitä vaan "esittää". Meilläkin on muuten melkein joka päivä lasten kavereita ruokapöydässä, mutta he eivät koskaan puhu sanaakaan...

t.ap

perheen ongelma on ihan jossain muualla nyt.

Vai olenko ainoa, jonka mielestä toisten nälviminen ja mollaaminen on epänormaalia tapahtuu se sitten ruokapöydässä tai muualla.



Huh huh!

sinä aikuisena voit/ sinun kuuluu muutta ne. Ei arvostelua, kiusaamista ym.