Muita, joille vanhemmat eivät opettaneet lapsena tunnetaitoja, sosiaalisia taitoja jne?

Pahoja ongelmiahan se on tuonut ja opettelu sujui melko hyvin tiettyyn pisteeseen asti johon jäin jumittamaan. En ole katkera, vanhemmat ei kyenneet parempaan. Ei voi kauhalla ottaa jos on lusikalla annettu.

Tunnetaitoja, en ole ikinä kuullutkaan.

MInun vanhempani eivät tunnistaneet tai osanneet sanoittaa tunteita. Kun esim. surullisena kerroin äidilleni isäni pudottaneen tavarani, joka meni rikki, niin äiti alkoi karjumaan, ettei isän vahingolle tarvitse olla noin vahingoniloinen. Meillä oli myös lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sitten kun hakattuna itkin, en suinkaan itkenyt kuulemma pelkoa ja kipua, vaan itkin kuulemma, kun tiedän olevani paha ja itken ja suren omaa pahuuttani. Sitten nuorella aikuisiällä tapasin lapsuuteni johdattamana tunnevammaisen miehen, jolle kaikki tunteeni olivat suuttumista, eli pettymys, suru jne. Nyt pitkän ajan kuluttua käyn terapiassa ja yritän elää päivän kerrallaan. 

Tunneksä huonoa omatuntoa siitä vai? Kyllä se tänäpäivänä tuppaa tilenne olemaan vähän sekin että sellainen liika päällepäsmäröinti voi enemmän myös lukittaa lasta niin että kynnys tavallaan tunnustaa kolttosensa kasvaa jos antaa aihetta liaalle tuomitsemiselle siinä määrin ettei enää uskalla luottaa vaan ajatelee että odotettavissa lähinnä satikutia vasstassa.

Kuvailet nyt normaalia suomalaista kasvatusta.

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaitoja, en ole ikinä kuullutkaan.

Mikä on hassua koska tunnetaidot on tärkein onnellisuutta ennustava taito. Ihmiskunnalla on vielä tekemistä. Joku päivä varmaankin ihmetellään Miksi koulussa päntättiin päähän vuosilukuja kun pärjäämisen tärkeimmät eväät on ihan muualla. Nythän käsittääkseni on pikku hiljaa ruvettu heräämään tähän.

En oppinut taitoja ja nyt olen syrjäytynyt. Kumpikaan ei puhunut minulle mitään paitsi silloin, kun tein jotain, mistä he eivät pitäneet ja usein sitten huudettiin tai tukistettiin. Äiti ei vieläkään uskalla katsoa minua silmiin jutellessaan kanssani. Ei varmaan katsonut silloinkaan, kun olin lapsi.

Välillä katkeruus nousee pintaan, mutta tiedän, etteivät he tahallaan olleet huonoja vanhempia. Jokaisen aikuisen tehtävä on laittaa oma elämä kuntoon, ikään kuin purkaa lapsuuden ohjelmointi ja koodata tilalle parempi ja sitä yritän. Mistään ulkopuolelta ei voi tulla ketään korjaamaan elämääni, joten ainoa vaihtoehto on toimia itse.

Minulla oli ankara isä ja alistuva äiti. Itsekin olin todella miellyttämisenhaluinen. En uskaltanut ilmaista mitään negatiivista etten ole häiriöksi tai suututa ketään. En myöskään oppinut puolustamaan itseäni koska sitä ei sallittu. Isän ankaruus oli askeettista myös, mistään ei saanut iloita paitsi korkeintaan metsässä rämpimisestä.

Nyt 45 vuotiaana tiedän jo että minulla on oikeus kaikkiin tunteisiin ja jos tunteita ei patoa niiden kanssa on helpompi elää. Tätä kehitystä ei tehnyt helpoksi se että mieheni suku mieluiten myös näkisi minussa sen harmittoman myötälijän joka hyppii kaikkien pillin mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Tunneksä huonoa omatuntoa siitä vai? Kyllä se tänäpäivänä tuppaa tilenne olemaan vähän sekin että sellainen liika päällepäsmäröinti voi enemmän myös lukittaa lasta niin että kynnys tavallaan tunnustaa kolttosensa kasvaa jos antaa aihetta liaalle tuomitsemiselle siinä määrin ettei enää uskalla luottaa vaan ajatelee että odotettavissa lähinnä satikutia vasstassa.

Mutta se tietysti mikä kasvatuksessa muodostuu niin on koodisto eli juuri se tunteiden sanoittamisessa varmaan juuri ilmenevä todiste siitä että mitä koodikieltä edustaa.

Noh, sosiaalisten taitojen opetus oli sitä että pitää olla reipas ja puhua kuuluvalla äänellä. Ujona lapsena minulla oli tässä suuria vaikeuksia ja sain paljon moitteita. Häpeä ja huonommuudentunne siitä jäi. Toisaalta ymmärrän vanhempiani, kun he eivät itse olleet saaneet niin eivät osanneet lapsillekaan antaa. Aikuisena olen käsitellyt asioita ja tavallaan päässyt asiassa eteenpäin. Selvä merkki kylmästä kasvatuksesta tänäkin päivänä on se, etten kehtaa itkeä vanhempieni edessä, tyyliin edes hautajaisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunneksä huonoa omatuntoa siitä vai? Kyllä se tänäpäivänä tuppaa tilenne olemaan vähän sekin että sellainen liika päällepäsmäröinti voi enemmän myös lukittaa lasta niin että kynnys tavallaan tunnustaa kolttosensa kasvaa jos antaa aihetta liaalle tuomitsemiselle siinä määrin ettei enää uskalla luottaa vaan ajatelee että odotettavissa lähinnä satikutia vasstassa.

Mutta se tietysti mikä kasvatuksessa muodostuu niin on koodisto eli juuri se tunteiden sanoittamisessa varmaan juuri ilmenevä todiste siitä että mitä koodikieltä edustaa.

Taii ylipäätään missä tahansa käsitten hahmottamisessa että sen kykenee perustelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunneksä huonoa omatuntoa siitä vai? Kyllä se tänäpäivänä tuppaa tilenne olemaan vähän sekin että sellainen liika päällepäsmäröinti voi enemmän myös lukittaa lasta niin että kynnys tavallaan tunnustaa kolttosensa kasvaa jos antaa aihetta liaalle tuomitsemiselle siinä määrin ettei enää uskalla luottaa vaan ajatelee että odotettavissa lähinnä satikutia vasstassa.

Mutta se tietysti mikä kasvatuksessa muodostuu niin on koodisto eli juuri se tunteiden sanoittamisessa varmaan juuri ilmenevä todiste siitä että mitä koodikieltä edustaa.

Taii ylipäätään missä tahansa käsitten hahmottamisessa että sen kykenee perustelemaan.

Muttta eihän sitten ihmisen toiminnassa nämä ole samalla tavalla sellaista optimaallista siinä kuin esim linnuilla vaikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunneksä huonoa omatuntoa siitä vai? Kyllä se tänäpäivänä tuppaa tilenne olemaan vähän sekin että sellainen liika päällepäsmäröinti voi enemmän myös lukittaa lasta niin että kynnys tavallaan tunnustaa kolttosensa kasvaa jos antaa aihetta liaalle tuomitsemiselle siinä määrin ettei enää uskalla luottaa vaan ajatelee että odotettavissa lähinnä satikutia vasstassa.

Mutta se tietysti mikä kasvatuksessa muodostuu niin on koodisto eli juuri se tunteiden sanoittamisessa varmaan juuri ilmenevä todiste siitä että mitä koodikieltä edustaa.

Taii ylipäätään missä tahansa käsitten hahmottamisessa että sen kykenee perustelemaan.

Muttta eihän sitten ihmisen toiminnassa nämä ole samalla tavalla sellaista optimaallista siinä kuin esim linnuilla vaikka.

Tai onko se ero siinä että linnuilla se on vaistonvaraista ja ihhmisillä taas järjen filttereiden läpi kulkevaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunneksä huonoa omatuntoa siitä vai? Kyllä se tänäpäivänä tuppaa tilenne olemaan vähän sekin että sellainen liika päällepäsmäröinti voi enemmän myös lukittaa lasta niin että kynnys tavallaan tunnustaa kolttosensa kasvaa jos antaa aihetta liaalle tuomitsemiselle siinä määrin ettei enää uskalla luottaa vaan ajatelee että odotettavissa lähinnä satikutia vasstassa.

Mutta se tietysti mikä kasvatuksessa muodostuu niin on koodisto eli juuri se tunteiden sanoittamisessa varmaan juuri ilmenevä todiste siitä että mitä koodikieltä edustaa.

Taii ylipäätään missä tahansa käsitten hahmottamisessa että sen kykenee perustelemaan.

Muttta eihän sitten ihmisen toiminnassa nämä ole samalla tavalla sellaista optimaallista siinä kuin esim linnuilla vaikka.

Tai onko se ero siinä että linnuilla se on vaistonvaraista ja ihhmisillä taas järjen filttereiden läpi kulkevaa.

Kunn se on vähän siinäkin kun aletaan puhumaan moraalista ja itse en ole vielä lukenut esiim dostojevskin rikos ja rangaistus -kirjaa mutta ajattelin sen kyllä lukaista.

Täällä yks. Näkyy nykyisessä elämässä siten että pitkien terapiajaksojen jälkeen edelleen ihmisten kanssa oleminen on minulle kuormittavaa. En ole parisuhteessa ja kärsin yksinäisyydestä. Olen ulkoisesti ihan ok, joten olen ajatellut että parisuhde ei nimenomaan onnistu näiden sosiaalisten ja tunnetaitojen osamattomuuden vuoksi. Vähän väliä saikulla kun uuvun niin helposti. Ei siis kovin laadukasta elämää.

Eiköhän ole ollut Suomessa pikemmin normisettiä kuin poikkeus.

About kaikki 80- ja 90 luvulla kasvaneet lapset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunneksä huonoa omatuntoa siitä vai? Kyllä se tänäpäivänä tuppaa tilenne olemaan vähän sekin että sellainen liika päällepäsmäröinti voi enemmän myös lukittaa lasta niin että kynnys tavallaan tunnustaa kolttosensa kasvaa jos antaa aihetta liaalle tuomitsemiselle siinä määrin ettei enää uskalla luottaa vaan ajatelee että odotettavissa lähinnä satikutia vasstassa.

Mutta se tietysti mikä kasvatuksessa muodostuu niin on koodisto eli juuri se tunteiden sanoittamisessa varmaan juuri ilmenevä todiste siitä että mitä koodikieltä edustaa.

Taii ylipäätään missä tahansa käsitten hahmottamisessa että sen kykenee perustelemaan.

Muttta eihän sitten ihmisen toiminnassa nämä ole samalla tavalla sellaista optimaallista siinä kuin esim linnuilla vaikka.

Tai onko se ero siinä että linnuilla se on vaistonvaraista ja ihhmisillä taas järjen filttereiden läpi kulkevaa.

Kunn se on vähän siinäkin kun aletaan puhumaan moraalista ja itse en ole vielä lukenut esiim dostojevskin rikos ja rangaistus -kirjaa mutta ajattelin sen kyllä lukaista.

Katsoin esim yhdessä rikosdokkarissa yksi psykologi arvioi poliisin ja rikollisen käytöstä ja niiden eroja. Että tavallaan niissä oli paljon yhteistä miten rikollinen ja poliisi skannaa maailmaa jotta poliisi löytää rikollisen eli täytyy päästä samalle aaltopituudelle mutta se mikä erotttaa poliisin ja rikollisen sanoi että moraalikoodisto.

Keskustelut 70-luvulla syntyneiden äideistä ja siitä kuinka lapsena ja nuorena ei koskaan saanut olla rauhassa avaavat tätä tunnetaitojen puutettakin.

Ei minunkaan lapsuuden kodissa näytetty tunteita tai puhuttu oikeastaan mistään.

Lapsilla ei saanut olla tunteita tai tarpeita ja jos oli ja ne erehtyi näyttämään tavalla tai toisella, seuraamuksia tuli.

Ne seuraamukset olivat mitä tahansa pilkasta lyönteihin, eikä niissä ollut mitään logiikkaa, ja joskus jokin oli sallittua, mutta seuraavalla kerralla taas ei.

Aika nopeasti opin olemaan äänetön ja näkymätön.

Opin hoitamaan omat asiani ja omat ongelmani itse, ihan pienestä asti. Äänetön ja näkymätön, alistettu ja eristetty lapsi oli myös koulun alkaessa kiusaajille valmista riistaa. En koko kouluaikanani puhua pukahtanut tilanteestani, vaan sinnittelin yksin.

Suorittajahan minusta tuli. Ajoittain masentunut ja burnoutit olen kokenut pariinkin kertaan.

On välillä vaikea uskoa, että selvisin edes hengissä. Olin 8-vuotias kun mietin ensimmäistä kertaa, että onko minun pakko elää.

Jokin kipinä minut kuitenkin on pitänyt elämää suorittamassa.

Olen opiskellut, koulutettu, työelämässä, naimisissa, perheellinen.

Tunnetaitoja olen opetellut aikuisena ja terapia on auttanut. Mutta melkoinen savotta se on aikuisena. Jo sen opettelu että on itsekin arvokas ja tärkeä ihminen jonka kuuluu myös saada myötätuntoa ja tulla kohdelluksi hyvin. Ja löytää ne omat rajat.

Mitä vanhemmaksi tulen sitä selvemmin näen puutteet vanhempieni sosiaalisissa taidoissa. Esim isäni suunnitteli ihan tosissaan sanovansa viiskymppiselle ikisinkku-vanhapojalle tämän äidin hautajaisissa että sinun pitäisi kuule hommata itsellesi nainen. Ajatteli selvästi hyvän vinkin antavansa eli ei pahalla.