Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Olin piirikunnan paras kaikissa lajeissa, niin odotin liikuntunteja oikein innolla.

Hiihto niillä penteleen lipsuvilla suksilla. En ole hiihtänyt kertaakaan sitten kouluaikojen.

Monta inhottavaa muistoa, ehkä uiminen sadistisen uimaopettajan johdolla pahin. Myös Cooperintesti ja telinevoimistelu jättäneet traumat, niin ja tietysti se, kun tuli yleensä viimeisempien joukossa valituksi joukkueisiin. Liikuntanumero oli 7 vaikka muut numerot 9-10 enimmäkseen. Liikunnanilon löysin vasta nelikymppisenä.

Joukkueen valinta.

Se, että olin ollut nopein ja taitavin koko lapsuuteni, ja kun ensimmäiset koulun hiihtokisat koitti, olinkin suunnilleen huonoin.

Tamburiinin rytmissä kävely, kun samalla piti ojennella nilkkoja ja heitellä hernepussia ilmaan.

Telinevoimistelu ja rekki. Ja se s**tanan neulansilmä vai mikä siinä oli pakko saada tehtyä. No ei onnistunut koskaan prkl.

Uiminen oli yhtä helvettiä. Ala-asteella meillä oli sellainen silmälasipäinen karvainen äijä uimaopettajana. Se huusi siellä altaan reunalla ja oletus oli että kaikki jo jotenkin osaa. Minä sitten kerran jotenkin jouduin veden alle ja säikähdin totaalisesti. Sen jälkeen olen kammonnut uima-altaita enkä tänä päivänäkään osaa uida. Yläasteella sitten oli milloin päänsärkyä, milloin menkat tms ettei tarvinnut uida vaan sai lähteä kävelylle.

Se jatkuva kilpaileminen ärsytti. Kun itseltä puuttuu kilpailuvietti oikeastaan kokonaan ja hiihtäminen oli kivaa jos sai jäädä katselemaan niitä elänten ja lintujen jälkiä hangella, ihastella lumen peitossa olevia puita jne. Mutta huudothan siitä tuli kun ei veren maku suussa paahtanut kohti maalia.

Muutenkin pitäisi olla liikuntaharrastuksia lapsille, joissa ei ole kilpailu tavoitteena.

Lentopallo. Opettajalle oli jostain syystä tosi tärkeää, että kaikki oppivat pelaamaan hyvin lentopalloa. Jos ei ollut tarpeeksi hyvä, joutui ylimääräisiin lentopalloharjoituksiin, jotka pidettiin joko aamulla ennen koulun alkua tai iltapäivällä koulun jälkeen. 

Se kun viimeiseksi jäi joukkueesen valinnassa. Kaikki muut oli jo " huudettu " ja minä jouduin eitoivottuna jompaankumpaan joukkueeseen. Se naureskelu ja kyräily ja sadattelu että nyt kyllä hävitään tää peli , kun tuo tuli meidän joukkueeseen. En ollut edes huono liikunnassa. Päinvastoin , voitin palkintoja juoksukisoissa ja hiihdossa. Kilpailin myös isommissa kisoissa. Minua vaan halveksittiin ja lytättiin koko kouluaika.

Aivan kaikki. Itkin ja pelkäsin tunteja edellisinä iltoina läpi kouluajan. Uinti, pesis ja hiihto oli pahimmat. En pysty edelleenkään edes ajattelemaan kuinka paljon mua haukuttiin ja ivattiin niillä tunneilla.

Aina valittiin viimeisenä joukkueeseen. Koskaan opettajat ei opettaneet miten pelataan mitäkin peliä, olisi pitänyt vaan itse osata.

Hiihtäminen. En ole suksiin koskenut sen jälkeen kun se pakko oli ohi. Ruma sana.

Kaikki kilpailut, joihin liittyi hernepussit, puolapuut, penkit ja juokseminen. Telinevoimistelu, erityisesti hevonen jossa piti tehdä kuperkeikka. Uiminen kloorisessa hallissa, kun ei edes kyennyt näkemään mitään. Sininen jumppapuku pitkillä hihoilla ja tossut. Sadan metrin juoksu, kun jokaisen tulos huudettiin täysin keuhkoin koko maailmalle. Hiihtäminen kilpaa 15 cm jääkerros suksien pohjissa.

Meillä oli viikossa 2h liikuntaa ja 1h telinevoimistelua. Se telinevoimistelu pukkihyppelyineen oli kyllä syvältä. Olo oli kuin neuvostoliitossa, kun meillä piti vielä olla tietynlaiset jumppa-asut.

Vierailija kirjoitti:

Aina valittiin viimeisenä joukkueeseen. Koskaan opettajat ei opettaneet miten pelataan mitäkin peliä, olisi pitänyt vaan itse osata.

Sama. Myös tuo että opettaja ei opettanut mitkä on säännöt ja miten pelataan. Esim pesäpallo ei oikein avautunut minulle koko kouluaikana. Koripallo vielä vähemmän. Enkä kiusattuna uskaltanut kysyäkään keneltäkään.

Minulla on hahmotusvaikeuksia ja olen epätavallisen kömpelö. Koko koululiikunta oli tuskaa, erityisesti pakkokilpailu. Meillä oli joka vuosi koko koululle pakolliset hiihtokilpailutkin, joiden tulokset, siis jokaisen oppilaan tulokset, lätkäistiin koulun seinälle.

Pahinta oli kuitenkin se, että liikunnanopettaja tuntui katsovan, että olen hyvin yksinkertainen kun olen surkea liikunnassa. Olisi tehnyt mieli huutaa sille, että kyllä minä ihan normaalia puhetta ymmärrän, ei tarvitse lässyttää kuin pikkuvauvalle.

Pesäpallo. Olen vasuri, koulussa ei ollut tietenkään sopivaa räpylää ja olin surkea lyöjä sekä pallonheittäjä. Joukkueita valittaessa olin viimeisiä.

Pidin joukkueurheilusta kuten jalkapallosta, jääkiekosta ja sählystä ja harrastin niitä omien kavereitten kanssa myös vapaa-aikana. Sitä vastoin koululiikunnassa telinevoimistelu oli vihonviimeinen keksintö. Minun liikuntaharrastuksen kannalta koululiikunnalla oli vähäinen merkitys ja harrastin aikuisiällä vuosikausia kestävyysjuoksua. Olen viimeksi hiihtänyt armeijassa ollessa eikä minulla ole siviilissä edes suksia. Sitä vastoin olen aika hyvä luistelija ja osaan mm. sirklata takaperin ja mailakin pysyy hyvin kädessä.