Te, jotka ajattelette tunteella, ettekä järjellä!

Itku on herkässä, samoin muut tunnetilat. Temperamenttia löytyy, raivostun nopeasti ja voimakkaasti, mutta tunnun myös leppyvän keskivertoihmistä nopeammin. Avoimuutta löytyy myös, mutta jaan sen vain läheisten ihmisten kanssa. Ihmisiin tutustuessa luotan valtavasti intuitioon. Olen hirvittävän intohimoinen, suhtaudun asioihin joko täysillä tai en ollenkaan. Makuuhuoneessa menee erittäin lujaa.

Olen kova stressaamaan, en aina usko omiin kykyihini. Teen nopeita, sydämen ohjaamia päätöksiä. En kuitenkaan yleensä kadu niitä jälkeenpäin.

Mieluummin näin kuin tunnevammaisena läpi elämän.

Itku on herkässä, samoin muut tunnetilat. Temperamenttia löytyy, raivostun nopeasti ja voimakkaasti, mutta tunnun myös leppyvän keskivertoihmistä nopeammin. Avoimuutta löytyy myös, mutta jaan sen vain läheisten ihmisten kanssa. Ihmisiin tutustuessa luotan valtavasti intuitioon. Olen hirvittävän intohimoinen, suhtaudun asioihin joko täysillä tai en ollenkaan. Makuuhuoneessa menee erittäin lujaa.

Olen kova stressaamaan, en aina usko omiin kykyihini. Teen nopeita, sydämen ohjaamia päätöksiä. En kuitenkaan yleensä kadu niitä jälkeenpäin.

Mieluummin näin kuin tunnevammaisena läpi elämän.

Itsekin olen toisaalta hirveän tempperamenttinen, vaikka toisaalta äärimmäisen herkkä. Stressiä en siedä juuri ollenkaan... ap

kyllä ihmisen tunteet aina vaikuttaa päätöksiin, eikä se ole huono asia. Kaikki ratkaisut voi perustella jollain.



Mun mielestä avain on siinä, että oppii tunnistamaan tunteensa ja analysoimaan niitä. Mun mielestä molemmat ääripäät - se, että räiskyy ja räjähtelee, ja se, ettei muka tunne mitään, ovat molemmat tunteiden orjana elämistä.



Olen miettinyt näitä paljon viime aikoina, kun ollaan väännetty kotona. Mies ei oikeasti osaa nimetä tunteitaan, esim. jos kysyn "miltä se susta tuntuu", voi vastaus olla "en tiedä".



Mun mielestä siis avain tunteiden hallintaan on se, että pysähtyy miettimään, mistä joku reaktio johtuu. Vaikka pohtiminen tapahtuiskin jälkikäteen, on siitä apua vastaavissa tilanteissa tulevaisuudessa.



Eikä se musta ole ollenkaan huono asia, että näyttää tunteensa, mutta tietenkin kohtuus kaikessa...

tunteet vaikuttavat aina. Mitä enemmän ihminen luulee olevansa järki-ihminen- sen alitajuisemmat tunteet häntä ohjaa. Ja mun kokemus ylitunteellisuudesta on vähän sama kuin vastuuttomuus- tottakai kaikki voisivat heittäytyä tunteidensa vietäväksi ja ailahdella kuin uhmislapsi tunteidensa riepoteltavana. Aikuisuuteen vaan kuuluu sen verran itsetuntemusta ja elämänhallintaa että ne tunteet ovat jossain synkassa ympäristön kanssa. Aikuiset jotka eivät osaa säädellä tunteitaan ympäristön mukaan sairastavat yleensä jotain mielen sairautta.

Ja itse olen todella impulsiivinen ja temperamenttinen- että tiedän hyvin sen vaivan jota tunteellinen ihminen näkee opetellessaan itsetuntemusta ja elämänhallintaa- joka hiljaiselta ja sopuisalta ihmiseltä sujuu ilman sen suurempia ponnisteluja.

varmasti ymmärrätte myös mitä minä tarkoitin?

Toiset ottaa tunteet enemmän mukaan päätöksentekoihin ym. kuin toiset. Ovat herkempiä jne.

ristiriita, koska tuskin kukaan ihminen ajattelee pelkästään 100 % tunteella tai 100 % järjellä joka asiaa.



Eiköhän tuo ajattelu riipu ihan siitä asiasta, josta pitää tehdä päätös (esim. lapsen turvallisuus = järki, koiran hankinta = tunne) ja sitten siitä, minkä antaa tällä kerralla vaikuttaa enemmän sen, mikä tuntuu hyvältä tai sen, mikä on järkevintä.



Sitten jos joku ihminen vielä niputtaa koko naissukupuolen tunneihmisiksi, niin sellainen ihminen ei voi olla muutakuin helvetin tyhmä.