Ystävä puhuu vain itsestään

Mullakin on pari tällaista kaveria. Toisella on lisäksi sellainen tyyli, että vaikka meillä olisi samanlaisia kokemuksia, hänellä ne on aina suurempia ja haastavampia ym. Tai sitten hänellä ei ole tietenkään koskaan ollut mitään ongelmaa jossain minulle haasteellisessa asiassa, koska on kuitenkin täydellinen ja kaikkien pitämä henkilö.

Omasta mielestään...

Mulla kanssa tämmönen kaveri. Joskus harvoin saattaa kysyä mitä mulle kuuluu ja ennenkuin ehdin vastata jatkaa jo omien asioiden pölöttämistä.

Pahimmillaan saattaa joskus haukkua mut jos jostain innostun ja pari sanaa sanon.

Tässä tämä ketju josta joku mainitsi työkaveri-ketjussa

Mulla on ollut elämässä useita tällaisia kavereita, kaikki muut on jääneet paitsi yksi ja mietin koko ajan jaksanko vastata enää kyn soittaa. Hänellä on vähän vanhemmat lapset kuin minulla ja olen kuunnellut tuntikausia hänen lastensa luioista, kirjoituksista ja pääsykokeista. Nyt kun omat lspseni tulivat siihen ikään ja mainitsin pääsykokeista niin kaveri alkoi puhua päälleni serkkunsa elämästä. Oli jo niin kornia, että meidän ystävyys taisi jäädä nyt siihen

Kuulostaa niiiiiiin tutulle tuo päälle puhuminen jostain he----tin serkun kaiman kummista, argh!! 

Mikä ihmisiä vaivaa? Mä en aio enää sietää tuollaisia ihmisiä. 

Minulla on myös tällainen ”ystävä." Jokainen lause alkaa sanalla minä, mutta onneksi hän ei kuitenkaan puhu taukoamatta, vaikka puhuukin paljon. Hän ei myöskään ikinä soita kenellekään, vaan odottaa, että hänelle soitetaan. Hän on usein omassa elämässään uhri, jota on kohdeltu epäreilusti, mutta mitään perusteita ei näille väitteille ei yleensä löydy. Omat virheitä vähätellään ja niille löytyy aina oikeutus. Joka tapauksessa hänellä on kyky kääntää jokainen keskusteluaihe aina häneen itseensä ja hän on ilmeisen kykenemätön näkemään mitään asiaa muusta näkökulmasta kuin omastaan. Hän itse pitää itseään hyvänä seurana, empaattisena, huomaavaisena, asiallisena ja erityisesti hyvänä keskustelijana, mutta muiden ihmisten kokemus on se, ettei hänen kanssaan synny todellista interaktiivista keskustelua, koska hän ei kuuntele keskustelukumppania eikä varsinaisesti keskustele kuin itsekseen. Kokemus hänestä on yleensä erittäin itsekeskeinen ja jopa itsekäs, joista jälkimmäisen hän vahvasti kieltää.

Em. syistä hänellä ei ole enää ystäviä, mutta siihen voi tietysti vaikuttaa myös hänen runsas alkoholinkäyttö. Hänen kaikkeen yhdessäoloon kuuluu alkoholin nauttiminen riippumatta siitä juoko muut vai ei. Drinkkiä otetaan tietysti silloin nopeaan tahtiin ja juopuminen tapahtuu myös nopeasti. Juopuessaan hän yleensä taantuu anarkistiteiniksi, joka käyttäytyy huonosti ja pyrkii provosoimaan hirveällä kielenkäytöllä toisinaan jopa täysin vieraita ihmisiä.

Omille perheenjäsenille kielenkäyttö on astetta pahempaa; Rasistiset termit ovat silloin ok (koska kaikki tietää ettei hän ole rasisti) ja omaa aikuista alkoholisoitunutta tytärtään hän on jopa huoritellut julkisesti: Kaikki nämä tietysti läppänä ja huumorina. Omasta mielestään tämä käytös on söpöä, mutta hänen solvauksen kohteeksi joutuva henkilö ehkä näkee sen toisin. Hän näkee itsensä edelleen teininä ja muut taas eläkeikäisen, huonokäytöksisen juopon.

Olen ottanut tämän käytöksen moneen kertaan esille hänen kanssaan, mutta se ei ole johtanut mihinkään. En usko, että hän on kykenevä tai edes halukas muuttamaan itseään tai edes näkemään itseään muiden silmin. En kuitenkaan voi vaatia häntä muuttumaan ja voin vain muuttaa itseäni ja käytöstäni.

Valitettavasti olen itse nyt niin leipääntynyt koko ihmiseen, että hänen vähäiset viestit tekevät minut ärsyyntyneeksi, enkä enää soita hänelle tai välttämättä vastaa edes viesteihin. Tavatessani hänet olen alkanut haastamaan sekä kyseenalaistamaan hänen puhevirtaansa miltei jokaisessa lauseessa. Toisin sanoen kuuntelen häntä tarkasti ja tarvittaessa keskeytän ja esitän hankalia lisäkysymyksiä jatkuvalla syötöllä. Tämä tuntuu ärsyttävän häntä suunnattomasti, koska hän ei haluaisi käydä niin syvällistä keskustelua omista asioistaan. Valitukseen vastaan, että jos hän ei halua puhua omista asioista, niin sitten hän voi olla puhumatta niistä, mutta jos ne jätettäisiin pois, keskusteluaiheeksi jäisivät vain tv-ohjelmat. Niistä en kykene keskustelemaan, koska en katso samoja ohjelmia. Jatkamalla omista asioistaan jauhamista,”pöyhin” ne niin perusteellisesti läpi,  osoittaen kaikki ne asiat, joissa hän mielestäni on epälooginen tai tekee selkeitä virheitä.

Paska ”ystävä” varmaankin olen, mutta tällä tavalla saan ainakin jotain irti tästä ”ystävyydestä.” En sitten tiedä kuinka kauan enää viitsin/ jaksan/ haluan tätä jatkaa ennenkuin ghostaan hänet kokonaan. Tämä muuttunee mahdollisesti vielä toksisemmaksi omalta puoleltani jos jatkan tätä kovin paljon kauempaa. Muuhun muutokseen en jaksa uskoa.

Itselläni oli ehkä joskus lievästi tuollaista käytöstä sellaisena aikana, kun mulla meni todella huonosti ja ystävien hyvät kuulumiset tuntui riipaisevilta, enkä oikeasti halunnut kuulla niitä. Pääosin yritin kyllä silloin välttää kokonaan tapaamasta sellaisia ystäviä, joiden elämäntilanne aiheutti mussa kateutta. 

Luulen myös ketjussa mainittuun kehuskeluun joskus sortuneeni. En jostain syystä vaan halua kertoa sellaisia huonoja uutisia, joihin pitäisi reagoida osoittamalla empatiaa, kun pelkään niitä sääliviä katseita. Kerron mieluummin mukavia kuulumisia. 

Joo kuten ehkä voi päätelläkin, mulla ei ole koskaan ollut sellaista sydänystävä-bestistä, jolle voisi soittaa vaikka yöllä jos tarvitsisi apua. Onneksi olen sentään mieheni osannut päästää oikeasti lähelleni. 

Tiedän. Mulla on juuri todettu kasvain munasarjassa ja merkkiaineet koholla. Hän ei edes kuuntele.

Kiitos tästä ketjusta, antoi mulle perspektiiviä ja vertaistukea. En siis olekaan outo kun ihmettelen että eräs kaveri puhuu kovaan ääneen mun päälle kun alan puhumaan  =(   Tulee ihan päälletallottu olo. 

Meillä tällainen naapuri. Äitini oli juuri kuollut ja tavattiin. Ei sanaakaan minun tilanteestani, alkoi heti kaivaa puhelimestaan lapsenlapsensa kuvia ja kertoa kuinka ihmeellinen Ainojasmike on kun osaa 3 vuotiaana piirtää. Ei ikinä muulloinkaan kysy edes mitä kuuluu, alkaa vain omia juttujaan kertoa, minne ovat menossa ja mistä tulossa ja kuinka moneen valiokuntaan tms. on taas tullut valituksi. Tosi rasittava tyyppi, ei onneksi ole läheinen ystävä,

Mulla on tällainen tuttu, en ystäväksi osaa sanoa. Puhuu itsestään kaikenaikaa, ei anna suunvuoroa, ja jos johonkin väliin ennätän jotain sanoa, ei edes kuuntele, saati vastaa, jatkaa vain siitä mihin jäi, kun menin keskeyttämään. Puhetta tulee tulvana, loputtomasti. Siedän livenä tätä n. 1h kerrallaan ehkä kerran kuussa. Puhelimessa muutama minuutti riittää, ja sitten alan odottamaan, että mikä se asia mahtaa olla, kun on aina hyvin pitkässä langassa.

Onhan se väsyttävä, että toinen puhuu vain itsestään. Vielä väsyttävämpää on, jos puhuu vain toisista ihmisistä ja "tietää" kaikki näiden asiat. Ja väsyttävimpiä ovat ihmiset, jotka päivittelevät kaikkia asioita.

Tuollainen ystävä voi paljastua itsekeskeiseksi tai sen lisäksi ihmiseksi, joka olettaa sinun olevan häneen ihastunut. Tai on itse salaa ja siksi katsoo kännykkäänsä. Ei poista itsekeskeisyyttä, lisää vaan kerroksen.

Tuollaisia on vapaa-ajan lisäksi töissä.

Vain yksi kysymys: miksi te olette tuommoisten ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Näitähän riittää. Pitkäaikaisin ystäväni on tällainen. Tullaan toimeen, kun nähdään harvoin ja asutaan eri paikkakunnilla. On aina ollut itsekeskeinen, mutta nyt aikuisena se jotenkin korostuu. Puhelut ovat sellaisia, että puhuu kaikki omat asiansa ja sitten kun olisi minun vuoroni, sanoo että "voinko soittaa sulle uudestaan, mulle tulee toinen puhelu." Arvatenkin ei soita takaisin, koska mitään toista puhelua ei ole. Joskus myös alkaa juttelemaan lapsilleen tai miehelleen minun puheeni päälle. Yleensä en sitten enää puhu mitään.

Kyllä joskus mietin, että mitä tällaisten ihmisten päässä liikkuu... Minkäänlaista keskustelua ei voi käydä mistään aiheesta, jos se ei koske nimenomaan häntä ja hän ei ole pääroolissa.

Työkavereissa myös muutama tällainen persoona. Järkyttävän tylsää seuraa.

Ei tuo ole ystävyyttä nähnytkään vaikka sinä tulkitset asian näin. Olet pelkkä kuunteleva korva jolle itsekeskeinen ihminen voi vuodattaa ah-niin-merkittäviä asioitaan, koska oma napa paras napa. Tuo nainen kohtelee sinua todella alentuvasti ja epäkunnioittavasti. 

Miten joku voi kutsua näitä tyyppejä ystäväksi, kun superhölöttäjä ei tiedä edes teidän peruskuulumisia (eikä välitäkään tietää). Nuo tuollaiset ovat tuttavia korkeintaan, jos edes sitäkään. Oikea ystävyys on vastavuoroista ja tasapuolista, ei sitä että toinen ottaa jatkuvasti eikä anna mitään takaisinpäin. Hyväksikäyttäjä tekee noin, ei ystävät. 

No, itse olen ainakin ollut pelkästään tyytyväinen siihen päätökseen, etten enää pidä tällaisiin ihmisiin yhteyttä. Mulla oli esimerkiksi lapsuudenkaveri, joka oli juuri tuollainen. En edes ollut tajunnut rooliani pelkkänä kuuntelijana, kunnes itsellä alkoi tapahtumaan elämässä asioita, joita olisin halunnut jakaa ja lopulta, kun menin huonoon kuntoon ja olisin kaivannut tukea. Tätä ennen olin ollut aina saatavilla, kuuntelemassa ja pyydettäessä auttamassa/neuvomassa - totta kai, sitä ystävyys minulle tarkoittaa. No, sitten kun olisinkin halunnut jakaa omia asioitani tai saada jonkinlaista tukea, niin juttuni sivuutettiin täysin. Aivan silkkaa monologia hänen työjutuistaan ja muista kavereistaan, joita kaikki kehuttiin kovasti ja samalla vitsin varjolla vähäteltiin minua. No, kirsikka kakun päälle oli se, kun päätin olla enää kertomatta asioitani, kunnes hän kysyisi millään tavalla asiasta (esim. pelkkä "no, mites sulla menee?"-kyssäri olisi riittänyt). Siinähän kävi niin, että olin eronnut ja muuttanut, sekä aloittamassa uudet opiskelut - eikä tämä 'kaverini' tiennyt näistä asioista yhtään mitään, ei ollut osoittanut mitään kiinnostusta. Samalla pikkuhiljaa olin vähentänyt yhteydenpitoa ja tajunnut, että "lapsuudenkaveruus" itsessään ei ole mikään syy pitää yhteyksiä.

Minua oli aina hämännyt se, kun muiden seurassa hän kovasti kehui minua "parhaaksi ja vanhimmaksi kaverikseen" ja se, että oli aina niin innoissaan tapaamassa. Ajattelin, että kaipa se tarkoittaa, että tarkoitusperät ovat hyvät ja ehkä hän on vain huono kuuntelemaan/kyselemään. Eipä sillä mitään väliä ole, koska lopulta ei sellaisessa ns. ystävyydessä ole mitään järkeä, lähinnä ko. käsitteen halveeraamista koko juttu. Nyt jälkikäteen tuntuu, että tuo mun alistaminen näkymättömäksi oli lopulta tarkoituksenmukaista, jotenkin hän vähintäänkin halveksi minua ja joskus päissään ilmaisi, että on niin kateellinen "kun sulla on niin helppoa" tms. Mikä oli järkyttävää, koska olin tuolloin itsemurha-ajatusten kanssa kamppaileva ja massiivisesta ahdistuksesta/paniikkihäiriöstä kärsivä. Jotenkin mun murheilla tai ajatuksilla tai tunteilla ei ollut mitään painoarvoa, niitä käytettiin vain sen toisen pönkittämiseen tai jotenkin jopa varmaan halusi, että mulla menee huonosti. Mun hyvät uutisethan myös sivuutettiin tai tuli jotain ärsyyntyneen puuskahtavaa "no just joo"-kommenttia, kuin olisi häneltä pois.

Kannattaa oikeasti antaa itselle lupa katkaista välit KOKONAAN tämmöisiin ihmisiin. Jos on ikänsä ollut ns. toisten käytettävänä, niin se voi olla vaikeaa. Itse olin ajautunut ko. rooliin jo lapsena kotona ja sitten sen jälkeen kaikissa ihmissuhteissa. Joten en tiennyt, että mitään muuta vaihtoehtoa voisi olla. Sitten onneksi onnenpotkuna päädyin (nykyiseen) terveeseen parisuhteeseen ja olen vuosien myötä, kovan henkisen työn tehneenä, vihdoin oivaltanut että ansaitsen toisilta ihmisiltä vastavuoroisuutta sekä rakkautta. Vieläkin välttelen toisia ihmisiä ja poden sosiaalista ahdistusta, koska ajaudun helposti vanhaan "miellyttäjän" rooliini, mutta mieluummin olen ihan itsekseni kuin sellaisten ihmisten kanssa. Ihan järkyttävää kohtelua joutuvat monet kokemaan, tsemppiä kaikille näiden asioiden kanssa painiville kovasti! <3

Minulla on tällainen tilanne, josta olen irtautumassa suunnitelmallisesti. En ota yhteyttä ystävääni oma-aloitteisesti enää ollenkaan. Kun hän laittaa viestin omista asioistaan (on kokonaan lopettanut edes ne muodolliset "mitä kuuluu?" - viestit), vastaan lyhyesti  jotain kohteliasta, mutten ala puida hänen asioitaan, kuten tapanamme on ollut. Vain hän, hän, hän. Hän ei tiedä minusta enää mitään, eikä häntä kiinnostakaan. Näin hiipui pois vuosikymmenten ystävyys. 

Iso osa ihmisistä ei vaikuta kaipaavaan ystävää vaan yleisöä ja kuuntelijaa omille jutuilleen. Toisille puolestaan ystävä on tukipilari, jolta kerjätä alituiseen palveluksia ja henkistä tukea tai ressukka, jota ohjailla ja päällepäsmäröidä hänen "omaksi parhaakseen". Johtui itsekeskeinen ja röyhkeä käytös sitten huonoista sosiaalisista taidoista, pysähtyneestä henkisestä kehityksestä, päihdeongelmasta tai persoonallisuushäiriöstä, niin kenenkään velvollisuus ei ole hyväksyä ystäväksi ketään, joka vain ottaa, ottaa ja ottaa loputtomiin.

Itse siedin nuorena itsekeskeisiä ja empatiakyvyttömiä ystäviä ihan liian pitkään johtuen huonosta omanarvontunnostani. Myönnän olleeni heidän ystävänsä osaksi myös säälistä, koska heillä oli selkeitä pulmia itsetunnon kanssa ja saattoivat olla yllättävän epävarmoja ja ripustautuvia. Enää en lähtisi kenenkään sääliystäväksi, koska ystävyys ei saa perustua säälimiselle. En voi myöskään muuttaa kenenkään käytöstä väkisin ja yleensä näillä itsekeskeisillä on niin epärealistinen käsitys itsestään, etteivät he näe tarvetta muuttumiselle. Osa ei vain välitä ja heille näyttää olevan se ja sama, kuka heidän niin sanottu ystävänsä on. Kunhan on kaksi toimivaa korvaa, pitää suunsa kiinni ja on käytettävissä aina silloin, kun vain keksii pyytää.

Minulla on myös ns. ystävä jota ei kiinnosta ollenkaan mitä minulle kuuluu, jos esim. olen ollut matkalla hän ei ollenkaan kysy miten matka meni vaan hän kertoo omista asioistaan hän on itsekeskeinen ihminen hänen tekemisensä on kaikista tärkeimpiä , onneksi en tapaa usein  en muuten kestäisi