Lue keskustelun säännöt.
Ystävä puhuu vain itsestään
28.04.2021 |
Tapasin eilen pitkästä aikaa ystävää, jonka olen tuntenut suuren osan elämästäni. Hän ottaa usein yhteyttä ja ehdottaa tapaamisia, mutta nykyään hän puhuu tavatessa koko ajan itsestään. Hän ei useinkaan enää edes kysy, mitä minulle kuuluu. Jos kysyy ja vastaan, kaivaa hän puhelimensa esiin ja keskittyy vastaukseni ajan siihen. Hän voi puhua tunnin omista asioistaan ja tykkää myös kertoa, mitä hänen omille tutuilleen kuuluu.
Sanotaan, että ystävät ovat tärkeitä ja ystävyyssuhteita tulee hoitaa kuin parisuhdetta, mutta tämän ystävän tapaaminen vie enemmän voimia kuin antaa.
Kommentit (61)
Juuri menossa tapaamaan erästä joka myös puhua pälpättää niin että sanon välillä: Saanko puhua.
Huomaa että moni on hyvin yksinäinen. Tarve aukaista se sanainen arkku on ilmeinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitähän riittää. Pitkäaikaisin ystäväni on tällainen. Tullaan toimeen, kun nähdään harvoin ja asutaan eri paikkakunnilla. On aina ollut itsekeskeinen, mutta nyt aikuisena se jotenkin korostuu. Puhelut ovat sellaisia, että puhuu kaikki omat asiansa ja sitten kun olisi minun vuoroni, sanoo että "voinko soittaa sulle uudestaan, mulle tulee toinen puhelu." Arvatenkin ei soita takaisin, koska mitään toista puhelua ei ole. Joskus myös alkaa juttelemaan lapsilleen tai miehelleen minun puheeni päälle. Yleensä en sitten enää puhu mitään.
Kyllä joskus mietin, että mitä tällaisten ihmisten päässä liikkuu... Minkäänlaista keskustelua ei voi käydä mistään aiheesta, jos se ei koske nimenomaan häntä ja hän ei ole pääroolissa.
Työkavereissa myös muutama tällainen persoona. Järkyttävän tylsää seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joskus mietin, että mitä tällaisten ihmisten päässä liikkuu... Minkäänlaista keskustelua ei voi käydä mistään aiheesta, jos se ei koske nimenomaan häntä ja hän ei ole pääroolissa.
Tuttua. Ei meidän minustakaan tarvitse jutella, mutta olisi mukavaa puhua ihan yleisistä asioista, uutisista, edes säästä tai siivoamisesta... Kunhan se olisi vastavuoroista, eikä niin, että parhaimmillaankin minun roolini on olla haastatteluohjelmassa juontajana ja myötäilijänä.
Omaelämäkertaihminen. 60-luvulla syntyneissä miehissä näitä paljon. Eivät edes tajua, miksi vastavuoroisuus olisi ihmissuhteessa tärkeää. Minäminäminäminäminäminä.
Minä puhua papatan kuin papupata silloin kun tapaan ystäviäni, joiden seurassa minulla on hyvä itseluottamus ja koen oloni ns. turvalliseksi.
Olen sanonut näille ystäville, että minut saa keskeyttää milloin vain, koska muuten minulta voi olla haastavaa saada puheenvuoroa. En loukkaannu papatuksen keskeyttämisestä, sillä ymmärrän tilanteen.
Itsekin joudun ottamaan väkisin puheenvuoroja parilta adhd-ystävältäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaisten ihmisten kanssa tulee hyväksikäytetty ja kurja olo. Kai se itsestään puhuva osapuolikin tajuaa, että koko yhteinen aika käytettiin taas hänen asioidensa puimiseen? Sehän antaa kuuntelijalle sellaisen viestin että sinä ja sinun juttusi eivät ole minkään arvoisia.
Ystävyydeltä tuo ei kuulosta. Ystävää kiinnostavat ystävän asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen ystäväsi pyrkii säästämään psykoterapeutin kustannuksissa ja vuodattaa sinulle kaiken roskansa.
Eräs miehen sukulainen pitää minua "ystävänään" ja kehuu miten hyvin tullaan toimeen. Niin, olen aika hiljainen ja hän taas tällainen taukoamatta itsestään jauhava täti. Hän voisi puhua vaikka tuntikausia jostain 1800-luvulla syntyneistä sukulaisistaan ja heidän nykyisistä jälkeläisistään, eli serkuistaan, pikkuserkuistaan, sokeriserkuistaan jne jne. Tietää heidän elämästään suunnilleen kaiken. Se on tosi jännä juttu, että minusta, hänen lähisukulaisensa puolisosta, tietää suunnilleen nimen. Häntä ei kertakaikkiaan kiinnosta puhekumppaninsa kuulumiset yhtään kun voi jauhaa jostain isosedän pojanpojasta jonka on nähnyt viimeksi vuonna 1982.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräs miehen sukulainen pitää minua "ystävänään" ja kehuu miten hyvin tullaan toimeen. Niin, olen aika hiljainen ja hän taas tällainen taukoamatta itsestään jauhava täti. Hän voisi puhua vaikka tuntikausia jostain 1800-luvulla syntyneistä sukulaisistaan ja heidän nykyisistä jälkeläisistään, eli serkuistaan, pikkuserkuistaan, sokeriserkuistaan jne jne. Tietää heidän elämästään suunnilleen kaiken. Se on tosi jännä juttu, että minusta, hänen lähisukulaisensa puolisosta, tietää suunnilleen nimen. Häntä ei kertakaikkiaan kiinnosta puhekumppaninsa kuulumiset yhtään kun voi jauhaa jostain isosedän pojanpojasta jonka on nähnyt viimeksi vuonna 1982.
Tämä ihmetyttää myös. Ihmiset, jotka puhuvat taukoamatta toisten ihmisten kuulumisista, mutta eivät tunnu lainkaan kiinnostuneilta siitä, mitä sille kuuntelevalle ystävälle kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Eräs miehen sukulainen pitää minua "ystävänään" ja kehuu miten hyvin tullaan toimeen. Niin, olen aika hiljainen ja hän taas tällainen taukoamatta itsestään jauhava täti. Hän voisi puhua vaikka tuntikausia jostain 1800-luvulla syntyneistä sukulaisistaan ja heidän nykyisistä jälkeläisistään, eli serkuistaan, pikkuserkuistaan, sokeriserkuistaan jne jne. Tietää heidän elämästään suunnilleen kaiken. Se on tosi jännä juttu, että minusta, hänen lähisukulaisensa puolisosta, tietää suunnilleen nimen. Häntä ei kertakaikkiaan kiinnosta puhekumppaninsa kuulumiset yhtään kun voi jauhaa jostain isosedän pojanpojasta jonka on nähnyt viimeksi vuonna 1982.
Tarjoa tälle tädille sieniteetä, niin voi tulla juttuihin uutta syvyyttä tätisi egon liuetessa osaksi universumin kaikkeutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nauhoita pari tuntia muminaa jossa seassa tokaisuja "kyllä, mmmh, joo, ai jaa, kerro lisää, mitä vielä, jahas..." jne. ja laita nauha pyörimään ystäväsi soittaessa. Tällöin ystäväsi saa kuuntelevan korvan ja sinä mielenrauhan.
Keskimäärin 30+ iässä ihmiset lakkaavat hoitamasta ystävyyssuhteita ja ne väljähtyvät lähinnä hyvänpäiväntuttavuuksiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt korona-aikaan minulta katkesi todella pitkä, yli 20 vuotta kestänyt nuoruudesta asti jatkunut ystävyyssuhde. Ystävä ilmeisesti loukkaantui minulle eräästä melko mitättömästä asiasta ja lakkasi pitämästä yhteyttä.
Kun jälkikäteen muistelen ystävyyttämme, näen että se on pitkälti ollut sitä että kuuntelen hänen huoliaan eikä häntä ei loppujen lopuksi kauheasti kiinnosta minun elämäni. Hän halusi nähdä minua erityisesti jos hänellä oli huolia elämässään, ja toimin tavallaan ilmaisena terapeuttina. Se ei kovin paljoa häirinnyt minua, mutta ymmärrän nyt jälkikäteen, että tietty vastavuoroisuus suhteestamme kuitenkin puuttui.
Ehkä hyvä että kävi näin, vaikka tavallaan on aina surullista kun pitkä ystävyys katkeaa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt korona-aikaan minulta katkesi todella pitkä, yli 20 vuotta kestänyt nuoruudesta asti jatkunut ystävyyssuhde. Ystävä ilmeisesti loukkaantui minulle eräästä melko mitättömästä asiasta ja lakkasi pitämästä yhteyttä.
Kun jälkikäteen muistelen ystävyyttämme, näen että se on pitkälti ollut sitä että kuuntelen hänen huoliaan eikä häntä ei loppujen lopuksi kauheasti kiinnosta minun elämäni. Hän halusi nähdä minua erityisesti jos hänellä oli huolia elämässään, ja toimin tavallaan ilmaisena terapeuttina. Se ei kovin paljoa häirinnyt minua, mutta ymmärrän nyt jälkikäteen, että tietty vastavuoroisuus suhteestamme kuitenkin puuttui.
Ehkä hyvä että kävi näin, vaikka tavallaan on aina surullista kun pitkä ystävyys katkeaa.
Vähän samanlaisia kokemuksia pitkästä ystävyydestä, joka on ajan saatossa väljähtänyt. Itse olen ollut se aktiivisempi osapuoli, mutta nyt ei enää kiinnosta nähdä vaivaa. Ei ole erityisempää syytä, mutta en jaksa ihmeellistä kiukuttelua, töksäytyksiä ja poissaolevuutta tavatessa. Parempi antaa olla.
Mulla on tuttu jota on kiva tavata, aika reipas ja iloinen, mutta puhelimessa aivan kamala.
Rasittunut olo tulee jo 10 sekunnissa.
Papattaa aina samoja asioita toistuvasti, puhuu päälle, ei kuuntele.
Vierailija kirjoitti:
Nyt korona-aikaan minulta katkesi todella pitkä, yli 20 vuotta kestänyt nuoruudesta asti jatkunut ystävyyssuhde. Ystävä ilmeisesti loukkaantui minulle eräästä melko mitättömästä asiasta ja lakkasi pitämästä yhteyttä.
Kun jälkikäteen muistelen ystävyyttämme, näen että se on pitkälti ollut sitä että kuuntelen hänen huoliaan eikä häntä ei loppujen lopuksi kauheasti kiinnosta minun elämäni. Hän halusi nähdä minua erityisesti jos hänellä oli huolia elämässään, ja toimin tavallaan ilmaisena terapeuttina. Se ei kovin paljoa häirinnyt minua, mutta ymmärrän nyt jälkikäteen, että tietty vastavuoroisuus suhteestamme kuitenkin puuttui.
Ehkä hyvä että kävi näin, vaikka tavallaan on aina surullista kun pitkä ystävyys katkeaa.
Nyt vähän kyllä hälytyskellot soi. Loukkasit siis ystävääsi? Mikä on sinulle mitätöntä ei välttämättä ole toiselle. Pyysitkö anteeksikaan?
Vierailija kirjoitti:
Vähän samanlaisia kokemuksia pitkästä ystävyydestä, joka on ajan saatossa väljähtänyt. Itse olen ollut se aktiivisempi osapuoli, mutta nyt ei enää kiinnosta nähdä vaivaa. Ei ole erityisempää syytä, mutta en jaksa ihmeellistä kiukuttelua, töksäytyksiä ja poissaolevuutta tavatessa. Parempi antaa olla.
Sama käynyt minulle!
Vierailija kirjoitti:
Näitähän riittää. Pitkäaikaisin ystäväni on tällainen. Tullaan toimeen, kun nähdään harvoin ja asutaan eri paikkakunnilla. On aina ollut itsekeskeinen, mutta nyt aikuisena se jotenkin korostuu. Puhelut ovat sellaisia, että puhuu kaikki omat asiansa ja sitten kun olisi minun vuoroni, sanoo että "voinko soittaa sulle uudestaan, mulle tulee toinen puhelu." Arvatenkin ei soita takaisin, koska mitään toista puhelua ei ole. Joskus myös alkaa juttelemaan lapsilleen tai miehelleen minun puheeni päälle. Yleensä en sitten enää puhu mitään.
Kyllä joskus mietin, että mitä tällaisten ihmisten päässä liikkuu... Minkäänlaista keskustelua ei voi käydä mistään aiheesta, jos se ei koske nimenomaan häntä ja hän ei ole pääroolissa.
Työkavereissa myös muutama tällainen persoona. Järkyttävän tylsää seuraa.
Tuo on kyllä kummallinen tapa, että aletaan puhumaan toisen huoneessaolijan kanssa kesken puhelun. Itse yleensä lyön luurin kiinni jos näin käy.
Älä jatka tapaamista.