Lue keskustelun säännöt.
Sukulaiset ja tuttavat, jotka kyselee lapsen todistuksen numeroita ja keskiarvoja
05.04.2021 |
Lapset on hyviä koulussa, keskiarvot 9,2 ja 8,7. No, joidenkin mielestä 8,7 on huono, mutta minusta se on ok.
Onneksi nyt korona-aikana ei ole ollut juhlia, missä näkee sukulaisia ja ystäviä, missä osa ihmisistä tiedustelee lapsilta ja vanhemmilta todistusten numerot ja keskiarvot. Tietenkin 8,7 keskiarvon lapsi tuntee huonommuutta, kun viljellään parempi todistus. Suvun lapset ovat perinteisesti lukutoukkia, yli 9 keskiarvolla ja 8,7 keskiarvolla eräs sukulaissetä pyöritti päätään ja sanoi "aijaijai...". ja lisäsi "sitten pitää tarkasti miettiä mihin lukioon pääsee". Tämä siis töissä kesänä juhlissa tapahtunut. Tyttö alkoi itkeä sukulaissedän aikana, johon setä totesi, että ei itku auta, vaan raaka työ arvosanojen eteen.
Oli todella nöyryyttävää tyttöä kohtaan. Kaikki paikalla olijat näkivät ja kuulivat tilanteen ja tuijottivat tyttöä. Kukaan ei sanonut sedälle mitään, vaimonsa nyökytteli päätään vieressä.
Kyseessä oli mieheni eno (mieheni äidin veli).
En haluaisi enää lähteä koronan jälkeen sukujuhliin, missä tämä setä on, tai muitakaan, jotka kyselevät lasten koulunkäynnistä. Tyttö on päätöksensä tehnyt, ettei halua tämän sedän kanssa olla enää tekemisissä ja hyväksyn tyttäreni päätöksen tuon nöyryytyksen jälkeen.
Lisäksi on paljon muitakin ihmis, jotka keväällä ja kesällä utelevat lasten koulumenestystä ja keskiarvoja. Miksi?
Kommentit (30)
Olen törmännyt samaan lasten todistuksen numeroiden kyselyyn. Ei ole kivaa.
Kyselijät ovat sellaisia yleensä, ketkä haluavat päästä kertomaan oman lapsensa numerot ja keskiarvot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapselle nälvittiin LIIAN hyvästä todistuksesta. Julkisesti kaikken kuullen pilkattiin, miten hänellä ei ole koulussa kivaa, kun vaan pingottaa.
En ole sen jälkeen ollut ko sukulaisen kanssa tekemisissä. Kuuntelin itse jo lapsena samaa nälvintää kirjaviisaudesta, pinkoudesta, kympin tytöistä jne.
Ne kysyy, jotka haluavat tuoda julki oman lapsensa tai lapsenlapsensa erinomaisuuden.
Ei ole kiva. Kaikki eivät ole hyviä koulussa.
Tulee mieleen naapurin rouva äiti, joka osui samaan leikkipuistoon meidän kanssa. Kuopuksemme samanikäisiä, yksivuotiaita. Tämä mummo mulkoili meidän lapsen vaippaa ja jauhoi miten hänen lapsenlapsensa on jo päiväkuiva eikä tarvii vaippaa. Mummon paasatessa ko ihmelapsi pissasi housuun kastellen koko liukumäen. Lähtivät pois liukkaasti vähin äänin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen törmännyt samaan lasten todistuksen numeroiden kyselyyn. Ei ole kivaa.
Kyselijät ovat sellaisia yleensä, ketkä haluavat päästä kertomaan oman lapsensa numerot ja keskiarvot.
Juups, meillä on tällainen sukulainen.
Mutku mun lapsellani on paremmat numerot kuin hänen omallaan, ovat kyselyt loppuneet siihen. :)
Meillä on kolme lasta ja joskus joku on kysellyt, mutta yleensä ei. Jos joku lapsilta kyselisi, niin he varmaan vastaisivat vain, että todistus on ihan hyvä ja että nyt vapaalla he eivät jaksa puhua kouluasioista.
Ap, keksiä seuraavaksi joku vähän parempi viritys, nämä sinun juttusi ovat haukotuttavan tylsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaisin itse kysyä jotain todistuksesta tai numeroista keksiäkseni edes jonkin puheenaiheen puolitutun lapsen kanssa. Muistan että multakin kyseltiin lapsena ilman että kysyjää oikeasti kiinnosti ja pidin sitä kohteliaisuutena. Kysyjän reaktio ei tietenkään saa olla kielteinen.
Tästä ketjusta tuli mieleeni muistoja aikojen takaa, 80-luvulta. Olin koulussa hyvin menestyvä oppilas. Tosin esimerkiksi koenumerosta 10- sain äidiltäni kommentiksi "Miksi siinä on miinus? Mitä et osannut?"
Keskiarvoni oli siinä 9,5 tienoilla. Saman ikäisillä serkuillani taas ehkä numeron-puolitoista vähemmän. Joten äitini painotti, että keskiarvoa EI SAA kertoa, vaikka sitä kysyttäisiin. Pitää vaikka sanoa, että aika hyvä todistus tuli tai että ei oikein tarkkaan muista. Näin jälkeen päin ajatellen tällainen oli ala-asteella olevalle lapselle ihan tosi vaikeaa käsittää. Toisaalta pitää saada hyviä numeroita, mutta toisaalta niistä ei saa kertoa. Syytä ei koskaan sanottu myöskään, päättelin kuitenkin nopeasti, että ehkä serkuille tulee paha mieli tai jotain? Tietysti siitä oli puhetta, että ylpeälle ei saa vaikuttaa.
Jollekin kaukaisemmalle sukulaiselle menin sitten joku kerta möläyttämään keskiarvoni jossain sukujuhlissa. Ajattelin, että sillä ei ole merkitystä, koska kyseessä oli tosiaan kaukainen sukulaistäti jota nähtiin ehkä vuoden-kahden välein ja serkut eivät olleet näissä juhlissa läsnä. Toisaalta en myöskään halunnut vaikuttaa epäkohteliaalle (sehän oli tietysti kaikkein pahinta, mitä lapsi voi tehdä, olla epäkohtelias aikuiselle!). No niin, myöhemmin sain äidiltä sitten kuulla kunniani, että olin ollut kopean ylpeä, kun menin tällaista kertomaan. Tuli vaan tuosta edellisestä kommentista mieleen, että kyseinen sukulaistäti kysyi asiaa varmaan juuri siksi, että olisi jotain jutunjuurta eikä varmaan olisi osannut 5 min myöhemmin kertoa, millainen todistukseni oli ollut.
Jatkossa minut määrättiin kovasanaisen kopeutta ja ylpeyttä käsittelevän puhuttelun päätteeksi kysyjille vastaamaan, että en muista, millainen keskiarvoni oli. Tajusin silloin itsekin, ehkä 10-11-vuotiaana, että jos tästä vastauksesta kysyjä ei saa kuvaa, että olen joko tyhmä tai että keskiarvoni on luokkaa 5, niin ei sitten mistään.
Juu, ei varmaan tarvitse ihmetellä, miksi minulla nyt nelivitosena on mm. tämän paljon puhutun huijarisyndrooman oireita ja muutenkin epävarma olo yhtään mistään, mitä olen ehkä mukamas saavuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Setä on poikkeuksellisen hyvin mukana nykymenossa. Ei 8,7 riitä mihinkään hyvään lukioon. Raaka työ arvosanojen eteen on ehkä parhaita opetuksia mitä lapsi voi saada.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen naapurin rouva äiti, joka osui samaan leikkipuistoon meidän kanssa. Kuopuksemme samanikäisiä, yksivuotiaita. Tämä mummo mulkoili meidän lapsen vaippaa ja jauhoi miten hänen lapsenlapsensa on jo päiväkuiva eikä tarvii vaippaa. Mummon paasatessa ko ihmelapsi pissasi housuun kastellen koko liukumäen. Lähtivät pois liukkaasti vähin äänin.
Hieno hetki 🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me emme koskaan kysele sukulaislasten todistuksista emmekä kerro omien lasten todistuksista. Emme kysele sukulaisten elämästä, emme iloistaan tai suruistaan ja varomme visusti sanomasta sanaakaan omasta elämästämme. Puhumme tieteestä, taiteesta ja politiikasta, emme toki koskaan omin mielipitein, vaan siteeraten muita ja vertaillen muiden ajatuksia. On epäkorrektia millään tavoin osoittaa olevansa kiinnostunut muista.
Vierailija kirjoitti:
Olen törmännyt samaan lasten todistuksen numeroiden kyselyyn. Ei ole kivaa.
Kyselijät ovat sellaisia yleensä, ketkä haluavat päästä kertomaan oman lapsensa numerot ja keskiarvot.
Ai niinkö huonosti meni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisin jo ymmärretään, että nämä ovat yksityisiä tietoja.
Todistuksilla on merkitystä silloin, kun haetaan seuraavaa opiskelupaikkaa.
Lapselle / nuorelle voi sanoa, ettei tarvitse vastata näihin uteluihin. Jos joku "eno" painostaa, voi lapsikin sanoa, että tämä on yksityisasiani.
Ja on juuri sen lapsen yksityisasia. Vanhempi ei saa kertoa enoille tai tädeille lapsen numeroita. Eri asia, jos lapsi haluaa itse kertoa, jos eno-täti on kiva, lapselle läheinen ihminen.
Jos joku itkettäisi lastani yhtään mistään syystä, antaisin kyllä kuulla kunniansa. Tosin v-tuilisin niin sivistyneesti, ettei siihen ole vastaansanomista vaan "eno" joutuisi nielemään loukkaantumisensa tai nolaamaan itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Saattaisin itse kysyä jotain todistuksesta tai numeroista keksiäkseni edes jonkin puheenaiheen puolitutun lapsen kanssa. Muistan että multakin kyseltiin lapsena ilman että kysyjää oikeasti kiinnosti ja pidin sitä kohteliaisuutena. Kysyjän reaktio ei tietenkään saa olla kielteinen.
Kysyjä ottaa aina riskin, että todistus ei ole mitenkään hyvä.
En kysele toisten yksityiasioita, tietyn tyyppiset vanhemmat tekevät kyllä selväksi että todistus on hyvä. Osa spämmii kuvia lastensa todistuksista, onko niihin kohteliasta vastata oman lapsen todistuksella, jonka ka on reilusti parempi? Meillä onnitellaan hyvästä todistuksesta oman perheen sisällä ja mummulle kerrotaan, jos hän sitä kysyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen törmännyt samaan lasten todistuksen numeroiden kyselyyn. Ei ole kivaa.
Kyselijät ovat sellaisia yleensä, ketkä haluavat päästä kertomaan oman lapsensa numerot ja keskiarvot.
Ai niinkö huonosti meni?
Vaikutat juuri sellaiselta ihmiseltä, jolle yleensä ei kerrota tärkeitä asioita. Tosin itse et edes tiedosta tätä boikotointia.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen naapurin rouva äiti, joka osui samaan leikkipuistoon meidän kanssa. Kuopuksemme samanikäisiä, yksivuotiaita. Tämä mummo mulkoili meidän lapsen vaippaa ja jauhoi miten hänen lapsenlapsensa on jo päiväkuiva eikä tarvii vaippaa. Mummon paasatessa ko ihmelapsi pissasi housuun kastellen koko liukumäen. Lähtivät pois liukkaasti vähin äänin.
Mummo ei oikein muistanut, ettei lapsi ole mikään punkki vaan paremmankin perheen päiväkuiva ihmeotus pitää välillä käyttää puskan juurella :D
Sanot vain että hyvät todistukset saivat, ja että kyseessä on kuitenkin lastesi yksityisasia, joten et halua heiltä kysymättä puhua asiasta sen enempää.
Lapsia taas voi ohjeistaa, että mikäli joku kysyy asiasta heiltä suoraan eikä tee mieli vastata, voi sanoa koulun sujuvan hyvin, ja ”koristella” vastausta sanomalla vielä jotain tyyliin ”englanti on vahvuuteni/suosikkini”. Jos joku alkaa tämän jälkeen vielä udella jotain, voi sanoa, ettei jaksaisi nyt mennä kouluasioihin vapaa-ajalla, ja jos sekään ei riitä, niin sitten kyselijä on moukka, ja sellaisten utelut on lupa jättää omaan arvoonsa. Ei tarvitse alentua samalle tasolle. Keskustelun voi päättää vaikka tokaisemalla, että ”kylläpä sinua minun asiat nyt kovasti kiinnostavat”.
Yleensä turha lätinä loppuu tähän.
Tuli niin mieleen, kun itselläni oli aikoinaan varsin hieno todistus, mutta yksi aine oli vaikeaa. Ja sen tutut kyllä tiesivät. Kesällä kun sukua kokoontui, niin eikös vain eräs sukulainen kysynyt juuri kyseisen aineen numeroa todistuksesta. Kerroin sen vähän hämilläni, ja ai että sitä sukulaisen voitonriemuista ilmettä, kun hän alkoi kerskumaan, miten hänen lapsensa oli saanut siitä aineesta kympin. Menin entistä enemmän hämilleni, totesin vaan jotain ”Ai, kiva että se sujuu” ja poistuin.
Jälkikäteen ajattelin, että olisi pitänyt kysyä tämän sukulaisen OMAA arvosanaa. Tietääkseni hän ei lapsena loistanut itse koulussa. Liekö sitten hänen huonossa itsetunnossaan syy, että piti alkaa lyttäämään minua.
—-
Muuten mitä toiset lapset minun arvosanoja/koenumeroita kyseli, niin yleensä siitä seurasi vain kateutta. Tai jos joku onnistui saamaan paremman arvosanan jostain, niin siitä sitten kerkuttiin ylpeänä pitkin koulua, että sai paremman kuin ”Maria”.
Eli siinä mielessä olisin varmaan päässyt helpommalla, jos minulta olisi lapsena löytynyt selkärankaa olla kertomatta omia arvosanoja kellekään. Harva osaa oikeasti iloita toisen kanssa toisen onnistumisista. Tai varsinkaan sellaiset arvosanojen kyselijät, joille vertailu on kaikki kaikessa.
Tapahtui Porvoossa.