Miksi pussipuurot on niin suosittuja?
Olen tällä hetkellä töissä, joissa tienaa kokopäiväisenä n. 1 600 €/kk ja osa-aikaisena tietysti vähemmän. Suurin osa työkavereistani on osa-aikaisia. Silti monet ottaa evääksi Elovenan ja vastaavien pussipuuroja, jotka valmistuu minuutissa kun niihin lisää kuumaa vettä päälle. Onhan ne pikapuurot käteviä, mutten suoraan sanottuna ymmärrä miksi matalapalkka-alan duunarit ostamaan jatkuvasti valmiita pussipuuroja. Nehän maksaa n. 20 kertaa enemmän kuin pikakaurahiutaleet, joita voi laittaa kotona Minigrip-annospusseihin mieleisten lisukkeiden kera. Näillä palkoilla pienikin säästö merkitsee paljon, joten mikä pakko sen lounaspuuron on olla törkyhintaista Elovenaa?
Kommentit (56)
Siinä on joku juttu ettei kehtaa viedä mitään minigrip pussissa, vaikka se olisi edullisempaa. Tuohon riittää, jos yksi sanoo että ottaa isosta paketista hiutaleet ja on paljon parempaa kun saa omat mausteet siihen niin minigrip pussi on hyväksyttävää.
Ihmiset on vähän hassuja.
En osaa vastata kysymykseen, mutta muistan hyvin kuinka Lämmin kuppi -keitot oli silloisella työpaikallani muotia muutama vuosi sitten. Melkein kaikki kulautti sellaisen aina kahvitauolla kurkustaan alas, vaikka tuntipalkka oli alle 11 €/h. Luulen, että taustalla oli heikko itsetunto ja yritys näyttää muiden silmissä siltä, että rahaa riittää yli tarpeen, vaikka kotona laskuvuoret olisikin saanut itkemään.
Laiskuus, vaikka varaa ei olisi, niin silti ei jaksa ostaa erikseen hiutaleita ja niihin ylimääräisiä lisäkkeitä ja vielä pussitella niitä. Helpompi ostaa valmiina ja yksittäisenä se pussi on sillä hetkellä edullisemman oloinen kuin ostaa kaikki tarvikkeet erikseen. Vaikka lopultahan se olisi huomattavasti halvempaa ostaa isoja pakkauksia ja jaotella niitä.
Toisaalta...mitä ne muitten syömiset kellekään kuuluvat?
Oon ihmetellyt myös pussipuurojen suosiota, varsinkin kun puuronsyönti yleisesti mielletään terveellisenä, mutta noi pussipuurothan on ihan älyttömiä sokeripommeja.
Mautonta ja limasta. Ei edes hyvää.
Nykyihmiset tykkää kaikista lisäainemössöistä.
Noin huonosti palkattuun työhön päätyy varmasti paljon sellaisia, jotka ei ole niitä penaalin terävimpiä kyniä. Sellaiset ihmiset ei osaa ajatella niin pitkälle, että euro päivässä tekee jo satoja euroja vuodessa.
Varmaan samasta systä, kun itsekin syön niitä aamutauolla töissä. Tulee halvemmaksi kun jotkut rahkat vaikka, mitä surin osa siellä aamueväänä mättää ,on vaihtelua muihin eväisiin välillä ja on helppoa. ei tosiaan ole sama ottaa jotain ryynejä pussiin kotoa. Ne ei edes "puuroonnu" siinä vedenkeittimellä lämmitetyssä vedessä. Lounaalla syön sitten yleensä jotakin oikeaa ruokaa, jonka olen myös tuonut kotoa.
Miksi ap vertaa puuron hintaa itse tehtyyn puuropussiin? Voihan sitä verrata johonkin muuhun einesruokaan tai ravintolaruokaan. Silloin säästö on melkoinen.
Itselläni on noita töissä vararuokana, jos vaikka muu ruoka unohunut tai nälkä yllättää.
Vierailija kirjoitti:

Totta kai pussipuuroja voi verrata vaikka mihin, mutta ei ne valmispussit muutu yhtään sen halvemmiksi, vaikka niitä vertaisi kuuden ruokalajin päivälliseen viiden tähden ravintolassa. Sille on syynsä, miksi puuroa verrataan toiseen puuroon.
Uusavuttomuus luo tilaa elämää suuremmille keksinnöille.
Ovat helvetin käteviä ulkomaanmatkoilla. Otin aina evääksi pussipuuroa kun lähdin ulkomaille. Ehdin syödä pussipuuroja 20 vuotta, kunnes koronavirus pysäytti lentomatkailun.
Minulle ei tulisi mieleenkään pakata matkalle mukaan 1 kg kaurahiutaleita. Se helvetin paketti hajoaa heti ja on epähygieeninen. Mutta kun ottaa suuren määrän pussipuuroja (noin 6 - 12 annosta per laatikko) niin niitä voi laittaa kolmeen eri laukkuun. Kaksi ruumalaukkua ja yksi käsimatkatavara.
Ainoa paikka mihin puuroja ei saanut viedä oli Australia ja Uusi-Seelanti. Noissa maissa on äärimmäisen tarkat bioturvallisuusmääräykset.
Enemmän kuin hinta minua ihmetyttää miten kukaan voi syödä niitä. Hirveä koostumus enkä tiedä mitä niihin pitäisi lisätä että voisi syödä
Vierailija kirjoitti:
Ovat helvetin käteviä ulkomaanmatkoilla. Otin aina evääksi pussipuuroa kun lähdin ulkomaille. Ehdin syödä pussipuuroja 20 vuotta, kunnes koronavirus pysäytti lentomatkailun.
Minulle ei tulisi mieleenkään pakata matkalle mukaan 1 kg kaurahiutaleita. Se helvetin paketti hajoaa heti ja on epähygieeninen. Mutta kun ottaa suuren määrän pussipuuroja (noin 6 - 12 annosta per laatikko) niin niitä voi laittaa kolmeen eri laukkuun. Kaksi ruumalaukkua ja yksi käsimatkatavara.
Ainoa paikka mihin puuroja ei saanut viedä oli Australia ja Uusi-Seelanti. Noissa maissa on äärimmäisen tarkat bioturvallisuusmääräykset.
Matkustat maailman ääriin pupeltamaan ällöttävää liisteriä?
Vierailija kirjoitti:
En osaa vastata kysymykseen, mutta muistan hyvin kuinka Lämmin kuppi -keitot oli silloisella työpaikallani muotia muutama vuosi sitten. Melkein kaikki kulautti sellaisen aina kahvitauolla kurkustaan alas, vaikka tuntipalkka oli alle 11 €/h. Luulen, että taustalla oli heikko itsetunto ja yritys näyttää muiden silmissä siltä, että rahaa riittää yli tarpeen, vaikka kotona laskuvuoret olisikin saanut itkemään.
Onko Lämmin kuppi -moska ylellisyyttä?
Mielenkiintoista.
Käyttäjien kannattaisi varmaan lukea pakkauksista, mitä suostuvat itseensä tunkemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat helvetin käteviä ulkomaanmatkoilla. Otin aina evääksi pussipuuroa kun lähdin ulkomaille. Ehdin syödä pussipuuroja 20 vuotta, kunnes koronavirus pysäytti lentomatkailun.
Minulle ei tulisi mieleenkään pakata matkalle mukaan 1 kg kaurahiutaleita. Se helvetin paketti hajoaa heti ja on epähygieeninen. Mutta kun ottaa suuren määrän pussipuuroja (noin 6 - 12 annosta per laatikko) niin niitä voi laittaa kolmeen eri laukkuun. Kaksi ruumalaukkua ja yksi käsimatkatavara.
Ainoa paikka mihin puuroja ei saanut viedä oli Australia ja Uusi-Seelanti. Noissa maissa on äärimmäisen tarkat bioturvallisuusmääräykset.Matkustat maailman ääriin pupeltamaan ällöttävää liisteriä?
Mitä hourailet, trolli?
Kyllä siellä matkakohteessa on ruokaa tarjolla: kaupat, ravintolat, kahvilat, pitseriat. Fiksu matkailija ottaa aina omat eväät, niin ettei tarvitse lähteä keskellä yötä (myöhästyneen lennon jälkeen) etsimään jotain 24/7 ruokakauppaa tai tilata hotellin huonepalvelusta ylihintaista hampurilaista.
Kyllä taas nähtiin, että vauvapalstan trollit ovat avuttomia pellejä, joiden ainoa "matkakokemus" on risteily Viroon.
Miksi kukaan ostaa mysliä kun voi tehdä itse helposti parempaa
Annoskootkin on niin pieniä noissa pussipuuroissa ja lämmin kuppi -paketeissa, että ei ihmekään, kun illalla tekee mieli syödä levyllinen suklaata.
Kysy niiltä. Minä jos olisin päästänyt talouteni noin rappiolle ja mennyt matalapalkkahommiin, ei minua kiinnostaisi edes oma terveys, saati mitä pussiruokaa syön.