Pahimmat äitienpäiväpettymyksesi?

Tein omin käsin kakun ja tarjoilin aamiaiset vuoteeseen ja kaikki mutta muija vaan käänsi kylkeään ja sanoi että eihän meillä ole edes lapsia. Jo on kiittämätöntä! Eropaperit lähtee vetämään heti huomenna.

Tein kakun, ostin anopille kukat ja kortin. Näin puoleen päivään mennessä en itse ole saanut mitään. Onnittelua, korttia, halausta, en mitään. Luulisi alakouluikäisten tehneen jotain koulussa mutta ei.

Vierailija kirjoitti:

Tein kakun, ostin anopille kukat ja kortin. Näin puoleen päivään mennessä en itse ole saanut mitään. Onnittelua, korttia, halausta, en mitään. Luulisi alakouluikäisten tehneen jotain koulussa mutta ei.

Tämä on kyllä vaan sun oma vika. Mitäs ostelet puolisosi äidin lahjat.

Vierailija kirjoitti:

Tein kakun, ostin anopille kukat ja kortin. Näin puoleen päivään mennessä en itse ole saanut mitään. Onnittelua, korttia, halausta, en mitään. Luulisi alakouluikäisten tehneen jotain koulussa mutta ei.

Minkälaisen tohvelisankarin kanssa sinä elät jos se ei edes omalle äidilleen kyennyt kukkia ja korttia ostamaan? Toisaalta tuo selittää senkin miksi lapsista on tullut sellaisia ettei edes lapsena äidistään senvertaa välitä että kortin antaisivat.

m36

Mies lähti äidilleen ja jätti minut, sekä lapsemme kahdestaan kotiin.

Kun sain esikoiseni 17 vuotta sitten ja olin ensimmäistä kertaa äitienpäivänä äiti. Olin jotenkin olettanut että puoliso juhlistaa sitä jotenkin esim. antamalla kukkasia. No, ei tapahtunut mitään. Aamukahvilla kysyin varovasti että mitkäs on päivän suunnitelmat niin puoliso sanoi, että hän ainakin käy viemässä äidille kukkia ja lähde mukaan. Olin vähän änkkänä, että niin mennään vaan, mutta onhan tässä äiti omassakin perheessä, just tässä sua vastapäätä. Puoliso katsoi kuin olisin kuusta tipahtanut ja tokaisi että "no ethän sä MUN äiti ole". Minä siihen että oikeastiko ajattelit että tuo kotilon kokoinen tyyppi, joka ei vielä edes kävele, olisi äitiään jotenkin muistanut.

Mut ei puoliso tajunnut ollenkaan. Mä taas en tajunnut että ei todellakaan ole kaikille sataprosenttisesti luontevaa muistaa äidiksi tullutta omaa puolisoaan. Mun isä ja paappa oli aina muistanut vaimojaan äitienpäivinä, joten pidin sitä itsestään selvänä.

Ei nyt ihan kolmatta maailmansotaa saatu tilanteesta aikaiseksi, mut kun isänpäivä tuli ja puoliso kyseli pokkana, etteikö tuu edes isänpäiväkakkua, niin sain napautettua sille että "kuule, kun ethän sä ole mun isä, isälleni olen kyllä jo onnittelut laittanut ja vielä soittanutkin perään". :=DDDD

Pettynyt. kirjoitti:

Mies lähti äidilleen ja jätti minut, sekä lapsemme kahdestaan kotiin.

No, sinä et varmaankaan ole miehesi äiti, vai?

Ekana äitienpäivänä mies huoritteli. Haki kyllä sitten ruusuja. Ei oikein auttanut enää.

Ei olla enää yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Kun sain esikoiseni 17 vuotta sitten ja olin ensimmäistä kertaa äitienpäivänä äiti. Olin jotenkin olettanut että puoliso juhlistaa sitä jotenkin esim. antamalla kukkasia. No, ei tapahtunut mitään. Aamukahvilla kysyin varovasti että mitkäs on päivän suunnitelmat niin puoliso sanoi, että hän ainakin käy viemässä äidille kukkia ja lähde mukaan. Olin vähän änkkänä, että niin mennään vaan, mutta onhan tässä äiti omassakin perheessä, just tässä sua vastapäätä. Puoliso katsoi kuin olisin kuusta tipahtanut ja tokaisi että "no ethän sä MUN äiti ole". Minä siihen että oikeastiko ajattelit että tuo kotilon kokoinen tyyppi, joka ei vielä edes kävele, olisi äitiään jotenkin muistanut.

Mut ei puoliso tajunnut ollenkaan. Mä taas en tajunnut että ei todellakaan ole kaikille sataprosenttisesti luontevaa muistaa äidiksi tullutta omaa puolisoaan. Mun isä ja paappa oli aina muistanut vaimojaan äitienpäivinä, joten pidin sitä itsestään selvänä.

Ei nyt ihan kolmatta maailmansotaa saatu tilanteesta aikaiseksi, mut kun isänpäivä tuli ja puoliso kyseli pokkana, etteikö tuu edes isänpäiväkakkua, niin sain napautettua sille että "kuule, kun ethän sä ole mun isä, isälleni olen kyllä jo onnittelut laittanut ja vielä soittanutkin perään". :=DDDD

Uhriutumiskokemus ja näpäytys samassa paketissa. Tämä oli hyvä, lisää tällaista!

Vierailija kirjoitti:

Tein kakun, ostin anopille kukat ja kortin. Näin puoleen päivään mennessä en itse ole saanut mitään. Onnittelua, korttia, halausta, en mitään. Luulisi alakouluikäisten tehneen jotain koulussa mutta ei.

Miksi ostit anopillesi kukkia  ja kortin? Eihän hän ole sinun äitisi.

Pettynyt. kirjoitti:

Mies lähti äidilleen ja jätti minut, sekä lapsemme kahdestaan kotiin.

Näin meilläkin, mutta tämä on minulle kyllä itsestään selvää. Minä vietän äitienpäivää lasteni kanssa, lähdetään kohta oman äitini luo.

Mies saa ilman muuta muistaa omaa äitiään äitienpäivänä, johan me on omat juhlallisuudet saatu hoidettua aamupäivällä. Plus anopille ei missään nimessä käy se, että häntä juhlittaisiin esim. Edeltävänä päivänä, joten ei sitten näe lapsenlapsiaan ja tästä jaksaa marista vuodesta toiseen, vaan samapa tuo minulle on.

ap. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun sain esikoiseni 17 vuotta sitten ja olin ensimmäistä kertaa äitienpäivänä äiti. Olin jotenkin olettanut että puoliso juhlistaa sitä jotenkin esim. antamalla kukkasia. No, ei tapahtunut mitään. Aamukahvilla kysyin varovasti että mitkäs on päivän suunnitelmat niin puoliso sanoi, että hän ainakin käy viemässä äidille kukkia ja lähde mukaan. Olin vähän änkkänä, että niin mennään vaan, mutta onhan tässä äiti omassakin perheessä, just tässä sua vastapäätä. Puoliso katsoi kuin olisin kuusta tipahtanut ja tokaisi että "no ethän sä MUN äiti ole". Minä siihen että oikeastiko ajattelit että tuo kotilon kokoinen tyyppi, joka ei vielä edes kävele, olisi äitiään jotenkin muistanut.

Mut ei puoliso tajunnut ollenkaan. Mä taas en tajunnut että ei todellakaan ole kaikille sataprosenttisesti luontevaa muistaa äidiksi tullutta omaa puolisoaan. Mun isä ja paappa oli aina muistanut vaimojaan äitienpäivinä, joten pidin sitä itsestään selvänä.

Ei nyt ihan kolmatta maailmansotaa saatu tilanteesta aikaiseksi, mut kun isänpäivä tuli ja puoliso kyseli pokkana, etteikö tuu edes isänpäiväkakkua, niin sain napautettua sille että "kuule, kun ethän sä ole mun isä, isälleni olen kyllä jo onnittelut laittanut ja vielä soittanutkin perään". :=DDDD

Uhriutumiskokemus ja näpäytys samassa paketissa. Tämä oli hyvä, lisää tällaista!

Nro 6 eli tuon kirjoittanut kommentoi: oli muuten todella outoa se, että puoliso ei ymmärtänyt lainkaan pointtiani siinä, että hänen olisi ollut kiva muistaa äidiksi tullutta puolisoaan eli minua. Oli jotenkin ihan mahdoton selittää odotusteni perusteita hänelle, ei ne mahtuneet ollenkaan hänen kokemusmaailmaansa. Kysyin kyllä häneltä, eikö hänen isänsä koskaan muistanut hänen äitiään äitienpäivinä. Puoliso ei muistanut juuta eikä jaata asiasta, toisaalta hänen isänsä kuoli kun hän oli teini-ikäinen, ja lapsena tai teininä nyt kaikille on varmaan ollut täysin evvk, muistaako isä äitiä äitienpäivänä. Mutta kyllä siitä jonkun tiedostamattoman esimerkin saa. Mulla oli kyllä v-käyrä jo otsasta ulkona tuossa vaiheessa, mutta kun tajusin että jankkaaminen on täysin turhaa - kuin olisi seinälle puhunut - niin tuli sellainen tyhjiin puhalletun pussin olo ja siinä vaiheessa vauvakin jo vaati huomiotani. Kyseinen päivä sujui loppujen lopuksi ihan hyvin, mutta pakko myöntää että aika lailla hekumoiden odotin isänpäivää ja puolison reaktiota siihen, etten tee sen eteen yhtään mitään. Nyttemmin asia on korjaantunut kyllä molemmin puolin.

Kävin keräämässä valkovuokkoja, olin tehnyt itse kortin alakoulussa, keitin kahvin ja yritin tehdä jotkut voileivät vaikka jääkaapissa oli melkein vain valo. Kun äiti lopulta krapulassa nousi, avasi kaljan ja sössötti jotain että Kiitos. Sitten lähtikin baariin. Jäin pikkusisaren kanssa taas kahden ja joskus iltayöllä äitikin kotiutui ämpäripäissään jonkun random ukon kanssa.

Pettynyt. kirjoitti:

Mies lähti äidilleen ja jätti minut, sekä lapsemme kahdestaan kotiin.

Miksi sinä et lähde lapsesi kanssa oman äitisi luo kylään? Tai keksi jotain hauskaa tekemistä lapsesi kanssa?

Mies vonkasi seksiä heti aamusta. Totesin sille, että tänään on minun päivä nauttia. Illemmalle treffit sovittu isomunaisen rakastajan kanssa.

Kaikki äitienpäivät. Ahdistaa lukea uutisia äideistä ja lahjaideoista jo pari viikkoa ennen koko päivää.

Varsinaisena juhlapäivänä oma perhe muistaa minua jos muistaa ja pakko myöntää, että kateellisena katson joidenkin äitien kuvia valmiiksi katetuista aamupaloista, lahjoista jne. Ei vaan meillä. Ihan itse piti nekin aamupalaleivät vääntää niinkuin jokaisena muunakin aamuna.

Mies jäi aamulla sänkyyn nukkumaan ja nyt istuu koneella pelaamassa ja sillä aikaa hoidin lapsille lounaat ja päiväunille. Harmittaa, kun on tullut tehtyä lapset vätyksen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kävin keräämässä valkovuokkoja, olin tehnyt itse kortin alakoulussa, keitin kahvin ja yritin tehdä jotkut voileivät vaikka jääkaapissa oli melkein vain valo. Kun äiti lopulta krapulassa nousi, avasi kaljan ja sössötti jotain että Kiitos. Sitten lähtikin baariin. Jäin pikkusisaren kanssa taas kahden ja joskus iltayöllä äitikin kotiutui ämpäripäissään jonkun random ukon kanssa.

"Ämpäripäissään" on kyllä erinomainen kielikuva tietynlaisesta humalasta.

Sen huomaaminen, että olen ollut huono äiti, enkä osannut kasvattaa kunnollista lasta, enkä saada hyvää miestä. Mies on eri kaupungissa viettämässä viikonloppua lastensa kanssa ja järjestämässä exälleen (olivat eronneet jo vuosi ennen tapaamistamme) äitienpäivähuomiointia.

Minä olen yksin teinipojan ja koiran kanssa kotona. Heräsin aamulla viemään koiran ulos, tapasin koiraa ulkoiluttavan naisen, joka poimi valkovuokkoja itselleen, sitten kävin kaupassa ja ostin aamupalaa ja kukkia äidilleni

Tein pojalleni aamupalan valmiiksi, hän heräsi 11.30. Pyysin viemään koiran ulos ja hän suuttui. Pyysin piirtämään äitienpäiväkortin mummulleen, hän huusi ettei tee, haista p@ska.

Tarvitsisin kai jonkun kurssin äitiyteen ja elämään yleensä, mutta on jo varmaan myöhäistä.

Ehkä ne viisi vuotta, kun yritimme raskautta, olivat pahimmat. Oli hirveän tuskallista piinaa katsoa ja kuunnella muiden äitiysonnea, kun itsellä oli tyhjä syli. Onneksi alkionsiirrolla saimme viimein ainokaisemme, ja nyt on ihana viettää äitienpäivää. Ja kaikkia muitakin päiviä, arki on ihanaa jopa lapsen kiukuttelupäivinä. Yhtään päivää ei mene niin, ettenkö sanoisi lapselle, että rakastan häntä. Olen säilyttänyt joka ainoan piirustuksen ja muun väkellyksen, jonka hän on tehnyt.

Todellinen positiivisuusketju.