Ahdistaako muita rintsikoiden käyttö?
Itseäni ahdistaa pukea niitä kun kiristävät. Ostan aina liikkeestä ja mittautan joka kerta ympäryksen ja pyydän myyjältä apua eli pitäisi olla istuvat ja oikean kokoiset mutta silti tuntuu sina kun pukee niitä ylle että kiristää ja ahdistaa ja kun ne saa pois niin voi sitä helpotuksen määrää.
Kommentit (81)
Kyllä ahdistaa. Inhoan yli kaiken rintaliivejä. Käytän vain kun menen ihmistenilmoille. Olisi kamalaa käyttää joka päivä. En tykkää muistakaan puristavista vaatekappaleista.
Minulla on isot rinnat, ja tuntuisi epämiellyttävältä, jos rinnat heiluisivat vapaana. Joten ei, päinvastoin pidän rintaliiveistä.
Kyllä ahdistaa, painijan liivit ovat ainoat joissa olkaimet eivät osu arkaan ihokohtaan. Ahdistaa myös siksi että minulle sopivaa liivikokoa 70 E ei löydy minulle sopivilla olkaimilla vaikka muuten oikea koko löytyisikin. Kuppikoko on pikkuhiljaa huomaamatta kasvanut.
Älä kuuntele liikkeissä olevien neuvojien neuvoja vaan osta sellaiset rintsikat, jotka tuntuvat hyviltä päällä.
Voit myös siirtyä rintsikoista braletteihin/toppeihin, jotka siis vetäistään pään ylitse. Ne ovat kivat, ympärysjuttu ei saa olla liian tiukkaa ja leveää, niin ei kiristä.
En ole käyttänyt pitkiin aikoihin rintsikoita, kun käytän vaan braletteja ja niistä mukavimmat ovat ne, jotka ei ole urheilubraletteja, koska ne on tehty napakoiksi. Ei muuta kuin kokeilemaan.
Juu ahdistavat, käytän ainoastaan, kun pitää nähdä perheen ulkopuolisia ihmisiä. Kaikki kiristävät tai liian istuvat vaatteet ahdistaa.
Ei ahdista. Käytän liivejä aina.
Mulla on 70C pienet tissit. Inhoan sitä tunnetta kun ne löllyy vapaasti. Jos olisi isot rinnat niin tuntuisi varmaan vielä kamalammalta.
Mulla on ylipainoa ja todella isot rinnat, mutta rintsikat on vapautus: inhoan tunnetta, kun rinnat höllyvät ympäriinsä (varsinkin ennen kuukautisia rinnat ovat kipeän arat ja turvonneet) ja hikoavat, rintsikoissa on mukavampi olla. Kaarituet eivät saa olla liian korkeat, muuten ne pistelevät alleja. Rintsikoita on tosiaan monenlaisia, kaarituellisia ja ilman kaaritukia, kaarituet ovat matalia tai korkeampia, toppausta (en käytä) tai ilman toppausta: rintsikat loistava keksintö varsinkin isorintaisille eivätkä kahle vaan vapautus.
Vierailija kirjoitti:
Onko ylipainoa?
Jokin logiikka tähänkin päättelyketjuun nähtävästi liittyy..
Liivien käyttö voi ahdistaa ihan hoikkaakin. Itse en pysty pitämään kaarituellisia liivejä (enkä ole ylipainoinen).
Kokeile isompaa kuppia. Jos kuppi on ahdas tuntuu oikean kokoinenkin ympärys kireältä.
Minua ahdistaa kyllä se että naiset käyttävät rinsikoita.
Pekka-Olavi
Rintaliivien käyttäminen ei sinänsä ahdista, vaikka sopivien hankkiminen onkin hankalaa, mutta rintojen pieni koko ja ruma muoto ahdistaa. Olisi kiva käyttää nättejä rintaliivejä ja pukea ne kauniisiin rintoihin. Rintaliivien pukeminen ja riisuminen on aina yhtä ankea kokemus ja mielessä kaikuvat lähes joka päivä ne ikävät sanat, joita olen saanut rinnoistani kuulla.
Ei ahdista , päin vastoin. Ostan oikean kokoisia rintaliivejä ja käytän useimmiten urheiluliivejä tai muita metallikaarettomia liivejä, jotka kuitenkin tukevat rintoja tarpeeksi. Ilman liivejä isohkojen rintojen hyllyminen tuntuu kipeältä. Vain kesämökillä jos on aivan hirveä helle tuntuu liivit tukalalta ja olen silloin ilman, vain ohut puuvillainen lyhyt hellemekko päällä. Näytän silloin aivan pubiruusulta vaikka en alkoholia käytäkään. Onneksi vain rajattu joukko ihmisiä näkee minut silloin.
Vapauttakaa rinnat. Liivit roviolle. T: miehet.
Vierailija kirjoitti:
Rintaliivien käyttäminen ei sinänsä ahdista, vaikka sopivien hankkiminen onkin hankalaa, mutta rintojen pieni koko ja ruma muoto ahdistaa. Olisi kiva käyttää nättejä rintaliivejä ja pukea ne kauniisiin rintoihin. Rintaliivien pukeminen ja riisuminen on aina yhtä ankea kokemus ja mielessä kaikuvat lähes joka päivä ne ikävät sanat, joita olen saanut rinnoistani kuulla.
Et ole ainoa, joka on kuullut rumaa puhetta, olen tuo aiemmin kirjoitellut todella isorintainen ja erään miehen mielestä isot rinnat ovat typerät pallot: piti tulla kertomaan mulle, ihmettelin, miksi sitten halusi tapailla. Varmaan sullekin löytyy ihan sopivat liivit. Naista on niin helppo satuttaa sanomalla jotain rumaa rinnoista ja ulkonäöstä ylipäänsä. Tällaiset pitää jättää omaan arvoonsa, ei ainakaan olla yhdessä mollaajien kanssa.
Itse suosin topattuja toppeja, missä alaosa on tarpeeksi korkea ja napakka.
Kesällä olkaimet menevät topin olkaimista, eikä haittaa vaikka ne näkyisi. Rintsikoista aina näkyy ne säätörinkulat ja takakiinnitys, erottuvat jopa paidan alta.
Mutta huono puoli on se, että kovin isolle ja povekkaalle naiselle niiden pukeminen on työlästä, jopa mahdotonta, kun ne vedetään joko ylä- tai alakautta päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vapauttakaa rinnat. Liivit roviolle. T: miehet.
Helppo miesten on sanoa. Sitten varmaan povekkaana kuulisin lehmittelyä. En suostu kärsimään hyllyvistä, hikoilevista tisseistä.
Ei ahdista, mutta ei ne mukavaltakaan tunnu. Käytän ainoastaan jos olen julkisilla paikoilla sellaisissa vaatteissa, joista nännit näkyy läpi. Oon myös siirtynyt kokonaan käyttämään pehmeitä, kaarituettomia liivejä ja suositusta löysempää ympärystä, onneksi on suht pienet tissit niin ei erityisesti tukeakaan kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ylipainoa?
Jokin logiikka tähänkin päättelyketjuun nähtävästi liittyy..
Liivien käyttö voi ahdistaa ihan hoikkaakin. Itse en pysty pitämään kaarituellisia liivejä (enkä ole ylipainoinen).
Aina, kun tulee ylipainoa, vaatteet alkavat ahdistaa ja istuvat epämukavasti. Myös rintsikat. Hoikempana taas vaate kuin vaate istuu, eikä sen olemassaoloa huomaakaan. Ja tämä on ihan neutraali toteamus, jossa ei ole tarkoitus arvottaa ihmisiä painon mukaan :)
Miksi pidät?