En ymmärrä miksi lääkikseen hakiessa mitataan pelkästään luonnontieteellistä osaamista

Haluatko että

a) vaivasi tulee hoidettua

b) vaivasi ei tule hoidettua mutta lääkärisi on empaattinen?

Lääkärille on olennaisempaa tajuta luonnontieteen asioita kuin päähänpaijausta.

Empaattiset saavat mennä raivohulluja koululaisia ja multitalentteja tulijoita ymmärtämään.

Vierailija kirjoitti:

Haluatko että

a) vaivasi tulee hoidettua

b) vaivasi ei tule hoidettua mutta lääkärisi on empaattinen?

Empatiakyvyttömät lääkärit on just niitä joita ei kiinnosta hoitaa potilaidensa vaivoja vaan ilme värähtämättä käskee painumaan kotiin.

No sitähän se lääkärin työ pääasiassa on, luonnontieteitä. Asiakaskohtaaminen on vain pieni osa kokonaisuutta ja on jollain tasolla suotavaakin, ettei lääkärit ole liian empaattisia vaan perustavat päätöksensä faktatietoihin.

Miksi kaikki vastaajat tuntuvat ajattelevan että luonnontieteiden osaaminen ja empatiakyky jotenkin sulkisivat toisensa pois?

Eivät lääketieteellisestä valmistuvat välttämättä tule työskentelemään lääkäreinä, osa työllistyy myös esimerkiksi hallinnollisiin tai tutkimustehtäviin. Nuo mainitsemasi asiat tulisikin näkyä vasta siinä vaiheessa kun hakee töitä, ei valintakokeissa. Epäempaattisinkin henkilö voi olla hyvä lääketieteen tutkija.

Lääkärinä toivoisin, että meitä valmistuisi kahdelta linjalta: kliiniseen työhön tähtäävien pääsykokeissa olisi jonkinlainen sosiaalisten taitojen osuus, ja esim. laboratorioaloille (kliininen kemia, patologia, mikrobiologia...) suuntaavilla sitten nykyisenlaiset kokeet. Jälkimmäiseltä linjalta valmistuneet eivät siis tekisi potilastyötä, eikä siihen esim. terveyskeskuspalvelun muodossa velvoitettaisi. On väärin myös potilaita kohtaan, että että heitä hoitaa koko lääkiksen ajan labra-alalle tähdännyt ihminen, jolla ei ole juuri mitään kiinnostusta potilastyöhön, mutta tk-palvelu on suoritettava saadakseen ne kliinisen kemian erikoislääkärin paperit ulos...

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikki vastaajat tuntuvat ajattelevan että luonnontieteiden osaaminen ja empatiakyky jotenkin sulkisivat toisensa pois?

Koska aina riittää näitä ihmettelijöitä, jotka mielestään olisivat paljon parempia lääkäreitä kuin olemassa olevat lääkärit, vaikka ovat pyrkineet viisi kertaa lääkikseen pääsemättä.

Ainakaan minä en haluaisi suurin surminkaan lekurille, jolle on aikanaan kestänyt viisi vuotta pyrkiä opiskelemaan. Diagnoosin tekoon näillä empatian ihmeillä kun menee todennäköisesti niin kauan, että potilas ehtii kuolla.

Ei psykologille esiintyminen mitään todista.

Vierailija kirjoitti:

Lääkärinä toivoisin, että meitä valmistuisi kahdelta linjalta: kliiniseen työhön tähtäävien pääsykokeissa olisi jonkinlainen sosiaalisten taitojen osuus, ja esim. laboratorioaloille (kliininen kemia, patologia, mikrobiologia...) suuntaavilla sitten nykyisenlaiset kokeet. Jälkimmäiseltä linjalta valmistuneet eivät siis tekisi potilastyötä, eikä siihen esim. terveyskeskuspalvelun muodossa velvoitettaisi. On väärin myös potilaita kohtaan, että että heitä hoitaa koko lääkiksen ajan labra-alalle tähdännyt ihminen, jolla ei ole juuri mitään kiinnostusta potilastyöhön, mutta tk-palvelu on suoritettava saadakseen ne kliinisen kemian erikoislääkärin paperit ulos...

Kyllä labraan on ihan omakin koulutus.

Empatiakyky ei ole sama asia kuin pään silittely ja lässyttäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikki vastaajat tuntuvat ajattelevan että luonnontieteiden osaaminen ja empatiakyky jotenkin sulkisivat toisensa pois?

Koska aina riittää näitä ihmettelijöitä, jotka mielestään olisivat paljon parempia lääkäreitä kuin olemassa olevat lääkärit, vaikka ovat pyrkineet viisi kertaa lääkikseen pääsemättä.

Ainakaan minä en haluaisi suurin surminkaan lekurille, jolle on aikanaan kestänyt viisi vuotta pyrkiä opiskelemaan. Diagnoosin tekoon näillä empatian ihmeillä kun menee todennäköisesti niin kauan, että potilas ehtii kuolla.

Tässähän ei ollut kyse siitä kuinka monta kertaa joku on hakenut ja onko päässyt vai ei, vedit tuon ihan hatusta.  Luetun ymmärtämisessä ongelmia?

Lääkäri ei saa olla kovin empaattinen. Eihän kenenkään pää kestäisi sairaalatyötä diakonissan empatialla. Yksikin rääkätty lapsi aiheuttaisi lääkärille unettomuutta ym psyyken riesa. Lääkärin on pystyttävä asioihin, joita moni ei osaa edes kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

No sitähän se lääkärin työ pääasiassa on, luonnontieteitä. Asiakaskohtaaminen on vain pieni osa kokonaisuutta ja on jollain tasolla suotavaakin, ettei lääkärit ole liian empaattisia vaan perustavat päätöksensä faktatietoihin.

Ai niinkuin Josef Mengele? Sellaisiako lääkäreitä haluat lisää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkärinä toivoisin, että meitä valmistuisi kahdelta linjalta: kliiniseen työhön tähtäävien pääsykokeissa olisi jonkinlainen sosiaalisten taitojen osuus, ja esim. laboratorioaloille (kliininen kemia, patologia, mikrobiologia...) suuntaavilla sitten nykyisenlaiset kokeet. Jälkimmäiseltä linjalta valmistuneet eivät siis tekisi potilastyötä, eikä siihen esim. terveyskeskuspalvelun muodossa velvoitettaisi. On väärin myös potilaita kohtaan, että että heitä hoitaa koko lääkiksen ajan labra-alalle tähdännyt ihminen, jolla ei ole juuri mitään kiinnostusta potilastyöhön, mutta tk-palvelu on suoritettava saadakseen ne kliinisen kemian erikoislääkärin paperit ulos...

Kyllä labraan on ihan omakin koulutus.

Toki Suomessa voi opiskella esim. kemistiksi tai bioanalyytikoksi. Kyseessä täysin eri koulutus ja tehtävänkuva kuin kliinisen kemian erikoisLÄÄKÄRILLÄ. Samoin kuin ruumiinavaustyöhön osallistuu obduktiopreparaattori, joka on täysin eri koulutus kuin oikeuslääkärin tai patologin.

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri ei saa olla kovin empaattinen. Eihän kenenkään pää kestäisi sairaalatyötä diakonissan empatialla. Yksikin rääkätty lapsi aiheuttaisi lääkärille unettomuutta ym psyyken riesa. Lääkärin on pystyttävä asioihin, joita moni ei osaa edes kuvitella.

Väittäisin että sairaanhoitajilla on se rankempi osuus, kun ovat enemmän ns. "kentällä" potilaiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri ei saa olla kovin empaattinen. Eihän kenenkään pää kestäisi sairaalatyötä diakonissan empatialla. Yksikin rääkätty lapsi aiheuttaisi lääkärille unettomuutta ym psyyken riesa. Lääkärin on pystyttävä asioihin, joita moni ei osaa edes kuvitella.

Ja tässä sinä oletat että empaattisuus tarkoittaa samaa kuin heikkous. Kyllä voi olla empaattinen ja samalla henkisesti vahva ja kykenevä kestämään niitä rankkojakin juttuja. 

Lääkärin ei ehkä tarvitse olla sosiaalinen nero, mutta tieteellisen asiantuntijan roolin taakse piiloutuminen ei valitettavasti toimi eikä ole nykypäivää.

Lääkärin ja potilaan kemioilla ja lääkärin vuorovaikutustaidoilla on olennainen merkitys hoitomyöntyvyyden ja tulosten kannalta. Tästä on tutkimusta vaikka miten paljon. Vuorovaikutustaitoja ei siis voi erottaa käytännön hoitavasta työstä varsinkin, kun ottaa huomioon sairaalamaailman hierarkisuuden ja miten fiksu ja asioista kiinnostunut hoitaja tai varsinkin psyk.työssä joku muu asiantuntija ei välttämättä uskalla sanoa jotain, koska lääkäri jyrää tutkintopaperilla ja asemalla yli. Niin kauan kuin lääkäri on se kukkulan huipulla on siis myös moniammatillisissa ryhmissä tärkeää, että lääkäri osaa kommunikoida. 

Kyllä se lääkäri aspa-taidot tarvitsee, ja empatiaa potilasta kohtaan. Oli sitten kuinka hyvä tahansa tieteellisesti.

Itseänikin harmittaa, että jätin ilmoittamatta aikoinaan kaavintamääräyksestä, jonka yks empatiakyvytön (ja siitä paikkakunnalla tunnettu) tk-lääkäri lapselleni määräsi. Lapsi nyt jo aikuinen, ja terve yksilö kuin mikä.

Vaatimukset muuttuvat. Tosin entisaikaan lääkäreillä piti olla sosiaalisiakin taitoja, kun tekivät kotikäyntejä.