Luontainen lahjakkuus vai harjoittelemalla taitavaksi?

Kyllä harjoittelu tekee mestarin, esim. musiikissa. Entäpä esim. taitoluistelu, baletti?

Vaatii molempia. Lahjakkuutta sekä motivaation harjoitella. Ilman lahjakkuutta kukaan tuskin on pitkään kiinnostunut jostain asiasta.

Ei luontaisestikkin lahjakas ole hyvä ilman harjoittelua. Voi kyllä oppia tekniikat, värien yhteensopivuuden yms helposti, mutta ei siitä taidetta tule jos ei ole koskaan harjoitellut.

Ei lahjakkuus riitä, jos ei saa hallintaansa mitään välinettä, jolla ilmaista lahjakkuuttaan: soittotaito, kirjoitustaito, kehon erinomainen hallinta jne.

Vierailija kirjoitti:

Vaatii molempia. Lahjakkuutta sekä motivaation harjoitella. Ilman lahjakkuutta kukaan tuskin on pitkään kiinnostunut jostain asiasta.

Lahjakas + ei harjoittelua voi kantaa johonkin asti

perushyvä + kovasti harjoittelua menestyy usein loppupeleissä edellistä paremmin

lahjakas + kovasti harjoitteleva venyy sitten niihin huippusuorituksiin

Sanoisin taideaineita paljon harjoitelleena ja samanlaisten lasten äitinä, että luontaista lahjakkuutta ei olekaan.

Sen sijaan monen lahjakkaalta vaikuttavan ihmisen taustalla on mielenkiintoinen ympäristö ja riittävä määrä luovaa joutilaisuutta.

Kukaan ei ole alunperin taitava missään. Lahjakkuus tekee harjoittelusta helpompaa ja kivempaa, muttei se poista sitä, että pitää harjoitella.

Ja joo. Oletan aina, että taidokkaat luomukset ovat sekä lahjakkuuden että kovan työn yhteistulos. Ja olen itse tullut hyväksi ja joskus jopa poikkeuksellisen erinomaiseksi monissakin asioissa, joissa alunperin olen ollut kaikkea muuta. Olen myös monta kertaa jättänyt tämän kehityksen kesken, lakannut harjoittelemasta, ja jäänyt sitten keskinkertaiseksi sellaisessa, missä monet sanovat, että lahoja olisi ollut.

Toki ymmärrän että harjoittelua aina tarvitaan, mutta suhtaudun itse epäilevästi siihen, että ilman luontaista lahjakkuutta, pelkästään ankaralla harjoittelemisella, voisi tulla taitavaksi, saati huipputaitavaksi. Lienee lapsuuden peruja, meidän naapurustossa vanhemmat aina kehuivat omaa tai toisten lasta "lahjakkaaksi", usein "luontaisen lahjakkaaksi".

ap.

Kyllä taiteellisuuteen (piirtäjä, muusikko) synnytään, eikä aleta. Se on kiinni siitä kumpi aivopuolisko on se hallitseva. Toki voi yrittää opetella, mutta jälki ei ole koskaan kaunista.

Harvoin esim. huippuviulistista tai pianistista ajatellaan, että se taidokkuus on vain lahjakkuutta, vaan ymmärretään, kuinka valtavan työmäärän virtuositeetti vaatii. Sama järjetön työmäärä on takanaan hyvillä piirtäjillä, maalareilla tai vaikka mestarineulojilla. Se "lahjakkuus" on ehkä luontaista nopeaa oppimiskykyä, joka suuntautuu tiettyyn taitoon, ja lisäksi jokin piirre, joka saa kiinnostumaan aiheesta niin, että jaksaa harjoitella tunnin, päivän ja vuoden toisensa perään.

En usko, että itse oppisin koskaan laulamaan hyvin, vaikka kuinka harjoittelisin. Toisaalta, soittamaan voisin oppia, mutta en hyvin, sillä en ole erityisen musikaalinen, vaikka kuulenkin virheet toisen soitossa tai laulussa.

En usko, että asioita voi oppia hyvin, jollei ole lahjakkuutta. Luontainen lahjakkuus jossain asiassa on kuin ripaus taikapölyä teoriaan.  

Lahjakkuus vie alkuun, motivaatiolla harjoitteluun vasta tullaan mestariksi. Ei siihen valitettavasti ole mitään oikotietä olemassa. 

Sekin on lahja, että on hyvä työmoraali harjoittelua kohtaan.

Sanoisin niinpäin, että pelkkä harjoittelu ei riitä jos lahjakkuutta ei ole. Harjoittelulla voi tulla hyväksi. Mutta jos puhutaan Mozarteista ja Rembrandteista, taustalla on aina poikkeuksellista lahjakkuutta.

Selvemmin tämän voi ymmärtää matemaattisen lahjakkuuden kohdalla: Osa oppii, yrittämisestä huolimatta, hädin tuskin peruslaskutoimitukset. Osa pärjää 7-8 arvoisesti lukion pitkässä matematiikassa, mutta ei kykene nousemaan tästä ylemmäs kovallakaan työllä. Sitten on heitä, joilta sujuu todella vaatimattomalla opetuksella lukiotason ylittävä matematiikka jo alle kouluikäisestä (puolisoni on tällainen, joten ovat todellisia).

Miksi taiteiden kohdalla ei olisi vastaavia synnynnäisiä eroja eri yksiköiden välillä? Toki lahjakkuus ei yksinään riitä. Huipulle ei pääse ellei lisäksi näe todella paljon vaivaa ja mukana ole myös hyvää tuuria.

Siiis älykkyyss on periytyvää. alat laske kuinka monta liopiston käynyttä suvussasi o niin tiedät kuika vähä olet. Omassa suvussani 20 ainakin ja 3 miljonäääriä.

Vierailija kirjoitti:

Siiis älykkyyss on periytyvää. alat laske kuinka monta liopiston käynyttä suvussasi o niin tiedät kuika vähä olet. Omassa suvussani 20 ainakin ja 3 miljonäääriä.

Tämä olii tyrmäys. tuntuuko hyvältä nyt kun vuotaaa nessustasi verta?

Lahjakkuuden kautta ajattelen itse enemmän. Ilman lahjakkuutta mikään puurtaminen ei nosta korkeuksiin. Ja toisaalta jotkut lahjakkuudet eivät niim erityisen paljoa ole harjoitelleet ja silti nousseet huipulle.

Puurtajia löytyy aina, lahjakkuuksia harvoin.

Luuletteko että Mozart ei ollut luontaisesti lahjakas? Miksi täytyy vähätellä lahjakkuuksia? Viereinen kaveri olisi saanut harjoitella elämänsä eikä koskaan olisi oppinut.

Sanoisin, että ainakin musiikissa lahjakkuus on ratkaisevaa. Meidän suvussa kulkee absoluuttinen sävelkorva. Minä en niitä geenejä saanut, mutta veljeni sai (kumpikin altistuttiin musiikille herkkyysiässä, veljelle tuli absoluuttinen, mulle ei). Kyllä hän vain on yksinkertaisesti parempi kaikessa musiikkiin liittyvässä kuin minä, vaikka molemmat ollaan sitä harrastettu ja siihen paneuduttu. Asiasta ei ole mitään epäilystä. Mä olen sitten kyllä liikunnallisempi ja eräässä lajissa hyvinkin lahjakas, mutta lopetin aikuistuttuani kun muut asiat tuli tärkeämmiksi. Lahjakkaasta ei tule ilman harjoittelua mitään, mutta ilman lahjoja kovalla harjoittelulla ei pääse ikinä siihen mihin lahjakas pääsee.